Tunnen itseni maailman suurimmaksi typerykseksi, eikä ihme. Olen siis 18 vuotta ja mies, josta olen kiinnostunut on 12 vuotta vanhempi. Tiedän siis kiinnostukseni mahdottomaksi, mutta en voi sille mitään, että hän on useinkin ajatuksissani ja unissani.
Hyvin mahdotonta, koska hän ei asu lähelläkään minua ja on muutenkin kaukainen. Kaupungit ovat kaukaisa, ja hankalammaksi tilanteen tekee hänen sosiaalinen asemansa, eli julkisuuden henkilö. Vieläpä laulaja. En ole ihastunut, vaan kiinnostunut. Haluaisin tavata hänet, jutella ja mahdollisesti olla kaveri tms. Luulisin sen vain olevan mahdotonta, ei taitane onnistua?
Tunnen vain olevani ihan typerä, mutta monesti tuttavapiirissä vitsaillaan tästä miehestä, vaikka eivät tiedä tätä kiinnostustani. Enkä uskalla sanoa, he vain naurasivat. Itsekin vitsailen mukana, etteivät vain huomaisi mitään. On sitä kuultu jopa, että "sen kuin isket vain sen". Jaa'a, mahdotonta?
Ja kenenkään on turha kommentoida, että "niin ootkin typerä" tms. koska tiedän sen jo. Ennemmin toivoisin rakentavaa palautetta, ja kenties keinoja jolla päästä eroon niistä ajatuksista ja unista, joissa hän on mukana.
Hyvin mahdotonta, koska hän ei asu lähelläkään minua ja on muutenkin kaukainen. Kaupungit ovat kaukaisa, ja hankalammaksi tilanteen tekee hänen sosiaalinen asemansa, eli julkisuuden henkilö. Vieläpä laulaja. En ole ihastunut, vaan kiinnostunut. Haluaisin tavata hänet, jutella ja mahdollisesti olla kaveri tms. Luulisin sen vain olevan mahdotonta, ei taitane onnistua?
Tunnen vain olevani ihan typerä, mutta monesti tuttavapiirissä vitsaillaan tästä miehestä, vaikka eivät tiedä tätä kiinnostustani. Enkä uskalla sanoa, he vain naurasivat. Itsekin vitsailen mukana, etteivät vain huomaisi mitään. On sitä kuultu jopa, että "sen kuin isket vain sen". Jaa'a, mahdotonta?
Ja kenenkään on turha kommentoida, että "niin ootkin typerä" tms. koska tiedän sen jo. Ennemmin toivoisin rakentavaa palautetta, ja kenties keinoja jolla päästä eroon niistä ajatuksista ja unista, joissa hän on mukana.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ehkä typerä lisäys, mutta aavistelen ettei asiaa auta lainkaan se, että facebookissa olen hänen "julkkispuolensa" kaveri? Luullakseni se pahentaa ajatuksiani...
Onko tämä kiinnostukseni vain jotain todella älytöntä?
Kukaan muu ollut / on samassa tilanteessa?
Keinoja? Neuvoja? Mitä tahansa!
Kyllä se siitä! Been there, done that. Ikäero ei merkitse oikeasti mitään, jos olette samalla aaltopituudella!
Aa: uskon kyllä, ettei ikäero merkitsisi mitään jos oikeasti on samalla aaltopituudella ja jos hän kestäisi huumorintajuani, mutta kaipaisin keinoja miten päästä lähellekään? Asumme kyllä eri kaupungeissa, ja heinäkuussa pääsen näkemään hänet, kun yhtye heittää keikan kotipaikkakunnallaan. Mutta... minulle riittäisi ihan ystävyys, ei olisi mikään pakko olla enempää ja varsinkin, kun uskonhänellä olevan joku naisystävä.
Onko ihan typerää miettiä, miten pääsisi juttelemaan kyseiselle henkilölle? Samanlaisiahan se ovat, kuin "me pulliaiset". Erona, että heidät tunnetaan.
Onko neuvoja hankalaan, miltei mahdottomaan, kiinnostukseeni?
Tai keinoja, miten unohtaa?
Lisäys:
Onko paras keino päästä juttelemaan, että ihan vain tilaisuuden tullen sitä vain menee ja puhuu jotain??? Itse luulisin näin...
