Olen tällä hetkellä avoliitossa uuden mieheni kanssa.. Olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta ja haluaisimme kovasti lapsia. Olen onnellinen miehen kanssa. Hän on todella huomaavainen ja rakastaa minua todella paljon. Minäkin rakastan häntä. Miehen perhe on todella mukava, kaikki ovat innoissaan minusta ja kuinka hieno nainen olen heidän pojalleen. Olemme olleet yhdessä vasta vajaan vuoden verran.
Erosin ex mieheni kanssa reilu puolitoista vuotta sitten. Seurustelimme ex miehen kanssa n. 4 vuotta ja välillä asuimme yhdessä välillä erillämme. Suhde oli hankala. Emme osanneet käsitellä asioita ja jäimme helposti jumiin pelkkään arkeen. Hyviäkin hetkiä oli. Paljonkin. Mutta lopulta erosimme kunnolla. Meni viikkoja, kuukausia ettemme tavanneet exän kanssa. Silloin tällöin vaihdoimme kuulumisia puhelimitse. Yritin päästä irti suhteesta ja en pitänyt häneen yhteyttä.
Viime syksynä (olin jo asumassa uuden mieheni kanssa) exäni soitti keskellä yötä kännipäissään ja kertoi kaatuneensa lasinsiruihin kaupungissa, hän aneli että lähden viemään hänet sairaalaan tikattavaksi. Pienen neuvottelun jälkeen suostuin. Sairaalassa ex avatui kuinka rakastaa minua edelleen todella paljon. Koitin unohtaa koko asian ja jatkoin uuden mieheni kanssa.
exäni kummittelee mielessä vähän väliä. En tiedä kannattaako yhteen palaaminen.. Ennenkin kun on jo eriteille lähdetty. En myöskään halua satuttaa nykyistä miestäni. Tunnen molempia kohtaan.. Molemmat miehet vannovat rakkauttaan minulle ja en todellakaan tiedä mitä tässä pitäisi tehdä.
exän ja uuden välillä
12
237
Vastaukset
- 321123312
Hän humalassa kertoi yhä rakasvatansa sinua.
HUMALASSA.
Humalassa ihmiset sanovat vaikka mitä.- holaholaa11
mitenkäs se sanonta meni....
Totuus kuullaan lapsen ja humalaisen suusta. On helppoa väittää aina, että nokun kännissä olin, en tarkoittanu, humalaisen juttuja älä ota tosissasi.
Alkoholia aina syytetään, tosiasiassa se ain auttaa olemaan vapautuneempi ja on helpompi sanoa asiat niinkuin ne on :)
Nimim. kokemusta on. - oppeliini1
holaholaa11 kirjoitti:
mitenkäs se sanonta meni....
Totuus kuullaan lapsen ja humalaisen suusta. On helppoa väittää aina, että nokun kännissä olin, en tarkoittanu, humalaisen juttuja älä ota tosissasi.
Alkoholia aina syytetään, tosiasiassa se ain auttaa olemaan vapautuneempi ja on helpompi sanoa asiat niinkuin ne on :)
Nimim. kokemusta on.Tuon typerämpää vitsiä on vaikeaa keksiä; että muka kännipäistä pitää kuulla ja arvostaa! Viina sekoittaa aivot joten mitä juoppo kännissä holottää on täydellisen typerää molinää. Sitä EI kukaan järkiihminen edes kuuntele!
- 4533333333
holaholaa11 kirjoitti:
mitenkäs se sanonta meni....
Totuus kuullaan lapsen ja humalaisen suusta. On helppoa väittää aina, että nokun kännissä olin, en tarkoittanu, humalaisen juttuja älä ota tosissasi.
Alkoholia aina syytetään, tosiasiassa se ain auttaa olemaan vapautuneempi ja on helpompi sanoa asiat niinkuin ne on :)
Nimim. kokemusta on.Itse ainakin humalassa tuli sanottua asioita mitkä eivät todellakaan ollut totta vaan sen hetken tuntemuksia.
humalaisen suusta ei kyl koskaan kuule totuutta ja lapsetkin valehtelee. - moleempi pareempi
4533333333 kirjoitti:
Itse ainakin humalassa tuli sanottua asioita mitkä eivät todellakaan ollut totta vaan sen hetken tuntemuksia.
humalaisen suusta ei kyl koskaan kuule totuutta ja lapsetkin valehtelee.Riippuu tilanteesta ja ihmisestä, joku sekoaa viinasta täysin ja toinen taas uskaltaa kertoa asioita joita on miettinyt, mutta ei ole uskaltanut selvinpäin sanoa ääneen.
