En tiedä kuuluuko tämä tähän, mutta kirjotan sen silti tähän, kun pakko avautua jonnekkin. Kirjoitan nyt oman kokemukseni vakavasta valehtelusta
Eli kyllä, minä valehtelin erittäin vakavista asioista ystävilleni. Se alkoi pienten valkoisten valheiden keromisena josta se kasvoi tapahtuneiden asioiden suurentelemiseen ja siitä sitten omasta päästä keksittyihin juttuihin. Vedin mukaan juttuihini viattomia ihmisiä koulustamme. En osannut ajatella mitä siitä voisi seurata jos kaikki tämä kävisi ilmi. Valehdellessani en tuntenut mitään erityistä, en saanut mielihyvää siitä, yksinkertaisesti, se, ei tuntunut miltään.
Hetken kuluttua tajusin, että jos jään kiinni menetän kaikki läheiset ystävät ympäriltäni, mutta silti en pystynyt lopettamaan valehtelemista.
Niin kävi kuin kävikin, eli jäin kiinni valehtelusta. Myönsin valehdelleeni.
Ystäväni kysyivät minulta "Miksi sä valehtelit?" "Mikä sai sut tekemään niin?" "Mikset lopettanut sitä, vaikka tajusit sen olevan väärin?" "Saitko jotain mielihyvää siitä?"..
Olin lähellä menettää ystäväni. Asian saimme sovittua, muitta kuinka enää koskaan pystyisin katsomaan heitä silmiin? Saatikka uskovatko he jatkossa asioita joita kerron jotka ovat totta? Luottamuksen mentin täysin, mutta sen saisin ajan kanssa takaisin. Olen suunnattoman kiitollinen etteivät he menneet kertomaan niille viattomille ihmisille joita juttuihini vedin mukaan, mitä olin heistä puhunut.
Muutuin ihmisenä täysin. En ollut enää se iloinen puhelias omaitseni, joka olin ennen tätä. En käynyt ystävien kanssa missään, istuin päivätpitkät kotona, ryveten itsesäälissä. Vasta myöhemmin tajusin miten vain minun jutuillani niin moni ihminen joutui kärsimään. Olin suunnattoman pahoillani kaikesta, mutta tehnyttä ei sää tekemättömäksi..
Vielä tänäpäivänäkin näiden viattomien ihmisten näkeminen ei tunnu hyvältä.
Tästä tuli pitkä, mutta jonnekkin mun tunteeni oli purattava. Kiitos jos jaksoit lukea.
Eli kyllä, minä valehtelin erittäin vakavista asioista ystävilleni. Se alkoi pienten valkoisten valheiden keromisena josta se kasvoi tapahtuneiden asioiden suurentelemiseen ja siitä sitten omasta päästä keksittyihin juttuihin. Vedin mukaan juttuihini viattomia ihmisiä koulustamme. En osannut ajatella mitä siitä voisi seurata jos kaikki tämä kävisi ilmi. Valehdellessani en tuntenut mitään erityistä, en saanut mielihyvää siitä, yksinkertaisesti, se, ei tuntunut miltään.
Hetken kuluttua tajusin, että jos jään kiinni menetän kaikki läheiset ystävät ympäriltäni, mutta silti en pystynyt lopettamaan valehtelemista.
Niin kävi kuin kävikin, eli jäin kiinni valehtelusta. Myönsin valehdelleeni.
Ystäväni kysyivät minulta "Miksi sä valehtelit?" "Mikä sai sut tekemään niin?" "Mikset lopettanut sitä, vaikka tajusit sen olevan väärin?" "Saitko jotain mielihyvää siitä?"..
Olin lähellä menettää ystäväni. Asian saimme sovittua, muitta kuinka enää koskaan pystyisin katsomaan heitä silmiin? Saatikka uskovatko he jatkossa asioita joita kerron jotka ovat totta? Luottamuksen mentin täysin, mutta sen saisin ajan kanssa takaisin. Olen suunnattoman kiitollinen etteivät he menneet kertomaan niille viattomille ihmisille joita juttuihini vedin mukaan, mitä olin heistä puhunut.
Muutuin ihmisenä täysin. En ollut enää se iloinen puhelias omaitseni, joka olin ennen tätä. En käynyt ystävien kanssa missään, istuin päivätpitkät kotona, ryveten itsesäälissä. Vasta myöhemmin tajusin miten vain minun jutuillani niin moni ihminen joutui kärsimään. Olin suunnattoman pahoillani kaikesta, mutta tehnyttä ei sää tekemättömäksi..
Vielä tänäpäivänäkin näiden viattomien ihmisten näkeminen ei tunnu hyvältä.
Tästä tuli pitkä, mutta jonnekkin mun tunteeni oli purattava. Kiitos jos jaksoit lukea.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Minun ystävälläni oli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän teki asioita väärin minua kohtaan ja varmasti myös muita ystäviään kohtaan. Meillä meni välit poikki ja hän sai sen näyttämään, niin kuin minussa olisi vika. En kerro siitä sen enempää, mutta kyllä harmitti. Hän oli silti ystävä, mutta aika häiriintynyt.
Joo nuo on kivoja. Itselläni oli vastaava tapaus. Katkaisi välit sillä, että lopetti puhumasta kellekään. Keskustelu oli sitä, että naapuri huoneesta lähetti teksiviestejä. Loppujen lopuksi yritti itsemurhaa, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Ei niitten viattomien ihmistenkään ole varmaan erityisen kivaa kohdata sinua, jos edes tietävät, että se olit juuri sinä, se kaiken alkulähde.
Sen sijaan että valitset sen helpoimman tien , et tee mitään vaan ryvet itsesäälissä tekemäsi virheen kanssa, mene kaikkien ihmisten luo. Jokaisen luo, aina yksi kerrallaan ja pyydä vain rehellisesti anteeksi. Kerro miten aidosti pahoillasi olet valehtelustasi häntä kohtaan ja aiheuttamastasi mielipahasta.
Tuolloin sinä voit pudottaa syyllisyyden painon harteiltasi ja katsoa taas ihmisiä suoraan silmiin. Sinusta ei tarvitse tulla heidän sydänystäviään mutta sinä itse ja he tietävät että olet nyt taas rehellisillä jäljillä.Sinä näytät että sinulla on selkärankaa.
Koe tämä oppituntina, miksi ei kannata menettää mainettaan.
Muista aina että JOKAINEN eläissän kaatuu ja kompastelee (kuten sinä tarinoittesi kanssa) mutta joka nousee ja jatkaa eteenpäin, saa itsensä ja muiden arvostuksen.
Ethän sinä pudottuasi kuoppaankaan jää sinne vaan kapuat ylos! Tämä on aivan sama.
Sinun kattaa todellakin pyttää anteeksi. Lisäksi voisit käsitellä jonkun aikuisen kanssa tuota asiaa, ettei siitä jää kohtuuttomia tunnontuskia itsellesi
Anteeksipyynnön lisäksi harkitse ammattiapua: Toimit itsetuhoisella ja vahingollisella tavalla ymmärtämättä miksi.