Mua suututtaa ja tosi kovin!! Mulla on kaksi lasta 2v ja 5v. Ja tuntuu et kotona ois viel yks murrosikäinen teini, nimittäin mieheni! Siis ukomatonta millanen saamaton poikanen hän voi olla!! Nyt kun lähdin itsekin töihin vasta tajusin sen, kuinka minä hoidan periaatteessa kaiken kotona!
Ärsyttää sekin, kuinka hän ei ole lastensa kanssa juuri yhtään, vituttaa suoraan sanoen, ois pitäny sillo jokunen vuosi sitten miettiä vähän tarkemmin kenen kanssa alkoi lapsia tekemään!! Tuntuu pahalta katsoakin, kun hän ei välttämättä vanhempaa lastaan edes tervehdi kotiin tullessaan ja tuntuu että lapsi kerta toisensa jälkeen pettyy, kun isä ei vastaa hänelle, kun ois jotain asiaa!!!! Ja puhuminen ei auta, jos yritän puhua hän pyytää vaihtamaan puheenaihetta tai poistuu paikalta! Ja minulle taas puhuminen olisi todella tärkeää!!
Kaverit ovat myös ääärettömän tärkeitä, tälle 28vuotiaalle miehelleni ja siinä sivussa perhe saa kyllä odotella vuoroaan, jos kaverit on johonkin pyytäneet sitähän mennään! Ja perheen kanssa olemiseen ei sitten aikaa jää! Hän ei siis tee kotona mitään, mutta en siitäkään ole niin pahoillaan, vaan vielä tärkeämpää mielestäni olisi, että vietettäisi joskus aikaa yhdessä!!! Onko kohtalotovereita, joskus olen suunnitellut eroa, mutta haluaisin, että lapset saisivat kasvaa "ehjässä" perheessä. Mutta kohta olen kyllä itse rikki :( Mitä teen?? Onko tämä vaan normaalia miehen käytöstä?
Ärsyttää sekin, kuinka hän ei ole lastensa kanssa juuri yhtään, vituttaa suoraan sanoen, ois pitäny sillo jokunen vuosi sitten miettiä vähän tarkemmin kenen kanssa alkoi lapsia tekemään!! Tuntuu pahalta katsoakin, kun hän ei välttämättä vanhempaa lastaan edes tervehdi kotiin tullessaan ja tuntuu että lapsi kerta toisensa jälkeen pettyy, kun isä ei vastaa hänelle, kun ois jotain asiaa!!!! Ja puhuminen ei auta, jos yritän puhua hän pyytää vaihtamaan puheenaihetta tai poistuu paikalta! Ja minulle taas puhuminen olisi todella tärkeää!!
Kaverit ovat myös ääärettömän tärkeitä, tälle 28vuotiaalle miehelleni ja siinä sivussa perhe saa kyllä odotella vuoroaan, jos kaverit on johonkin pyytäneet sitähän mennään! Ja perheen kanssa olemiseen ei sitten aikaa jää! Hän ei siis tee kotona mitään, mutta en siitäkään ole niin pahoillaan, vaan vielä tärkeämpää mielestäni olisi, että vietettäisi joskus aikaa yhdessä!!! Onko kohtalotovereita, joskus olen suunnitellut eroa, mutta haluaisin, että lapset saisivat kasvaa "ehjässä" perheessä. Mutta kohta olen kyllä itse rikki :( Mitä teen?? Onko tämä vaan normaalia miehen käytöstä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Täytyy ikäväkseni todeta, että mulle tuli tosta ekana mieleen, että sun miehelläs olis tai olis hiljattain ollu toinen nainen. Silloin ei varmastikaan pysty olemaan omien lastensa tai naisensa lähettyvillä tuntematta syyllisyyttä ja sitten sitä pakoilee vaan, kun ei halua jäädä kiinni. En tiedä, mutta kannattaa ottaa asiasta selvää. Se ainakin selittäis kaiken, koska muuten en oikein tollasta käytöstä ymmärrä, edes mieheltä.
Kuule lue tästä samalta suhteet keskustelupalstalta perheväkivallan kohdalta PeterPan-miehet.
Sinun miehesi on juuri sellainen!! Vaikka ei olisikaan väkivaltainen.
Tosiasia on, että miehesi ei muutu, koska A) ei itse halua B) ei ole pakko... Joten ihmettelen, mitä lisäarvoa perheesi saa "ehjästä" perheestä, jos edes alkeellisimpia käytöstapoja ei noudateta. (kuten tervehtiminen ja toisen huomioiminen). Oletko muuten ajatellut miten lasten itsetuntoon vaikuttaa moinen välinpitämätön käytös???
Niinhän se on, että jälkiviisaus on aina helppoa... Toisaalta virheistään voi oppia ja yrittää edes ennaltaehkäistä lisäongelmien synnyn. Liian kauan ei kannata päätään seinään hakata, siinä menee vain itsekunnioitus...
Voimia sinulle miettiessäsi millaisen elämisen mallin haluat lapsillesi antaa. Haluatko välittää kuvan, että perhe (oli se sitten "ehjä" tai ehjä...) paikka, jossa kaikilla on oikeus tuntea olevansa rakastettuja ja tasa-arvoisia... vai sen, että välinpitämättömyys ja huono käytös ovat normaaleja ja hyväksyttäviä.
Valinnat voi olla vaikeita, mutta joskus se pienemmän pahan valinta helpottaa käytännön arkea. Ketään ei voi pakottaa kasvamaan ja kantamaan vastuutaan esim. lapsistaan. Mutta omalla käytökselläsi ja valinnoillasi sinä voit osoittaa lapsille mitä on olla hyväksytty ja rakastettu omana itsenään.
Ihmiset kypsyy niin eri tahtiin, jotkut eivät milloinkaan.
ps. lapsesi ovat kuitenkin siinä mielessä onnekkaita, koska heillä on ainakin äiti, joka pohtii ja välittää heidän hyvinvoinnistaan.
Olivatko lapset vain sinun haavesi ja unelmasi? Naiset jyräävät aika voimakkaasti miesten yli kun lasten hankinta kuume iskee.. Sen voin sanoa että ex poikaystävä oli juuri samaa kastia kuin omasi ja palutin hänet suosiolla sinnkuelämään. Totesin ettei kannata vaivautua ja ihmistä ei voi koskaan muuttaa:). Rakkaudella ei tässä päätöksessä ollut mitään sijaa vain järjellä, en olisi koskaan ollut hanen kanssaan onnellinen koska hänellä oli tarve toteuttaa vain omia haaveitaan ja unelmiaan...
Oletko varma ettet ole tehnyt kodista miehellesi maanpäällistä helvettiä koska kaikkien asioiden tulee mennä juuri niinkuin sinä haluat?
Jos teet kodista miehellesi paikan johon on mukava töiden jälkeen tulla niin hänkin saattaisi alkaa panostamaan teidän yhteiseen tulevaisuuteen.
Voi että mä oon nähnyt näitä juttuja paljon. Suosittelen menemistä avioliittoneuvojalle.
Siis en todella ole mikään pirttihirmu, joka vaati vaatimalla miestä osallistumaan, vaikkei sitä tahdo!! Mutta harmittaa kun tuntuu, että häntä ahdistaa kotiin tullessa jo pelkästään se, että olen täällä kotona, lasten kera. Ja vaikka kuinka annan hänelle omaa aikaa, mutta samalla yritän pitää positiivista ilmapiiriä kotona, tuntuu ettei hän silti ole tyytyväinen tai ei huomaa sitä ja aina vain kaikki kodin ulkopuolinen elämä kiinnostaa. Mutta minä en saisi käydä missään, on hyvin mustasukkainen!!
Kun lapsia alettiin suunnittelemaan, luulin löytäneeni todella sen oikean, sillä hän halusi myös lapsia (nuorena), vaan halusiko hän niitä vain minua miellyttääkseen?? Nyt sit ollaan lirissä!! Hän ei suostu millekään neuvojalle, mutta ei puhu edes minun kanssa, sillä häntä ei mikään asia vaivaa!! Ulkopuolisen silmin hän on tosi mukava ja rehti ja kohtelias ja "hyvän isän" oloinen, mutta sitten totuus on jotain ihan muuta! Haluisin todella jatkaa hänen kanssa ja jutella asiat selväksi, mutta se on vähän vaikeeta yksin jutella ja selvittää näitä asioita, kun toinen ei tule yhtään vastaan!! Siis voiko tästä tulla enää mitään? Toisinaan ajattelen että yritän kestä niin kauan, kuin lapset ovat pieniä ja sitten eroan, sillä ero tuntuu vaikealta jo siksikin, että ollaan tavallaan samassa työpaikassa ja kaikki näkee hänessä vain sen upen miehen, siis tarkotan etten kestäis sitä ympäristön painetta, jonka sasin kestää kun jättäisin sen "upean miehen ja lasten isän"!!!
Tuo selvensi aika paljon. Teidän tilanteenne on vaikea, tarpeenne eivät kohtaa millään tavalla. Minä olen hiljattain eronnut, samankaltaisista syistä johtuen, eli olimme luonteeltamme erilaisia. Minä halusin kommunikoida, hän ei. Minulla on aika kova syyllisyys päällä tällähetkellä, meilläkin on lapsi. Eroamisen jälkeen tulee morkkis, se on varma.
:-(
Eroa silloin kun lapset ovat pieniä.
Jo, "noin varhaisessa vaiheessa" OOTKO varma et teidän suhde pelaa nyt, vai oliko aikaisemmin paremmin ilman lapsia.
...kysymyksesi uudelleen kun on vähemmän promilleja veressä ;-)
Minun mieheni muuttui vähitellen juuri kuvailemallasi tavalla. Minä en älynnyt mistään mitään ennen kuin selvisi, että hänellä oli toinen suhde. Hän ei sitä myöntänyt edes julkitulon jälkeen useaan kuukauteen, vaikka olin yhteydessä tähän toiseenkin osapuoleen. En olisi ikipäivänä uskonut.
Nyt olemme eronneet (pirun vaikeaa) ja mies on tehnyt kaikesta vielä hankalampaa, mutta on kuulemma onnellisempi kuin koskaan tämän naisensa kanssa.
Tuntuu pahalta sanoa, mutta kuvailemasi tilanne on aivan samanlainen kuin meillä oli. Miehen mustasukkaisuuskin heräsi vasta silloin, kun hän oli itse aloittanut vehtaamisen toisen naisen kanssa. Se on näköjään niin, että toista syyttää sellaisesta, mitä itse todellisuudessa puuhailee.