Junat myöhästelevät pääradalla - VR:llä sähköongelmia

Julkaistu: 25.04.2012 09:12

Junat myöhästelevät pääkaupunkiseudulla, kerrotaan VR:n liikenteenohjauksesta.
Syynä on pääradalla sattunut ajolankavaurio, jonka vuoksi sähköt olivat pois 20 minuuttia. Kaksi raidetta on yhä pois käytöstä.

Lähiliikenteessä joudutaan perumaan joitakin vuoroja. Pääradan kaukojunia pystytään liikuttamaan lähiliikenteen raiteita pitkin.

Vikaa korjataan, mutta toistaiseksi ei ole arviota siitä, koska liikenne palautuu normaaliksi.




Nykyelektroniikka sen aiheuttaa. Nykyelektroniikkahienouksista vois jo noin välillä siivota puolet pois. Koko ajan ovat niitä korjaamassa ja säätämässä.
560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se on siitä kiinni VR:llä kun eivät osaa niitä käyttää/huoltaa ajoissa.

Äänestä
  • Eipä ole kiinni VR:stä, kun rata ja sähkölangat ovat Liikenneviraston omistuksessa ja hoidossa.

    Äänestä

  • Pitäiskö sun huollattaa aivot..

    Äänestä

sepä se

Äänestä

Viime viikolla useampi myöhästymien ja lopulta matkan keskeytys veturivikojen vuoksi, ei ole länsivehkeetkään varmoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


puolet pois kirjoitti:

Julkaistu: 25.04.2012 09:12

Junat myöhästelevät pääkaupunkiseudulla, kerrotaan VR:n liikenteenohjauksesta.
Syynä on pääradalla sattunut ajolankavaurio, jonka vuoksi sähköt olivat pois 20 minuuttia. Kaksi raidetta on yhä pois käytöstä.

Lähiliikenteessä joudutaan perumaan joitakin vuoroja. Pääradan kaukojunia pystytään liikuttamaan lähiliikenteen raiteita pitkin.

Vikaa korjataan, mutta toistaiseksi ei ole arviota siitä, koska liikenne palautuu normaaliksi.




Nykyelektroniikka sen aiheuttaa. Nykyelektroniikkahienouksista vois jo noin välillä siivota puolet pois. Koko ajan ovat niitä korjaamassa ja säätämässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu