Varasimme ystävättäreni kanssa molemmille ripsienpidennys-ajat Tallinnan Casa Bellaan (narva mnt.22).
Ajat olivat samaan aikaan, eli makasimme vierekkäin.
Ennen ripsien laittoa keskustelimme hoitajien kanssa siitä, millaiset haluaisimme, molemmat teimme hyvin selväksi, että haluamme vain hieman paksummat kuin omat, ei pidempiä, koska omat ovat jo pitkät, ainoastaan turhan ohuet. Kosmetologi vakuutti, että saisimme mitä halusimmekin.
Ripsien laitto kesti 1,5h, ei sen kummempaa kipua tms.
Tämän jälkeen sain peilin käteeni, ja järkytys oli niin suuri, että itku tuli siinä paikassa! Ripset olivat todella pitkät ja paksut, ihan kuin olisi ollut karvatupot silmillä, ne myös painoivat todella paljon. Ripsiä ei oltu aloitettu sisänurkasta asti, vaan aivan liian keskeltä, sisänurkassa omia `tyhjiä` ripsiä.
Ripset myöskään eivät näyttäneet siltä, että olisivat kasvaneeet luomesta ulos, vaan `leijuivat ilmassa`, kun ei ole tippejä juureen saakka työnnetty!
Ystävättereni sai täydelliset ripset, ei mitään ongelmia hänellä.
Minä huomautin huonosta lopputuloksesta, mutta ripsien laittaja väitti vastaan. Ei hän ole tehnyt mitään väärin, hän on tehnyt näitä 6 vuotta.
Epäilen suuresti ettei ole, tyttö oli tuskin 30-vuotias.
Pyysin häntä korjaamaan, mutta ei kuulemma enää voi tehdä mitään?!?
Asiasta nousi iso riita, minä itkuisena vaadin ottamaan ripset pois, ja kosmetologi vastustelle otti ne silmistäni pois. Irrotusaine kirveli hullun lailla, eikä edes auttanut, vaan ripset revittiin irti. Omat paloivat(?) todella vaaleiksi, niistä lähti todella paljon tuuheudesta, on aukkoja missä ei ole karvoja, ja osasta kohtaa poikki alueita, sellaisia tynkiä.
Myyjä pakotti maksamaan palvelusta täyden hinnan, ja yritti viellä lisätä tähän päälle poistosta hintaa.
Mitään pahoitteluja en saanut tekijän virheestä, vaan kaikki oli minun syytäni alusti asti. Omat ripseni ovat nyt pilalla, eikä niitä saa korjattua edes suomessa. Kävin kyllä kysymässä ammattilaisilta.
Syksyä odotellessa käytänkin upouusia aurinkolasejani!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voihan kurjuus! TUonne ei kannata mennä..äänestäkää jaloillanne kuluttajat! Joissain paikoissa palvelukulttuuria ei tunneta ja joissakin homma sujuu aivan loistavasti..Ja työn jälki on priimaa:)
Onneksesi ripset uusiutuvat nopeasti, noin 30-60pv:ssä. Suosittelen hankkimaan revitalashin ripsienkasvatusuutteen, toimii ja saat omat, tuuheat ja pitkät ripset ilman pidennyksiä :) Kesäksi ripset ovat jo takaisin!
virolainen asiakaspalvelu on perseestä, se on tullut huomattua...
Olen kyllä miettinyt tuota revitalashia, mutta en halua 100e maksaa aineesta, joka ei kaikilla ole toiminut. Sillä hinnalla saan suomessa ripsipidennykset kun vaan nämä aukot ensin kasvaa umpeen. Ja täällä ainakin tekijällä yleensä on ymmärryspuoli kunnossa.
Tosin niin oli aluksi virolaistytölläkin, sitten kun meni pieleen, niin yht'äkkiä hän ei enää osannut edes englantia:(
Onko kokemuksia muista paikoista tallinnasta, itse otin casabellasta ja siiri vaaleatukkainen nainen laittoi, mutta pelottaa uskaltaako huollon varata sinne jos se kerran sattuu? joten haluaisin kuulla muista paikoista?=)