Onko esteratsastus vaikeaa?

Eli siis. Onko esteratsastus vaikeaa? Mihin sitä voisi verrata? Täytyykö hypätä pienet esteetkin puolessaistunnassa? Kiitos jos jaksat vastailla:-)
71869
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei esteratsastus ole vaikeaa. Esteille meno on jännittävää, ja itse ainakin vertaisin sitä vaikkapa vuoristorata-ajeluun, ensin pelottaa mutta sitten tuntuu aivan mahtavalta! Kaikki ristikoista ylöspäin yleensä hypätään kevyessä istunnassa...

Äänestä

Ei se ole vaikeaa, kun oppii siihen perusteet ! : ) Esteratsastuksessa tärkeitä asioita ovat mm. laukkojen laskeminen esteiden välillä, jotta hevonen osaa ponnistaa oikeasta kohtaa,eli ettei tule hirveen suurta loikkaa, mutta että heppa ei hyppää ihan esteen juuresta. Sitten kevyeeseen istuntaan ei tarvitse nousta puomeilla eikä välttämättä iha pienilläkään esteillä,mutta halutessahan voi nousta !

Äänestä

eihän se kovin vaikeaa ole kunhan ei hyppää liian suuria esteitä hevosen kokoon ja voimaan ja sinun kokemukseesi verrattuna. pitää vaan muistaa myödätä ihan kunnolla esteillä että hevonen pääsee venyttämään kaulaansa. varsinkin sellaisilla esteillä missä hepon pitää jo tehdä töitä päästäkseen yli käsien pitäisi olla melkein hevosen korvissa :D ja pienillä esteillä voi kyllä nousta kevyeen istuntaan jos pelkkä satulassa istuminen on jommasta kummasta osapuolesta epämukavaa tai haluat harjoitella "hyppyasentoa" .

Äänestä

ei esteratsastus ole vaikeaa mutta se kyllä riippuu hevosestakin ja esteen korkeudesta mutta jos osaat kaikkii perustaidot hyvin suosittelen esteille menemiseen mielummun kun kouluratsastukseen koska siinä pitää muiostaa kauheasti asoita ja kun on koulukin niin sitten koulu ja koluratsastua´´s voi sekoittua ja kaikkea on tosi vaikeaa muistaa

Äänestä

Ei se sen vaikeampaa ole, kuin mikään muukaan ratsastuslaji. Mutta sehän on jokaisen oma mielipide, joten se on ehkä hieman outoa kysyä, mutta ymmärrän, että jos et ole koskaan hypännyt ja teillä on vaikka seuraavalla kerralla esteitä tms.
Tässähän jo sitten kerrottiin sitten muut perusasiat, mutta kannattaa muistaa, että jos on esim. jumppasarja, niin pitää muistaa katsoa suraavaa estettä, EI alaspäin, koska silloin hevosen tasapaino heikentyy ja se saattaa pudottaa. Hevosen tehtävä on katsoa, mihin se astuu, ei sinun. :D

Äänestä
  • Tarkennan, että "hevosen tasapaino saatta heikentyä ja se saatta pudottaa (ei siis ratsastajaa, vaan puomin :D)

    Äänestä

Esteet voivat alussa tuntua helpoilta mut sit ku rupeet hyppäämään yli 70cm ni kyl rupee olee vaikeempaa. Ja esteillä EI OLLA kevyessäistunnassa vaan esteistunnassa eli yksinkertasesti peppu sataulassa eteenpäin nojautuneena. Et jos pikkuesteit hyppäät ni ei oo vakeeta. Ja kyl ratsastuksenopettaja auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leirit<3 kirjoitti:

Eli siis. Onko esteratsastus vaikeaa? Mihin sitä voisi verrata? Täytyykö hypätä pienet esteetkin puolessaistunnassa? Kiitos jos jaksat vastailla:-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu