Koska sillä toisella helpottaa?

Itse "sen toisen" kengissä olevana voin sanoa että ei ole oikeastaan mitään mitä minua pettänyt voisi enään tehdä jotta minun oloni helpottuisi. Se on vain nyt jotenkin itse käsiteltävä se asia.
Välillä vihaan häntä mutta sillä erolla tuohon teidän juttuun ilmeisesti että koko ajan se rakkaus on siellä pohjalla. Kyllä haluaisin puhua asiasta mutta kun en itse tiedä että mistä, haluaisin kysyä kaikkea mutta en oikeastaan halua tietää mitään eikä minulle mitään kerrottaisikaan sillä sen verran hyvin hän minut tuntee.

Mekin olimme molemmat tyytymättömiä suhteesen. Kaksi pientä lasta veivät voimat, eikä aikaa sille toiselle riittänyt. Yritin selittää tilanteen paranevan, kun lapset vähän kasvavat ja aloitan työelämässä. No, mies ei jaksanut, alkoi istua kapakassa ja halusi kokeilla toista naistakin. Hommasi sitten oman asunnon, muttei kestänytkään sitä yksin oloa ja jatkuvaa kapakassa istumista. Tuli takaisin, mutta luottaa en häneen enää voi missään asiassa. Haluaisin myös keskustella, mutta en myöskään tiedä mitä oikeasti haluan edes tietää. Kai se vaan on se MIKSI? Epäilen hänen rakkauttaan, eikä hän ainakaan vielä ole saanut minua siitä edes vakuuttumaan. Olen suunnitellut pariterapiaan menoa. Jotain on pakko tehdä, koska ajoittain omat ajatukset ovat niin solmussa. Onko sinulla helpottanut jo? Miestäni ei asia tunnu muuten häiritsevän, ellen jotenkin viittaan siihen. Ehkä eniten miettii katuuko hän oikeasti tekoaan.

Olin itse petetyn roolissa noin kolme vuotta sitten. Sain mieheni kiinni hänen puhelimensa viestejä tutkiessani ja asian paljastuminen oli minulle todella suuri isku, en voinut uskoa että minulle kävi niin. Päällimäisenä tunteena oli todellakin epäusko tapahtuneeseen, päässä pyöri kysymyksiä, milloin, missä, miten ja miksi? MIKSI?

Mies tunnusti lyhyen suhteen (kai sitä suhteeksi voi sanoa kun ei ollut ihan yhdenyön syrjähyppy)ja sanoi katuvansa, rakastavansa minua ja vannoi ettei enää ikinä satuttaisi minua tuolla tavalla.
Tietenkään en uskonut, koska kuten vanha viisaus sanoo, kerran pettäjä - aina pettäjä.

Vaikka olin ennen esian paljastumista ollut kannalla että pettämistä en siedä ja ovi saa käydä heti jos niin kävisi, en silti halunnutkaan lähteä suhteesta. Menimme terapiaan ja jatkoimme yhdessä eloa. Itsetuntoni oli lyöty nollaan. "Joku toinen oli parempi miehelleni kuin minä", ajattelin, ja kääristelin itsesäälissä.

Olin mielestäni lihava (vaikka oikesti normaalipainoinen), ruma (oikeastaan ihan nätti), nalkuttava akka joka ei osannut arvostaa mitä hänellä oli. Syytin kaikesta itseäni, en huomioinut miestäni tarpeeksi ja olin ajanut hänet toisen naisen syliin. Miehessä ei mielestäni ollut mitään sen kummempaa vikaa, kaikki oli minun syytäni ja oli ihan oikein että mieheni haki lohtua muualta. Oikeastihan näin ei tietenkään ollut mutta jonkin tuota itsesyytösten aikaa kesti. Sitten se alkoi pikkuhiljaa helpottaa ja ymmärsi taas oman arvonsa.

Vaikka tunsin itseni loukatuksi ja nöyryytetyksi, kaiken takana oli kuitenkin rakkaus miestäni kohtaan. Fyysinen puuhastelu toisen naisen kanssa oli suhteellisen helppo hyväksyä ja antaa anteeksi. Sehän oli vain hetkellisen nautinnon hakemista, sellaista jota melkein kuka tahansa nainen voi miehelle antaa. Eniten minua kuitenkin satutti se, etten ollutkaan enää toiselle tunnepuolella "se ykkönen", olin pudonnut varasijalle miehen mielessä.

Luottamus mieheen oli kadonnut, hän oli onnistunut salailemaan satunnaisia tapaamisiaan minulta muutaman kuukauden. Epäilin kaikkea mitä hän sanoi, rakkauden tunnustuksia, katumista jne.. Halusin kuitenkin samalla epätoivoisesti uskoa häntä. Pieni ääni päässäni vain aina muistutti menneestä ja siitä miten minua oli loukattu.

Suurin myrsky päässäni meni ohi noin parissa kolmessa kuukaudessa ja luulen päässeenni yli tapahtumista noin vuoden kuluttua. Toki muistot ja paha olo vieläkin palaavat aina välillä kun jokin seikka muistuttaa minua menneestä, mutta nyt ne eivät saa minua enää masentumaan.

Kun itse olin pohjalla niin kaipasin mieheni läheisyyttä, halusin tuntea olevani taas "se ykkönen, ainoa ja oikea miehelleni".

Halusin puhua mieheni kanssa, kysyä kaikkea sellaistakin mitä en halunnut tietää. Halusin tietää kaikki yksityiskohdat mitä toisen kanssa oli tapahtunut, mieheni ei kuitenkaan niitä minulle ikinä kertonut vaan otti minut syliinsä ja halasi minua hiljaa. Silloin asia ärsytti hieman mutta tuntui silti hyvältä (jälkeenpäin kun puhuin mieheni kanssa tuosta niin hän kertoi ettei halunnut loukata minua enempää kertomalla, onneksi oli sen verran fiksu ettei lähtenyt mukaan oikkuihini). Halusin tietää MIKSI, kysymys johon ei näissä asioissa ole oikeaa ja yksinkertaista vastausta.

Mieheni oli rakennettava luottamukseni häntä kohtaan uudelleen. Kauan se kesti, ja prosessi on vieläkin kesken, mutta nyt voin jo suhteellisen hyvillä mielin päästää hänet silloin tällöin poikaporukalla saunomaan. (En hänen menojaan mitenkään aikaisemminkaan estellyt, mutta itkin lähes koko illaan yksin kotona odottaessani häntä takaisin.)

Halusin huomiota, ja vielä enemmän huomiota. Halusin tuntea olevani hyväksytty omana itsenäni.
Sisimmässäni halusin hänen "palvovan" minua samalla kun näytin ulospäin kuitenkin hapanta naamaa. Kaipasin "todisteita" hänen rakkaudentunnustuksilleen (toki en tätä hänelle sanonut), esimerkiksi tekoja jotka osoittivat hänen ajattelevan minua ja minun onnelliseksi tekemistä silloinkin kun en ollut paikalla.
Tekoja jotka todistavat hänen rakkaudestaan. Kynttiläillallinen odottamassa pöydässä kotiin tultuani oli esimerkki siitä mitä hän teki ja mikä minua sävähdytti positiivisesti (varsinkin kun tämän tapaisia yllätyksiä ei ollut koko suhteemme aikana ennen tapahtunut).

Halusin olla myös yksin, halusin aikaa ajatella.

Myöhemmin, kun asiat eivät enää painaneet mieltäni halusin tuntea olevani seksikäs, haluttu. Ennen niin varautunut seksielämämme muttui tämän kokemuksen mukana estottomampaan suuntaan, nykyään nautin seksistä mieheni kanssa todella paljon - emmekä tee sitä enää vain peiton alla pimeässä :)

Tulipa tästä pitkä stoori.. :)

Eli lyhyesti sanottuna: Anna huomiota ja hellyydenosoituksia. Anna hänen tuntea itsensä halutuksi ja hyväksytyksi. Älä petä hänen luottamustaan edes pienissä asioissa.
Ole tukena silloin kun hän sitä tarvitsee. Kuuntele ja kerro omista ajatuksistasi.
Jos todella rakastat häntä niin näytä se sanoin, elein ja teoin. Älä kuitenkaan mene liiallisuuksiin, anna hänelle omaakin aikaa.
Valloita hänen sydämensä uudelleen, se kannattaa... :)

- Johanna, rakastuneempi ja onnellisempi kuin koskaan ennen