Olen 46-vuotias mies. Naimisissa, yksi murrosikäinen lapsi. Kun täytin 40, mulla oli noin kolmen vuoden holtiton jakso. Työni puolesta matkustin paljon ja olin paljon tilanteissa joissa käytettiin alkoholia. Käytin hyväkseni kaikki tilaisuudet saada seksiä. Yhden yön panoja oli muutamia. Käytin myös ilotyttöjen palveluja. Vuoden ajan tapailin säännöllisesti naista, joka oli tahollaan naimisissa.
Silloin ajattelin vain että antaa mennä, kerranhan tässä vain eletään. En aikaisemmin ollut ollut seksisuhteessa kenenkään muun kuin vaimoni kanssa. Kai käytöksessäni oli myös kokeilunhalua mukana. Ennen kaikkea kysymys oli kuitenkin itsekkyydestä, sen ymmärrän nyt. Onnistuin tuolloin laihduttamaan ja se teki minusta vetävämmän myös muiden naisten silmissä, tämä imarteli minua.
Kolme vuotta olen ollut "kuivilla". Onnistuin ravistautumaan tästä holtittomuudesta pois, koska ymmärsin että perheeni hajoaa jos jatkan. Rakastan vaimoani ja lastani. He eivät tiedä mitä tuolloin harrastin.
Syyllisyyden tunteeni on murskaava. Haluaisin antaa itselleni anteeksi, mutten pysty. Minulla ei ole ketään niin luotettavaa ystävää, että voisin kertoa tästä. Lisäksi häpeän käytöstäni, mikä tekee siitä puhumisesta hankalaa.
Onko vinkkejä, miten voisin antaa itselleni anteeksi ja jatkaa eteenpäin?
Silloin ajattelin vain että antaa mennä, kerranhan tässä vain eletään. En aikaisemmin ollut ollut seksisuhteessa kenenkään muun kuin vaimoni kanssa. Kai käytöksessäni oli myös kokeilunhalua mukana. Ennen kaikkea kysymys oli kuitenkin itsekkyydestä, sen ymmärrän nyt. Onnistuin tuolloin laihduttamaan ja se teki minusta vetävämmän myös muiden naisten silmissä, tämä imarteli minua.
Kolme vuotta olen ollut "kuivilla". Onnistuin ravistautumaan tästä holtittomuudesta pois, koska ymmärsin että perheeni hajoaa jos jatkan. Rakastan vaimoani ja lastani. He eivät tiedä mitä tuolloin harrastin.
Syyllisyyden tunteeni on murskaava. Haluaisin antaa itselleni anteeksi, mutten pysty. Minulla ei ole ketään niin luotettavaa ystävää, että voisin kertoa tästä. Lisäksi häpeän käytöstäni, mikä tekee siitä puhumisesta hankalaa.
Onko vinkkejä, miten voisin antaa itselleni anteeksi ja jatkaa eteenpäin?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tässä on nyt hyvä esimerkki siitä kun täällä aina puhutaan pettävien miesten "käräyttämisestä" ja siitä että petturit pääsevät "kuin koira veräjästä". No eivät pääse koska itseään ei pääse pakoon ja juuri näin sen pitääkin mennä.
Syyllisyyden tunteminen on luonnollista tietyissä tilanteissa. Kun poikeamme eettisistä arvoistamme ja moraalisista periaatteistamme, syyllisyyden tunteminen on osoitus siitä, että olemme terveitä.Monet pyrkivät niistä eroon olemalla välittämättä niistä ja toivovat, että ne häviävät itsestään. Mutta valitettavasti niin ei aina käy. Aivan kuten muut vaikeat selvittämättömät tunteet, ne saattavat juurtua elimistöön ja aikaansaada ongelmia. Rauhattomuus, raskas olo ja keskittymisvaikeudet ovat oireita, jotka kertovat, ettei omatunto voi hyvin.
Oikeasta todellisesta syyllisyydentunteesta on vain yksi keino päästä eroon: syyllisyyden tunnustaminen ja anteeksiannon vastaanottaminen. En usko että pystyt antamaan anteeksi itsellesi, ehkä tässä tilanteessa kannattaisi harkita tunnustamista. Ei kannata mennä yksityiskohtiin (ilotytöt!!) mutta tapahtuneista on jo vuosia eikä sillä loppujen lopuksi ollut sinulle mitään merkitystä.. luulen että puolisosi voisi ymmärtää tämän jos on henkisesti kypsä ihminen. Tilanne on vaikea sillä et tietenkään tahdo turhaan loukata toista tiedolla jolla ei ole enää merkitystä, mutta sillä on merkitystä sinulle. Puhtaalta pöydältä aloittaminen on mielestäni ainoa oikea keino.
Näin neuvovat myös useat asiantuntijat..
voi kuule... unohda murheet ja menneet. Elä tätä päivää. Uneksi huomisesta.. ELÄ!!
Vaimosi pitää hauskaa nyt...
Tulit kehuskelemaan saavutuksillasi! Häpeä jos osaat.
Ei aloittaja kehuskele.
P.S. Minua ällöttää monissa keskusteluissa käytetty kehotus "häpeä". Siinä on jotakin todella ylimielistä. Jostain ylhäältä pudotetaan häpeäkortti. Varsinkin täällä uskottomuus-alueella näkee tätä häpeällä lyömistä. On niin yksinkertaista huitaista toista häpeällä. Ei tarvitse pohtia eri näkökulmia. Tulee mieleen kauhen mustavalkoinen ihminen, joka näkee maailman vailla sävyjä. Voin kuvitella, millaista mielihyvää sanan häpeä! kirjoittaminen tuottaa tällaiselle ihmiselle.
Kumma juttu kun itse olen tehnyt aika paljon enemmänkin vuosien varrella, mutta ei ole sitten minkäänlaista katumusta, huonoa omaatuntoa saatikka häpeää. Vaimo ei tiedä mitään ja tuskin tulee tietämäänkään.
Pahoitat vain täysin turhaan vaimosi mielen etkä sinä tuolla mitään huonoa omaa tuntoa pois saa jos kerrot. Älä kerro, työstä asiaa itse jos vaivaa. Mene vaikka hypnoosihoitoon, se auttaa moneenkin ahdistuksen.
Enpä tiedä miksi jotkut ovat niin herkkiä, että tuollaiset vaivaa. Minua ei.
Aloittaja itsekin totesi häpeävänsä käytöstään. Ja se on hieno asia. Ymmärtää tehneensä väärin ja tulevaisuudessa toimii toisella tavoin. Muuta en voi sanoa kuin että menneisyyden taakka on kannettava vaikka se raskaalta tuntuukin. Kaikki ihmiset teemme virheitä mutta kun reilusti myöntää itselleen virheet sekin jo helpottaa. Elämä on täynnä valintoja ja joskus menee mönkäänkin.
Kyllä se siitä...
Se, ettet tunne mitään katumusta, on aika huono merkki. Esim. persoonallisuushäiriöissä katumus ja syyllisyys puuttuvat. Normaali ihminen tuntee syyllisyyttä ja katumusta. En nyt väitä, että olisit vakavasti persoonallisuushäiriöinen, mutta ihan normaalia tuntemuksien puute ei ole. Jos olisin kumppanisi, tuollaisen kuuleminen sinusta olisi pelottavaa.
Tilaa aika terapeutille, niin saat puhua. Älä koskaan kerro vaimollesi....!
Niin pidä vaan luuranko kaapissa, älä kerro vaimolle jos haluat että teillä on ikuisesti kiviä kengässä.
jokin hiertää suhteessa niin kauan ,että sinä miehistyt ja otat vastuun teoistasi.
Sinuna kertoisin, mutta sanoisin sen olevan ehdottomasti menneisyyttä ja asia jota häpeät. Pyydä kumppanilta anteeksi ja sano että kerrot, koska haluat olla rehellinen nyt ja vast edes.
Tee selväksi, että kerrot, koska rakastat vaimoasi ja sinulla on huono omatunto.
Jos vaimosi on kuin useimmat naiset , kuten esim. minä olen, hän toki ensin närkästyy, mutta huomatessaan rehellisyytesi antaa menneet anteeksi.
Jää luoksesi sillä puheella, ettei enää uusia syrjähyppyjä saa tulla - ole sitten sanasi mittainen, niin suhteestanne tulee parempi kuin koskaan.
Ei mitenkään. Sun on kerrottava vaimollesi.
No, sulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko salaat koko asian ja odotat koko loppuelämäsi, korostan KOKO LOPPUELÄMÄSI,sitä että ehkä jäät kiinni. Tai sitten kerrot asiat itse. Ei käy kateeksi..... Mutta muista, mitä ikinä tapahtuukin, valinta on aina ollut sinun. AINA. Kenellekään muulle et voi tästä syyllisyyttä siirtää, tässä näytelmässä pääroolissa olet SINÄ.
Kärsi pettäjä yhtä paljon kuin olet laittanut läheisesi kärsimään. Se miten sinä kärsit huonon omantuntosi vuoksi, ei ole lähellekään sitä mitä olet tehnyt vaimollesi, lapsillesi, suvullesi tai ystävillesi. Ei muuta sanottavaa.
Jopas tuomionpasuuna puhaltaa. Suku, ystävät, lapset eivät tähän kuulu. Itse olen petetty ja tiedän , miltä tuntuu.
Tapahtuneesta on vuosia. Vuoden suhde oli varattu, muut satunnaisia naisia, jotka tuskin huutelevat. Olisiko järkevää jatkaa matkaa. Sinuna mielummin menisin terapautille tai sielunhoitajalle puhumaan. On parempi, että sinä kärsit kuin murskaat hetkeksi vaimosi elämän. Tiedän, että vaimosi vaatisi saada tietää henkilöllisyyden, jos et sitä kertoisi, menisi pohja parisuhteelta ja jos kertoisit, voisi vaimo pistää ns. rytinäksi. Ottaa yhteyttä vaikka tuon toisen mieheen, siinä viedään sitä toistakin perhettä sitten. Tuolla ylhäällä joku kirjoitti, että vaimo antaa anteeksi, jos on henkisesti kypsä. Kirjoittaja ei ole kyllä kokenut petetyksi tulemista. Se on niin suuri laoukkaus ja siinä mennään niin syvissä vesissä, että tuo väite on hupaisa.
Ohjaisin sinua olemaan kertomatta ja hae apua ammattiauttajalta. Hienoa muuten, että olet kuivilla.
Ed. Kirjoittajalle: päinvastoin. Sinä et nyt yhtään tiedä mistä puhut. Olen tullut petetyksi pahimmalla mahdollisella tavalla ja käynyt tuskaisen prosessin läpi siksi tähän vastasinkin. En vähättele sitä minkä kriisin tunnustaminen synnyttää mutta ainakin omalla kohdalla se lopulta pelasti liittoni. Ei onnellinen unhola ole sitä oikeasti jos puoliso voi huonosti , se heijastaa koko liittoon vaikka en olisikaan tiennyt mikä painaa. Tilanteessa ylipääsemiseen auttaa se että toinen haluaa vilpittömästi korjata virheen ja asia on tapahtunut aikoja sitten. Asiaan vaikuttavat myös kys henkilön vahvuus, moraalikäsitykset, itsetunto ja aiemmat kokemukset. Olen pahoillani jos itse et ole voinut anteeksiantoa sydämestäsi löytää. Minä olen löytänyt.
Eikö vaimosi ole koskaan epäillyt mitään? Oletko varma, ettei hänen mieltään koko ajan kaivele, että jokin on vialla, mutta hän ei tiedä, mikä se asia on? Itselläni on sellainen tunne ollut pitkään, että jotain on tapahtunut aiemmin yhteisen elämämme varrella eikä tuo asia jätä minua rauhaan. Yritän ajatella järkevästi ja miettiä, että nyt varmasti asiat ovat toisin tai että vain kuvittelen asian. Olen ihan järkevä ihminen yleensä, mutta tämä asia meinaa tehdä minut hulluksi välillä. Toivoisin, että vihdoin saisin tietää, saisin kuulla totuuden. Se olisi minulle helpotus.
