Vai mikä kokemuksenne mukaan pitää yhdessä?
Onko pitkässä rinnakkaissuhteessa aina rakkautta?
elämäonihmeellistä
802595
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 80
Vanhimmat
Luullaan että on rakkautta. Mutta oikeasti on vain pakkomiellettä, epätoivoa, takertumista ja heikoutta. Jos suhdetta on jatkunut yli vuoden siis. Olen siis itse ollut toinen nainen ja luulin silloin sen olevan elämän suuri rakkaus. Siltä se silloin tuntui. Onneksi löysin sitten sen oikean rakkauden jonka kanssa tunsin oloni turvalliseksi ja jonka kanssa ei koskaan tarvitse tuntea oloaan hylätyksi. Tämä pettäjämies yhä soittelee minulle ja on yhä epätoivoisen "rakastunut" vaikka yhä on "lastensa takia" liitossaan. Heikko mies.
Samoilla linjoilla ollaan. Kun ei voi vapaasti tapailla ja pitää yhteyttä, niin tunteet vain voimistuu ja pientenkin juttujen merkitys korostuu. Kuitenkin kaikki on vaan kuplaa, joka puhkeaa jossain vaiheessa kun silmät aukeaa.
Olin aikoinani jonkin aikaa toinen nainen ja samoin luulin kyseessä olevan elämäni rakkaus. Taisi olla kuitenkin niin, että en ollutkaan elämän rakkaus ukkomiehelle tai muutenhan hän varmaan olisi eronnut. En vaan ollut tarpeeksi tärkeä. Kaduttaa, harmittaa ja hävettää vaikka tapahtuneesta on melkein parisenkymmentä vuotta. Ei ollut sen kaiken surun ja pettymyksen arvoista.
Komppaan edellisiä vastauksia. Jouduin itsekin kakkosen rooliin tahtomattani. Minäkin luulin sitä jopa rakkaudeksi jossain välissä, sitten tunnistin itse olevani vain riippuvainen. Mies ei varmasti rakastanut koskaan, kunhan halusi seksiä.
Minäkin olen elämässäni saanut niin vähän huomiota miehiltä, että pienikin tuntuu suurelta. Niin surullista. Tällaisia ihmisiä ne varattujen miesten saaliit usein ovat, elämässä vähään tyytyneitä tai tyytymään joutuneita naisia, jotka ovat murusiin tyytyväisiä ja sellaista mentaliteettia ne varatut miehet sitten härskisti käyttävät hyväkseen.
Pitäisi varmaan perustaa jokin auttava puhelin/kokoontumispaikka varattujen kanssa seurusteleville naisille ja miehille. Sellaisen palvelun turvin varatun kahleeseen joutunut saisi tukea irrottautumiseen. Varattu henkilöhän ei tue toisen irrottautumista itsestään. Ainakin minun tapauksessani mies koukutti minua pienillä lupauksilla, vihjauksilla jne. Hän teki sen, koska minusta oli hänelle hyötyä eli seksiseuraa ja toisaalta myös keskusteluseuraa, koska olen aika älykäs, varmaan vaimoaan älykkäämpi. Mutta tuosta huolimatta varustettu osin heikolla itsetunnolla ainakin miesten suhteen, en osaa haluta itselleni kunnon miestä.
Juuri näin. Varattu mies ei olisi IKINÄ lopettanut suhdetta jos en olisi itse siitä häipynyt kun löysin uuden miehen. Aina sitä samaa vihjailua siitä että ratkaisun aika tulee pian , aloittaa uusi elämä.. Luulen että hän halusi itsekin uskoa niin vaikka todellisuudessa ei ollut voimia siihen. Halusi myös pakonomaisesti pitää minut elämässään ja oli aivan todella säälittävä kun lopulta lähdin. Ihmeellinen on ihmisen mieli..Ei ole vielä tänä päivänäkään päässyt yli suhteestamme. Jotenkin säälittää.
Nämä toiset naiset jotka vuosikausia roikkuvat haluavat uskoa tähän illuusioon vaikka todellisuus osoittaa toista. Se on jokaisen oma valinta mutta en kyllä suosittele kenellekään jäämään odottelemaan ainakaan kauempaa kun max 1,5 vuodeksi. Kyllä siinä on sitten tarpeeksi aikaa päätöksen syntymiseen.
Eräs mieheni entinen salarakas kertoi noin kolme vuotta kestäneestä suhteestaan. En ole ainakaan kateellinen hänen kokemansa perusteella. Kun tapailee toisen kumppania, niin koskaan ei tiedä varmaan, tuleeko vai ei. Ei voi suunnitella oijkeastaan mitään. Silloin oli lankapuhelimet ja oli aina tarkoin tiedettävä, milloin yritää soittaa, mien vastata jos väärä ääni on toisessa päässä. Voi sitä tuskaa, kun ajattelee illalla, että siellä kultsi makaa avovaimonsa vierellä. Pitää pälyillä tarkoin, ettei jää kiinni, tule vääriä henkilöitä kauppaan tai kohdalle jos ollaan yhdessä liikeellä. Ei voi esittää omia toivomuksia ja haaveita, kun mihen pitää sovitella tapaamiset oman ohjelmansa mukaan. Saa kuunnella niitä ympäripyöreitä: katsotaan nyt, en voi varmalla lupailla, annetaan ajan kulua, ei kiirehditä - onhan aikaa valmiissa maailmassa. Kun tytön hupakko on niin lätkässä niin on valmis sopeutumaan vaikka millaiselle mykkyrälle ja ehtoihin, kunhan vain jotenkin saa pitää mihen hyppysissään. Joskus mies sepittelee jopa ylimääräisiä työesteitä, ystävän hautajaisia ym. kissanristijäisiä, kun ei halua liikaa loukata salarakastaan päättäessään viettää viionloppua avovaimonsa kanssa.
Voi sitä yksinäistä sydämen tuskaa, kaipuuta, turhaa odotusta, ehkä yllttävää korttia tai kirjettä, joita tulee ihan oikeasti liian harvaan. Pitäisi järjen sanoa ja ällin antaa ymmärtää, että hekoilla ollaan ja "rakkaus" on sokea.
Voi sitten sitä pettymystä ja surua kun totuus valkenee, että mies on päättänyt, että ei enää koksaan tavata. Saa lukea toisen paikkakunnan lehdestä, että on vihitty avioliittoon.
Siinä sitten lopullinen vastaus, miksi ei ole tullut käymään, ei soittanut, vastannut puhelimeen reiluun kahteen kuukauteen.
Tällaisen lurjuksen kanssa olen ollut naimisissa melkein kaksikymmenta vuotta, mutta en kyllä ole kateellinen tälle kolmannelle pyörällekään.
On itsellensäkin paras palvelus, että ei lähde edes vehkeilemään varatun tai ukkomiehen kanssa. Kyllä ihminen voi ihastua toisenkin omaan, mutta kun tunne tulee niin sitä ei ole pakko lähteä kehittelemään ja aloittaa suhdetta. Joku ehdottaa,. että voi katsella 1,5 vuotta, mutta silloin voi olla jo niin kohtalokkaasti rakastunut ja kiintynyt, että on melkein kuin elämä romahtaisi kun pitäisi homma lopettaa.
Myös monet salarakkaan yksinäiset itkut sästyvät, kun jättää ukkomihet ja varatut rauhaan. Ja mitä on siten tuelvaisuus, jos saakin tuollaisen puolelta toiselle taiteilevan häntäheikin itselleen. Harvoin tuollaiset huishapelit eheytyvät ja ottavat vastuun todellsiesta elämästä.
Miettikää nyt todella jos tätä lukee, joku henkilöitä, joita nyt kiehtoo salasuhteen aloittaminen. Jos nyt kirpasee, että sanotte jämästi ei, tuolle komealle kiehtovalle hurmurille, niin säästytte jopa loppuelämänne pitkältä sydänsurulta.
Miksi sinä haluat olla yhdessä tuollaisen lurjuksen kanssa? Onko hyviä miehiä niin vähän, että naiset joutuvat tyytymään kaikenmaailman heittiöihin? Naisen elämä on kyllä useasti aika karu.
Onni sillä ken löytää hyvän uskollisen miehen. Minulle aina nuorena sanottiin, että on niin paljon huonoja miehiä ja niitä kannattaa välttää. Yritin aina väittää vastaan, että eihän ne niin huonoja ole. Mutta tällä elämänkokemuksella voin sanoa, että kyllä huonoja miehiä on paljon. Tarkoitan huonoudella pettämistä, valehtelua, kaikenlaista pelaamista ihmisten elämällä ja tunteilla. Miehellä saattaa olla loistava työura, omaisuutta jne., mutta läheisissä ihmissuhteissaan hän onkin sitten täysi hulttio. Luoja siunatkoon kaikille naisille hyvän miehen!
Näin on, salasuhdetta ei kannata aloittaa. Sitä joutuu katumaan loppuelämänsä.
Tosiaankin, toivottavasti salasuhteeseen aikovat tai olevat lukevat näitä tarinoita. Omaan tarinaani lisään sen verran vielä, että tosiaankin maailmani romahti kun suhde varattuun loppui. Sairastuin lievään masennukseen. Varattu ei ollut kai sitten niin moksiskaan, kun kuulin että sitten parin kolmen kuukauden päästä sillä oli jo uusi kakkonen.
Eikä joudu. Saa, mitä haluaa. kun kotona ei saa.
Varsinkaan pitkässä suhteessa sitä rakkautta ei ole. Ei toista rakasta jos roikottaa vuodesta toiseen ja pitää toista vara-avaimena jos virallinen hukkuu. Vuodessa kahdessa ehtii kyllä lähteä ja tehdä vaikeankin eron.
En tiedä, miksi itse suostuin vara-avaimeksi lähes kolmeksi vuodeksi, tosin yritin kyllä tehdä tehdä lähtöä ennen kaiken loppumista. Mies alkoi tajuta, että minä lopulta lähtisin ja kiirehti pistämään itse meidän suhteen poikki. Häntä kun ei saanut jättää :-(
Surullisena olen miettinyt paljon tätä rakkautta. En tiedä oliko sitä edes minun puoleltani, vaikka lujasti uskoin niin. Rakastuin pikemminkin haavekuvaan, jota ei ollut edes olemassa. Jotenkin koko suhde perustui tällaiselle epätodelliselle ajatukselle "meistä" kahdesta.
Miten päädyit suhteeseen varatun kanssa? Olen itsekin kokenut saman ja paljon miettinyt, miten minulle saattoi käydä niin. Minulla oli tosi vaikea elämänvaihe menossa, kun varattu mies tuli elämääni. Tosin en häntä olisi kelpuuttanut, jos hän olisi heti kertonut olevansa naimisissa. Eli olin vaikeassa tilanteessa ja sitten kun paljastui, että mies onkin naimisissa, en jaksanut ponnistaa pois suhteesta. Se oli minulle kuin oljenkorsi muuten huonossa tilanteessa. Vaikeassa tilanteessa on tärkeää, että vierellä on joku, ettei ole aivan yksin ja normaalisti tuo henkilö on oma kumppani. Minäkin halusin turvautua johonkuhun ja minulla valitettavasti oli vain tämä varattu mies. Nyt harmittaa.
Mutta noin teoriassa, onkohan yleistäkin, että varatun kanssa suhteessa olevat naiset ovat jotenkin elämässään vaikeuksissa ja siten varatun on helpompi saalistaa juuri heitä suhteeseen kanssaan?
En ole ollut kakkonen mutta noihan voi pettyä ihan missä suhteessa tahansa.
Useimmassa suhteessa rakastutaan haavekuvaan ja sitten yritetään muokata ihmistä sen haavekuvan mukaiseksi ja kiville menee...
Ihmistä ei opi tuntemaan ennenkuin pestään pyykit samassa koneessa.
Arkinen minä tulee esille vasta kun eletään sitä oikeaa arkea ja tämä pätee kaikkiin suhteisiin.
Tuossa on myös kaikki normiavioliiton ainekset. Välillä kuluu vuosikymmen jos toinenkin. Sitten vasta voi todeta "olemme kasvaneet erilleen. Jos nyt koskaan varsinaisesti yhdessä olimmekaan".
Aika kylmän kuvan annat varatuista: "saalistaa juuri heitä suhteeseen kanssan"...
Kun ei se noin mene ollenkaan aina, vaan se varattu yks kas tajuaa, että nyt lähti mopo käsistä ja ollaan salasuhteessa. Tuosta kommentistasi saa sen kuvan, että varattu pitää suurinpiirtein kirjaa lähipiirin naisista ja kun joku on "ahdingossa", hän tekee itseään tykö...
En tarkoittanut tuollaista. Mutta kun esim. nettitreffeillä liikkuu hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä, niin siellä saalistavan varatun miehen on helpompi ehkä saada koukkuunsa joku sellainen, jolla on elämässään muutenkin kamppailua. Ihminen ei aina jaksa harkita niin paljon ja tuntuu, että aistit ja ajattelukykykin ovat joskus hieman heikossa vireessä. Kun ihmisellä on asiat todella hyvin, hän harvoin varmaankaan lähtee varatun seuraan.
Varattu vaistoaa ja tunnistaa heikot ahdingossa olevat naiset. Onhan hän ottanut vaimokseenkin sellaisen ellei sitten ole ottanut "äitiä". Kyllähän nämä varatut naiset tietää miehensä pettävän, ja kärsivät siitä, mutta eivät kykene lähtemään suhteesta. Petturit etsii määrätynlaisia naisia ja heille hakeutuu sellaisia, sillä vahvat naiset eivät huoli tämän tyypin miestä. Kyllä nämä varatut ovat tunteettomia saalistajia, jotka ennen kaikkea käyttävät naisia hyväkseen. Miehille on kaikissa asioissa tyypillistä käsittää tapahtumien kulku vasta sitten kun mopo karkaa.
Yleensä nämä pettäjät eivät edes halua lähteä suhteesta. He etsivät vähemmän kauniita, läskimahaisia yksinhuoltajäitejä, jotka saavat helposti koukkuun. Siinä sitä on ilmaista panemista moneksi vuodeksi. Välipaloiksi napsitaan sitten lisää helppoja nakkeja. Ällöttäviä jätkiä, en ikina suostuisi moisten pantavaksi.
En usko että rumia läskimahaisia yksinhuoltajia saa mitenkään helposti koukkuun. Heillä on lapset huollettavana joten tuskin siihen enää haluaa salassapidettävää miestä riesaksi.
Yhtä totuutta ei tunneasioissa ole. En ainakaan osta mielipidettä jossa väitetään että katumaan joutuu lopun elämäänsä.
Minä asun pienessä omk-talossa pienen pojan3v. kanssa.
Käyn päivätöissä ja olen onnellinen.
Pojan isän kanssa ollaan seukattu 8vuotta ja pojan isä on myös avioliitossa toisen naisen kanssa jo 11.vuotta. En ole hetkeäkään katunut meidän suhdetta.
Mies on kiltti, hellä, rakastaa poikaansa ja luotan häneen täysin.
Välillä on ollut meilläkin huonoja jaksoja, on melkein erottu.
Puhuttiin asiat selviksi ja joitain sopimuksia on tehty paperillekkin allekirjoituksineen ja todistajineen. Aikuisia ollaan kumpikin ja kumpikin vastaa itse tekemisistään.
Olen 26v ja mieheni 42v. Talon ostin omilla perintörahoillani ja yhdessä ollaan remontoitu. Maalattu ja tapetoitu. Yhdessä puuhailu on meitä vain lähentänyt.
Minä en ole missään vaikeuksissa ollut enkä ole, eli sinun teoria hyllyvällä suolla ei pidä ainakaan minun kohdalla paikkaansa.
Kihloissa ei olla ja tuskin koskaan mennään naimisiin. En osaa kovinkaan korkealle arvostaa avioliittoa instituutiona. Uskon ihmisten vapauteen ja onnellisen ihmisen uskon tekevän muutkin onnellisiksi lähellään.
Entä miehen vaimo, mitä ajattelet hänen tilanteestaan?
Jotenkin ihmetyttää se, miksi naiset niin usein antavat miehille mahdollisuuden tuollaiseen pelailuun? Toinen asia on sitten avoimet suhteet, joissa ihan reilusti ollaan monen kanssa parisuhteessa. Sellaisen minäkin hyväksyn. Rehellisyys on elämässä tärkeää. Se vaikuttaa jopa terveyteen. Kun joutuu koko ajan salailemaan jotain, niin se vaan nakertaa ihmisen hyvinvointia.
Minäkin uskon vapaaseen valintaan, mutta en usko epärehellisyyteen. Jos suhteesta ei voi vapaasti kertoa kaikille, niin jollekin siinä joudutaan valehtelemaan. Se on huono asia.
Niin me kumpikin vastataan omista tekemisistämme.
Mies kertoo vaimolleen mitä itsestä tuntuu hyvälle, en puutu siihen.
Minä hoidan omat asiani.
Eli suljet mielestä sen, että mies ei luultavasti puhu suhteestanne vaimolleen. Se ei ole kovin korkeamoraalista toimintaa. Mutta jos miettisit miehen vaimon asemaa, et varmaan niin hyvin pystyisikään nauttimaan suhteestanne. Voitko kuitenkin arvostaa tuota miestä, joka pettää vaimoaan? Minä en voisi.
Ja kuten edellä jo kerroin, en ole mikään tiukkapipo eli esim. hyväksyn avoimet suhteet. Siihen kuuluu kuitenkin se, että suhteen kaikki osapuolet ovat tietoisia siitä, millaiseen suhteeseen he ovat sitoutuneet. Haluaako siis miehen vaimo sitoutua suhteeseen, jossa hänen miehellään on rinnakkaissuhde? Jos te toimisitte oikein, te antaisitte myös miehen vaimolle tilaisuuden faktojen pohjalta valita, miten hän haluaa elää, millaisessa parisuhteessa hän haluaa elää. Nyt te olette evänneet vaimolta tuon valinnanmahdollisuuden. Onko se mielestäsi oikein?
Valinnat ovat valintoja. Miksi niitä pitäisi katua? Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan ja vie mennessään. Yhteensä sitä voisi nimittää elämänkokemuksesi.
"When I grew up and fell in love
I asked my sweetheart what lies ahead
Will there be rainbows day after day
Here's what my sweetheart said
Que sera sera
Whatever will be will be
The future's not ours to see
Que sera sera"
Vaimohan valitsee jo turvallisen perhe-elämän lasten kanssa kotona.
Hän valitsee hyvän elintason miehen pitäessä heistä huolen.
Tuskin hän siitä helposta elämästään haluaa luopua.
Minä en aio mennä heidän väliin enkä vaadi miestä itselleni. Pojalle hän on isä
ja maksaa elatusmaksut ihan niinkun kuuluukin.
Arvostan tietysti miestä miehenä, isänä ja ystävänä. En moralisoi ketään kun moraalikäsitys on usein niin erilainen eri ihmisillä. En ole mustasukkainenkaan ja varmaksi tiedän miehen myös vaimoaan rakastavan. Miksi siis kertoisi meistä sehän olisi loukkaavaa vaimoa kohtaan?
Minä en tarvitse miestä kun vaan ystäväksi ja toisinaan sänkyyn. Vaimollekkin riittää varmasti miehistä puhtia.
Elatusmaksut?
Joo-o, mutta vaimolla pitäisi olla tieto miehen puuhista, jotta hän voisi valita. Ei ole ollenkaan varmaa, että vaimo haluaisi elintasosta huolimatta pysyä suhteessa mieheen, jolla on toinen nainen. Yleensä ihmiset eivät halua jakaa kumppaniaan tuolla tavalla. Sinä ja mies ette voi päättää miehen vaimon puolesta, millaista elämää vaimo viettää. Se on vaimon asia. Jos olisin tuo vaimo, haluaisin tietysti tietää. En haluaisi elää elämääni ihmisen kanssa, joka salaa minulta osan elämästään. Olen edellä kirjoittanut avoimesta suhteesta. Hyväksyn sen, mutta en tiedä, pystyisinkö siihen itse. Ehkä luopuisin miehestä kokonaan. Kaikenlainen pelaaminen on niin kurjaa.
Millaistahan miehen ja hänen vaimonsa yhteiselämä on tällä hetkellä? Rinnakkaissuhde tuo siihen oman vivahteensa. Yleensä vaimo tajuaa, että jotain tapahtuu. Häntä ehkä ahdistaa, tekee mieli kysyä, muttei uskalla, elämästä katoaa luottamuksen ilmapiiri, ilo jne. Voisi arvailla monenlaista, tiedä sitten. Mutta joka tapauksessa oikein ette tee.
Itsekkäs olen sen myönnän ja teen itselleni ja pojalleni oikein. Miehni vaimon elämään en aio sotkeutua, ainoastaan lapseni isän elämään.
En tiedä heidän yhteiselämästä tai muutenkaan kun en kysy vaimosta ja mies ei hänestä puhu. Voisin kuvitella aika tavalliseks perheeksi ja tasapaksuksi olemiseksi niinhän perheissä useesti on. Samanlaista tasapaksua olemista on minunkin perheelämä, mies siis pojan isä vaan käy täällä vähemmän kun toisen perheen luona. Harvoin kai isät kotona kaikkea vapaa-aikaa yleensäkkään kuluttaa, ei siis eroa paljonkaaan normaalista perhe-elämästä. Minä rakastan tätä perhettä ja miestä ja kuitenkaan en ole mustasukkainen miehen vaimonsa kanssa viettämästä ajasta. Vaikka mieheni kertois vaimolleen ja he eroisivat en usko mieheni haluavan muuttaa tähän pieneen mummonmökkiin. Minä sovin tähän pikkutaloon ja minulle tämä sopii, miehelleni ei varmaan sopisi. Eli voi olla että mies siinäkin laskee ettei kerro vaimolle kun iso talo voisi mennä jakoon ja uskon niin että se iso talo on miehen mielikuva onnellisesta kodista ja yksin on kenelle vaan vaikeaa maksaa kaikkia kuluja sen kokoisesta talosta.
Avioerohan on aika kallista lopulta kun kaikki menee puoliksi.
Jokainen tyylillään.
Edellä kirjoittajat tuntuvat järjestään tuomitsevan ajatuksen, että voisi olla rakkautta.
No, minä olen eri mieltä. Oma "tapaus" alkoi vuosia sitten työkaveruutena, monta vuotta mentiin siltä pohjalta. Yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia huomattiin omaavamme jossain vaiheessa, mutta vielä sittenkin lyötiin hanttiin, että meidän välillä "sellaisia" tunteita olisi...
Kun tutustuimme, olimme molemmat tahoillamme parisuhteessa. Omani päättyi muista syistä kuin tästä miehestä johtuen, mies taas ilmoitti, ettei aio perhettään jättää lasten ollessa pieniä. Eräänkin kerran sanoin, että eikö olisi sitten parempi hänen keskittyä perhe-elämäänsä, mutta... No tässä sitä ollaan. Tunteet on tunnustettu puolin ja toisin, ja vaikka hullulta kuulostaakin, niin tämä mies on kohdellut minua hyvin kaiken aikaa, koska on rehellisesti kertonut, missä mennään ja sanonut, että ymmärtää kyllä, jos haluan jotain "näkyvämpää" jonkun muun kanssa. En tunne tuhlaavani elämääni enkä odota kuuta taivaalta... Olen salaisuus ja sellaisena pysynkin.
Hupaisaa, että miinusta pukkaa tämän tyylin kommentille... Joku on tyytyväinen tilanteeseensa eikä korvennut salarakkaan tuskissa. Hmm... Vissiin aika vaarallinen ajatus toisille, että jumat, ei kaikki salasuhteessa olevat vain pane kuin kanit, vaan ne oikeasti juttelee ym keskenään... Niiden välillähän voi olla oikeasti tunteita, ei pelkkää likaista seksiä!
Miinus pukkaa siitä ettei " aio perhettään jättää lasten olleessa pieniä"?????
Salaisuussalaisuus.. kyllä minäkin sen rakkautena koin silloin (hyvin vahvasti) ja mies näyttää kokevan yhä. Minä en kyllä sitten vaan ole moniavioinen ihminen enkä koe sellaista omakseni. Se mikä on rakkautta voi olla yksilöllistä kenellekin. Minulle rakkaus tuntuu hyvälle vain yksiavioisessa suhteessa. Rakkaus voi olla myös tuskaisaa ja repivää ja henkilökohtaisesti en jaksanut sellaista kovin pitkään. Siis voi olla että oli rakkautta mutta nyt kun on ne ruusunpunaiset lasit pudonneet silmiltä tunnen tietysti vähän eri tavalla. Joten jos joku voi oikeasti olla onnellinen jakaen puolisonsa ja pysyä salaisuutena, mikäs siinä. Minulle se ei sovi.
Yli 15 vuoden tuttavuuden jälkeen ne vaaleanpunaiset lasit ovat edelleen tukevasti nokallani. En tunne sen kummemmin "jakavani" miestä tämän vaimon kanssa, koska emme vaimon kanssa "oleskele" samoilla sektoreilla miehen elämässä. Minulla on oma elämäni enkä istu kotona "päivystämässä", milloin miehellä olisi aikaa minulle. Aikaa on riittävästi ja mies pitää aina lupauksensa sen suhteen. Minulla on hyvä "näkyvä" elämä ja siitä osuudesta, mikä ei päällepäin näy, mies tekee vielä parempaa.
Minua todella kiinnostaa tietää, etkö koe, että elämäsi menee jotenkin hukkaan tämän varatun miehen kanssa? Mies tuo elämääsi jotakin tärkeää. Estääkö se sinua etsimästä ja aloittamasta muuta parisuhdetta?
Itselläni oli suhde varattuun mieheen, liian monta vuotta. Minua harmittaa aivan kauheasti vieläkin, vaikka kaikesta tuosta on jo viitisen vuotta. Tuntuu, että vuoden sen miehen kanssa menivät aivan hukkaan parisuhdemielessä. En voi käsittää senhetkistä minääni. Miten ihmeessä suostuin sellaiseen, niin vaillinaiseen parisuhde-elämään. En käsitä, miten joku kuten sinä voisi nauttia aidosti tilanteesta, jossa toinen ei ole kuitenkaan kovin paljon läsnä elämässä.
Mitä voit tehdä miehen kanssa? Voitteko esim. viettää lomia yhdessä? Minä en koskaan voinut.
Minulla oli yhdessä elämäni vaiheessa suhde mieheen joka oli naimisissa.
Silloin se sopi minulle hyvin, olin juuri eronnut, asuin pitkästä aikaa yksin, lapset maailmalla, kiinnostava työ, paljon ystäviä. Tapailin miestä, kylläkin omilla, en hänen ehdoilla.
Vietin aikaa ystävieni mutta myös miehen kanssa. Matkusteltiin ja harrastettiin yhdessä.
En ole katunut hetkeäkään. Se oli aikuisen naisen päätös ja silloin ok.
Pitkälti samassa tilanteessa olen, sillä erotuksella, että nuorimmainen asuu vielä kotona. Olen hänelle läsnäoleva äiti niin kauan kuin hän minua vielä tarvitsee enkä ole eron jälkeen missään vaiheessa tuntenut tarvetta / halua uusiin "kotileikkeihin", vaikken "ikäloppu" olekaan.
Elämäni ei mene hukkaan - koska ihmisarvon mitta ei mielestäni ole se, oletko "virallisessa" parisuhteessa vai et. Pari kertaa olen ollut "virallisessa" parisuhteessa ja lopetin itseni pettämisen toisenkin yrityksen päädyttyä mahalaskuun: en ole parisuhdeihminen, en tarvitse tai kaipaa miestä rinnalleni 24/7 siksi, että pitää olla joku tai etten viihtyisi yksinkin. Ystäväpiirissäni on useampia "kakkoskierroksella" olevia naisia, joiden parisuhteissa on aivan samat ongelmat kuin aiemmassakin suhteessa on ollut.
Ei, emme vietä miehen kanssa lomia tms yhdessä. Emme tapaakaan kovin usein, sen kerran kun tapaamme, meillä on rauha olla yhdessä. Päivittäin pidämme yhteyttä, kerromme ilon ja surun aiheet toisillemme.
Sitä, millaista elämää mies viettää perheensä kanssa, en mieti. Mitäpä se minulle kuuluukaan. Tuskin on mitenkään ikävää, koska kukapa sellaista jaksaisi.
Ei ole. Niinkuin ei ole pitkässä liitossakaan. Ihminen vain on sellainen, ettei malta luopua mistään. Ellei sitten ihan tosissaan ala siltä tuntua.
Kokemuksen mukaan yhdessä pitää saavutettu etu, ilmainen vieras nainen. Alkuihastuksen jälkeen ei vaimoa kummempi.
Tuo varmaan pitää paikkaansa.
Miehellä voi hyvinkin olla vieras nainen, koska se on ilmaista ja samalla se piristää seksielämää myös vaimon kanssa.
Miksi vaihtaa rikasta vaimoa vähemmän rikkaaseen naiseen? Pitäisi olla todella rakastunut toiseen, jotta niin tekisi. Ihastus/rakastuminen kun voivat mennä ajallaan ohi.
Miksi sitten nainen suostuu suhteeseen tuollaisen miehen kanssa? Hän ei osaa odottaa aiempien kokemusten perusteella parempaa, on vain muuten elämässään heikoilla tai sitten on todellakin rakastunut mieheen.
Mikäli mukana on rakkautta, niin sanoisin sen useimmiten olevan yksipuolista. Rinnakkaissuhteessa kyse on lähinnä saavutetuista eduista.
Mies ei koskaan vaihda rikasta naista köyhempään. Se on ihan varma. Onhan se varakas vaimokin saavutettu etu, josta ei luovuta. Tällaisessa tilanteessa mies hyötyy vaimon varallisuudesta ja saa ilmaista seksiä kakkosnaiselta.
Eikö pettäjä pelkää että jää kiinni ja vaimo heittää pihalle? Jos siis on kaunis, fiksu ja varakas nainen?
Ei se aina piristä avioliiton seksielämää. Kun suhde ukkomieheen oli jatkunut jonkin aikaa, heidän sekstailunsa loppui kokonaan.
Vaimot voivat olla sinisilmäisiä?
Vaikka olisikin kaunis ja varakas, niin tuleeko siinä kohtaa vastaan pelko tietynlaisen aseman ja statuksen menettämisestä, jos heittää miehen pihalle? Nieleekö vain miehen petturuuden ja jatkaa? Voihan miehestäkin olla hyötyä vaikkei olisikaan alunperin ollut varakas.
Totta kai näin voi käydä. En vain oikein usko että keskinäinen suhde on enää hyvä. Kivaa elämää. Mutta jokainen tekee kuten oikeaksi näkee. Pinnallisempi valitsee statuksen, aito ja syvällinen ihminen ei sellaiseen tyydy eikä pysty elämään valheessa.
Niinhän sä luulet...
Minä olen kaunis ja varakas nainen, mutta en sinisilmäinen. Mieheni on ihan tavallinen pers'aukinen duunari, mutta enpä vain siitä aio luopuakaan. Nielin omalla tavallani miehen petturuuden eli pokasin tajuttoman ihanan rakastajan itselleni, enkä todellakaan aio jäädä kiinni. Avioliitto jatkukoon ja miehen suhde. Sopii minulle.
Mitä seksielämää vaimon kanssa..?
Ei vaimot heitä miestä pihalle, vaikka mies jää kiinni. Sen tiukemmin tarkertuvat mieheen sen jälkeen. Uskollinen mies hylätään paljon helpommin ja mitä vetoa edes on uskollisessa miehessä. Vaimon mielenkiinto pidetään yllä juuri pettämällä. Pettävä mies on koko ajan vaimon ajatuksissa. Niin monesti ei voi mies jäädä kiinni, että vaimo luovuttaisi miehensä toiselle naiselle.
Eikun tiedän. Vaimo kertoi siitä minulle itse!
Höpölöpö!
Puhu vaan itsestäs.
Minun mies jäi kiinni, jätin aika pian
miehen velkoineen. En katunut lasten kanssa
lähdin, olisin kai voinut laittaa miehen kävelemään
en vaan halunnut enää olla missään tekemisissä.
Pettävä mies ei onneksi ole ollut ajatuksissa, ehkä
elämä on hivenen köyhempää. Miestä en silti rahan tai elintason vuoks takasin
ottais.
Hahaa!
Kai mä nyt omia silmiäni ja korviani uskon!
Mitä sinä sitten uskot? Ääniä pääsi sisältä?!?
Eihän nainenkaan vaihtais köyhempään mieheen eihän?
Minä voisin hyvinkin vaihtaa. Raha ei todellakaan tee onnelliseksi. Olen tavannut varakkaita miehiä ja vähemmän varakkaita miehiä ja tämän otokseni perusteella ehdottomasti kiinnostavampia ovat olleet ne vähemmän varakkaat miehet. Kun rahan hankinta ja omaisuuden kartuttaminen ohjaa elämää, se on kyllä aika karua.
Rahanahne mies näkee varmaan helposti ihmissuhteetkin pelkkänä pelinä. Yhteen tällaiseen varattuun varakkaaseen mieheen olen törmännyt. Mikään muu ei ollut hänelle tärkeää kuin oma menestys, oma hyvä kunto, oma työ, oma tyydytys, oma, oma..... Kiitos ei.
Ikävä kyllä varattomat miehet ovat paljon kiinnostavampia kuin varakkaat. Molemmista kokemusta. Rahaa ei ansaita "hyväntekeväisyydellä", ottamalla muut huomioon, antamalla läheisille aikaa, yms Kaikki mitataan rahassa, etenkin aika. Tosin varattomissa miehissä on myös hyväksikäyttäjiä. Niitä ei lasketa mukaan ;).
Uskoisinpa, että naisille raha ja asema ei merkitse niin paljoa kuin miehille. Naisille muut arvot sekä tunne ovat tärkeämpiä.
Eihän avioliitoissakaan AINA ole rakkautta.
Kyllä miehet enempi luonnostaan haluavat olla ritareita jotka pelastaa vaikka sen köyhän tulitikkuja myyvän tytön.
Naiset paistattelee nimenomaan miehen asemalla ja varakkuudella.
Meidän pitkään jatkuneessa rinnakkaissuhteessaon rakkautta, todella syvää rakkautta. Jätin aikanaan aviomieheni tämän miehen vuoksi. Hän puhuu erohaluistaan paljon, mutta ei ole vielä pystynyt sitä tekemään vaikka myöntää liittonsa olevan lopussa.
Tuntuu, että meillä on juuri meneillään vähintään se "toiseksi viimeinen" koetinkivi, kun mies lähti vaimonsa kanssa kolmeviikkoiselle lomamatkalle, matkalle, jonka varasivat, kun yritimme irrottautua puoli vuotta sitten. Emme pystyneet, emme halunneet.
Monesti varmaan on rakkautta, mutta etenkin miehet pelkäävät jäädä yksin ja etäämmälle lastensa elämästä. Siksi eroaminen on vaikeaa, ottaa aikaa ja monet eivät koskaan eroa. Saas nähdä, miten meidän käy.
Hyvin teille käy, katsoin juuri kristallipallistani.
Puhuu edelleen EROHALUISTAAN paljon, kuten myös muista haluistaan. Vaimolla näyttää pukkaavan nuorta rakastajaa, miestä pelottaa...
Wau. Ei kirkkohäitä. Et ole tarpeeksi rikas etkä rakaskaan.
Vaihtaa toiseen...
Kyllä meillä ainakin on rakkautta ja paljon.
Minulla ollut jo vuoden suhde Eestiläiseen mieheen on paljon täällä Suomessa. Teemme paljon kailkkea tosin rakastelemme paljon, se niin ihanaa sellaisen kanssa josta todella pitää.
En juurikaan mieti miten tämä loppuu vai tuleeko meistä jotakin, elän vain tätä hetkeä. Tiedän paljon hänen elämästään olen myös nähnyt kuvia hänen perheestään ja kodistaan, olen myös tutustunut hänen ystäviin täällä Suomessa. Hän myös auttaa minun perhettäni tekemällä sellaisia kotitöitä mihin en itse pysty lähinnä korjaustöihin liittyvää. Olen myös antanut paljon sellaisia tavaroita hänen perheelleeen lähinnä lapsille mistä tiedän että tykkää,jotka ovat meille jo tarpeettomia.
Näin meillä elän elämäni onnellisempaa aikaa :))
Sori nyt vaan, mutta tän Eestimiehen vaimo voi olla jopa tietoinen tosta suhteesta, mutta kun sen surauksena saa paljon kaikkea kivaa lapsille ja perheelle, niin voi
hyväksyä sen.
Sinuna en luottaisi pätkääkään miehen rakkauteen sinua kohtaan.
Tunnen ja tiedän tällaisia tapauksia aika monta, joten todellakin tiedän mistä puhun.
Tapahtu aika hauska juttu tämä samainen mies haluaa nyt erota siellä kotimaassaan..että huh...huh.. :)
Kommentoisin vielä en oikein jaksa uskoa että kukaan mies olisi pelkän seksin perässä, kyllähän ne tunteet on aina mukana kaikilla vaan eritavalla ja kyllähän sen vaistoaa mikä on aitoa ja mikä ei.
Mikäli vaistoonsa luottaa.
Ihan missä suhteessa tahansa kannattaa välttää ilmaisutapaa "meillä on rakkautta" "meidän mielestä.." "me ajattelemme.." jne. Koska kuitenkin jokainen voi kertoa vain omasta puolestaan. Teidän tapauksessa on 100% varmaa, että mies on kanssasi, koska hyötyy sinusta. On seuraa, seksiä ja vielä saa jotain tavaroita. Sinäkin hyödyt: saat seksiä, seuraa ja mies tekee korjauksia kotonasi. Tunnet antamisen iloa tavaroista.
Kuvittelehan hetki suhdettanne ilman rakkautta. Kumpikaan ei rakasta. Mitä jää? Aivan samat jutut kuin nyt, seura, seksi, korjaukset/tavarat. Eikö niin?
Onko pitkässä vakisuhteessa koskaan rakkautta?
jos on vuosikymmenien parisuhde, harvoin mies eroaa omasta vaimostaan, ei sellasta rakastajatarta ole ja vaimo jättää miehen kun kaikki paljastuu, mutta sitähän kakkonen toivoo ja siksi haluaakin häiritä kaikella tavalla...
Miksi mies sitten ottaa rakastajattaren? Ikäänkuin mies olisi lopulta syytön ja kakkosen uhri?
Vieras pillu on kullin herkku. Ja myös toisin päin.
Puhu vain omasta puolestasi. Ainakin siinä suhteessa, jossa itse elän kakkosena, parasta on, kun oppii koko ajan tuntemaan toista paremmin, liittyy se sitten rakasteluun tai arkielämään. Salailu on meistä molemmista syvältä ja vaikka mies onkin yhä naimisissa, hän ei pidä minua "vakan alla" vaan tapaamme julkisesti. Rakennamme tästä pysyvää parisuhdetta, koska emme juurikaan halua tuota "vierasta" vaan tuttua ja turvallista, jossa on tunteet mukana.
Olin suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Miehen vaimo petti/ää häntä (kuulin sen muuta kautta, kuin mieheltä. Vaikka on hän asiasta minulle pari kertaa maininnut). Miehellä on kaksi pientä lasta vaimonsa kanssa. Mies kertoi, että ei halua jonkun toisen miehen kasvattavan hänen lapsiaan. Tämä oli ymmärrettävä asia. Totta kai jokainen isä haluaa olla lapsilleen se tärkein mies heidän elämässä. Minä taas jätin miehen, koska en jaksanut sellaista suhdetta, kun ajattelin vaimon tunteitakin. Nyt leikimme miehen kanssa, niin kuin emme olisi koskaan rakastaneet toisiamme. Ja kyllä rakasti/amme toisiamme. Olemme itkeneet ja nauraneet yhdessä monet asiat lävitse. Sattuu nähdessäni, miten mies kärsii. Mutta ei salasuhde mielestäni oikein ole, vaikka vaimo petollinen olisikin. Toki jos pelisäännöt ovat kaikille selvät, niin miksei? Kuka minä olen ketäkin tuomitsemaan?
Minulla on ollut pitkä suhde toisen naisen mieheen. En viitsi sanoa kuinka pitkä. Näiden vuosien ja vuosien aikana joskus oletin, että meistä tulisi pari. Silloin kun he riitelivät ja parisuhde heillä oli kriisissä. Yritin jopa mustamaalata vaimoa ja antaa neuvoja, millä vaimo syylistetään. Mutta aina ja aina vaan sopivat. Suhde oli niin pitkä, että olin kuvioissa kun nuorin lapsi syntyi ja myös vielä silloin, kun hän kirjoitti ylioppilaaksi.
Jälkeenpäin ajatellen vaimo oli se suuri rakkaus ja minä harmaa tukija. Kotona mies teki esimerkiksi ruoat. Kun tuli luokseni, laitoin pöydän koreaksi ja sain siitä kiitosta. Mies oli paljon matkatöissä. Surkuhupaisaa oli, että mies kyseli puheluiden aikana, näkyykö vaimolta ikkunoista valoa, minun asunnosta oli näköyhteys heidän kotiinsa.
Yhteydenotot harvenivat, jäin eläkkeelle omasta yrityksestäni. Sitten täysi hiljaisuus, kun sairastuin.
Mies vaimoineen on myös eläkkeellä ja ovat muuttaneet toiseen kaupunkiin. Tiliä olen tehnyt elämästäni. Olen vanhapiika, ei lapsia. Miehellä " komea" perhe. Koulutetut lapset ja jo lastenlapsiakin. Onhan minullakin sisarten lapset. Ei se aina mene niin, että se intohimo on vieraan naisen luona. Tämä vaimo oli kaunis, on kai vieläkin. Ja ylpeä ihminen. Minun elämäni olisi voinut mennä toisinkin.
Miksi luulet että tyydyit kakkosen osaan vuosikymmeniksi? Jos nyt saisit muuttaa elämäsi kulkua, mitä olisit tehnyt?
Tiesikö vaimo sinusta? Mitä luulet että mies tunsi sinua kohtaan?
Olipa surullinen tarina ei uskoisi todeksi että joku voi noin pitkään salasuhteessa..toivon sinulle kaikkea hyvää elämässäsi ja toivon koko sydänmestäni että löydät miehen vielä elämääsi ihanaa kesää sinulle :))
Mies oli tavallaan jähmeä. Ei luvannut oikeastaan mitään. Olimme silloin alkuaikoina samassa firmassa töissä. Vaimo opiskeli ja eteni. Mies silloin tuki ja oli ylpeä vaimostaan. En jälkitkäteen oikein ymmärrä miksi piti minua kuvioissa. Hänen ehdoillaan mentiin ja vaimon epäsäännöllinen työ mahdollisti tapaamiset, varsinkin sitten kun nuorinkaan ei tarvinnut kaitsijaa.
