pahantekoja tänään n. klo 14.00 aikoihin oli tulossa lauma koululaisia. Kaksi pientä, kirjaviin takkeihin puettua tyttöä oli tulossa reppu selässä, toisella oli kädessä kuopanmerkkiä osottava varotuskyltti, mikä varottaa Tulkkilankadulla olevista kuopista tiellä. Pysäytin auton, käskin tyttöjä palauttamaan kyltin sinne mihin se kuuluukin, ja pikkulikat pitkinhampain veivät kyltin sille kuuluvaan paikkaan, sen jälkeen kun uhkasin soittaa poliisit! Palauttivat liikennemerkin, mutta noin 10 minuutia myöhemmin kun olin menossa samaista Tulkkilankatua pitkin, niin tiellä oli aikamoinen härdelli. Jälleen oli liikennemerkki otettu paikoiltaan pois, mutta nyt oli ollu pojat asialla. Onneksi koiraa ulkoiluttamassa ollut nainen oli pakottanu pojat viemään kyltin paikoilleen, mutta eipä ollu samat pojat suostuneet viemään, vaan toiset koulukkaat oli sen kyltin lalauttaneet pakoilleen, mistä heille KIITOS!
Siinä on pahoja heittoja tiessä, ja kun juttelin koiranulkoiluttajan kanssa, tuli moottoripyöräilijä Tulkkilankatua pitkin, onneksi joutu ajamaan hidastettua vauhtia kun oli autolla parkissa keskustelemassa tämän koiranulkoiluttajan kanssa. Ne kuopat tiessä kyllä heittää aika pahasti autoakin, jos ei tiedä varoa, ja jos moottoripyörällä täräyttää niihin kuoppiin, niin eipä voi olla varma kuinka kuskin käy.
Pitäkääpä Karihaaran koululla jotain infoa tuommosesta liikennemerkkien poistamisesta oppilaille!
Ja vanhemmille! Ei ole kivaa jos joku loukkaantuu kun teidän kultaiset lapsosenne saavat aikaan jotain kenties korvaamatonta. Muistan kyllä ne muksut, ketkä olivat asialla.
Siinä on pahoja heittoja tiessä, ja kun juttelin koiranulkoiluttajan kanssa, tuli moottoripyöräilijä Tulkkilankatua pitkin, onneksi joutu ajamaan hidastettua vauhtia kun oli autolla parkissa keskustelemassa tämän koiranulkoiluttajan kanssa. Ne kuopat tiessä kyllä heittää aika pahasti autoakin, jos ei tiedä varoa, ja jos moottoripyörällä täräyttää niihin kuoppiin, niin eipä voi olla varma kuinka kuskin käy.
Pitäkääpä Karihaaran koululla jotain infoa tuommosesta liikennemerkkien poistamisesta oppilaille!
Ja vanhemmille! Ei ole kivaa jos joku loukkaantuu kun teidän kultaiset lapsosenne saavat aikaan jotain kenties korvaamatonta. Muistan kyllä ne muksut, ketkä olivat asialla.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Hei kaikki lapset Tulkkilankadulla! Varokaa äkäistä mummoa vihreässä autossa, joka peloittelee lapsia ja uhkailee poliisilla. Olisitko voinut kertoa lapsille asian nätisti vai oliko kiva kerrankin komennella?
siinä kans yks kukkahattu! nyky lapsoset eivät näy tottelevan enään ketään, etes vahempiaan,eikä kukkaiskieli aina riitä. näkeehän sen mihin on tultu,pennut aivan riiviöitä nykyjään kun vahemmat ei osaa pitää mitään rotia vaan kaveerataan vaan lasten kanssa. vastuuta pitää ottaa lapsista !kuria pennuille edes vähän ja tapoja!
sen vihreän auton kuski! Seuraavalla kerralla en sano kuin kerran, ja sen jälkeen soitan todella ne poliisit! Ei liikennemerkkejä ja niissä olevia kylttejä saa poistaa! Opetappa se tämän päivän aikana niille SINUN LEMMIKEILLESI. Mitähän ne SUN LEMMIKIT on oikein kertoneet? No, se selviää, älä unta näe että uskon SINUN tai SINUN LEMMIKKIESI tarinaa jostain komentelusta!
No sanoin nätisti niille SUN LEMMIKEILLE että merkki on vietävä sinne mistä sen ottivatkin, mutta kun ei niin ei! Kun ei menny perille, niin todella ei menny!
Onko ne SINUN lemikkisi niin luupäisiä etteivät ymmärrä puhuttua kieltä, vai onko nillä kotona päätäntäoikeus mitä tehdään ja miten tehdään?
Siis sen vihreän auton kuski tuon kirjotti. Tuli vaan ajatuskatkos, ja antaa vaikutteen että se on mulle, kun se on vastineeksi sulle MÖMMISKÄ!!!!
Vihreän auton kuski tuntuu olevan juuri se penaalin terävin kynä. Vedähän mamma happea välillä ja jatka pussikaljan litkimistä. Kyllä se siitä lutviintuu!
King of Karihaara!
Onko sun penaalista kaikkien kynien terät katkennu? Ainakaan sun ajatusmaailmasta ei löydy sitä, että liikennemerkkien poistaminen, mikä voi vaarantaa liikennettä, on rangaistava teko!
Miks sun piti tuoda tänne tuo sun pussikaljan litkiminen esille? Eikö sulla ole rahnaa ostaa kerralla enempää, kun pitää maksaa nettimaksu, ja sossuhan sitä ei maksa.
Kaikenlaisia vatipäitä se tuo luoja on armeliaasti antanutkin syntyä niinkun näyt olevan!
tiedoksi vielä, että olen myös sitä mieltä, ettei liikennemerkkejä tule poistaa, mutta jos ekaluokkalaisia uhkaillaan poliisilla, ei siinä tunnu olevan järjen häivää. Poliisilla on varmaan muutakin tekemistä, ainakin Kemissä, jossa sekakäyttäjät ajelevat autolla. Mietipä prioriteettia!
Nyt ihmiset! Ei ekaluokkalaisia saa uhkailla poliisilla! Olisi voinnut nätimmin sanoa että ei saa ottaa liikennemerkkejä irti. Poliisilla on parempaakin tekemistä. Ja sinä "vihreällä autolla ajava mummo" Voisit vähän miettiä mitä suustasi päästät!
Siis kertokaapa nyt mikä MUMMO? Kenelle olen MUMMO? Jos olisinkin noiden "pikkunirppanokkien" mummo, niin heidän käytöksensä ei todella olis tuommosta.
Kinkku ja Mömmiskä! Kun käskin viedä sen merkin sinne mistä sen ottivat! Ei menny perille, ei vaikka useamman kerran sen sanoin, ja senkin jälkeen kun sanoin että soitan poliisille, niin mentiin kun etanat liimassa, taakse vilkuillen että katsonko että vievät sen merkin paikoilleen!
No Sinä Mömmiskä ainakin sitten tiedät ketkä sen merkin ottivat, joten sanompa SINULLE:
Opeta ne TOKALUOKKALAISET ymmärtämään kun heille jotain sanotaan, sillä kyllä tokaluokkalaiselle menee jakeluun, jos yleensä on koskaan mistään asiasta opetusta kotona annettu! Ei koulu ole vastuussa siitä, jos vanhemmat ei ole kotona ohjeistaneet lapsiaan olemaan ja elämään niinkuin ihmisten kuuluu toimia!
Siis kertokaapa nyt mikä MUMMO? Kenelle olen MUMMO? Jos olisinkin noiden "pikkunirppanokkien" mummo, niin heidän käytöksensä ei todella olis tuommosta.
olisit uhannut skidejä mersullasi, möyrytelly hevosvoimiasi, töötännyt ja ulvottanu takarenkaitasi, se on skidien kieltä tänään.
Penskat ovat kuin vanhempansa.Näin se menee,ikävä kyllä.
