Anna nyt jo olla, ei kukaan usko sun juttuja. Olet pelle, ja ääliö.
0Äänestä
Tehdään vaihtokauppa
kaikille lisää 10 tonnia tulovaroa vuodessa ja autovero pois!
0Äänestä
enemmistö osti ...
"Suomi Euroopan kärjessä!
Eri maiden uusien henkilöautojen ensirekisteröintiluvut ovat hämmästyttävää luettavaa. Ensimmäistä kertaa nimittäin nähdään, että Suomen uusien henkilöautojen markkinat kasvoivat sekä suhteellisesti että absoluuttisesti maaliskuussa Euroopan maista toiseksi eniten, kun vertailukohteena on edellisvuoden maaliskuu. Suomen edellä oli vain Romania!
Suomen asema muuttuu, kun katsellaan uusien henkilöautojen myynnin määrällisiä muutoksia läntisen Euroopan alueella. Suomessa myynnin kasvu oli suurin (+ 12 141 kpl).
Saksassa, jossa markkinat kasvoivat 1,3 % edellisvuodesta, myytiin yli 20 kertaa enemmän autoja kuin Suomessa. Mutta markkinoiden absoluuttinen kasvu oli vain 11 202 autoa!"
0Äänestä
autovero poistuu
Tämä tapahtui ennen autoveron nostoa maaliskuussa. Huhtikuun tilastot OVAT JÄRKYTTÄVÄT!
0Äänestä
rikasjksdfjk
Tietysti autovero poistuu. Suomessa ei voi olla autoveroa, jos auton voi ostaa Viroon ja lainata sen sieltä itselleen.
0Äänestä
ja mitä hyötyy..?
Voithan sen auton Virosta ostaa, mutta Virossa on sitten myös vaihdettava tai pois myytävä. Eipä ole häävit hyvitykset vanhoista - siinä sen autoveron sitten kuitenkin maksat.
0Äänestä
Valtio ottaa omansa
Kyllä se autovero poistuu, kunhan saavat keksittyä millä toisella verolla se lisää kerätään autoilijoilta, itseasiassa ihan sama, kallista se autoilu on ja kalliimmaksi tulee, jos autoilu vähenee, siitä menetetyt verotulot valtio siirtää esim. asumiseen ja verotuotto pysyy vakiona, kerätään vaan eri kohteista.
0Äänestä
Kokemus-K
Olen ehtinyt ostaa jo kolme uutta autoa, kaikki neljän vuoden välein, joidenkin odotellessa ihan juuri poistuvaa autoveroa... Mahtavat nuo "tietäjät" ajaa vanhoilla autoilla.
0Äänestä
juuuh...
Näinpä! Minäkin vaihdoin uuteen loppuvuonna -07 kun KPy hehkutti autoveron poistumista kertarysäyksellä varmana tietona. Muuttuihan se autovero, mutta oman hankintani hinta nousi 400 euroa niillä päästöillä. Seuraavan vaihdoin -09 kun KPy:llä oli varma tieto, että autovero puolituu - kun muuta mahdollisuutta ei ole. Ei puolittunut. Nyt vaihdoin -12 ennen veronkorotus taas uuteen. Välirahat ovat samaa tasoa, oli autoveroa tai ei - parempi autovero on kuin käyttömaksut tai polttoainevero ainakin minun 40 tkm vuosiajollani.
KPy tiettävästi omistaa -91 maliin Saabin - loisto sellaisen.
0Äänestä
veronsa maksava
Heh... "Enemmistö ei voi olla väärässä..."
40-luvulla Saksalaisten enemmistö oli sitä mieltä, että koko Eurooppa kuuluu heille. 2010 Kreikkalaisten enemmistö ajatteli, että EU hoitaa heidän velkansa ja mistään ei tarvitse mitään itse huolehtia. 500jKr enemmistö ajatteli, että maapallo on litteä.
Enemmistö on enemmän kuin usein väärässä. Autovero saattaa jonain vuonna poistuakin, mutta säästöä siitä ei yksittäiselle kuluttajalle tule; ehkäpä jopa päinvastoin. Samat vero-eurot valtio kattaa esim. tiemaksuilla, käyttömaksuilla, polttoainemaksuilla ym. ja silloin voi käydä niinkin, että suositaan vaihteeksi ammattiliikennöitsijöitä ja tavallinen autonostaja ja -käyttäjä maksaakin autoilustaan nykyistä enemmän... ja reilusti paljon enemmän.
En siis missään nimessä kuulu otsikoituihin Suomalaisiin, olenko sitten viisas vähemmistö?
