Olen ollut mieheni kanssa yhdessä kuusi vuotta meillä on 3 vuotias lapsi. Mukava ja nauravainen mieheni on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana valittavaksi akaksi. No kyllähän sitä ennenkin aina välillä jostain marisi mutta ei mitään tämmöistä. Kolme kestoaihetta: jos pöydällä on lasi tai hellalla kattila laskuja jollain tasolla, saan kuulla siitä että en välitä yhtään minkälainen siivo meillä on ja kuinka voin olla noin välinpitämätön siivon suhteen. Viikkaamattomat pyykit aiheuttaa myös saman reaktion. Seuraava aihe on jo aikuinen poikani, siitä keksii aina jotain valittamista (ei asu meidän luona) se ei koskaa tee mitään oikeen, eikä mieheni ymmärrä miksen minä tee mitään sen suhteen. Kolmas aihe on se kun minä en puhu mitään, en omista asioista tai tunteista tai ylipäätänsä mistään. Joka kerta kun olen puheen aloittanut se päätyy siihen että hän suuttuu minulle (hyvin kovaäänisesti ) esim siitä että en minä voi vaatia hän olisi joku palvelija ja keksi sirkushuveja mulle. Ainut mitä kaipaisin olisi normaali keskustelu aikuisen kanssa. Jos olen netissä 10 minuuttia hän suuttuu että pitääko aina olla koneella, itse hän saattaa olla 3-4 tuntia /ilta ja ehdotappa että voisko tehdä jotain muuta,,,, Saako tuommosta ihmistä tasaantuun millään, harmittais niin vietävästi alkaa purkamaan tätä meidän perhettä. Mutta oman henkisen jaksamisen kannalta on pakko kohta tehdä jotain :(
liian myöhäistä(kö)?
syysleimu
0
85
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472