Kun käskin viedä sen merkin sinne mistä sen ottivat! Ei menny perille...
NIIN siis KÄSKIT! Et sanonut ja neuvonut EKALUOKKALAISIA!
Eiköhän ne tolvanat tienny mistä sen merkin ottaneet, ja jos KÄSKETÄÄN viemään jotain sinne mistä sen on ottanu, niin kyllä pitäs tajuta ekaluokkalaisenki että mistä sen otti, ja minne se viedään, jos käsetään palauttaa joku esine sinne mistä se on otettu!!!!!!
Jos ei älyä, niin on jotain häikkää ymmärtämisen tasolla, ja varmasti ois syytä tutkituttaa ymmärryksen taso tuon ikäsiltä!
Sulle MÖMMISKÄ aivan erikseen;
Kun näen sinut niistä likista toisen kanssa, muistan nääs niiden PÄRSTÄT sen irvistelynkin seasta, niin saat olla varma että tulen juttutuokiolle.
Miten muuten teillä kotona tehdään? Kuinka monta kertaa pitää pyytää sitä PIKKUPRINSESSAA jotain tekemään, ja loppupeleissä sinä sen teet! Oleks ihan täysillä kulkeva? Luuletko että minä menisin kädestäpitäen jotain PRINSESSAA neuvomaan, saisin vielä syytteen sun PRINSESSAN lähentelystä!
Neuvo itse tapoja sille, vai menenkö Karihaaran koululle sun PRINSESSAN luokkaan antamaan oppitunnin käytöksen kultaisista säännöistä?
Meinaatko, että ne ei osaa viedä takasin liikennemerkkiä, jos niitä ei erityisesti neuvo, miten merkki pitää palauttaa?
Kukahan ne sitten on neuvonut repimään liikennemerkit irti?
MÖMMISKÄ on sitä mieltä, kun HÄNEN lapsosensa on uskaltanu ottaa varoituksesta kertovan liikennemerkin paikoiltaan, niin sitä lapsosta ei saa kehottaa viemään sitä merkkiä takaisin! Sitä pitää opastaa, ei se muuton osaa takasin viedä, ottaa se kyllä osaa.
Oiskohan se vieny kotiinsa sen merkin? Uudeksi leikkikaluksi? Voi voi kun sillä ei nyt ole uutta lalua, kuinhan se pärjää loppuelämänsä?
Mummot, pussikalja ja autot on vaarallinen yhdistelmä.
sitten otat, ennenkun ajat? Ole King of Koivuharju esimerkkinä toisille, ja ole kerrankin selvinpäin ratissa.
Vai onko unohtunu: Jos otat. älä aja, mutta miksi sinä King of Koivuharju ajelet kännissä? Etkö uskalla selvinpäin rattiin?
Miettikääpä nyt ihmiset, pienet eivät vielä ymmärrä, että liikennemerkit eivät ole leikkiä varten, ja juuri sen takia, pitäisi sanoa nätimmin, poliisilla voisi ehkä sitten uhkailla, jos eivät tottele! On tämäkin että heti pitää tulla rähisemään! Onko täällä todella niin agressiivisia ihmisiä että heti avataan auton ovi, ja tullaan uhkailemaan ? Ja juuri ne ihmiset, jotka näin tekevät, saisivat hävetä!
Näinpä juuri.
Vai pienet ei ymmärrä????Koulussa jo????Kyllä koululaiset tietää ja ymmärtää liikennemerkkien tarkoituksen.Olisin sattunut kohdalle oisin vähän ravistellut ensin ja sitten KÄSKENYT viemään sen takaisin.Kyllä on huonosti kasvatetut penikat.Joitain juoppojen pentuja tietenki.
Onko joku talipää tehny väittämän että olisin avannu auton oven ja uhkaillu niitä PRINSESSOJA??? En todela ole noussut edes autosta pois, ikkunan avasin ja siitä sanoin! Onko nää PRINSESSAT kehitelly minkalaisen version tapahtumasta?
