Luther ja talonpoikaiskapina

Lutherin uskonpuhdistukseen liittyvä talonpoikaiskapinan nujertaminen on tänäkin päivänä Suomessa ja jopa Saksassakin asia josta ei haluta puhua, vaikka Lutherin maassa Saksassa luterilaisten osuus väestöstä on romahtanut jo pieneksi (noin 14%).

Talonpoikaiskapinan nujertaminen on nykymittapuun mukaan kansanmurha ja raakuudeltaankin sanoin kuvaamaton.
Noin sata tuhatta (100 000) talonpoikaa tapettiin joko, elävänä polttamalla, hirttämällä tai seivästämällä.

Luther antoi lopullisen määräyksen talonpoikien verisestä tappamisesta.

Luther haki uskonpuhdistuksessaan kansan ja ruhtinaiden suosiota ja olikin aluksi sovitteleva, mutta kun talonpojat ei kääntyneet hänen taakseen, niin hän määräsi heidät teurastettaviksi.
Maata hallinneiden ruhtinaiden osittaisessa suosiossa Luther oli siitä syystä kun sai lopetettua anekaupan Roomaan ja siirtämällä sen Saksaan.
Se loistokkuus joka ennen rakennettin saksalaisten rahoilla Roomaan, rakennettiin nyt Saksan ruhtinaille.

Suomen kielellä ei vieläkään välttämättä löydy oikeaa kuvaa taustoista, sillä kantaahan suurin osa suomalaisista hänen nimeään uskossaan:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talonpoikaissota

8

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rahat ja henki pois

      Uskontofasisti kirkoherroina ja ruhtinaina, kohtelevat aina ihmisiä kuin karjaa, ja varsinkin lypsettävää verokarjaa.

      • Raha ja varsinki valta ajoivat Lutheria eteenpäin, sivutuotteinaan viha ja kansanmurha?


    • Eikö kirkon edustajat halua ottaa kantaa.

      Asia on kuitenkin merkittävä ja niukalti keskusteltu.
      100 000 ihmistä tapettiin uskonpuhdistuksen yhteydessä.

    • rikos ja rangaistus

      Nuo "talonpojat" olivat roskajoukko, joka murhasi, ryösti, raiskasi ja poltti ympäri Saksanmaata. Oli täysin oikein, että moisista rikoksista seuraa rangaistus.

      • En muuta mielipidettä olisi kirkon edustajalta odottanutkaan.


      • rikos ja rangaistus
        Pe.ku kirjoitti:

        En muuta mielipidettä olisi kirkon edustajalta odottanutkaan.

        Pitäisikö mielestäsi esivallan antaa murhaajien ja rosvojen riehua vapaasti?


      • sdfasdfsdf

        Historia on voittajien kirjoittama..

        Talonpojat halusivat vain metsästää, kalastaa ja hakata halkoja vapaasti jumalan kaikille antamista metsistä.


    • Ulla Kaunokki

      Kirkon papisto on varmaan kauhuissaa, niistä vaijetuista tosiasiosta, joita heille sivustolla paljastuu, ja kykenemättömiä nopasti käsittelemään edes aiheita, saati sitten vastaaamaan näihin vaijettuihin aihealueisiiin, jotka paljastavat että: jälkikatolinen luterilainen lahko on tappajalahko joka omaa varsin väkivaltamyöteisen historian, alkaen heti lahkon perustamisesta asti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      44
      5832
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      47
      5338
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3718
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      13
      3663
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      94
      3306
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2884
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2740
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2390
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1844
    Aihe