Ja ei, en jatkuvasti piinaa miestäni näillä epäilyillä. Joskus olen jotain ohimennen maininnut, en suoraan syyttänyt. Toivoin niin kovasti, että hän olisi ollut rehellinen ja päästänyt minut tästä piinasta.
mieheni petti minua 15 vuotta sitten, jätti kertomatta ja katui sisällään ja päätti ettei enää koskaan tee samoin, silti voi koko ajan huonosti ja se heijastui suhteeseemme (ei kyennyt hellyyteen ym. kun omatunto painoi, pakeni aina ystäviensä seuraan)
7 vuoden päästä pettämisestä oli jälleen repsahtaa vieraaseen syliin, sillä kertaa oli kuitenkin lopettanut homman kesken. olonsa paheni entisestään ja suhde meillä huononi.
8 vuotta melkein tapahtuneen repsahduksen jälkeen, mieheni petti taas ja tämän jälkeen ei enää katumusta tuntenut (tai ei ainakaan samassa määrin kuin aiemmin)
minua huono suhde vaivasi ja pakotin mieheni parisuhdeterapiaan jonka aikana itkien tunnusti tekonsa, oli viimeisen kerran jälkeen sanojensa mukaan "tunne, ettei millään ole enää väliä" ja oli aikonut hakea vielä lisää "vierasta" koska haki helpotusta pahaan oloonsa.
Minusta on hyvä että mieheni tunnusti itse tekonsa (enkä saanut kuulla muualta) hirvittävä shokkihan se oli, elämä meni palasiksi kerta heitolla. mutta nyt meillä on mahdollisuus parempaan, avoimeen ja rehelliseen suhteeseen, kykenemme puhumaan asioista, ja uskon aidosti että suhteemme jatkuu tästä eteenpäin parempana ja vahvempana. ja vaikka luottamus on tavallaan mennytkin, niin toisaalta luotan mieheeni enemmän kuin koskaan.
kumpikaan meistä ei tahdo palata siihen entiseen puhumattomaan suhteeseen josta uupui kaikki läheisyys ja hellyys. näen kuinka mieheni voi paremmin (sillä kyllä, minä ainakin vaistosin etä jotain on tapahtunut ja puhuin ystävilleni että on varmaan pettänyt minua, mutta minullahan ei ollut muuta näyttöä kuin TUNNE) hän on iloisempi, katsoo taas silmiin, hipaisee ohi mennen, halailee ja pussailee, kaikkea mikä meiltä puuttui 15 vuotta sitten ja joka sai minut ihan ymmälleen, minä jopa suunnittelin eroa ennen tätä paljastusta koska en jaksanut huonossa suhteessa. nyt ero aikeet on unohdettu.
tovon että minun ex.mies kärsisi syyllisyydentunnosta ja kovasti, oli niin kauhea minua kohtaan ja siksi jouduin eroamaan siitä, nyt elää uudessa parisuhteessa ja kaikki päällepäin hyvin, mutta mitä hän minulle teki, muistaisi lopunikäänsä sen vääryyden joka suhteessa...ei voi olla niin, että hän vaan jatkaisi, kuin ei olisi mitään tapahtunut..
Sinunkin kannattaisi antaa anteeksi, sekä ex-miehelle että itsellesi. Olet ilkeä myös itsellesi toivoessasi kärsimyksiä ex-miehelle.
siis piti kirjoittaa tuohon loppuun -kaikki mikä meiltä loppui 15 vuotta sitten- eikä kaikki mikä puuttui, sillä ennen tätä ensimmäistä pettämistä kaikki oli todellakin hyvin.
Kipaise terapeutin pakeilla, kun et voi puhua muille. On tärkeää puhua, koska silloin asia saa oikeat mittasuhteet.Anteeksiantamisesta on kirjoitettu ainakin yksi hyvä kirja "Uskalla antaa anteeksi". Kannattaa lukaista.