Onko liian suuri ikäero jos 21 vuotias nuori nainen seurustelee 27 vuotiaan miehen kanssa? 6 vuoden ikäero ei tietenkään ole yhtään mitään noin yleisesti, mutta onko se liian suuri juuri tuossa ikävaiheessa?
kuuden vuoden ikäero liian suuri 21 vuotiaana?
ikävaihe
484927
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Ei, mutta on toki muistettava se, että olette tavallaan vähän eri vaiheessa kehitystä. Mies on jo enemmän elämää kokenut ja alkaa olla niillä vaiheilla, että ehkä se perheen perustaminen kiinnostaisi, koulut on mahdollisesti jo käyty tai ainakin loppusuoralla ja työssäkin mahdollisesti oltu jo.
Sinä (ja minä, olen saman ikäinen ;D ) olemme taas "vasta" nuoria aikuisia ja kädet vielä enemmän tai vähemmän levällään, koulua ehkä vielä edessä vuosi jos toinenkin ja se työelämäkin vähän kysymysmerkki. Ihmisaivot ja näin ollen persoonallisuuskin kehittyvät vielä n. 25 -vuotiaaksi saakka. Voit siis yksinkertaisesti muutaman vuoden päästä yksinkertaisesti kasvaa erilleen hänestä TAI kasvaa yhdessä ja kiinni.
Kaikki riippuu siis paljon omasta ja hänen persoonallisuudesta sekä tulevaisuuden haaveista/peloistanne.
Eiköhän tässä ole sama tilanne kuin missä tahansa suhteessa, mahdollisuudet on 50/50; joko onnistuu tai ei.
Ei se nyt niin mene, että kun nainen täyttää tuon maagiset 25, hän muuttuu yhdessä yössä täysin eri ihmiseksi. Oma äitini sanoi, että hänen perusluonteensa on ihan sama kuin 17 vuotiaana. Toki hän on kypsynyt PALJON (äitini on nyt 43). Mutta sama ihminen siellä edelleen on. Eli miksi kyseinen 21 vuotias nainen olisi 4 vuoden päästä ihan erilainen? Jos he ovat vasta aloittaneet suhteen, niin mielestäni on muutenkin hyvä asua yhdessä 2 vuotta ennen kuin rupeaa mitään lapsia tekemään tai häitä suunnittelemaan. 27 vuotias mieskin on vielä sen verran nuori, ettei hänellä pitäisi olla kiire mihinkään. Jos kaksi 21 vuotiasta alkaa seurustella, niin hekin voivat kasvaa 25 vuotiaina toisistaan erilleen. Eli tuo pätee yhtälailla suhteisiin, joissa ikäeroa ei ole. Seurustelusuhteen aloittaminen on aina omalla tavallaan riskisijoitus.
Ei se nyt vielä kovin suuri ikäero ole. Olen 20 parin kuukauden päästä 21 ja mies pian 35 eli 14-vuoden ikäero meillä. Ollaan vähän yli vuosi oltu yhdessä ja asutaan avoliitossa. Meillä on hyvin kemiat toimineet yhteen ja luonteeltamme olemme melko samanlaisia. :) Välimatkaakin oli sellaiset 240km,kun sitten muutin 6kk seurustelun jälkeen miehen kotipaikkakunnalle :) Että enköhän usko teidän suhteen kestävän tuon ikäeron :) onnea!
Eli olet 21-vuotias. Tiedät seuraavan kymmenen vuoden sisällä sen, mistä nyt puhutaan, valitettavasti. En voi olla miettimättä, millainen 35-vuotias mies sekaantuu noin nuoreen tyttöön. Juu, olet "aikuinen" tyttö, mutta mies on jo mies. Toivon todella, että et ole nyrkin ja hellan välissä. Jonkinlaisia ongelmia miehellä on, hän on todnäk kyvytön tasa-arvoiseen parisuhteeseen, mitä yleensä hänen omanikäisensä naiset taas haluavat.
