Taxellilla oli asuntoetu, osti arvotalon Koneelta salaiseen hintaan
Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen asuntokauppojen ja yhtiön hallituksen työhönjäämisbonusten kätilönä toiminut Christoffer Taxell on itsekin nauttinut asuntoedusta, Helsingin Sanomat kertoo.
Rkp:n, Elinkeinoelämän keskusliiton ja Finnairin hallituksen entinen puheenjohtaja, suomalaisen liike-elämän harmaa eminenssi Christoffer Taxell perheineen asui Helsingin Sanomien mukaan pitkään Turun Vartiovuorenkadulla sijaitsevassa jugendlinnassa Partekin työsuhde-etuna.
Kun Kone valtasi Partekin vuonna 2002, Taxell perheineen osti Koneelta koko kolmikerroksisen arvotalon. Talossa on kaksi yli 150 neliömetrin huoneistoa, kaksi pienempää yksiötä sekä yhteistiloja. Kauppasummaa tai sen määräytymisperusteita Taxell ei paljasta. Hän pitää niistä kyselemistä yksityisasioihin puuttumisena.
Taxell neuvoi Finnairin hallituksen puheenjohtajana työeläkeyhtiö Ilmarista ostamaan Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen Helsingin keskustassa sijaitsevan arvoasunnon, johon Vehviläinen jäi vuokralle. Poliisi tutkii kauppoja.
Taxell järjesti Finnairin johtajille myös ylimääräiset bonukset yhtiöön jäämisestä. Lisäksi hänen valtapiiriinsä kuuluvan Åbo Akademin ja puolustusministeri Stefan Wallinin asuntokaupoista syntyi vastikään kohu.
---
Ruotsalaisen kansanpuolueen mahtimies Chistoffer Taxell toimii päättäjänä lukuisissa eri yhteisöissä ja yrityksissä.
Eikö Suomessa "Hyvä Veli" korruptiojärjestelmää saada aisoihin?
Ei saada, kun poliitikot tukevat "Hyviä Veljiään", vaalirahoittajiaan.
"Kaverin onnistuminen ei ole minulta pois", on pääministeri Jyrki Katainen sanonut.
Kataisen kaverit ovat onnistuneet:
- osinkoruhtinaat nostivat mahtavat osingot myös laman aikana (miljardi enemmän osinkoja pahimpana lamavuotena, jolloin Suomi velkaantui 13 miljardin edetä ulkomaille
- työnantajien kala-maksut poistettiin (miljardin euron lovi sosiaaliturvaan)
- yhteisöveroa alennettu Kataisen kaudella. Osakeyhtiöiden verotus on vähentynyt 10.8 % vuodesta 2000 vuoteen 2009.
- osakeyhtiöt maksavat yhteensä valtion veroja vajaat 5 miljardia ja ottavat saman verran yritystukia ja veroetuja
- varallisuusvero on kokonaan poistettu "Kataisen kavereilta"
Taxell asuu Partekin työsuhdeasunnossa - jugend-linnassa
4
230
Vastaukset 4
- Seteliselkärankaiset
Kyllä rahaa on, mutta se on rosvoilla - seteliselkärankaisilla. Eikä niille mikään riitä, pitää olla
- työsuhdeasunnot
- työsuhdeautot
- työsopimuksen allekirjoitusbonus
- stay-bonukset, jotta pysyvät työssään
- pitkän tähtäimen bonukset
- lyhyen tähtäimen bonukset
- kultaiset kädenpuristukset, jos vaihtavat työpaikkaa
- ylisuuret eläkkeet - työnantajan ostamat
- alhainen eläkeikä
Edellä luetellut miljoonien eurojen arvoiset työsuhde-edut, palkat ja palkkiot sekä miljoonaeläkkeet tulevat maksuun - vaikka johtamallaan yrityksellä menisi miten hunosti tahansa. Nokia on tehnyt "mahalaskun" eli osakkeen arvo on laskenut huimasto, mutta Elopin miljoonat pysyvät.
Finnairin tulos on heikko ja Finnairin arvo romahtanut, mutta toimitusjohtajan miljoonat pysyvät.
Suomessa on miljoona köyhää ja syrjäytymisvaarassa on 50.000 lasta ja nuorta... leipäjonot kasvavat. Perheet voivat huonosti. Mielisairaat eivät saa hoitoa,.. vanhukset tapetetaan nälkään ja jätetään oman onnensa nojaan
.... rahaa on, mutta se on rosvoilla, sanoi Vennamo aikoinaan. - helvet.. ÖYKKÄRIT
Ollila,Whalroos nämä herrat ovat paljastaneet suomalaisen eliitin luonteenlaadun !
Tunteettomia ja köyhiä vihaavia herroja joilla ei riitä inhimillisyytttä kuin vain looshi
jäsjestön jäsenille.Järjestellään kavereille kivoja pikku palkan lisiä,työläisten selkänahasta ne on otettu.
Mutta helvetin tulella uhkailu alkaa kun työläisten olisi vuorostaan aika saada palkankorotuksia !
Ei nollalinja ja lopputilejä se on ainoa mitä suomen herrat(EK) tarjoavat työläisilleen.
Vuodesta toiseen samapeli jatkuu,eikö olisi aika alkaa toimimaan jotta moiset mätäpaiseet saadaan puhkaistua yhteiskuntaamme tuhoamasta ! - Mulle, ei-muille
Suomen rikkaimpiin kuuluva miljonääri, pankinjohtaja Björn Wahlroos (Nalle) asuu Halikossa 10 miljoonan euron täysin remontoidussaan kartanossa.
Björn "Nalle" W kirjoitti kirjan "Markkinat ja demokratia". Kirjassaan Björn "Nalle" W kertoo, miten
- enemmistön valtaa pitäisi rajoittaa
- eläkeläisiltä poistaa äänioikeus
- yhteiskunnan tukia ja palveluja pitäisi poistaa
- ansiosidonnainen työttömyyskorvaus poistettava, koska se ylläpitää työttömyyttä
Björn "Nalle" W ottaa vuosittain maataloustukiaisia vajaat 300.000 euroa.
Viime vuonna Björn "Nalle" W:n maataloustuki oli 261.000 euroa.. Vuonna 2010 Nallen maataloustuki oli 254.000 euroa.
Vuosien 2005-2011 aikana Björn "Nalle" W on saanut maataloustukiaisia yhteensä yli 1,6 miljoonaa euroa.
Mitenkähän monta "nallea" Euroopan Unionin eri maissa on maatalous- ynnä muita tukiaisia nostamassa? Saavatko PIIGS-maidenkin (Portugali, Irlanti, Italia, Kreikka, Espanja) kaikkein rikkaimmat eniten suoria verottomia EU-tukia?
.... "Kyllä rahaa on, mutta se on rosvoilla", sanoi Veikko Vennamo aikoinaan. - Tukiaisten ottaja
Vuonna 2008 Björn Wahlroos tienasi ansiotuloja vajaat kaksi miljoonaa ja pääomatuloja yli 13,5 miljoonaa. Kokonaistulot olivat muhkeat 15,5 miljoonaa.
Björn Wahlroosin veroprosentti oli 31 % ja maataloustukiaiset yli 200.000 euroa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157753
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25750Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.98712Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193626- 22582
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516- 39455
On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78450- 57445
Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.74422Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9419- 54408
On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397