Moi
Ajattelin minäkin "purnata" vähän omia juttujani tänne. NNNNNO, kun asia on nähkääs näin....
Ollaan oltu yhdessä yli 10v, naimisissa 4v, pari muksua. Mua on alkanut tosissaan nyppiä toi vaimon tiuskinta, murahtelu ja henkiset loukkaukset. Kai niitä on koko ajan tasaseen tahtiin tullut, mutta olisko mulla nyt ikäänkuin mitta täynnä??
Vaimo osaa iskeä niin vyön alle sanoillaan kun olla ja voi ja se tekee sen lapsien kuullen. Häneltä karkaa kontrolli siis ihan totaalisesti. Ja ne on tosi törkeitä sanomisia, mä en saa sanotuksi vastaan oikeestaan mitään koska ajattelen vaan sitä mitä noi lapset mahtaa ajatella tollasista sanoista. Itselleni ei tulis mieleenikään lasten kuullen vastaavia sanoja tai lauseita päästää suustaan. Toki mäkin pystyn ilkeä olemaan sanoissani, mutta vain kun ollaan kaksin. Ja nyt mulle onkin tullut sellanen olo tai oikeestaan pelko että mä käyn tahtomattani käsiks vaimoon, siis silloin kun mulla kiehuu yli tosissaan. Ja sitä mä en todellakaan halua! Hän on väkivaltaa nähnyt paljonkin kotonaan aikoinaan, minä taas en.
Ja sitten näiden raivokohtausten jälkeen ollaan taas seuraavana päivänä niinkuin mitää ei olis sanottukaan tai "mitä tollasista pienistä nyt suurempaa riitaa kehittämään"- ihmettelyjä. Mä oon kyllä paljon pitkävihaisempi kuin hän, mut tottakai minäkin unohtaisin asian heti jos vaan pystyisin, mutta kun ei...
Joskus mä ajattelen et jos mä en tästä pian ala lähtemään, multa valuu elämä ohitse ihan täysin. Mut sit mä aattelen noita lapsia niin...tässä sitä sit taas ollaan. Onkohan tää ongelma niin suuri kun mä kuvittelen vai teenkö mä siitä vaan niin ison? Vai onko tää joku 3-kympin kriisiä olevinaan?
Ajattelin minäkin "purnata" vähän omia juttujani tänne. NNNNNO, kun asia on nähkääs näin....
Ollaan oltu yhdessä yli 10v, naimisissa 4v, pari muksua. Mua on alkanut tosissaan nyppiä toi vaimon tiuskinta, murahtelu ja henkiset loukkaukset. Kai niitä on koko ajan tasaseen tahtiin tullut, mutta olisko mulla nyt ikäänkuin mitta täynnä??
Vaimo osaa iskeä niin vyön alle sanoillaan kun olla ja voi ja se tekee sen lapsien kuullen. Häneltä karkaa kontrolli siis ihan totaalisesti. Ja ne on tosi törkeitä sanomisia, mä en saa sanotuksi vastaan oikeestaan mitään koska ajattelen vaan sitä mitä noi lapset mahtaa ajatella tollasista sanoista. Itselleni ei tulis mieleenikään lasten kuullen vastaavia sanoja tai lauseita päästää suustaan. Toki mäkin pystyn ilkeä olemaan sanoissani, mutta vain kun ollaan kaksin. Ja nyt mulle onkin tullut sellanen olo tai oikeestaan pelko että mä käyn tahtomattani käsiks vaimoon, siis silloin kun mulla kiehuu yli tosissaan. Ja sitä mä en todellakaan halua! Hän on väkivaltaa nähnyt paljonkin kotonaan aikoinaan, minä taas en.
Ja sitten näiden raivokohtausten jälkeen ollaan taas seuraavana päivänä niinkuin mitää ei olis sanottukaan tai "mitä tollasista pienistä nyt suurempaa riitaa kehittämään"- ihmettelyjä. Mä oon kyllä paljon pitkävihaisempi kuin hän, mut tottakai minäkin unohtaisin asian heti jos vaan pystyisin, mutta kun ei...
Joskus mä ajattelen et jos mä en tästä pian ala lähtemään, multa valuu elämä ohitse ihan täysin. Mut sit mä aattelen noita lapsia niin...tässä sitä sit taas ollaan. Onkohan tää ongelma niin suuri kun mä kuvittelen vai teenkö mä siitä vaan niin ison? Vai onko tää joku 3-kympin kriisiä olevinaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eikös sinussa sitten ole mitään vikaa????