Toivotan sinulle kuitenkin onnea matkaan ja toivon olevani väärässä tässä tapauksessa. Muista kuitenkin, ettet tee enää enempää hätiköityjä ratkaisuja parisuhteenne suhteen (kuten noin pikainen paikkakunnan vaihto miehen perässä ja nopea yhteenmuutto), vaan mietit tarkkaan, että teet ratkaisut niin, että ne ovat sinun parhaaksesi, älä tee asioita vain miellyttääksesi miestäsi. Opiskele, mene töihin, pidä kavereihin yhteyttä, eli muista elää myös sen parisuhteen ulkopuolella.
En vielä, mutta parin kuukauden päästä olen 21. En ole katunut päivääkään,kun muutin eri paikkakunnalle,josta sain vielä töitä ja uusia ystäviä. Vanhassa kotipaikkakunnassa en olisi saanut,kun oli ns. pieni paikkakunta,josta oli vaikea töitä saada. En muuttanut vain miehen perässä vaan, töiden ja kaupungin,jossa on paljon järviä ympärillä,josta pidän paljon. Mies on huomaavaisin mies jonka tiedän, eikä ole kertaakaan pettänyt luottamustani. Rakastan häntä ja tiedän hänenkin minua, enkä voisi ajatella siinä vieressäni ketään muuta koskaan. Ammatti on jo hankittuna. Ystäviini pidän melkein päivittäin yhteyttä. Enkä ole miehessäni koko ajan kiinni. Teen omia juttujani käyn lenkillä ja harrastan paljon kaikenlaista. Ikäero ei minua haittaa ja en usko parin vuoden päästä säikähtäväni,kun olen elämäni pilannut olemalla yhdessä vanhemman miehen kanssa. Joillakin se onnistuu toisilla ei.mutta todella toivon,että minulla ja miehellä tämä onnistuu. Ollaan muutenkin niin alkuvaiheilla vielä. Päivä kerrallaan tässä eletään, eikä meillä kummallakaan ole kiire lapsien tekemisessä tai omakotin ostossa :) Vanhemmuuteenkin kasvetaan, eikä siinä tarvitse olla yli 30 ennen,kun alkaa lapsia miettimään.
Lisäystä vielä äskeiseeen. Minussa ja miehessä on paljon samoja luonteenpiirteitä/asioita mistä haaveilemme, mutta kaikki niistä ei välttämättä toteudu.
Molemmat haaveilemme omakotitaloasta järven rannalle, Olemme molemmat rauhallisia, eikä kumpaakaan kiinnosta ryyppääminen/ baarissa käynti. Lapsiakin halutaan,mutta se saa vielä odottaa muutaman vuoden, huomioidaan toisiamme päivittäin pienillä eleillä, jos riidellään sovitaan asiat ennen nukkumaan menoa. Pidetään koti-illoista olemalla vkl kotona katsellen sylikkäin elokuvia. Molemmat pidämme matkustamisesta,vaikka se nyt välillä rankkaa onkin. Niitä olisi,vaikka kuinka paljon,mutta ei jaksa kaikkea kirjoittaa. Tulisi sen verran teksiä,kun vaan jaksaisi kaiken ylös laittaa. Joitakin erimielisyyksiä on jostain asioista,mutta ne on niin pieniä niin niistä ei tarvitse edes riidellä. Hyvin harvoin riidellään muutenkin ja seksinkään kanssa ei ole ongelmia. Sitä on ihan tarpeeksi 4-6krt vk,joskus jopa 2 krt päivässä eli uskon miehen olevan siihen tyytyväinen,koska itselleni se on ihan hyvä määrä :)
Lapsethan on hyvä tehdä nuorena, ei siinä tosiaan 30 tarvitse olla, mutta miehesi alkaa kohta jo olemaan aika vanha kasvattamaan lapsia. Jos siis päädytte hankkimaan lapsia, niin varaudu siihen, että kasvatusvastuu saattaa kaatua pitkälti sinun niskoillesi. Oletko valmis siihen? Se nimittäin on 24/7 se vastuu. Nelikymppinen ei vain enää jaksa samalla lailla, kuin parikymppinen, ja hän voi olettaa, että sinä nuorempana hoidat lapset yms. Eihän nelikymppinenkään vielä ikäloppu ole, mutta nelikymppinen väsyy yövalvomisiin ihan eri lailla. Myös suhde lapsiin on usein etäisempi, jos vanhempi on tuota ikäluokkaa. Tämän olen nähnyt sekä omassa elämässä että ystävieni elämässä (toiset saavat lapset vanhana, toisilla vanhat vanhemmat jne). Lähes nelikymppiseksi sinkkuna elänyt ihminen voi myös olla niin tottunut siihen sinkku/perheettömään elämäänsä, että sekin voi tuoda melkoisia ongelmia.
Teidän suhteenne kyllä kuulostaa lämpimältä ja sinä kuulostat ihan järkevältä nuorelta naiselta, joten toivottavasti olen väärässä tuon miehesi suhteen. Toivottavasti kyseessä on aito rakkaus eikä mies, joka ei kykene tasa-arvoiseen suhteeseen ikäistensä kanssa. Valitettavasti vaan tässä on tullut nähtyä vaikka mitä yli kolmekymppisten ja yli nelikymppisten miesten hölmöilyjä, joten jotenkin minulla on mennyt usko siihen, että nuo ison ikäeron suhteet voisivat toimia. Yleensä niissä nimittäin on kyse siitä, että se mies a) haluaa ikuisesti elää nuoruuttaan, vaikka alkaakin jo keski-ikä kolkutella, b) mies haluaa alistaa kumppaniaan eikä pärjää itsenäisen/ikäisensä naisen kanssa. Lapsi tehdään näihin suhteisiin siksi, että saadaan se nainen sidottua siihen, mutta tällaiseen suhteeseen ei ikinä pitäisi lasta tuoda, varsinkaan noista syistä.
Tiedän kyllä, että mies alkaa olla siinä iässä,että haluaa lapsia,eikä mulla ole siihen mitään vastaan. Miehellä on muutenkin sellainen työ, että voi joutua matkustamaan ulkomaille ja olen siihen tottunut jotta joudun olemaan yksin kotona,mutta pidän välillä siitäkin,kun on ns. omaa rauhaa ja ei ole hälinää ympärillä,mutta lapsen kanssa se on eri asia. Yövalvomista,ruokkimista jne.. No omat vanhempani saivat minut 40-vuotiaana ja olen perheeni kuopus. 7 sisarusta minulla ja en voi arvata,kuinka rankkaa omilla vanhemmillani on ollut.
Välini olivat ihan hyvät vanhempiini,vaikka isäni oli väkivaltainen äitiäni kohtaan,kun olin pieni. Muistan ne riidat/tappelut vieläkin,vaikka siitä on niin paljon aikaa. Isäni on kyllä rauhoittunut sen jälkeen,vaikka vanhempani ovatkin eronneet.
On minulla hyviä asioita tuosta 10-13-vuoden ikäeroista. Tätini on ollut yhdessä miehensä kanssa yli 30-vuotta ja heillä on 10-vuotta ikäeroa ja 2 aikuista lasta . Ovat jo 70 ja 80-vuotiaita ja hyväkuntoisia vielä. Yksi serkkuni seurustelee 13-vuotta vanhemman miehen kanssa ja heillä myös 2 lasta ja ainakin 15-vuotta yhdessäoloa :) Itse en ole nähnyt suurista ikäeroista,vielä mitään huonoa.
En usko minkään noiden vaihtoehtojen olevan syy, miksi mieheni on minun kanssa. Uskon kyllä mieheni rakastavan minua ja on sen kyllä moneen kertaan osoittanut. Enkä usko iän olevan se merkittävä asia. Eipäs sille mitään voi,kun rakastuin juuri kyseiseen mieheen ikäerosta huolimatta,siinä oli vain jotain mikä veti minua puoleensa. Luulen, että se oli ne yhteiset elämänhaaveet ja kuinka samanlaisia olemme luonteeltamme miehen kanssa.
Rankkaa se tulee kyllä olemaan lapsien kanssa, kun jos mies on ulkomailla töissä,mutta aika harvoin tulee ulkomaille matkustamista. Yleensä vain Ruotsiin tai Englantiin. Siitäkään ei aina tiedä vähentyykö vai lisääntyykö se matkustaminen. Osaan asian jo kuvitella mielessäni minkälaista se tulee olemaan lasten kanssa, eikä todellakaan helppoa.
