Kun toimittaja tekee ennakkoluulojensa perusteella typerää juttua, johon on mahdotonta löytää todisteiksi faktoja, silloin on tapana pyytää avuksi päivystävä dosentti.
Nämä dosentit täyttävät aamutelevision ohjelmat, Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstat ja kaikki ajankohtaisohjelmat. Heillä on pääasiallisesti huonot ja virheelliset tiedot, ja samat trendikkäät ennakkoluulot kuin toimittajillakin. Harva heistä kelpaa lehden tai television toimittajaksi, mutta asiantuntijoiksi he kelpaavat ja pyrkivätkin.
Yliopiston arvovalta peittää hölmöimmänkin dosentin tietämättömyyden.
Toimituksissa tunnetaan dosentit ja tiedetään, kuka sopii kuhunkin tilanteeseen. Joensuun ja Rovaniemen yliopistoista löytyy dosentteja ja professoreita, joilta saa vahvistuksen juttuihin, joiden faktat eivät pidä paikkaansa.
Erilaisia media- ja tasa-arvodosentteja yliopistot ovat pullollaan, ja heiltä saa aina lausuntoja ja tutkimuksia, joille asiantuntijat nauraisivat julkisesti, elleivät dosentit olisi naisia.
Suosittu lausuntoautomaatti on Helsingin yliopiston professori Olli Mäenpää, joka on erityisesti ns. rosvojournalistien suosikki, sillä häneltä saa aina toimittajien mieleiset lausunnot, kun halutaan lynkata poliitikkoja.
Kun puhemies Paavo Lipponen päätti rajoittaa raskaan kuvauskaluston käyttöä eduskunnan istuntosalin ovella, professori Mäenpäälle syötettiin ajatus, että se loukkaa sananvapautta. Todellisuudessa raskaat kamerat ja mikrofonien puomit loukkasivat konkreettisesti kansanedustajia kolhiessaan heitä.
Jos professori olisi käynyt paikalla, hän olisi nähnyt, että rajoitus koski korkeintaan aarin aluetta, kun eduskuntaan jäi vielä monta hehtaaria kuvauksia varten. Taistolaisen professorin ja kepulaisen MTV-toimittajan demari- ja lipposkaunat tukivat toisiaan.
Mistähän löytyisi dosentti, joka tutkisi yliopistoväen poliittisia kantoja? Silmiinpistävä osa heistä on entisiä änkyrästalinisteja, nuorempi väki vihreitä ja naistutkijat yleensä kiihkofeministejä. Omien aivojen käyttö on lopetettu ja ajattelu on ulkoistettu.
Dosenttien käyttö mediassa johtuu siitä, että nuoret toimittajat eivät tunne muita kuin yliopistojen opettajia, joille on helppo soittaa. Dosentit pitävät siitä, että he saavat esittää lausuntoja tai julkaista artikkeleitaan lehdissä. Ne luetellaan usein ansiolistoissakin.
Nuorena toimittajana jouduin selvittämään tapahtumaa, kun Itävallassa oli pikkubussi pudonnut rotkoon ja kymmenkunta suomalaista kuoli. Soitin vuoristokylän poliisille, joka antoi kuolleiden nimet ja osoitteet. Ryhdyin soittamaan kuolleiden omaisille, ja sainkin ensimmäisenä kiinni dosentin, jolle jouduin kertomaan suru-uutisen, että hänen äitinsä on kuollut auto-onnettomuudessa.
Pyysin äidin valokuvaa, jonka dosentti lupasi antaa, kun lähetti tulee sitä noutamaan. Kiitin dosenttia, että hän näin ikävällä hetkellä on yhteistyöhaluinen ja hyvästelin hänet.
Ennen kuin ehdin sulkea puhelimen, toisesta päästä kuului kiukkuinen ääni: ”Mitähän on tapahtunut sille neliöartikkelilleni, jonka lähetin lehteenne jo kaksi viikkoa sitten? Sitä ei ole vieläkään julkaistu!”
Äidin kuolema ei liikuttanut dosenttia läheskään niin paljon kuin hänen neliöartikkelinsa kohtalo.