MIKÄ VITUN RAPAHUORA SÄ LUULET OLEVAS????!!! ETKÖ VITUN ÄPÄRÄ OSAA KESKUSTELLA ASIALLISESTI VAAN ALAT HETI HAKEMAAN SYITÄ MUISTA?????
KUOLE VITTU PERKELEEN ISÄS RAISKAAMA HUORANPENIKKA JA MÄTÄNE HELVETISSÄ SAATANAN VITUNJAKAJASAASTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Helvetissä tavataan!!! :)
Sano eukolles että jos ei narinat lopu niin etsii itselleen uuden tiuskinnankohteen. Tommoselle purnaamiselle pitää tehdä loppu heti. Lapset kyllä selviää vaikka ero tulisikin.
..en sitä epäilekään etteikö pärjäis, niillä on vaan kaikki asiat nyt niin mallillaan ettei viittis romuttaa koko hommaa. Itseni kustannuksella eteenpäin(kö)....
Miettikää asioita,yksin ja yhdessä. Lapsille selittää hyvin tilanne ja sitten toimia. Älkää kuitenkaan ottako lapsia riitakapulaksi. Pieni tauko suhteessa tekee hyvää tai sitten ei tee ja yleensä tunteet selviää puolen vuoden sisällä oikein hyvin.
Näin mekin tehtiin ja palasimme yhteen,löytyi se "yhteinen sävel" taas. Asiat on puitu ja erittäin hyvin menee nyt. Yhdessä ollaan oltu 20 vuotta ja meinasi tilanne mennä mahdottomaksi silloin yhdessä välissä,se vaan meni vuosien myötä. Onneksi asiat selvisi. Asumuserosta on jo monta vuotta. Lapsi oli tietenkin vähän "hukassa" mutta puhumalla asiat selveni.Kokeilkaa vaikka näin jos tilanne ei muuten laukea.
Oot aika ruikuttaja mieheksi jos kaikkia naisten sanomisia tollai kelailet.
Olisi kyllä parasta varmaan selvittää asioita.
Onko välillänne muutakin pielessä, ehkäpä.
Vaimosi purkaa katkeruuttaa tuolla tavalla..
millä tavalla sinä purat pahaa oloasi ?
Tapa millä vaimosi tekee sen on varmaan väärä.
Siitähän täytyy keskustella vakavasti, ei sitä
kenenkään tarvitse sietää. Usein se on parisuhteessa niin, että jos on ristiriitoja
liian paljon, sitä ruvetaan hankalaksi, kukin
omalla tavallaan.. juuri sillä tavalla, jonka
parhaiten osaa. Rähisijällä on paha olla,
niin kai se on. Keskustelkaa asiasta, tee kantasi
selväksi ja sovitelkaa.
Olen itse ns hyvä suustani, tosin en räyhää enkä
huuda, mutta kun parisuhde oli pahalla mallilla,
omasta mielestänikin olin inhottava joskus sano-
misissani, tosin mieheni omalla tavallaan myös.
Se on kahden kauppa..
"...Mua on alkanut tosissaan nyppiä toi vaimon tiuskinta, murahtelu ja henkiset loukkaukset. Kai niitä on koko ajan tasaseen tahtiin tullut, mutta olisko mulla nyt ikäänkuin mitta täynnä??..."
Mielestäni kenenkään ei tarvitse sietää tuollaista kohtelua. Tulee vain mieleen, että onko vaimosi jotenkin "luisunut" tuohon käytösmalliin eikä edes tajua kohtelevansa sinua huonosti.
Eipä voi muuta sanoa kuin että pyri pistämään pystyyn kunnon keskustelu vaimon kanssa. Tee selväksi, ettet hyväksy huonoa kohtelua ja pyydä vaimoa kertomaan, jos jokin asia vaivaa häntä ja hän sen vuoksi harrastaa jatkuvaa nälvimistä.
Sano napakasti -ei tarvitse huutaa tai tiuskia- miltä sinusta tuntuu. Jos vaikenet, se voi vain yllyttää häntä. Ehkä hän tahallaan provosoi kun haluaisi että puhuisit edes jotain. Ehkä se on opittu käyttäytymismalli hänen lapsuudenkodistaan. Hän ei voi tietää että se satuttaa sinua ellet kerro. Ehkä takana on muitakin ongelmia - jokin suhteessa häntä vaivannee. Älä syyttele, vaan puhu omista tuntemuksistasi. Jos hän on ivallinen, ota komento ja tee selväksi että nyt puhutaan tämä asia selväksi. Vie se myös läpi, jatka niin kauan kuin tarvii vaikka yön läpi, mutta kaikki pitää selvittää. Kerro miten kävi, me ollaan uteliaita...