Pakko purkautua, ahistaa tää tilanne.
Joka kerta kun äiti käy, hän loukkaa jollain lailla arvostelemalla joko siisteyttä, pihaa, rikkaruohoja tai mitä milloinkin keksii. Tuntuu että hän pönkittää omaa parhaimmuuttaan sillä että arvostelee muiden tekoja ja tekemättä jättämisiä. Sisko on aina parempi, siisti (ylisiisti), älykäs, tunnollinen ja sillä on mies jolla perintöä. He mielistelevät puolin toisin ja sit kun ite on tällänen normaali, ni tuntuu et olis jotenki musta lammas. Äidilläni on kaikki kotona tiptop ja puutarhassa ja muutenkin, ei ymmärrä sitä ollenkaan että lapsiperheessä kaikki ei aina oo täydellisen siistiä tai nurmikko millilleen leikattu. Tuntuu että hän on unohtanu millaista lasten kanssa eläminen on. Meillä on huoleton, lämmin ilmapiiri kotona ja kaikki hyvin. Mikään ei koskaan riitä äidille, tuntuu että aina on jotenki huono ja riittämätön. Ei koskaan niin hyvä kun hän haluaisi, äiti jopa on välillä alkanu puhuu ku lapselle, ihan jotenki ku olisin tyhmentyny enkä tajuaisi asioita. Ainut oikea tapa toimia on tapa jolla hän ja sisko toimivat, muiden ratkaisuissa ei ole järkeä. Jos kerrot jostain uudesta ideasta ja ajatuksesta, se tyrmätään heti ja tulee sellanen olo et on ollu ite niin tyhmä et on edest ullu ajatelleeks tollasta vaihtoehtoa. Mulla on paremmat välit mieheni sukuun, koska he hyväksyvät meidät sellaisena ku ollaan ei tarvia esittää mitään mitä ei ole. Äidille joutuu puolustelemaan aina omia ratkaisuja ja valintoja ja sivulauseessa kyl kuulee jos ei oo valinta miellyttäny.
Joskus tuntuu ettei äiti tajua et hänen arvostelu loukkaa, olen ite sellanen etten kovin helposti ota asioita puheeks, yritän välttää kaikkia riitoja, joskus tuntuu vaan ettei jaksa. Välill äiti valittaa kun ei oo nähny pitkään aikaan lapsia, harmittelee sitä ja "yrittää" aina tulla, käynnit on 20 minuutin mittaisia kun aina on johonki omaan kiire. Koskaan en kerkee jutella asioista äidin kanssa, välit on hieman etäiset.
En oo moneen vuoteen enää kertonu mistään tunteistani äitille, kun tuntuu niin vaikeelta. Isää ei ole enää.
Joka kerta kun äiti käy, hän loukkaa jollain lailla arvostelemalla joko siisteyttä, pihaa, rikkaruohoja tai mitä milloinkin keksii. Tuntuu että hän pönkittää omaa parhaimmuuttaan sillä että arvostelee muiden tekoja ja tekemättä jättämisiä. Sisko on aina parempi, siisti (ylisiisti), älykäs, tunnollinen ja sillä on mies jolla perintöä. He mielistelevät puolin toisin ja sit kun ite on tällänen normaali, ni tuntuu et olis jotenki musta lammas. Äidilläni on kaikki kotona tiptop ja puutarhassa ja muutenkin, ei ymmärrä sitä ollenkaan että lapsiperheessä kaikki ei aina oo täydellisen siistiä tai nurmikko millilleen leikattu. Tuntuu että hän on unohtanu millaista lasten kanssa eläminen on. Meillä on huoleton, lämmin ilmapiiri kotona ja kaikki hyvin. Mikään ei koskaan riitä äidille, tuntuu että aina on jotenki huono ja riittämätön. Ei koskaan niin hyvä kun hän haluaisi, äiti jopa on välillä alkanu puhuu ku lapselle, ihan jotenki ku olisin tyhmentyny enkä tajuaisi asioita. Ainut oikea tapa toimia on tapa jolla hän ja sisko toimivat, muiden ratkaisuissa ei ole järkeä. Jos kerrot jostain uudesta ideasta ja ajatuksesta, se tyrmätään heti ja tulee sellanen olo et on ollu ite niin tyhmä et on edest ullu ajatelleeks tollasta vaihtoehtoa. Mulla on paremmat välit mieheni sukuun, koska he hyväksyvät meidät sellaisena ku ollaan ei tarvia esittää mitään mitä ei ole. Äidille joutuu puolustelemaan aina omia ratkaisuja ja valintoja ja sivulauseessa kyl kuulee jos ei oo valinta miellyttäny.
Joskus tuntuu ettei äiti tajua et hänen arvostelu loukkaa, olen ite sellanen etten kovin helposti ota asioita puheeks, yritän välttää kaikkia riitoja, joskus tuntuu vaan ettei jaksa. Välill äiti valittaa kun ei oo nähny pitkään aikaan lapsia, harmittelee sitä ja "yrittää" aina tulla, käynnit on 20 minuutin mittaisia kun aina on johonki omaan kiire. Koskaan en kerkee jutella asioista äidin kanssa, välit on hieman etäiset.
En oo moneen vuoteen enää kertonu mistään tunteistani äitille, kun tuntuu niin vaikeelta. Isää ei ole enää.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos joku tulee arvostelemaan sun kotia tai pihaa, niin sulla on oikeus sanoa, että mun kodissa ei mua tai mun elämistä arvostella! Sanot napakasti äidilles, että tommoset arvostelut voit jättää sanomatta ja ystävällisesti pyytää poistumaan samantien.
Jos et kelpaa äidilles sellaisena kuin olet, niin viilennä välejä entisestään ja kerro suoraan syy siihen. Monet äidit tekevät lastenssa elämästä piinaa juuri tuollaisin keinoin ja missään tapauksessa sitä ei tarvitse sietää!
Olet luonteeltasi sopiva narsistin uhriksi, välttelet riitoja ja konflikteja niin että mieluummin otat solvaukset vastaan hymyhuulin kaiken niellen. En sano että äitisi on narsisti, mutta miellyttämisenhalu ja kaiken nieleminen saavat vastapuolen kehittymään ikävään suuntaan.
Jos lapsia on ikävä, voit tarjoutua viemään lapset hänelle vaikka pidemmäksikin aikaa. Voit ihan alleviivaten sanoa, että tästedes tuot lapsesi mummilleen kun hän haluaa nähdä, koska oma talosi ja pihasi kuulemma ovat niin surkeita.
Rivien välistä luen, että hän on sisimmässään tuskainen, ei löydä rauhaa sielulleen, ja siksi ei "kestä" teidän onneanne perheenä. Tästä jotenkin kumpuaa tarve ampua alas teidän onnenne ja elämäntapanne. Älä välitä, koveta itsesi ja opi sanomaan vastaan. Tai kertakaikkiaan opettele täydellisen välinpitämättömäksi hänen ropinoistaan, sekin tepsii.