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2012/04/23/paivystava-dosentti/
Nämä dosentit täyttävät aamutelevision ohjelmat, Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstat ja kaikki ajankohtaisohjelmat. Heillä on pääasiallisesti huonot ja virheelliset tiedot, ja samat trendikkäät ennakkoluulot kuin toimittajillakin. Harva heistä kelpaa lehden tai television toimittajaksi, mutta asiantuntijoiksi he kelpaavat ja pyrkivätkin.
Yliopiston arvovalta peittää hölmöimmänkin dosentin tietämättömyyden.
Toimituksissa tunnetaan dosentit ja tiedetään, kuka sopii kuhunkin tilanteeseen. Joensuun ja Rovaniemen yliopistoista löytyy dosentteja ja professoreita, joilta saa vahvistuksen juttuihin, joiden faktat eivät pidä paikkaansa.
Erilaisia media- ja tasa-arvodosentteja yliopistot ovat pullollaan, ja heiltä saa aina lausuntoja ja tutkimuksia, joille asiantuntijat nauraisivat julkisesti, elleivät dosentit olisi naisia.
Suosittu lausuntoautomaatti on Helsingin yliopiston professori Olli Mäenpää, joka on erityisesti ns. rosvojournalistien suosikki, sillä häneltä saa aina toimittajien mieleiset lausunnot, kun halutaan lynkata poliitikkoja.
Kun puhemies Paavo Lipponen päätti rajoittaa raskaan kuvauskaluston käyttöä eduskunnan istuntosalin ovella, professori Mäenpäälle syötettiin ajatus, että se loukkaa sananvapautta. Todellisuudessa raskaat kamerat ja mikrofonien puomit loukkasivat konkreettisesti kansanedustajia kolhiessaan heitä.
Jos professori olisi käynyt paikalla, hän olisi nähnyt, että rajoitus koski korkeintaan aarin aluetta, kun eduskuntaan jäi vielä monta hehtaaria kuvauksia varten. Taistolaisen professorin ja kepulaisen MTV-toimittajan demari- ja lipposkaunat tukivat toisiaan.
Mistähän löytyisi dosentti, joka tutkisi yliopistoväen poliittisia kantoja? Silmiinpistävä osa heistä on entisiä änkyrästalinisteja, nuorempi väki vihreitä ja naistutkijat yleensä kiihkofeministejä. Omien aivojen käyttö on lopetettu ja ajattelu on ulkoistettu.
Dosenttien käyttö mediassa johtuu siitä, että nuoret toimittajat eivät tunne muita kuin yliopistojen opettajia, joille on helppo soittaa. Dosentit pitävät siitä, että he saavat esittää lausuntoja tai julkaista artikkeleitaan lehdissä. Ne luetellaan usein ansiolistoissakin.
Nuorena toimittajana jouduin selvittämään tapahtumaa, kun Itävallassa oli pikkubussi pudonnut rotkoon ja kymmenkunta suomalaista kuoli. Soitin vuoristokylän poliisille, joka antoi kuolleiden nimet ja osoitteet. Ryhdyin soittamaan kuolleiden omaisille, ja sainkin ensimmäisenä kiinni dosentin, jolle jouduin kertomaan suru-uutisen, että hänen äitinsä on kuollut auto-onnettomuudessa.
Pyysin äidin valokuvaa, jonka dosentti lupasi antaa, kun lähetti tulee sitä noutamaan. Kiitin dosenttia, että hän näin ikävällä hetkellä on yhteistyöhaluinen ja hyvästelin hänet.
Ennen kuin ehdin sulkea puhelimen, toisesta päästä kuului kiukkuinen ääni: ”Mitähän on tapahtunut sille neliöartikkelilleni, jonka lähetin lehteenne jo kaksi viikkoa sitten? Sitä ei ole vieläkään julkaistu!”
Äidin kuolema ei liikuttanut dosenttia läheskään niin paljon kuin hänen neliöartikkelinsa kohtalo.
http://blogit.iltalehti.fi/aarno-laitinen/2012/04/23/paivystava-dosentti/
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.