Ja hyvin usein lapset tokaisee niinkuin asiat ovat, onko sitten sattumaa vai mitä mutta seuraavat aikuisten touhuja joskus hyvinkin tarkkaan joten.. - turha sanonta
holaholaa11 kirjoitti:
mitenkäs se sanonta meni....
Totuus kuullaan lapsen ja humalaisen suusta. On helppoa väittää aina, että nokun kännissä olin, en tarkoittanu, humalaisen juttuja älä ota tosissasi.
Alkoholia aina syytetään, tosiasiassa se ain auttaa olemaan vapautuneempi ja on helpompi sanoa asiat niinkuin ne on :)
Nimim. kokemusta on.Itse en humalassa muuta puhukaan kuin palturia. Ei pidä paikkaansa tuo sanonta.
Humala on myrkytystila, siinä ei ole mitään luonnollista, alkoholi poistaa kyllä estoja, mutta sotkee aivot muuten. Ihminen ei ole silloin oma itsensä. - tyttönen..
turha sanonta kirjoitti:
Itse en humalassa muuta puhukaan kuin palturia. Ei pidä paikkaansa tuo sanonta.
Humala on myrkytystila, siinä ei ole mitään luonnollista, alkoholi poistaa kyllä estoja, mutta sotkee aivot muuten. Ihminen ei ole silloin oma itsensä.Sama täällä, puhun mitä sylki suuhun tuo, eikä niillä asioilla ole mitään totuusperää. Ehkä just sillä hetkellä tuntuu siltä, mutta ei todellakaan seuraavana päivänä tai sitäkään seuraavana.
- järki hoi
Nyt vähän järkeä. Exän kanssa ette kyenneet elämään yhdessä. Miten luulet, että se sitten koskaan onnistuisi? Ihan järjetöntä edes ajatella. Aika kultaa muistot. Ei se sen helpompaa olisi hänen kanssaan kuin ennenkään. Varmaan luonteenne vain eivät sovellu yhteen. Olette olleet yhdessä fyysisen vetovoiman vuoksi mutta se ei kanna. Jos sinulla on nyt mies, jonka luonne sopii yksiin sinun luonteesi kanssa, niin ei mitään järkeä palata menneeseen...
- et voi tietää
Perustuu olettamuksiin..??
- ajattelija jäjellä
Normaali tasapainoinen ihminen ei tuollaiseen tilanteeseen ajaudu, eli ala uutta suhdetta jos edelliseen on vielä tunteita.
Sä lähdit kuljettamaan häntä, et varmaan pelkästä säälistä, oma vikasi kannattaa harkita tekemisiään vastaisuudessa.
PS. Juopon kanssa ei kannata yhteen palata, ambulanssi on tuollaisia tapauksia varten. - 2202
Mun kaverimieheni sanoi, että tollainen on tyypillistä tietyntyyppisille miehille...
Mun nuoruudenihastus toimi tollai, ikää tosin oli vasta vähän päälle 20v. silloin. Aina kun mun elämäni alkoi luistaa, niin hän ilmoitti rakaudestaan ja siitä, miten ei voi elää ilman mua... Sai mut suistumaan raiteilta pari kertaa ja palaamaan yhteen...Samaa helvettiä hetken kuluttua. Intohimoa ei siitä suhteesta puuttunut, mutta ei myöskään ollut luottamusta toiseen ja suhteen pysyvyyteen...
Elämässäni kadun ainoastaan sitä, että erehdyin uskomaan sitä rakkaudeksi:) Just. Meni oppirahoiksi.
Ei enää. - luuseri mies
Kannattaa jättää se sun uusi mies ja ottaa juoppo exä tilalle joka kännissä kertoo rakastavansa. Fiksut naiset tekee just niin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p545666Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "732782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella182000No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol401885Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1601815- 181771
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5152881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191161Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy811141Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah66965