puran nyt ajatuksiani tänne.olen ollut saman miehen kanssa n12 vuotta eli ihan teinivuosista asti.sillon oli omat murheet ja riidat ja tuli sitä alkoholii ite kukin juotua nuoruusvuosina.sitten parikymppisinä meistä tuli perhe,eli esikoinen syntyi.sillon olimme jo vakinaisissia työsuhteissa ja oma talokin hankittiin.meni muutama vuosi ja syntyi toinen lapsi ja hän sattuikin olemaan liikuntavammainen ja vaatii enemmän huolenpitoa.aluksi hoidimme mieheni kanssa yhdessä kaikki lasten jutut ja varsinki pienen lapsen sairaalassa käyntejä oli ihan riittämiin.nyt lapset ovat 7 ja tämä pienempi on jo reilu kolme vuotta.nämä kaikki asiat ovatkin nyt pikkuhiljaa kääntyneet minun kontolleni.minä hoidan talouden,raha-asiat,töissä käyn,lasten menot ja nämä sairaalakäynnit.mies sen ku käy töissä ja hänen jokapäiväiset päikkärit hän ottaa joka päivä,sen vielä hyväksyisin mutta sitten joka perjantai pitää jollain tekosyyllä ottaa kaljaa ja sitten ku minä menen nukkumaan niin se on syy sitten lähteä kaupungille lisää kittaamaan.alan olemaan aika loppu tähän kaikkeen,välillä tuntuu että pärjäisin jopa paremmin vain lasten kanssa.miten lähteä tätä asiaa purkamaan..? olen yrittäny keskustella mieheni kanssa että hänen ei ihan joka viikko tarvitsisi mennä,ei menisi niin paljon rahaa ja saataisiin olla perheen kesken joskus.mutta olen sitten nalkuttava akka tai tulee kommentti että et ole äitini..saan kuulla myös kommentteja kuinka pitäisi käydä rintojen kohotuksessa ja rasvaimussa..mutta mies kuulemma vitsailee vain.olen kyllä ihan normaalivartaloinen,sovin s vaatteisiin ja muutenkin yritän olla nipottamasta ja en minä joka kerta jaksa alkaa nalkuttaan kun ryyppässä ollaan oltu,mutta tuntuu että yritän kaikkea vain yksin ja että minua ei pidetä enää minään,vaan taloudenhoitajana.
mies ja alkoholi
pettynyt nainen
6343
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Valitettavan yleinen ongelma.
Ei tuohon oo ratkaisua muuten, kun lusikat jakoon. Ehkä se shokki herättää sun miehen, että mitä se on tehnyt. Miehen kaljoittelu ei lopu kehoituksilla, nalkuttamalla, uhkaamisella, ei milläään. Se päätös tulee siltä itseltään.
Lisäksi on pöyristyttävää, että ukkosi vaatii sinua rasvaimuun ja ottamaan silarit. Sulla on varmaan "tosi arvostettu" olo?
Lue uudestaan tuo tekstisi ajatuksen kanssa.
Komppaan yllä olevaa! Muutos pitää tulla mieheltä itseltään, ei auta itkut ja puhuminen. Lähde pois, ehkä se toimii riittävänä herätyksenä miehellesi! En todellakaan voi ymmärtää sitä, että lapsista tulee monissa perheissä vain "toisen lapsia", kun kasvatusvastuuta ei haluta tai kyetä ottamaan. Teidän pitäisi olla ihan yhdessä vetovastuussa perheestänne, ei yksistään sinun. Lapsellista käytöstä mieheltäsi!
Ansaitset ehdottomasti parempaa! Ja muista jättää nuo "huumorilla" sanotut rasvaimut ym. typeryydet ihan omaan arvoonsa!! Parhainta kesän odotusta :)
Jotenkin niin tutulta kuulostaa.
Mies pakenee ongelmia ja vastuuta viinan juontiin. Ja tottakai ne muut naiset ovat baareissa kivan näköisiä ja iloisia. Hehän ovat juhlimassa. Toista se on kotona parin muksun - joista toinen vielä vammainen - kanssa. Ei siinä aina niin juhlafiilikset ole.
Lähteminen on iso askel - lähde silti! Minä aikoinani jäin. Pelkäsin että en selviä yksin vaikeasti vammaisen lapsen kanssa, jota isä kylä hoitikin päivisin - illat jäivät sitten minulle. Kaikessa mitä tein oli jokin vika - lopulta lakkasin välittämästä. Tässä sitä nyt sittten ollaan kohta viisikymppisinä kulissiliitossa. Mies juo vieläkin - nyt vain tissuttelee joka ilta - en jaksa välittää. Vammainen lapsemme sai puoli vuotta sitten asuntolapaikan, vaikka onkin aika paljon edelleen kotona. Siirsin omat tavarani vammaiselle lapselle aikoinaan rakentamaamme huoneeseen talon toiseen päähän. Osittainen ero siis - vähän omaa tilaa ja rauhaa. Nyt tuntuu, että olen liian vanha ja väsynyt lähtemään
Ei ole oikeasti vieläkään myöhäistä Sinun lähteä! Vasta vajaa viisikymppinen, lähde nainen!
Ikälopulle: lähde silti! Itse olen 49 juuri täyttänyt ja apinan raivolla edelleen elämää eteenpäin suunnittelen, lapset onneksi terveitä. Ikäloppuus loppuu kun lähdet vaikka tansseihin tai tyttöjen kanssa jonnekin kivaan reissuun.
Kuulostaa siltä ettei vanhat naiset tajua että arki tulee vastaan, itse ainakin sen ymmärrän enkä ajattele heti karkaavani..
-Jotkut eivät kasva koskaan aikuiseksi, eli mikä estää :)