Miten te muut, useita vuosia naimisissa olevat jaksatte elää epätyydyttävässä suhteessa? (siis kai sellaisiakin ihmisiä löytyy). Oletteko esim. vain lasten takia, asutte saman katon alla ilman tunteita?
Miten kestätte huonossa liitossa?
-03M-
16668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lasten takia pysyn vaimon kanssa yhdessä. Ottaisin eron, mutta vaimo alkaa kiristää lapsilla. Olen ratkaissut tilanteen sillä, että mulla on salarakas, nainen jota oikeasti rakastan ja jonka kanssa tahtoisin olla. Eihän tämä ole mulle ja hänelle kiva tilanne, mutta minkäs teet, kun rouva päättää ja määrää kaikesta. Lapsiani kuitenki rakastan yli kaiken, enkä kestä ajatusta, että heistä joutuisin eroon. Naimisiinki menin vaimon kanssa alunperin siksi, kun ehkäisy petti (en usko edes enään, että se vaimon puolelta oli vahinko. "Unohti" pillerit) ja se silloin tuntu hyvältä ratkaisulta. Kaduttamaan alko kyllä melko pian ja eroa halusin, niin vaimo alkoi taas "anteliaaksi" ja kuivan kauden jälkeen tietenki mulle kelpas, kun seksiä sai. No siitä seurauksena taas pillereiden "unohdus" ja uusi lapsi.
Hieman samoilla vesillä meilläkin. Vaimo kiristää lapsilla eroa tyyliin "et näe niitä koskaan jos eroat". Itselläni ainakin iskee masennus toisinaan kun miettii miten kurjassa liitossa joutuu elämään ja pelkästään "lasten takia".
On siinä mies!
Vai on ehkäisy ollut vaimon vastuulla?? Ja vaimon vastuulla tuntuvat olevan muutkin elämäsi ratkaisut!! Inhottaa lukea näiden uikuttajien tekstejä, kysymys oletko mies vai hiiri, on siis ihan aidosta elämästä.
Mikä helvetin salarakas sellainen on josta vaimo tietää? Vai tietääkö? Et varmasti ole uskaltanut kertoa...Jos olisin vaimosi haluaisin välittömästi eroon sinusta. Kerro vaimollesi niin potku perseeseen ja hyvää matkaa toivotukset ovat hyvin todennäköisiä!!
" No siitä seurauksena taas pillereiden "unohdus" ja uusi lapsi".
Aika temppu vaimoltasi! Toisaalta siitä saat kiittää sitä, että sulla on juuri ne lapset, mitkä on!
Totta kai etupäässä lasten takia. Ei tässä mitään vihamielisyyttä ole, ja kaikin puolin yritetään tehdä toistemme olo mukavaksi.
Olen matkustellut työn puolesta yksinäni; ei se yksin oleminenkaan mitään herkkua ole. Ja toisaalta minulla ei ole mitään kiinnostusta toisiin naisiinkaan, joten mitä iloa erosta olisi?
Laiskuuden takia. Hirveä homma lakaa myymään asuntoa, jakamaan tavaroita ja miettimään mihin sitä muuttaisi jne. Menee tämä näinkin. Meillä ei ole lapsia.
Tuota kysymystä olen mielessäni miettinyt jo pitkään. Miksi pysyn tässä huonossa liitossa. Luultavasti pelkään sitä muutosta mikä tulisi ja tietysti pitää ajatella myös lapsia. Kiinnostan miestäni vain silloin kun hänellä on seksi mielessä.
Lapset jo aikuisia..mieheni on impotentti..silti vaan tässä kärvistellään.
Mutta miksi ?????
Laiskuus, laiskuus, jaksa alkaa siihen prosessiin.
Olisi hienoa kun vaimo olisi joku aamu vain häippäissyt.
Ja olisiko tottumus ja ehkäpå jo kohtuullisen hyvin sujuva arkikin? Yhteiset ystävät? Yhteinen menneisyys ja muistot?
Riippuu niin paljon siitä, mitkä seikat nostaa parisuhteessa tärkeiksi. Jos tilanne olisi oikeasti ahdistava tai tietäisi paremman vaihtoehdon, laiskuus ei olisi esteenä.
Mutta vali vali - on niin tyypillinen elämänasenne, ei viitsitäkään vaivautua kohentamaan tilannetta parisuhteessa tai sen ulkopuolella.