En tunne henkilön huumoria, joten ihan heti omaa huumoriani en heti paljastaisi. Näin alkuun riittäisi ihan juttelu ja ehkä se numerokin... ;)
Kukaan muu samassa jamassa??
Yksinpuhelua, mutta menköön. :)
Tuli mieleen, että menetänkö mitään, jos kokeilen jutella? En kai, olen kuitenkin siellä vaan päivän.
Kannattaako minun yrittää?
Sanoisin, että kannattaa antaa asian vain olla ja siirtää ajatuksensa pikkuhiljaa muualle. Katsele vaikka ympärilläsi olevia ikätovereitasi kiinnostuksella, ei tietenkään kannata pakottaa itseään ihastumaan, mutta jossain vaiheessa se käy luonnostaan. Ainakin jossain vaiheessa vain huomaat ihastuksesi hälvenneen.
Kaukoihastukset kuuluvat teini-ikään, ja saavat kuuluakin. Totuushan on, ettei sinulla luulavasti juurikaan ole edellytyksiä suhteeseen, välttämättä edes kaveripohjalta, hänen kanssaan. Ja tämä pääasiassa siksi, että olet ehtinyt jo muodostaa hänestä "ei mihinkään" pohjautuvan kuvan pääsi sisällä, ja se voi olla hyvinkin kaukana ihastuksesi todellisesta minästä. Itsellenikin kävi noin, tosin kaukoihastukseni kohteena oli ihan vain luokkatoverini. Unelmoin kaikenlaista hänestä ja kehittelin yhteisiä tapahtumia. Kuitenkin myöhemmin, jo ihastuksen hälvettyä, tutustuin häneen paremmin kaveripohjalta, ja tulin todenneeksi, ettei hän todellisuudessa ole kovinkaan kaksinen tyyppi. Kaikki se ihana olikin vain omaa ihannefantasiaani, jonka olin kuvitellut valmiin "rungon" päälle.
Tietysti voit mennä juttusille, jos joskus luonnollinen tilaisuus siihen tulee. Vaikka tuskinpa tulee, muusikoilla on melko aikataulutetut nuo keikkaohjelmat. Lisäksi sinulla on paljon kohtalotovereita, jotka ihastuksellaan ovat luultavimmin ehtineet pilanneet muidenkin nuorten ihailijoiden maineen, joten hän valitetavasti tuskin tulee ottamaan sinua kovin vakavasti, vaikka erilainen olisitkin. Joten sanoisin edelleen, että koita pikkuhiljaa kääntää ajatuksia muihin kiinnostaviin asioihin/ihmisiin, mutta käy toki kesällä nauttimassa idolisi keikasta ja samalla ehkä vielä etäihastuksen tunteesta.
"Sanoisin, että kannattaa antaa asian vain olla ja siirtää ajatuksensa pikkuhiljaa muualle. Katsele vaikka ympärilläsi olevia ikätovereitasi kiinnostuksella, ei tietenkään kannata pakottaa itseään ihastumaan, mutta jossain vaiheessa se käy luonnostaan. Ainakin jossain vaiheessa vain huomaat ihastuksesi hälvenneen."
- Olen yrittänyt antaa asian vain olla, mutta en pysty siirtämään ajatuksiani pysyvästi muualle. Hetkeksi onnistuu, kunnes ajatukset palaa...
- Ikätovereiden katselu ei nyt juuri onnistu, kun heitä ei pahemmin löydy.
"Kaukoihastukset kuuluvat teini-ikään, ja saavat kuuluakin."
- Silti tuntuu, että olen suurin typerys...
"Totuushan on, ettei sinulla luulavasti juurikaan ole edellytyksiä suhteeseen, välttämättä edes kaveripohjalta, hänen kanssaan. Ja tämä pääasiassa siksi, että olet ehtinyt jo muodostaa hänestä "ei mihinkään" pohjautuvan kuvan pääsi sisällä, ja se voi olla hyvinkin kaukana ihastuksesi todellisesta minästä."
- Tiedän, mutta... en voi sille lainkaan mitään! Olen jo muodostanut joo, mutta pointti että haluaisin olla vain kaveri, vaikka tiedän ettei se koskaan toteudu.
"Itsellenikin kävi noin, tosin kaukoihastukseni kohteena oli ihan vain luokkatoverini. Unelmoin kaikenlaista hänestä ja kehittelin yhteisiä tapahtumia. Kuitenkin myöhemmin, jo ihastuksen hälvettyä, tutustuin häneen paremmin kaveripohjalta, ja tulin todenneeksi, ettei hän todellisuudessa ole kovinkaan kaksinen tyyppi. Kaikki se ihana olikin vain omaa ihannefantasiaani, jonka olin kuvitellut valmiin "rungon" päälle."