Kait minun on pakko mennä sinne poliisilaitokselle, toi MÖMMISKÄHÄN on löydettävissä netin ip osotteen kautta, ja sillähän se vastuu on ipanansa tekemisestä, ei minun!
sillä kadulla asuu pelkkää roskaporukkaa, vapaan kasvatuksen hedelmä on nyt kävelyiässä!
On se kiva, kun on tämä keskustelupalsta niin voidaan vaihtaa ajatuksia lasten käskemisestä ja kasvatuksesta. Olen jo aikeissa tehdä poliisille rikosilmoituksen uhkailusta ja solvauksesta . Alkuperäisen kirjoittajan tiedot löytyvät keskustelupalstan logista...
tee se ;-DDDDDDDDD, saadaan hyvät naurut kun menet munaamaan todella ittes! Haluatko välttämättä anonyymiutesi julkisuuteen?
Mennään huomenna yhdessä, kerro moneltako ollaa poliisilaitoksen ovella, niin tulen takuuvarmasti!
Pänniikö sua todella oman lapsesi typerä käytös, kun et ole osannut kasvattaa lastasi elämään yhteiskunnan normien mukaan.
itse keskitit vihasi iäkkääseen naishenkilöön joka ilmeisesti asuu ja ajaa vihreänväristä henkilöautoa. alueella on tuskin kahta enempää osumaa joten varoppa sanojasi nilkki! kuka jahtaa ja ketä?
sissus tuota MÖMMISKÄÄ! Onko joku joutunu tuon MÖMMISKÄN vuoksi kärsimään? Vainoaako se jotakin, jolla ei ole osaa eikä arpaa koko asiaan!
Onko sen vihreä auto edes täältäpäinkään, kenties vain käymässä olija, ja toi vaan esille näkökantansa penikoiden tolloudesta Kemissä.
tämä mömminskä on alueella asuva MIES, koska nainen olisi vain todennut tilanteen, ja kertonut siitä miehelleen, joka tänne rynnisi.Eli SIISjoku Mies jahtaa pikkuskidejä nyt tällä palstalla. syystä tai sitten aivan muusta.
No tuolla ylempänähän jo kerroin kun toi MÖMMISKÄ sano että mun ois pitäny mennä opastamaan niitä PRINSESSOJA minne ja miten se liikennemerkki laitetaan paikoilleen! Onneksi en avannut edes auton ovea, ois vielä syyttäny minua lasten lähentelystä!
Eipä voi muuta todeta kun sen että kaikkenlaisia se leipä elättää, kun tuota MÖMMISKÄÄ! Harvoin noin tyhmän ihmisen kanssa olen missää ollu juttusilla, mutta kun ei ymmärrä että Hänen PRINSESSANSAHAN on tehny väärin, niin pitää kai sitte minun mennä sinne poliisille huomenna! Jospa ne kävis jututtamassa tuota lastenkasvattajaa, ja ottasiet yhteyttä johonki sektoriin, kun ei näy olevan oikein lastenkavatuksesta jyvällä MÖMMISKÄ!
naimaton luultavasti ja valkoinen.
jos lapset ja noitavaino kohtaavat, kaikki päivittyy tänne heti. ulkoilen säännöllisesti alueella lapsineni, jos vainoat autostasi käsin , ilmoitan tuntomerkkisi.
Mitä helevetin hulluja päähänpistoja oot saanu? Mistä vainosta sä nyt oikein puhut? Onkohan sulla kaikki ok? Pitäskö sun hommata jotain hoitoa, ei muuten mutta tuo skitsofrenia on vakava sairaus!
Ne jotka eniten skitsofreniasta vouhkaavat, sairastavat sitä itse ja sairaus on sen vuoksi heillä jatkuvasti mielessään. Opettele käyttäytymään ja kirjoittamaan asiallisesti arvokkaalla forumilla.
tätä?
ulkoilija-n30
9.5.2012 21:50
1
Sulje
jos lapset ja noitavaino kohtaavat, kaikki päivittyy tänne heti. ulkoilen säännöllisesti alueella lapsineni, jos vainoat autostasi käsin , ilmoitan tuntomerkkisi.
