"kaikki on hyvin, kulta."

onnetonkenollasaa

Miksi pitää esittää että kaikki on hyvin, vaikka ei ole. Mitä jos tahtoisit vain itkeä ja kirota rumuuttasi ja inhottavuuttasi. Mutta kun ei siinä ole mitään järkeä kun se on vain turhaa huomion hakemista. Kyllä oikeasti kypsä ihminen osaa piilottaa pahan olonsa hymyn alle ja olla normaalisti.

Tuntuu pahalta. Kun aloin seurustella mieheni kanssa minulle tuli silloin tällöin kova riittämättömyyden tunne. Itkin sitä avoimesti aina miehelleni, mutta huomasin pian ettei hän halua kuulla märinöitäni. Lopulta hän sanoi "kyllä minäkin elämää inhoa, mutta osaa vahva ihminen osaa esittää että kaikki on hyvin". Itkuni ja paha oloni oli hänestä vain huomion ja kehun kerjäilyä. Päätin siis itsekin lähteä tähän mukaan. en halunnut ärsyttää miestäni sen enempää.

Lähes aina kun olen yksin kotona, itken. Mieheni nähden en enää koskaan. Tätä on kestänyt jo yli puoli vuotta. mutta tuntuu niin tyhmältä. miksi pitää hävetä omia tunteitaan. rakkaus vain saa tekemään tyhmiä tekoja.

5

378

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oppeliini1

      Oletko ajatellut vaihtoehtoa rumuuteesi ja inhottavuuteesi?

      Vaatii tosin tahtoa ja energiaa kävntää nuo pahat ajatukset positiivisiksi mutta sen voi tehdä. Aivan oman itsesi takia koska kukaan muu ei kärsi sinun itsehalveksunnasta kuin sinä itse.

      Oletko tuon halveksunnan arvoinen? ET tietenkään! Miksi sitten käytät kallista energiaasi tuollaisen ponkittämiseen? Tunteiaan ei tarvitse hävetä, on eri asia jos ne tunteet ovat itsetuhoavia. Silloin on parasta muuttaa suuntaa. Sinussa kuten kaikissa ihmisissä on hyvää ja paljon. Anna sen aivan rauhassa tulla esiin. Ala oikein systemaattisesti kertoa itsesi hyvistä puolista, sen sijaan että uudelleen ja uudelleen itkien painaisit ne alas ja kaivamalla kaivat ilkeitä ajatuksia.

      Tosin se tuttu pahojen ajatusten ruokkiminen on niin helppoa. Olethan siinä jo mestari pitkän ajan harjoituksen jälkeen.

      Mutta nyt on täydellinen aika poistaa ne aivomolekyyleista ja -atomeista ja täyttää se tila huolellisesti ja oikein harkiten positiivisella ja ilolla.

      Joku viisas sanoikin: "Jokaikinen päivä maan päällä on hyvä päivä."

    • Kuulostaa depressiolta. Hae ammattiapua. Ei kumppanin tehtävä ole ottaa vastaan omia häpeän ja riittämättömyyden tunteita, se vain mahdollistaa niissä rypemisen jatkumisen.

    • toinenonneton

      Olen itse lähes samassa tilanteessa kuin aloittaja. Tosin en ole vielä oppinut sitä etten näyttäisi näitä tunteita poikaystävälleni. Ymmärrystä ei heru, hokee vain koko ajan miten kaikki on hyvin. Olen yrittäny saada tukea ja puhua asioista mutta hänen asenteensa asiaan on se, ettei hän osaa auttaa jos en kongreettisesti kerro miten hän voisi sen tehdä, ja toteaa että keskustellaan huomenna. Todellisuudessa "huomenna" asia on painettu jo villaisella eikä keskustelua tule ennen seuraavaa kertaa kuin romahdan hänen seurassaan. Toisina päivinä osaan pitää kulissit yllä, toisina en. Asiat kasautuvat ja purkautuvat taas tietyssä hetkessä. Poikaystäväni mukaan parisuhde menee aina omalla painollaan eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään erityistä. Naisena olen tietysti erimieltä ja tunnen vain kerta kerran jälkeen itseni hölmömmäksi. Eikö parisuhteen eteen sitten vain oikeasti tarvitse tehdä töitä? Minulla ei ole enää vastauksia, toivottavasti ajan kanssa niitä taas ilmestyy.

    • NäinMeillä

      Parisuhde ei ole hoitosuhde. Toki siinä pitää tiettyyn pisteeseen saakka kuunnella toisen huolia ja ongelmia mutta ei ole tarkoitus että kumppani on joku ilmainen terapeutti jonka päälle kaadetaan kaikki paha olo ja ahdistus eikä hänellä ole ollenkaan normaalia mukavaa elämää. Kumppanienne käytös on mitä todennäköisemmin ollut vain puolustus- ja vastareaktio siihen että he ovat kokeneet olevansa vain ja ainoastaan kuuntelijoina eivätkä ole saaneet parisuhteesta sitä vastavuoroisuutta jota ovat tarvinneet. He ovat myös sinällään oikeassa siitä että normaali terve ihminen osaa myös käsitellä ongelmiaan ja huoliaan ja asettaa ne oikeisiin mittasuhteisiin. Se ei ole ongelmien kieltämistä tai pelkkää esittämistä vaan ihan normaali selviytymiskeino siihen että kaikilla meillä on joskus huonoja aikoja.
      Jos elämä on pelkkää itkua ja toiselle pahan olon purkamista, kannattaa mennä ammattiauttajalle jo ihan parisuhteen kestävyydenkin kannalta.

    • Kokemusta on

      Miehen mielestä homma menee niin että keskustelussa on ongelma johon etsitään ratkaisu. Jos et osaa määritellä ongelmaa, sitä ei siis ole olemassa. Pahan olon purkaminen vain hermostuttaa miestä koska 'valitat turhasta'.
      Miehen logiikka toimii näin. Tosiasiassa kun suhteen antaa mennä omalla painollaan, se yleensä menee päin p-tä, ennen pitkää. Tunteet laimenee ja kuolee, jos niitä ei voi ilmaista, siis koko tunneskaalaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      220
      2228
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      52
      1322
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1167
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      996
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      891
    6. 72
      832
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      812
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      359
      739
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      40
      731
    Aihe