Mä olen huomannu, että mulla on joku kumma pakko olla tässä liitossa ikuisesti... En voisi erota koskaan kun isi on niin tärkeä isommalle lapsellemme... Ja lapsi tärkeä minulle... Ollaan oltu 7vuotta kimpassa ja alusta asti on ollut hirveitä riitoja... välissä vähemmän välissä enemmän... Syitä mm. todella vaikea anoppi, juominen,siivoaminen,raha jne.... Mun äiti on tänne monesti tullu ratkojaksi... riidat tuntuvat pahoilta koska meillä on ihania lapsia, joita kumpikin rakastaa... ja molemmat meistä huolehtii... Ollaan oltu alusta asti tiiviisti kimpassa ja mä en huolinu apua kun lapset oli pienempiä eli perheen kanssa olen aina... nyt kyllä töissäkin... Mutta kyllästyminen iski meihin ja alettiin käydä omilla teillä... kerrotaan aina missä... ite kävin tyttöporukalla baarissa ja siellä oli eräs mies mukana ja viimeksi sen miehen tykönäkin kun se on mun kaverin kaveri... tottahan tuo sanonut että musta on kiinnostunut mutta ei mua kiinosta laisinkaan... ei ollenkaan... tanssinu silti olen ja kaiken kertonu miehelleni... nyt se on niin mustasukkanen et saa hirveitä raivokohtauksia vaikka sanon et ei mitään ikinä en pettäs... kahesti jo saanu kohtauksen... onko tämä normaalia... millon on aika erota... aiheutinko itse tämän??? sanoin et yks kerta vielä huutamalla uhkaavasti mua kohen ni lähen lapsien kans... tuskin ikinä sitä teen... emmä tiiä mikä meillä on kyllästyminen... ikinä ei olla toisille sovittu mut aina oltu... ja joku tuolla kirjotti et ei enää rakastanu ni oli välinpitämätön... ni se on just välinpitämätön...
Naimisissa ikuisesti
minussa
1150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Oli tutunkuuloista tekstiä siinä mielessä, että meilläkin oli alkuaikoina avioliitossa tosi vaikeaa, mutta silti halusin välttämättä pysyä yhdessä mieheni kanssa, jääräpäisesti. En halunnut ajatellakaan eroa. Rukoilin paljon ja ihmeelísellä tavalla Jumala auttoi. Tilanteet olivat välillä sellaisia, että ihmiset sanoivat, että pitäisiköhän teidän olla menemättä naimisiinkaan, ellei muutosta tule. En kuitenkaan antanut periksi ja sen vuoksi sainkin kärsiä paljon. Mieheni ei tosin juonut, mutta meillä oli muuten vaikeaa, kaikkea en voi tässä paljastaa, eikä se liene tarpeenkaan.
Kaiken tapahtuneen tiedän, miltä tuntuu pelätä ja olla yksin ja rikki. Mutta tiedän senkin, että kaikki voi muuttua. Se voi tapahtua kuitenkin vain Jumalan avun turvin, ei ihmisen omalla voimalla.
Sen vuoksi rukoilenkin koko teidän perheen puolesta ja varsinkin sinun puolestasi, sillä en minä itse voi teitä auttaa, mutta Jeesus voi. Se voi olla pitkä ja kivinen tie, mutta luovuttaa ei saa. Voimia sulle.