Saippuasarjoissa aina kouluttamattomat hempukat haluavat heti johtajatason tehtäviin ja niihin kyllä pääsevätkin jos ei menemällä johtajan kanssa naimisiin niin ainakin ulkoisilla seikoilla joten päätin ryhtyä samaan. Olen 19 vuotias peruskoulun käynyt kaunis ja filmaattinen ja tietenkin erittäin älykäs myös.
Olen käynyt vain pelkän peruskoulun ja työkkäri patistaa hakee töitä tai koulutukseen muutoin joudun karenssiin. Minäpä näpsäkkänä ja sievänä neitona ihan v....ttaan jatkuviin työkkärin patistuksiin menin kuin meninkin hakemaan töitä. Kaupunkini suuren yrityksen työhaastattelussa tein heti selväksi etten kelpuuta kuin johtajatason töitä ja sanoin myös osaavani työt yhtä hyvin kuin korkeasti koulutetutkin sillä eihän useimmat johtajantyöt vaadi paljoa muuta kuin kirjoitella nimeä paperiin ja tehdä päätöksiä.
Eivät ihme kyllä ottaneet minua vaan ehdottivat siivoustyötä tai keittiötyötä. Näin hain silti vielä pariin muuhunkin suuryrityksen johtajatason tehtäviin, mutta työhaastattelussa eivät olleet halukkaita työllistämään minua kys. tehtävään. Työkkärissä sanoinkin, että minua ei otettu töihin "ansioistani" huolimatta enkä suostu muunlaisia töitä hakee kuin näitä johtajatason hommia koska minulla on kykyjä yhtä paljon kuin heillä.
Nuo korkeakoulututkinnot ovat mielestäni ihan yhtä tyhjän kanssa, ovat vain hienoja nimikkeitä, mutta kouluttavat vuosikausia ihmisiä tekemään sellaista mitä osaisi mielestäni ihan tavallinen pulliainenkin. Tämä periaate on edelleen minulla samoin asioidessani työkkärissä joten jos ei kelpaa olkoon kelpaamatta. Mielestäni nämä työhaastattelijat ja työvoimaviranomaiset ovat minulle vain hemmetin kateellisia koska pelkäävät kaltaiseni kouluttamattoman tytön olevan yhtä älykäs kuin he (joka kyllä olenkin) jos vain minulle annetaan tilaisuus.
Hain töitä
näpsäkkä neito
1
120
Vastaukset
- jonnni765
Hauska loppukevennys tähän iltaan :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1461348
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39936Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38685- 14610
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 26579
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17563Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17543