- Sama juttu käynyt, tosin vaan oma luokkatoveri yläasteella, kunnes tajusin millainen hän todella oli.
"Tietysti voit mennä juttusille, jos joskus luonnollinen tilaisuus siihen tulee. Vaikka tuskinpa tulee, muusikoilla on melko aikataulutetut nuo keikkaohjelmat. Lisäksi sinulla on paljon kohtalotovereita, jotka ihastuksellaan ovat luultavimmin ehtineet pilanneet muidenkin nuorten ihailijoiden maineen, joten hän valitetavasti tuskin tulee ottamaan sinua kovin vakavasti, vaikka erilainen olisitkin."
- Aionkin mennä mutten odotakaan minua otettavan "vakavasti", ennemmin se on itseni kokeilu, että jos kerran elämässä sitä heittäytyy mukaan johonkin ja uskaltaa, että miltä se tuntuu.
- Taatusti on, sitä en epäile.
"Joten sanoisin edelleen, että koita pikkuhiljaa kääntää ajatuksia muihin kiinnostaviin asioihin/ihmisiin, mutta käy toki kesällä nauttimassa idolisi keikasta ja samalla ehkä vielä etäihastuksen tunteesta."
- Tiedän, että pitää... mutta se on hyvin hankalaa.
Ihastuminen on iana hankala tunne, varsinkin jos on monia epävarmuustekijitä niinkuin tuossa sinunkin ihastumisessasi on, ehkä sinun on vain elettävä ihastuksesi alusta loppuun, se voi myös kasvattaa sinua itseäsi... tuo nyt ei tuo ikäero ole mitään minun ensimmäinen mieheni oli minua melkolailla 18v vanhempi ja olin sinun ikäsesi.
Tuo julkisuus henkilllä on paha koska niitä ihastuneita on ja riittää kiljuvia teinipentuja...
Sinun pitää erottua masssasta jos haluat edes huomionsa... jakaako hän kenties keikan jälkeen nimmareita... vieppä sinä hälle oma nimmarisi numeron kera ja vielä mielellään kauiin hymyn ja silmiinkatsomisen myötä niin sitten näet josko nappaa...
Ja jos ei nappaa olet saanut varmuuden asiaan ja silloin ns. joutava unelmointi jää ihan itsestään pois, kipeää se toki saattaa tehdä mutta uusia tuee kuvioon vaikka se ei juuri nyt sille tunnukkaan.
Kokeile ja jos ei muuta oletpahan kasvanut unelmissasi aika ison askeleen eteenpäin :)
kerron sulle mikä oli toivoton rakkaus... minä olin nuorena rakastunut mcGyveriin :) se oli toivoton rakkaus :)
Kiva, kun neuvoit! Ja tässä vastailen tekstiisi sua "lainaillen". :)
"Ihastuminen on iana hankala tunne, varsinkin jos on monia epävarmuustekijiötä niinkuin tuossa sinunkin ihastumisessasi on, ehkä sinun on vain elettävä ihastuksesi alusta loppuun, se voi myös kasvattaa sinua itseäsi..."
- Se on hankala tunne, varsinkin nyt. Niitä epävarmuustekijöitähän riittää, vaikka millä mitalla. Mutta, tosiaan... se voi kasvattaa myös minua, enpä ole tullut ajatelleeksi. :)
"tuo nyt ei tuo ikäero ole mitään minun ensimmäinen mieheni oli minua melkolailla 18v vanhempi ja olin sinun ikäsesi."
- Oho! :D Se on aika paljon ja mielestäni sillä iällä ei pahemmin väliä, jos on samalla aaltopituudella. Ja nyt kun mietin, niin omilla vanhemmilla on jotain 10 vuotta. Sinänsä tässähän se "heittää" vain parilla vuodella. :)
"Tuo julkisuus henkilllä on paha koska niitä ihastuneita on ja riittää kiljuvia teinipentuja..."
- No, minusta ei kiljuvaa teinipentua saa, koska en ajatellut huutaa kurkku suorana ja toisekseen, voiko teiniä ja täysi-ikäistä verrata? :)
"Sinun pitää erottua masssasta jos haluat edes huomionsa..."