Tiedätkö mitä noitavaino tarkottaa? Ilmeisesti et, ja siksi sulle samoin, ymmärrä mitä täällä kirjotellaan, ja vastaa asiallisesti. Mitä noitavainoa se on jos ihminen istuu autossaan, ja kehottaa tolloja penikoita paluttamaan ottamansa takaisin? Vai annatko SINÄ omien pentujesi ottaa itselleen sen mitä ne kättensä saa, ja tuomaan kotiin, ikäänkuin suurena saaliina? On sulla oudot kasvatusperiaatteet!
FOORUMILLA! Repäsit sitte kuukauden parhaan. Saat palkinnon valita ihan ite, kun muistat, sinä sen myös maksat!
Heikonlainen systeemi on keksitty liikennemerkin pitämiseksi. Jälleen kerran merkki oli irti pitimistään ja laitoin sen takaisin: vain pari muovista kiinnitystappia merkin takana...
Ensin komennat, sitten tulet kotiisi, menet tietokoneelle, ilmoitat ajan ja paikan missä ja mitä tapahtui. MIKÄ PIKKUPOLIISI OLET OLEVINAAN MUMMO?! KYLLÄ PIENET OLISIVAT LAITTANEET KYLTIN VARMASTI TAKAISIN! Saatana mitä porukkaa! Kemi on kyllä suomen kaatopaikka, ei ihme että täällä niitä hulluja riittää, JA AGRESSIIVISIA! Olisit voinut sanoa NÄTIMMIN, EIKÖ MENE KAALIIN, NÄTIMMIN? KYLLÄ TÄÄLLÄ NIITÄ PENTUJA RIITTÄÄ, JOTKA TOTTELEVAT!
JOTEN ota rauhallisemmin mummo, vai olisiko avohoidolle tarvetta?!
Älä sinä Kinkku turhaan selitä. Ei ne mitään takasi pane, jotka liikennemerkkejä repivät. On sitä porukkaa, joka rikkoo ja tuhoaa kaiken, mitä irti saavat, eivätkä usko normaalia puhetta. Ne pitäis valokuvata ja lähettää kuvat poliisille ja kouluihin sekä paikallislehtiin. Kirjota sinä itse nätimmin, jos osaat ja ymmärrät.
Kuuleppa KINKKU ääliö!
Niillä ei tosiaan ollu mitään tarkotusta edes palauttaa sitä merkkiä takasin!
Mun vissiin pitää menä maanataina poliisille kertomaan sun edesottamuksia, ja sinun lapsesi telemisiä tutkituttamaan sosiaalitoimeen. Muista, kaikki nämä mitä täällä mölyät, voidaan jäljittää, se ei ole kun hetken juttu, niin sinä löydyt, ja olet vastuussa ipanoidesi tekimisistä!
Niin, onhan niitä totteleviakin pentuja, mutta nämä eivät tosiaan olleet sitä!
Muuten, kuin kännissä olet kun huudat, ja sulla vielä lapsia kotona, vai joko ne on otettu huostaan? Jos ei vielä, niin odota, se ei huostaanotto ei ole sinun juopottelun vuoksi kaukana. Joten oleppa alkkis hiljempaa!
jotka tottelevat, mutta ne ei satu olemaan sinun PENTUJA! Ymmärrä nyt viimein, olet todella munannu ittesi todella 100 varmasti kun porukka sun kulmilla saa tietää kuka olet!
Ja siitä että mummo, toivottavasti älyät antaa ne pentusi jollekkin mummolle, joka osaa kasvattaa niistä yhteiskuntakelposia. Vai voiko niistä enää saada mitään kelvollisia? Kotioloistahan se kaikki lähtee, sieltä missä sinä penikkoinesi asustat!
Tää tissimerkki on suosittu nuorisopiireissä nykyään. Kuvastaahan se jotain sitä mistä ei kehtaa suoraan puhua, mutta kaikkien suulla se on ollu.http://www.turvamerkit.fi/epages/AJP.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/28042006-149599/Products/141
Tunnen ittekkin ne tytöt, ovat ykkösellä, JA TOTTELEVAT!