Lasten ja käytännön asioiden takia. Varmaan myös tottumuksenkin takia ja kun ei jakseta alkaa siihen, että pitäisi jakaa omaisuus tai myydä asunto. Yhdessä on varaa pitää molemmille rakas koti ja ollaan aina isoissa asioissa oltu toistemme tukena. Jos erottaisiin, tuntuisi siltä kuin menettäisi parhaan ystävänsä. Se on vain valitettavaa, että se toinen tosiaankin on enää vain sitä. Kaikki kipinä ja läheisyys on kadonnut jo muutama vuosi sitten. Välillä tätä väljähtänyttä kaveri-liittoa kestää paremmin ja välillä taas tulee aikoja kun miettii olisiko sittenkin onnellisempi jos jaksaisi käydä läpi avioeroprosessin.
lasten takia ja mihin se muuttuis jonkun toisen kanssa. Tylsäähän tämä on kun haluaisin seuraa ja keskustella ja että kivaa yhdessä. Mies nukkumass ja mä ajattelen että mitä mä teen. Kaipaisin läheisyyttä, mutta nykyään sitä on vaan niin harvoin.
Riippuu vähän siitä mitä ap tarkoittaa huonolla liitolla. Arki tulee joka suhteessa vastaan, ennemmin tai myöhemmin.
Nykyisin erotaan pikkuasioiden takia. Ihastutaan johonkuhun ja avioliitto laitetaan päreiksi, vaikka aika pian huomataan, ettei kyse ollut mistään vakavammasta. Ihastumisia sattuu myös pitkissä suhteissa, tärkeintä on olla ymmärtää, että ne ovat yleensä ohimeneviä. Ja olla tekemättä mitään radikaalia.
Suhteessa jaksaa elää jos on rakkautta. Ilman tunteita kyseessä voi olla kulissiliitto ja se nyt ei sovi kovin monelle.
Itse pohdin tätä asiaa nykyään usein.. olenkin alkanut miettiä pitäisikö se ero kuitenkin ottaa. Olenko liian heikko, jotta en jo ole sitä tehnyt?
On mennyt pitkään, vuosia, huonosti. Aina ollaan jotenkin kriisit selvitty ja jatkettu.. Mies on vasta viime vuosina alkanut sanoa mitä on kokenut uhraavansa liittomme puolesta ja on katkera siitä. Koen, että syyttää minua vaatimuksistani. Mutta miksi ihmeessä ei ole aikoinaan saanut suutansa auki?? Tätä en tajua. Miksi ensin ollaan vastentahtoisesti joojoo-miehiä ja kuin kaikki olisi ok, ja sitten yhtäkkiä ollaankin jouduttu niin paljosta luopumaan tms? En minäkään selvännäkijä ole. Olisi paljon helpompi ymmärtää, että mies haluaa asiaa X, jos se sanoisi haluavansa asiaa X kuin jos asia ei millään muotoa edes tule esiin.
Mies sekaantui myös toiseen naiseen taannoin, kun oli kuulemma niin paha olla ja oli jo tunne, että tämä liitto on loppu jokatapauksessa. Niin, tästäkään asiasta ei voinut minun, vaimonsa, kanssa keskustella, mutta kuulemma toisen naisen kylläkin. Ja kaikenlisäksi samoihin aikoihin itse yritin tuon tuosta ottaa asiaa puheeksi ja mitä tälle tehdään, miksi olet tuollainen, onko sulla huolia...
Nyt taas tässä kärvistellään. Hän kuulemma rakastaa ja haluaa jatkaa. Rakastan minäkin.. tai ainakin rakastaisin sitä miestä, joka tuo oli aiemmin, nyt en enää tiedä.. Vähän alkaa tulla tunne, että jos/kun tuo löytää toisen naisen, se lähtee... eli niin kauan haluaa esittää tässä hyvää aviopuolisoa, että pääsee suoraan jonkun toisen kainaloon... en tiedä, voi olla, että olen vainoharhainenkin... Mutta itse en jaksaisi tätä enää. Kommunikaatiokaan ei pelaa, hän ei kuulemma osaa keskustella...
Taidan olla liian heikko tekemään päätöstä? Pelkään pärjäämistä eron jälkeen? Taloudellisesti ja käytännössä... Pelkään yksinäisyyttä? (Vaikka sitä koen liitossakin).. Pelkään läheisyyden ja seksin puutetta? (No, sitä on nytkin) Ajattelen miten hirveä vaiva kaikessa käytönnän järjestelyissä.. lasten kuljetukset yms sitten... en tiedä...
Ehkä toivon pienesti vielä, että joku ihme tämän korjaisi ja muuttaisi onnelliseksi?
niin, miksi. Pelästyin oikein kunnolla kun luin tekstisi. Piti hetkeksi pysähtyä miettimään, että missä välissä ehdin sen kirjoittaa. Oli jokaiselta lauseeltaan kuin minun elämästäni.
Käy kertomassa miten teille käy.