Autot ovat tarkoitettu siihen, että niillä käydään töissä ja hoidetaan hyödyllisiä ja yhteiskunnan kannalta tarpeellisia asioita. Silti Suomessa verotetaan autoja ja autoilua ihan sikana aivan kuin autoilijat olisivat jotain rikollisia ja haitantekijöitä!
Huumeet taas ovat vaarallisia, haitallisia ja vahingoksi niiden käyttäjille. Niitä Suomessa ei veroteta, vaan ne ovat laittomia. Tämä johtaa siihen, että kaikki huumeiden käyttäjät elävät laittomuuden maailmassa ja joutuvat tekemään rikoksia rahoittaakseen huumeiden käyttönsä.
Olisi paljon parempi, jos Suomi ei verottaisi autoilua eli yhteiskunnalle ja taloudelle ja ihmisille hyödyllistä toimintaa laisinkaan, mutta keräisi verotulot sen sijaan huumekaupasta, jolloin huumeiden myyjien voitot pienenisivät ja huumehaitat vähenisivät muutoinkin koska valtio kontrolloisi huumekauppaa yhtä rautaisella otteella kuin se nyt kontrolloi fiiattien ja volkkareiden kauppaa. Karvanoppakaan ei vältä tullin valvovaa silmää sen vahtiessa Suomen rajoja rautaisella haukankatseellaan korinvaihtoautojen ja arvonlisäverovelvollisten moni-istuimisten pakettiautojen kiinnisaamiseksi.
Tulli voisi siirtää kaikki käytettyjen autojen verotusvirkailijansa huumeverotuksen puolelle, jossa voitaisiin siirtyä samoihin käytäntöihin kuin autoverotuksessa nyt. Huumeita saisi siis tuoda maahan, mutta niitä verrattaisiin verotuksessa Suomessa myytäviin vastaavanlaisiin huumeisiin, ja sitten kannettaisiin veroa erityisen taulukon mukaan.
Taulukossa olisi lueteltu eri maissa viljellyt tai synteettisesti valmistetut huumeet valmistuskuukauden, värin, vahvuuden, käyttötavan yms. mukaisesti. Sieltä tulli voisi tarkistaa, miten esimerkiksi Amsterdamissa toukokuussa 2003 ostettu keskiruskea hashiserä tai liettualainen erityisvahva amfetamiinisatsi tammikuulta 2004 pitäisi verottaa.
Jos maahan tuodaan erityisen harvinaista huumetta, sen verotusarvoa arvioimassa olisi erityinen lautakunta, jossa istuisivat mm. Rosa Meriläinen, Tony Halme, Antti Kalliomäki ja Sinikka Mönkäre. Huumelautakunta antaisi perustellun arvionsa huumeen verotusarvosta, ja sitten tulli määräisi kyseiselle huumeelle veron.
Jos huumeeseen sekoitettaisiin Suomessa toista huumetta yli 50%, pitäisi huume verottaa uudelleen ennen käyttöä.
Virallisten automaahantuojien yhteenlaskettu liikevaihto Suomessa v. 2003 oli n. 5 miljardia euroa. Autokaupasta yhteensä valtio keräsi verotuloja runsaan miljardin.
Huumekaupan liikevaihto on vielä tätäkin isompi summa.
www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9707/970723/9707230231.html
Huumekaupasta valtio keräsi Suomessa v. 2003 verotuloja nolla euroa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Viskaalin rahasäkki kun on tunnetusti pohjaton niin verotetaan sekä autoja että huumeita.
auto on H Kuitusen takana oleville demokraateille ja vihreille. Näille kun riittää joukkoliikenne,joka ei kuulemma saastuta.
Yhteiskunnallisia epäkohtiahan tulee kolareista eli vainajia ja sairaita teveydenhoidon rasitteeksi. Joudutaan tekemään luontoon tieuria liito-oravan reviirille ja harjut raiskataan.
Poltetaan uusiutumattomia luonnonvaroja niin, että ilmakehä saastuu. Meluakin tulee.Suolaa levitetään talvella luontoon päätymään
Autot vaarantavat vaihtotaseen ollessaan tuontitavaraa. Autoilu edistää kaupunkien hajaantumista maalaiskuntiin ihmisten osalta.
Kaikki nämä ovat vastoin 'demokraattien' ideologista ajattelua, ja siksi on syytä verotuksella ja ´teknisillä vaatimuksilla ohjata ihmisiä pois autoilun 'riemuista'.Käyttömaksulla onkin jo saatu paljon nuorisoa autottomaksi.
Päinvastoin. On saatu nuoriso käyttämään halpoja lotjia jotka vaarantavat liikenteen.
On se kumma kun valtiot eivät ole vielä oppineet että osaavista ihmisistä kannattaa kilpailla. No, siperia opettaa...
"Tämä johtaa siihen, että kaikki huumeiden käyttäjät elävät laittomuuden maailmassa ja joutuvat tekemään rikoksia rahoittaakseen huumeiden käyttönsä."
Alkoholi on huume. Miten alkoholin kayttaja joutuu rahoittamaan sen juomisen rikoksella? Itse polttelen pilvea. Maksan sen ansiotuloillani. Miten mina joudun rahoittamaan sen rikoksilla?
Alkoholi on laillistettu huume, josta yhteiskunta kerää verotuloja, mikä onkin järkevää! Sen käyttäjä ei siis tee rikosta!
Pilven polttaja tekee rikoksen sekä käytöllä että hallussapidolla, ja vaikkei (vielä) joutuisikaan tekemään muita rikoksia huumeidenkäyttönsä vuoksi, on sekin pian edessä, mikä on täysin tarpeetonta, koska hänen toimintansa pitäisi laillistaa ja verottaa niin kuin viinan juominenkin. Vaikka maksaisitkin pilven laillisilla ansiotuloillasi, ostat niillä laitonta tavaraa, jonka myyjä syyllistyy rikokseen ja varmuudella myös verorikokseen kun jättää sinulta saadut tulot ilmoittamatta verottajalle. Näin sinunkin huumeidenkäyttösi rahoitus ja koko huumekauppanne perustuu rikoksiin, mutta verotulot jäävät saamatta.
Pilvenpoltto on tainnut sen verran sotkea jo omaa päätäsi, ettet nähnyt koko kirjoituksen pointtia. Elämäsi pitäisi helpottua suuresti, jos verot perittäisiin sinulta eikä autoilijoilta.