- Heh, sen ei luulisi tuottavan hankaluuksia, koska sitä minä teen joka päivä. En kulje missään massavaatteissa, vaan niissä joista tykkään. :)
"jakaako hän kenties keikan jälkeen nimmareita... "
- Ei tietoa, koska tämä keikka, jolle menen on ensimmäiseni ja toisekseen, he esiintyvät jossain tapahtumassa, jossa on muutakin kuin heidän keikka. Luulisi jakavan, kun kerta netti on täynnä yhteiskuviakin eli fani bändin jäsen.
"vieppä sinä hälle oma nimmarisi numeron kera ja vielä mielellään kauiin hymyn ja silmiinkatsomisen myötä niin sitten näet josko nappaa..."
- Jeih! Täytynee kokeilla ja jos vielä hän pistäis lapun taskuun, niin silloin ei voi kuin toivoa... :) Että puhelin pirahtaisi :D
"Ja jos ei nappaa olet saanut varmuuden asiaan ja silloin ns. joutava unelmointi jää ihan itsestään pois, kipeää se toki saattaa tehdä mutta uusia tuee kuvioon vaikka se ei juuri nyt sille tunnukkaan."
- Tosiaan ja voin silloin todeta, että ainakin yritin. Sitä ei voi sitten väittää, etten olisi yrittänyt. Ja jos uusi tulee kuvioon, eiköhän tämäkin ihastus lopahda. Niin on ennen käynyt. Siis ihan yläasteella vaan. :)
"Kokeile ja jos ei muuta oletpahan kasvanut unelmissasi aika ison askeleen eteenpäin :)"
- Niin kokeilenkin! :) Sen jälkeen astun askeleen eteenpäin.
"kerron sulle mikä oli toivoton rakkaus... minä olin nuorena rakastunut mcGyveriin :) se oli toivoton rakkaus :) "
- Ohoh... sen mukaan minulla olisi mahdollisuus... ;)
Kiitos kovasti neuvoista! Taitanet olla toinen, joka on kannustanut. Ja olen joskus kuullut sanonnan, että "aina kannattaa yrittää, jos jotain haluaa!" :D
"...ja toisekseen, voiko teiniä ja täysi-ikäistä verrata?"
Voi sikäli, että täysi-ikäinenkin on vielä kahden vuoden ajan sananmukaisesti teini. Teini-ikä sijoittuu ikävuosille 13-19.
Tarkennus:
No, tarkoitin lähinnä ikävuotta 15 ja 18. Että moni 15-vuotias saattaa joo huutaa kurkku suorana, ja varmaan ihan 18-vuotiaatkin mutta vähemmällä määrällä.
En ole missään vaiheessa sanonut, että olisin täysin aikuinen.
Komppaan muita, että juttelemaan tilaisuuden tullen! Tai kuten nimimerkki "teddygirl from land" sanoi, kirjoitat vaikka ennen lähtöä nimesi ja numerosi paperille. Sitten kun pääse etäisyydelle, annat lapun nätin hymyn kera, ja muista katsoa silmiin!! Se merkitsee jo paljon. ;D
Mietippä 12 vuoden ikäeroa....toinen 50 v ja toinen 62v...siis jos ovat kimpassa tuohon asti....alkaa viidenkympin villitys....ERO TULEE
Kuka hemmetti nyt jaksaa saman ihmisen kanssa elää 20 vuotiaasta 50 vuotiaaksi?
SItähän tässä on kuule mietitty, mutta ei hyödytä. Mutta ei aikuisena (en tarkoita todellakaan itseäni tässä kohtaa) iällä pitäisi olla niinkään väliä. Tiedän sen, että se on mahdotonta tai jopa sulaa hulluutta, mutta aloituksessa taisinkin jo sanoa etsiväni vinkkejä ja keinoja, joilla unohtaa. Pelkkä ikäero-vaahtoaminen ei auta mitään, se vain pahentaa asiaa.
Mitään eroa ei tule, koska minkäänlaista suhdettakaan ei tule. Voin sanoa sen varmana.
Mutta, miten unohtaa? Tai lieventää ajatuksia?
Joku voi haluta, mutta se on jokaisen oma päätös.
No, minä en ainakaan heti ole haluamassa olla kenenkään kanssa 20 vuotta. Kunhan tässä nyt ensin elelllään ja saadaan typerät ajatukset pois päästä...