Yleensä pojat ovat niitä pikkuhirviöitä! En halua haastaa riitaa, mutta nätimmin olisit voinut kyllä sanoa, esim. Tytöt laittakaapa se kyltti paikoilleen, tässä tiellä on hirveästi kuoppia, ja joku voi rikkoa autonsa" Eikä sitä uhkailua poliisilla, HETI.
Kun sanoin ainakin kome kertaa että viekää se liikennemerkki sinne mistä sen otitte, niin matka jatku vaan ilmeisesti kotia kohti, ja samalla naamanvääntelyä siihen sekaan.
Olisin kyllä mieluiten menny niiden skidien kans heidän kotiinsa, mutta enhän minä kenenkään penikoita autooni ota, voisin vielä saada syytteen lasten väkisin autoon kappaamisesta.
Mites luulet? Oisko ne vieneet sen merkin siihen pidikkeeseen, vai kotiin suurena saaliina koulumatkalta?
No kotikilttejähän on, mutta se yksikin kerta voi olla se mistä se alkaa. Kannattaa miettiä tarkkaan, niihän se on, että se ensimmäinen kerta on liikaa, ja jos onnistuu helposti, niin mikään ei estä tekemästä isompaa juttua, toivomalla että ei siitäkään jää kiinni.
Älkää ihmiset jaksako, he ovat vielä pieniä! Mutta olen kyllä sitä mieltä että kylttejä ei saa ottaa irti, Kyllä muksut ovat varmasti ottaneet opikseen, joten poliisille on turha ilmoittaa. Ja mites me, kiukuttelemme, ja haukumme toisiamme, voin sanoa että aika lapsellista aikuisilta, joten kuka kannattaa, että lopetetaan ajoissa?
Fiksusti kirjoitettu tuo edellinen viesti. Tytöthän siis veivät merkin takaisin, mutta pojat eivät myöhemmin, joten missä ovat nämä POJAT! Niitähän nyt pitäisi metsästää ja raivota näitten poikien edesottamuksista...
jos annetaan vapaasti tehdä mitä haluaa, koska vanhemmatkaan ei aina tiedä mitä ne kersat ulkon puuhastelee, niin eikö silloin ole aiheellista jonkun ulkopuolisen puuttua asiaan?
Ja sinulle, joka kerrot tuntevasti nuo kersat, mene heidän kotiinsa ja valista tuota MÖMMISKÄÄ että ottaa erilaisen tyylin pitää kersansa kurissa. Se ensimmäinekin kerta kun on liikaa pahuuden tiellä.
Pahantekoja Tulkkilankadulla lisää: ajetaan autolla ja puhutaan kännykkään. Pata soimaa kattilaa...
ja puhelin kädessä?
Ja sen päälle juodaan pussikaljaa. Taas!
No se alkuperäinen komentelija tietty...
jos kerron ettei mulla oo pussikaljaa, ihan on joulukalenterillinen laatikossa. Maistuis varmaan sullekki ;o).
kateellisia, niillei oo itellä kännykkässä puheaikaa, ja niillon aikaa kyttiä repsahtaneiden sälkkäreidensä välistä ihmisiä ulkona ;o)!
sama mömmiskä vinkuu kaljapäissään täällä kun omat kaljat loppu! Olisit nytkin vaan kasvattanu niitä omia apinoitas selvinpäin, etkä kännissä täällä hillus! Vai vitu'ttaako sua taas kun oman apinat on keksiny jotain sun mielestä kehittävää katunäyttöä omilla törkeillä tekemisillään?
Oletko aina noin keleen TYHMÄ? Sekin on muuten perinnöllistä, jotan empä ihmettele jos sun apinas on tehny pahojaan. Vie ne jollekkin lapsipsykiatrille tarkastukseen, ei niillä ole kaikki kohdallaan, eikä sullakaan.