Miehet ja naiset, pahoja kaikki tyynni
Kukaan ei halua kuulua syylliseen sukupuoleen.
Jos kirjoitan esimerkiksi tietynlaisia henkirikoksia käsittelevän tekstin, jossa yritetään pohtia syitä teoille, palaute lipsahtaa usein silkaksi mies-nais-vastakkaisasetteluksi.
Kun kirjoitin perhesurmista, joissa tekijä on mies, sain viestejä ja kommentteja, joissa korostettiin naisten suurta osuutta tehdyistä perhesurmista. Jos joskus tulen kirjoittamaan naisten tekemistä henkirikoksista, tiedän, että tulen saamaan vastineita, joissa kerrotaan, että miesten väkivaltaisuus on paljon yleisempää ja vaarallisempaa kuin naisten tekemä.
Sukupuolten vastakkainasettelu tulee muutenkin ilmi: kun kirjoitin poikien ympärileikkauksesta, jota nimitin myös silpomiseksi, minulle ilmoitettiin, että poikien ja tyttöjen ympärileikkauksista ei saisi puhua edes samassa lauseessa, koska sellainen on tyttöjen silpomisen vähättelyä. Poikien ympärileikkausta ei kuulemma saa verrata tyttöjen genitaalien silpomiseen, ei, vaikka lievimmät tyttöjen silpomisen tavoista vastaavat hyvinkin esinahan poistoa sekä anatomisesti että vaikutuksiltaan.
Vastakkainasettelu on omiaan johdattamaan keskustelua epäolennaisuuksiin. Sen sijaan, että syvennyttäisiin ilmiön mahdollisiin syihin ja taustatekijöihin, keskustelu alkaa rakentua erilaisista tilastotiedoista ja niiden tulkinnoista: Kumpi onkaan vaarallisempi sukupuoli? Kuka tappaa eniten? ”Miehistä” ja ”naisista” kirjoittaminen koetaan koko sukupuolen syyllistämisenä ja leimaamisena.
En täysin ymmärrä logiikkaa. Itse yritän aina ottaa asian asiana ja tunnistaa ilmiöistä kaavoja ja malleja. ”Perhesurmiin” on vaikea puuttua kokonaisuutena, mutta jos kokonaisuudesta puretaan esiin edes muutama tyypillinen perhesurman malli, puuttuminen tai pohdiskelu on jo paljon helpompaa.
Toistuvien kaavojen tunnistaminen on sitä paitsi ihmiselle täysin tyypillinen tapa käsitellä asioita ja välttämättömyys esimerkiksi tieteellisessä tutkimuksessa.
Vaikkapa juuri perhesurmissa on kaiken vaihtelun keskellä erotettavissa muutamia erilaisia (tilastollisia) malleja: Äiti, joka on salannut raskauden ja surmaa vastasyntyneen. Äiti, joka tappaa hyvin nuoren lapsen alentuneesti syyntakeettomassa tilassa. Isä, joka tappaa puolisonsa, muutaman vuoden ikäiset lapsensa sekä itsensä. Äidit, jotka kärsivät mielenterveysongelmista ja pahoinpitelevät jatkuvasti lastaan. Isät, joilla on päihdeongelmia ja jotka pyrkivät surmaamaan ennen kaikkea puolisonsa.
Taakkaahan sinänsä riittää molemmilla sukupuolilla, eikä yksittäisen surman taustatekijöitä voi hahmottaa täydellisesti millään keinoin.
Keskustelu muuttuu vaikeaksi, jos jokaisessa puheenvuorossa pitää ottaa huomioon jonkinlainen sukupuolikiintiö - tai poikien ympärileikkauksen tapauksessa se, että maailmassa tapahtuu pahempiakin asioita kuin pikkupoikien sukupuolielinten turha leikkely.
Seuraa tätä blogia Facebookissa
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/miehet-ja-naiset-pahoja-kaikki-tyynni
Kukaan ei halua kuulua syylliseen sukupuoleen.
Jos kirjoitan esimerkiksi tietynlaisia henkirikoksia käsittelevän tekstin, jossa yritetään pohtia syitä teoille, palaute lipsahtaa usein silkaksi mies-nais-vastakkaisasetteluksi.
Kun kirjoitin perhesurmista, joissa tekijä on mies, sain viestejä ja kommentteja, joissa korostettiin naisten suurta osuutta tehdyistä perhesurmista. Jos joskus tulen kirjoittamaan naisten tekemistä henkirikoksista, tiedän, että tulen saamaan vastineita, joissa kerrotaan, että miesten väkivaltaisuus on paljon yleisempää ja vaarallisempaa kuin naisten tekemä.
Sukupuolten vastakkainasettelu tulee muutenkin ilmi: kun kirjoitin poikien ympärileikkauksesta, jota nimitin myös silpomiseksi, minulle ilmoitettiin, että poikien ja tyttöjen ympärileikkauksista ei saisi puhua edes samassa lauseessa, koska sellainen on tyttöjen silpomisen vähättelyä. Poikien ympärileikkausta ei kuulemma saa verrata tyttöjen genitaalien silpomiseen, ei, vaikka lievimmät tyttöjen silpomisen tavoista vastaavat hyvinkin esinahan poistoa sekä anatomisesti että vaikutuksiltaan.
Vastakkainasettelu on omiaan johdattamaan keskustelua epäolennaisuuksiin. Sen sijaan, että syvennyttäisiin ilmiön mahdollisiin syihin ja taustatekijöihin, keskustelu alkaa rakentua erilaisista tilastotiedoista ja niiden tulkinnoista: Kumpi onkaan vaarallisempi sukupuoli? Kuka tappaa eniten? ”Miehistä” ja ”naisista” kirjoittaminen koetaan koko sukupuolen syyllistämisenä ja leimaamisena.
En täysin ymmärrä logiikkaa. Itse yritän aina ottaa asian asiana ja tunnistaa ilmiöistä kaavoja ja malleja. ”Perhesurmiin” on vaikea puuttua kokonaisuutena, mutta jos kokonaisuudesta puretaan esiin edes muutama tyypillinen perhesurman malli, puuttuminen tai pohdiskelu on jo paljon helpompaa.
Toistuvien kaavojen tunnistaminen on sitä paitsi ihmiselle täysin tyypillinen tapa käsitellä asioita ja välttämättömyys esimerkiksi tieteellisessä tutkimuksessa.
Vaikkapa juuri perhesurmissa on kaiken vaihtelun keskellä erotettavissa muutamia erilaisia (tilastollisia) malleja: Äiti, joka on salannut raskauden ja surmaa vastasyntyneen. Äiti, joka tappaa hyvin nuoren lapsen alentuneesti syyntakeettomassa tilassa. Isä, joka tappaa puolisonsa, muutaman vuoden ikäiset lapsensa sekä itsensä. Äidit, jotka kärsivät mielenterveysongelmista ja pahoinpitelevät jatkuvasti lastaan. Isät, joilla on päihdeongelmia ja jotka pyrkivät surmaamaan ennen kaikkea puolisonsa.
Taakkaahan sinänsä riittää molemmilla sukupuolilla, eikä yksittäisen surman taustatekijöitä voi hahmottaa täydellisesti millään keinoin.
Keskustelu muuttuu vaikeaksi, jos jokaisessa puheenvuorossa pitää ottaa huomioon jonkinlainen sukupuolikiintiö - tai poikien ympärileikkauksen tapauksessa se, että maailmassa tapahtuu pahempiakin asioita kuin pikkupoikien sukupuolielinten turha leikkely.
Seuraa tätä blogia Facebookissa
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarinoita-tieteesta/miehet-ja-naiset-pahoja-kaikki-tyynni
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.