0Äänestä
lakko toimii
Toukokuussa kun lyödään yhtä alhaiset myyntiluvut niin alkaa puntti vipattaa lasipalatseissa. Samaten autoverotulot romahtaa. Hallitus saa tuta uuden verokiristyksensä seuraukset. Jos harkitset auton vaihtoa niin myy omasi ja osta tuontiauto tialle. Näin hyödytät jokaista kansalaista.
Jos joku väittää että autoista olisi Suomessa pulaa niin vilkaisepa nettiautoa, siellä on 25000 autoa enemmän myynnissä kuin viime keväänä. Autoja on siis markkinoilla ja pahaksi onneksi ne korvaavat uusien myyntiä myös.
Mikä uusia autoja myyvä firma tekee seuraavan konkan autobestin (Mersu, Chevy, Citroen) jälkeen?
0Äänestä
näin se vain menee..
Autoja myydään Suomessa aina! Aina, ihan hinnoistakin riippumatta. Auto on välttämättömyystarvike pitkin matkojen maassa. Jostakin muusta tingitään, mutta auto ostetaan.
0Äänestä
atuovero pois
näin se vain menee.. kirjoitti:
Autoja myydään Suomessa aina! Aina, ihan hinnoistakin riippumatta. Auto on välttämättömyystarvike pitkin matkojen maassa. Jostakin muusta tingitään, mutta auto ostetaan.
Myydään myydään, mutta paljon vähemmän kuin viime vuosina.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Anna nyt jo olla, ei kukaan usko sun juttuja. Olet pelle, ja ääliö.
kaikille lisää 10 tonnia tulovaroa vuodessa ja autovero pois!
"Suomi Euroopan kärjessä!
Eri maiden uusien henkilöautojen ensirekisteröintiluvut ovat hämmästyttävää luettavaa. Ensimmäistä kertaa nimittäin nähdään, että Suomen uusien henkilöautojen markkinat kasvoivat sekä suhteellisesti että absoluuttisesti maaliskuussa Euroopan maista toiseksi eniten, kun vertailukohteena on edellisvuoden maaliskuu. Suomen edellä oli vain Romania!
Suomen asema muuttuu, kun katsellaan uusien henkilöautojen myynnin määrällisiä muutoksia läntisen Euroopan alueella. Suomessa myynnin kasvu oli suurin (+ 12 141 kpl).
Saksassa, jossa markkinat kasvoivat 1,3 % edellisvuodesta, myytiin yli 20 kertaa enemmän autoja kuin Suomessa. Mutta markkinoiden absoluuttinen kasvu oli vain 11 202 autoa!"
Tämä tapahtui ennen autoveron nostoa maaliskuussa. Huhtikuun tilastot OVAT JÄRKYTTÄVÄT!
Tietysti autovero poistuu. Suomessa ei voi olla autoveroa, jos auton voi ostaa Viroon ja lainata sen sieltä itselleen.
Voithan sen auton Virosta ostaa, mutta Virossa on sitten myös vaihdettava tai pois myytävä. Eipä ole häävit hyvitykset vanhoista - siinä sen autoveron sitten kuitenkin maksat.
Kyllä se autovero poistuu, kunhan saavat keksittyä millä toisella verolla se lisää kerätään autoilijoilta, itseasiassa ihan sama, kallista se autoilu on ja kalliimmaksi tulee, jos autoilu vähenee, siitä menetetyt verotulot valtio siirtää esim. asumiseen ja verotuotto pysyy vakiona, kerätään vaan eri kohteista.
Olen ehtinyt ostaa jo kolme uutta autoa, kaikki neljän vuoden välein, joidenkin odotellessa ihan juuri poistuvaa autoveroa... Mahtavat nuo "tietäjät" ajaa vanhoilla autoilla.
Näinpä! Minäkin vaihdoin uuteen loppuvuonna -07 kun KPy hehkutti autoveron poistumista kertarysäyksellä varmana tietona. Muuttuihan se autovero, mutta oman hankintani hinta nousi 400 euroa niillä päästöillä. Seuraavan vaihdoin -09 kun KPy:llä oli varma tieto, että autovero puolituu - kun muuta mahdollisuutta ei ole. Ei puolittunut.
Nyt vaihdoin -12 ennen veronkorotus taas uuteen. Välirahat ovat samaa tasoa, oli autoveroa tai ei - parempi autovero on kuin käyttömaksut tai polttoainevero ainakin minun 40 tkm vuosiajollani.
KPy tiettävästi omistaa -91 maliin Saabin - loisto sellaisen.
Heh...
"Enemmistö ei voi olla väärässä..."
40-luvulla Saksalaisten enemmistö oli sitä mieltä, että koko Eurooppa kuuluu heille.
2010 Kreikkalaisten enemmistö ajatteli, että EU hoitaa heidän velkansa ja mistään ei tarvitse mitään itse huolehtia.
500jKr enemmistö ajatteli, että maapallo on litteä.