Alussa miehelle olin varmaan jännittävä , vaimo oli liian tuttu. He olivat olleet yhdessä lapsuudesta saakka. Sitten jotenkin kaikki käänty ja minä olinkin se tuttu ja vaimossa jotain eroottista. Minulla on mielikuva, että vaimo taisi pettää jossain vaiheessa. Vaimo tiesi minut " ihmisenä", mutta olisi ehkä nauranut, jos joku olisi sanonut että miehellä on suhde minuun. Jotenkin se vain pysyi salassa vaimolta. Miehellä oli joku lyhyt episodi muun naisen kanssa, se paljastui vaimolle ja vaimo pieksi miehensä mökillä.
En tiedä mitä mies loppujen lopuksi tunsi. Minä rakastin ja palvoinkin. Jos saisin muuttaa elämi kulkua olisi se tottakai täysin erillainen. Olisin perustanut perheen ja saanut lapsia. Elin tuon miesten lapsien elämää miesten juttujen perusteella ja olivathan he esillä tässä kaupungissa. lahjakkaita lapsia.
Jotenkin varmasti vaan totuit koko asiaan, mutta en vieläkän käsitä mikset jättänyt miestä, varmasti rakastit häntä tosi paljon.
Minulla suhde varattuun mieheen haluasin lopettaa en vain ole löytänyt vielä keinoa miten pääsen eroon, suhde kestänyt alle vuoden.
Sinulle juureton. Jos sinulla ei ole ollut perhettä, siis jos sinulla ei ole omia lapsia, älä jää suhteeseen veteen piirrettyjen lupauksien pohjalta. Vuodet ja elämä kuluu. Jos sinulla on omia lapsia , asia on toinen. Olet jo saanut elämääsi arvokasta ja rakasta. Ja voit katsoa suhdetta pidempään.
Siihen lopettamiseen tarvitaan varmaan vahva päätös. En voi neuvoa sinua , koska itse en kyennyt edes ajatukseen. Silloinkin kun miehellä oli ollut lyhyt suhde matkoillaan nuorempaan naiseen ja vaimo saatuaan tietää, oli oikeasti pieksänyt miehen, mies soitti minulle mökiltä ja olisin vienyt hänet päivystykseen ja poliisille. Mitä mies teki. Sanoi, että ei voi vaimoa nolata, koska hänellä työnsä vuoksi on suhteet sairaalaan ja poliisiin. Silloinkin muistan ajatelleeni, että nyt on minun mahdollisuuteni vaan ei. Mies nuoli haavansa ja varmaan vaimonsakin.
Tilanteeni on nyt, että minulla on etenevä sairaus. Oireita hoidetaan. Viime syksynä soitin miehelle. Ei vastannut, mutta soitti sitten seuraavana päivänä. Vaimonsa kanssa muuttanut kaupunkiin, jossa lapset perheineen asuvat. Lyhyt puhelu, lähinnä kertoi uudesta lapsenlapsestaan, pienestä tytöstä.
Aikamoista sinulle sattunut, en voi käsittää tai ehkä omalla tavallani.
On minulla kaksi lasta toinen jo aikuinen ja toinenkin kohta.
Jotenkin tämä tilanne sopii minulle, asuu aina ajoittain luonani auttaakin paljon teemme myös asiota yhdessä ihan arkisia mutta minulle tärkeitä. Luulisi kuitenkin toisen jollain tavalla välittävän noin pitkän suhteen jälkeen.
Minä varmasti katkeroituisin, antaisin kyllä anteeksi koska muuten mahdotonta jatkaaa omaa elämää..toivon sinulle kaikkea hyvää toivon myös että paranisit ja voisit vielä nauttia elämästä kunnolla. oska elämäähän tämä vain on!!
Lämpimät kiitoset. Niin, elämäähäm tämä vain oli.
Yrititkö koskaan oikeasti päästä irti suhteesta?
Itse olen kerran yrittänyt en vain onnistunut, tunteet niin vahvasti mukana! Sen vuoksi olen ajatellut katsoa loppuun tämän jutun elän vain tunteella ja sitä hetkeä..ehkä se järki tulee sieltä jossain vaiheessa..toivon ainakin niin :)
En ole pyrkinyt irti suhteesta. Elin täysin miehen ehdoilla. Hän on komea mies. Ja minä olin rakastunut. Ja loppujen lopuksi olin tukija, kun mies pelkäsi jossain vaiheessa, että vaimo jättää hänet. Kerran muistan olleeni niin syvästi loukkaantunut, että ajattelin tämä saa loppua. Olin päässyt miehen mukaan hänen työmatkansa aikana parin päivän hotellilomalle. Mies oli vaivautnut koko ajan. Hotellin aulassa, ravintolassa, kylpylässä kulki hieman erillään. Sitten kun kotikaupungia lähestyttiin, käski minut takapenkille ja kaupungin kohdalla alas penkille. Se oli nöyryyttävää varsinkin kun seuraavalla viikolla komeili lehtikuvassa vaimonsa kanssa.
Nyt ymmärrän toki, että olen yksin. Selvää on, että kuolen ennen miestä. Minulla on aika mittava omaisuus. Olen miettinyt , testamentaanko ainakin osan hänen lapsilleen.
Oikeasti pyysikö mennä takapenkille, ihan kamalaa miksi suostuit.
Minä en olisi mennyt olisin varmasti lähtenyt pois koko paikasta jos olisin huomannut tuollaista käytöstä.
Varmasti vaikea päätös olisihan se aikamoinen pommi jos testamenttaisit osan heidän lapsilleen, saisi ainakin vaimo tietää sinusta, eihän sillä sitten enään väliä. Olet varmasti luonteeltasi kiltti ihminen, luulen kyllä että mies sínua kyllä rakasti omalla tavallaan koki ainakin tärkeäksi, ei hän muuten niin kauan olisi seuraasi hakeutunut :)