Minkälainen seksuaalisuutesi on?

Myös miniseksuaalit saavat vastata tähän kyselyyn. Kokeillaan arvioida erilaisia ominaisuuksiamme. Tarkoitus ei ole siis laatia mitään "katsokaa miten hyvä ihminen olen" listaa, varsinkin koska mies ei voi suuremmin rikastaa naisen elämää ellei naisella ole mielenterveysongelmia. Älkää siis käsittäkö tekstejäni väärin ja tunteko myötähäpeää.

Luottamus ja naiivius: Vaikka olen pessimistinen, tykkään heittäytyä naiiviksi ja viattomaksi ja tunteeni ovat aina aika pinnassa. Olen oppinut pitämään itsestäni sen verran että en näe tunteissa mitään hävettävää vaikka toisaalta uskon yksityisyyteen koska yksi suurimmista myötähäpeää aiheuttavista tilanteista on toisen miehen herkistelyjen näkeminen. Jätän pelaamisen suosiolla naisille; en tarvitse "luottamusta" koska lähtöoletus on se että pahimmassa tapauksessa joutuisin takaisin samanlaiseen tilaan kuin mistä lähdin, mutta minulla olisi edes muistoja. Sisäsyntyiset tunteeni teininaisia kohtaan ja muu ihmisystävyys eivät ole mikään salaisuus. Toki jos joutuisin jonkun hirveän rikollisen teon uhriksi naisen puolesta niin se saattaisi muuttaa kaiken mutta tämä on hyvin epätavallista. Voisi sanoa että minulla on korostunut tarve ei-niinkään varsinaiseen sitoutumiseen mutta siihen liittyvien tunteiden kokemiseen ja käsittelyyn jotka ovat, kuten yllä sanottua, aina pinnassa. On niin vähän mahdollisuuksia tuntea yhtään mitään että pelkkä yksinkertainen hylätyksi tuleminenkin kävisi hyvästä kokemuksesta koska siinä pääsisi elämään oikeaa, vuorovaikutusta sisältävää tunne-elämää.

Maneerit kamarin ulkopuolella: Tykkään pitää sylissä, hämmennellä, käännellä ja höpsötellä (teini)naisille kuten koirille tai hamstereille. Se luo minulle itselleni mukavalla tavalla regressiivisen (progressiivisen) viattoman olotilan ja oletettavasti myös laskee suojausta. Maailmassa on jo tarpeeksi synkistelyä ja turhanpäiväistä virallisuutta.

Kommunikointi: Olen empaattinen ja reagoin herkästi kaikkiin valituksiin, voivotteluihin ja muihin marinoihin. Vanhemmiten olen vain huomannut etteivät naiset halua mitään ratkaisua noihin marinoihin vaan vain kuuntelua. Sekään ei sinänsä hirveästi haittaa...ratkaisu ajatuksena käy yhä kaukaisemmaksi ajatukseksi kun mieleen iskostuu ettei mies voi tehdä naiselle mitään hyvää.
Mies voi vain myötäelää. Noh tuntuu kai se ihan hyvältä olla siinä läsnä silti ja olla se jolle vuodatetaan. Minusta on myös tärkeää ja mukavaa pystyä käyttämään erilaisia kommunikointimuotoja kuten nettiä, kännykkää tai vaikka paperilappusia ja kortteja koska niissä on kaikissa oma vivahteensa ja niillä voi ilmaista eri asioita. Itse opettelin käsittelemään tunteitani nimenomaan netin kautta vähän alta ja päälle parikymppisenä ja se olikin turvallinen tapa tuntea erilaisia myrskyjä ja käydä läpi menetettyjä ikävaiheita pikakelauksella. Rakkauden kesänkin jälkeinen myrkyllinen laskeumakin olisi voinut olla paljon vaarallisempi ilman tuota karaisua.

(Jatkan nukuttuani tai milloin ehdin)
4107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Raakaa peliä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies1985 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu