Hei! En meinaa kunnolla löytää tietoa enkä kohtalotovereita sellaisen asian tiimoilta, kun trauman kokemisen jälkeisestä elämästä.
Eli ne, jotka ovat eläneet väkivallan alla ja siitä selviytyneet, eli lähteneet suhteesta ulos. Miten elämä on lähtenyt sujumaan paranemisprosessia ajattelen?
Itse olen päässyt eroon pitkäaikaisesta ex poikakaverista joka hakkasi monta vuotta. Vaikka erosta on jo yli vuosi, traumat on jäljellä.
Paniikkikohtauksia, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, erilaisia fyysisiä outoja oireita ja tuntemuksia, ahdistuneisuutta, sairauden pelkoa. En tiedä miksi henkinen paha olo minulla kanavoituu niin voimakkaasti fyysisten oireiden kautta.
Kohtalotovereita?
Eli ne, jotka ovat eläneet väkivallan alla ja siitä selviytyneet, eli lähteneet suhteesta ulos. Miten elämä on lähtenyt sujumaan paranemisprosessia ajattelen?
Itse olen päässyt eroon pitkäaikaisesta ex poikakaverista joka hakkasi monta vuotta. Vaikka erosta on jo yli vuosi, traumat on jäljellä.
Paniikkikohtauksia, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, erilaisia fyysisiä outoja oireita ja tuntemuksia, ahdistuneisuutta, sairauden pelkoa. En tiedä miksi henkinen paha olo minulla kanavoituu niin voimakkaasti fyysisten oireiden kautta.
Kohtalotovereita?
Vastaukset 11
Vanhimmat
hei,onnettelut uudesta tilanteestasi! alitajuntaasi on jäänyt paljon vuosien takaisa juttuja.aika parantaa pikkuhiljaa ja mene puhumaan jonnekin foorumiin,tai ammatti-ihmiselle.soita tuki-nainen ,antavat keskusteluja ja linkkejä.suositan että puhut joidenkin luottoihmisyen kanssa tai ammatti-ihmiselle.lekurista saa lähetteen psykologille tai terapiaan.ei ole häpeä hakea apua! asiat täytyy käsitella.toisilla menee vähemmän aikaa ja toisilla kauemmin-t entinen psykopaatin avokki
Kiitos viestistä! Miten itse pääsit asian yli?
Minua on auttanut puhuminen ystäville, tuttaville ja psykologille. Ei kannata jäädä yksin. Lääkärissä kannattaa käydä. Minä sain suuren avun lääkkeestä. Minullekin tuli paniikkihäiriötä, sosiaalistentilanteiden pelkoa ja ahdistusta. Lääkityksen avulla olen saanut taas oman elämäni takaisin. Vie aikaa päästä taas tasapainoon. On parempia päiviä ja huonompia päiviä. Edelleen minäkin ahdistun jos vaikka näen jonkin uhkaavan tilanteen joka muistuttaa traumaattisista kokemuksista. Neuvon sinua hakemaan aktiivisesti apua. Apua ei tulla tarjoamaan ja aika yksin jää jos ei vaan vaadi ja tuo itse avun tarvettaan esille. Pidä itsestäsi hyvää huolta!
Hei, mulla ei suoranaisesti oo tommosta kokemusta, mutta mun isäpuoli käyttäytyy joskus juovuksissa väkivaltasesti ja on lyönyt monet monet kerrat äitiä ja riehunut niin, että ollaan jouduttu paeta kotoa.. Yleensä se ei juo, mutta silloin harvoin kun, niin on tapahtunu tällästä ( parin vuoden välein , yms). Sitten se on viety muutaman kerran putkaan yöksi.. Viime kerrasta on varmaan 4-5 vuotta, mutta näen vieläki painajaisia..
ei ole
Kannattaa esim. mennä juttelee tai lukea miten traumasta voi selvitä. Traumaattiset tapahtumat varastoituvat kehoon energiana ja se on purettava pois. Pitkittynyt käsittelemätön trauma alkaa oireilemaan monella tavoin. Mieli ja keho on kuitenkin yhteydessä toisiinsa. Jos työnnät asiat mielestä niin keho kyllä ilmoittaa siitä.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoon saa lääkäriltä apua. Siitä ei tarvitse kärsiä. Ahdistusta voi purkaa kirjoittamalla, liikkumalla, kuuntelemalla itseään, erilaisilla rentoutumisharjoituksilla, puhumalla.... Paniikkihäiriöihin käy sama nappi kuin sosiaaliseen jännittämiseen. Se ei vaikuta päähän vaan vie oireet. Laita googleen betasalpaaja. Hyvin yleinen mm. esiintyjien keskuudessa. Tsemppiä.
Kävin narsistien uhrien keskusteluringissä keskustelemassa kokemuksistani. Eksäni oli ilmetty narsisti, joka yritti kaikin konstein saada itsetuntoni ja minuuteni murskattua ja saada minut valtaansa. Ei siinä onneksi onnistunut ja lähdin todella nopeasti pois, mutta vahinkoja oli ehtinyt jo tapahtua. Löysin aika paljonkin ajatuksia, joita eksä oli päähäni syöttänyt. Oli tärkeää löytää eksän ajatukset ja käsitellä ne, jotta voin taas ajatella itsestäni terveesti ja hyvällä itsetunnolla.
En voi kuvitellakaan sitä työn määrää, kun joku on ollut siinä kohtelussa vuosia. Itse olin vain kuukausia...ja jo siinä ajassa vajosin äkilliseen psykoosiin! On vaikea näin terveenä ja selviytyneenä muistella sitä, kuinka sekaisin oma pää eron ja pakenemisen aikaan oli. Ajalla, rehelliselle itsetutkiskelulla ja pohdinnalla ja tuo ringin vertaistuki auttoi asian yli. Helpotus oli rinkiin mennessä suuri, kun kaikki tiesi heti mistä puhuin, ei tarvinnut sen enempää selvittää eikä uskotella, että tämä asia on aivan tosi! Yhteisille tutuille oli turha yrittää puhua, kun eksä oli "hyvä jätkä" ja se porukan humoristi, eihän sellainen henkilö voi terrorisoida kotona sillä tavalla, eihän?! Väkivaltaa kokemattomien taas on vaikea samaistua siihen, ja heistä on ainoastaan kuuntelijoiksi, mutta sen enempää ymmärrystä heiltä ei voi toivoa.
Eli googleta ja yritä etsiä keskusteluryhmä! Siitä on valtava apu!
Väkivalta jättää aina traumoja. Voit saada tukea, apua ja neuvontaa Tukinaisesta maksuttomasti: kriisipäivystys puh. 0800-97899 ma-pe klo 9-15, la-su klo 15-21 tai ottaa yhteyttä netin kautta nimettömästi: www.nettitukinainen.fi.
Etsin aivan samaa tietoa ja törmäsin kirjoitukseesi, kuulostaa tutulle. Omasta erostani on tosin jo 15 vuotta, mutta asiat alkavat vasta nyt purkautua kun niitä on niin pitkään sisällään kantanut. Eli hakeudu avun piiriin jotta asiat eivät "koteloidu" pahemmin ja fyysinen oireilu pahene.
Olen käynyt 2 vuotta terapiassa diagnoosina traumaperäinen stressireaktio ja vaikka siitä on ollut hyötyä, niin täytyy sanoa, etten kuitenkaan saa hoidosta niin paljon irti kuin toivoin...toisaalta odotukset olivat suhteellisen korkealla kun vihdoin apua sain, toivoin että kaikki pyyhkiytyisi pois tuosta noin vain. Näin ei (tietenkään) käynyt ja tällä hetkellä olen jopa huonommassa kunnossa kuin ennen terapian aloitusta (siis siinä mielessä että tajuan kuntoni, ennen terapiaa en tajunnut).
En tiedä "paranenko" koskaan, toisaalta en muista millaista on elää ilman tätä kokemusta, joten tavoitteet ovat vielä hämärän peitossa.
Sinulle m... toivon kevyempää polkua ja siihen on varmasti mahdollisuus, koska olet jo nyt osannut yhdistää oireilusi kokemuksiisi ja pidät siis itsestäsi huolta, ihailtavaa viisautta. Kaikkea hyvää sinulle!
Ei minuakaan terapia parantanut vaan auttoi käsittelemään asiaa realistisesti sen kummempia dramatisoimatta.
Sanoisin että jos terapiaan menee täytyy olla itselleen täysin rehellinen, silloin siitä hyötyy...löytää ne syyt miksi suostui olemaan vaikeassa suhteessa ja miksi siitä erkaantuminen oli niin vaikeaa.
Okeasti löysin nuo syyt ihan itsestäni, nyt opettelen pois itseäni vahingoittavasta toimintatavoista ja ajattelusta.
Hyvänä apuna on ollut asiallinen kirjallisuus: esim. tunne lukkosi.
Todellakin muutos ja eheytyminen lähtee itsestä, väliäkö sen toisen motiiveilla, olkoot, omat motiivinsa voi muuttaa.
Rkastakaa itseänne, olkaa itsellenne lempeitä vaikka kukaan toinen ei olisi.
Älkää sisäistäkö toisten syöttämää soopaa itseenne -> sellaisten motiivit on vain nujertamisen tahto vaikkeivät myönnä tai ymmärrä tekevänsä niin.
Traumaterapia, löytyy myös siihen perehtyneitä terapeutteja.
Kaikkea hyvää kanssaeheytyjäni.
Mikä se traumaperäinen stressireaktio jota niin kovasti tarjotaan? auttaako "tarapia". MItä siellä tehdään? puhutaan väkivallasta?