Onko täällä muita, jotka yrittävät nostaa ns. rimaa seurustelukumppanin suhteen?
Tähän mennessä kaikki mieheni ovat olleet (tai yksi joutumassa) vankilassa ja varsinkin kaksi viimeistä oli todella rimanalituksia, koska mukana oli väkivaltaa ja paha alkoholiongelma. No, nekin voisi ymmärtää jos tilanteessa olisi ollut myös suurta rakkautta, mutta kun ei ollut...
Nyt olen tapaillut eka kerran miestä, jolla asiat on aika hyvin kunnossa (vankilassa on ollut, mutta siitä on aikaa jotain 20 v), käy töissä ja pitää yhteyttä lapsiinsa, sekä omaa tervehenkisiä harrastuksia, kuten kalastaminen.
Hänellä on myös työllään hankkimaa omaisuutta ja luottotiedot kunnossa, toisin kuin aikaisemmilla kumppaneillani.
Tosin tuolla omaisuudella ei ole mulle mitään merkitystä näissä asioissa, mut ei se haittaakaan, että voi lähtee vaikka veneilemään, koska tyyppi omistaa tavallisen veneen!
Tason nostaminen!
15
138
Vastaukset
- 11
Taitaa tuon tason nostaminen olla haave vain, kunhan seurustelukumppanisi saavat tietää millaisten hyypiöiden kanssa olet pyörinyt, miettivät kahteen kertaan jatkaako.
Vaikka kuinka naiset ovat tästä eri mieltä niin, leima jää ja se luetaan.- *LEILA*
No, tälle uudelle tuttavalle olen ihan avoimesti kertonut elämästäni, eikä häntä se haitannut. Mennyt on kuitenkin mennyttä, enkä ole itse koskaan rikollinen ollut.
- 12
*LEILA* kirjoitti:
No, tälle uudelle tuttavalle olen ihan avoimesti kertonut elämästäni, eikä häntä se haitannut. Mennyt on kuitenkin mennyttä, enkä ole itse koskaan rikollinen ollut.
"Mennyt on mennyttä" on vain ylläpidettyä harhaa, mennyttä ei voi pyyhkiä pois.
Mikäli mies aikoo vakavsti seurustella menneellä on iso asia, nykyinen kumppanisi etsii ilmeisesti vain panokaveria. - *LEILA*
12 kirjoitti:
"Mennyt on mennyttä" on vain ylläpidettyä harhaa, mennyttä ei voi pyyhkiä pois.
Mikäli mies aikoo vakavsti seurustella menneellä on iso asia, nykyinen kumppanisi etsii ilmeisesti vain panokaveria.No, en kyllä pidä menneisyyttäni vain huonona asiana. Siellä on ollut paljon hyvää ja suuria tunteita. Jotakin olisi voinut jäädä kokematta ja tekemättä, mutta nekin voi kääntää opiksi.
Mennyt voi kyllä olla mennyttä siinä mielessä, että ne vanhat asiat ei enää sido eikä niiden huonojen juttujen tartte enää pyöriä mielessä jne. vaan kykenee elämään tätä hetkee täysillä. - HC-ATM
*LEILA* kirjoitti:
No, en kyllä pidä menneisyyttäni vain huonona asiana. Siellä on ollut paljon hyvää ja suuria tunteita. Jotakin olisi voinut jäädä kokematta ja tekemättä, mutta nekin voi kääntää opiksi.
Mennyt voi kyllä olla mennyttä siinä mielessä, että ne vanhat asiat ei enää sido eikä niiden huonojen juttujen tartte enää pyöriä mielessä jne. vaan kykenee elämään tätä hetkee täysillä.Hei, olen ATM.
Monenko miehen käyttämä nainen sinä olet ?
- Kunna Lindi
Mistä te näitä entisiä linnakundeja oikein löydätte? Onko niille, joku oma deittipalvelu vai pitääkö hengailla perjantaisin jossain motoristibaareissa?
- *LEILA*
En tiedä, ei nuita oo tarvinnut etsiä... Eka löyty ihan kesäiltana puistonpenkiltä.
- Leilagangsterinheila
*LEILA* kirjoitti:
En tiedä, ei nuita oo tarvinnut etsiä... Eka löyty ihan kesäiltana puistonpenkiltä.
Onko sulla alaselkätatuointi tai jotain muita tuntomerkkejä, joista nämä linnakundit tietävät lähestyä?
- *LEILA*
Leilagangsterinheila kirjoitti:
Onko sulla alaselkätatuointi tai jotain muita tuntomerkkejä, joista nämä linnakundit tietävät lähestyä?
Ei ole tatuointeja.
Olen vain aina ollut sellainen "free-spirit", avoin elämälle.
Sellainen tavallinen, aikataulutettu elämä ei ole koskaan vetänyt puoleensa.
Spontaanisuus ja rentous sopii mulle paremmin. - köfffff
*LEILA* kirjoitti:
Ei ole tatuointeja.
Olen vain aina ollut sellainen "free-spirit", avoin elämälle.
Sellainen tavallinen, aikataulutettu elämä ei ole koskaan vetänyt puoleensa.
Spontaanisuus ja rentous sopii mulle paremmin.Olet siis antavainen, se vetää puoleensa.
- *LEILA*
köfffff kirjoitti:
Olet siis antavainen, se vetää puoleensa.
Hah, no ei tosiaankaan ole siitä ollut kysymys. Mulla ei ole yhtään yhdenyönjuttua ollut. Tykkään kyllä suhteessa puuhastella. :-)
- köffffffffff
*LEILA* kirjoitti:
Hah, no ei tosiaankaan ole siitä ollut kysymys. Mulla ei ole yhtään yhdenyönjuttua ollut. Tykkään kyllä suhteessa puuhastella. :-)
Ei antavaisuus ole synonyymi yhdenillan jutun kanssa.
On naisia joille seksi on "pakkopullaa", mutta antavaisen kanssa vain taivas on rajana.
Siis... Rimaa kumppanin suhteen...
Tuota... No se on kyllä käänteinen tapa ajatella... Olen yrittänyt tehdä itsestäni sellaisen että ylitän jonkun naisen riman... Ei niin että mulla ois mahis karsia naisia pois rimaa nostamalla.- Punainen Härkä4
Spontaanius ja rentous eivät liity rikoksiin ja luottotiedottomuuteen ainakaan minun maailmassani. Ja nykyisesi siis on ollut linnassa "jo 20 vuotta sitten". Omg, mikä helmi. Ikää lienee varmaan 50 v. Ja lapset samaan pakettiin.
Tason nostamiseksi sinun ei paljoa tarvitse tehdä.- *LEILA*
No, mutta hän on "sisältä kultaa" niinkuin jossain iskelmässä lauletaan.
Ja läheiset välit lapsiin kertoo myös paljon luonteesta, pelkästään hyvää.
No, onhan se mulle tason nousua huimasti jos ei tartte enää lähtee yönselkään pakoon tai pettyä koko ajan katteettomiin lupauksiin. Tai pelätä missä kunnossa toinen tulee kotiin.
Nyt osaan arvostaa sitä, että mies tulee selvinpäin töistä kotiin ja lähtee mieluumin mun kans kalaan kuin ryyppyremmiin.
Nää pari viimeistä juttua kun oli mun pohjakosketukseni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2361825- 1861591
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä451202Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50932- 14760
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30741Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21730- 38727
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .23702Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627