Niin, usein vaan sitten 26 ikävuoden jälkeen se nuorempi (nainen) alkaa oireilemaan, kriiseilemään, tajuaa, että on viettänyt "parhaat vuotensa" vanhemman miehen kanssa, joka on sitonut hänet kotiin ja ero tulee. Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta olen nähnyt näitä niin monta kertaa, että voin kertoa, että n. 80% näistä nuori nainen - aikuisempi mies -jutuista päätyy siihen, että nainen kasvaa aikuiseksi ja tajuaa, että on jymähtänyt pikkurouvan rooliin liian nuorena ja sitten lähtee menemään. Sen jälkeen, kun täyttää 25, nuo isommatkin ikäerot alkavat toimiaan, ei ennen sitä. Toivottavasti kuitenkin te täällä satutte olemaan sitä harvinaista vähemmistöä, jotka saavat nuo jutut toimimaan, minä en vain oikein jaksa uskoa sellaiseen, niin monta (muiden) eroa nähneenä.
Harvinaisen hyvin kirjoitettu. Itse jätin välistä 25 tai 26-vuotiaana just tollasen mahdollisuuden vaikka elämäntilanteet oli yllättävän samankaltaiset. Ikäero oli kuitenkin ihan ikuisuus... mä olin just tullut aikuiseksi ja hän vasta alkamassa kasvamaan siihen. Ei auta vaikka olis kuinka "ikäisekseen kypsä".
Samaa mieltä tosta kaksvitosen rajapyykistä.
6 vuotta EI ole iso ikäero.
Siis häh? Eikö mielestäsi voi muka onnistua, jos 20-22 vuotias nainen seurustelee 24-27 vuotiaan miehen kanssa? musta noin 4-6 vuotta on parisuhteessa vielä ihan normaali ikäero. Siis vaikka 20 ja 24 tai 22 ja 26. Ihan normaalia.
Kyllä 25-26 vuotias mies voi aivan hyvin seurustella 20-22 vuotiaan naisen kanssa.
6 vuotta on kuitenkin sen verran pieni ikäero, että noin tuskin käy. 15 vuoden ikäero onkin sitten toinen juttu.
Mulle kävi just noin, kun tyttöystävä täytti 25 alkoi kriisi / oireilu. Mikään ei kelvannut, kaikki oli perseestä ja rupesi ahdistaa jne jne
5v suhde päättyi sitten siihen...
Suhteen aikana se sai hienosti elämänsä raiteille, eli opiskelu rupesi sujumaan, sai töitä ja muuten kaikki kunnossa. Eron jälkeen naisesta tuli baarikärpänen, raahasi miehiä kotiin baarista....nyt raskaana eikä tiedä kuka isä on :)
Pikkasen ärsyttää kun se heitti elämänsä menemään noin vaan, noh itellä uusi suhde menossa ja hienosti menee :)
Paljonkos teillä oli ikäeroa? Jos olit vain about 3-5 vuotta vanhempi, niin asialla luultavasti ei ole mitään tekemistä ikäeron kanssa. Naiselle todennäköisesti tuli jonkinlainen vanhenemiskriisi tai jotain. Tajusi ettei ole enää mikään hirveän nuori ja halusi elää.
Sanoisitko noin myös silloin, jos esim. 20 vuotias nainen ja 23 vuotias mies päättäisivät muuttaa yhteen? Sitten kun nainen on 25 ja mies 28, niin varmaan se nainen tajuaisi, että "on viettänyt parhaat vuotensa vanhemman miehen kanssa, joka on sitonut hänet kotiin ja ero tulee."
Ei mua kiinnosta kieltää toisia kokeilemasta onneaan. Kerroin vain oman kokemukseni. Olen sitä mieltä että kuus vuotta on tuossa vaiheessa paljon. Käytännössä toinen on aloittamassa työuran ja toinen muuttanut just ja just kotoa pois. Tietysti nuorempaa kiehtoo aloittaa tuollainen suhde mutta vanhemman näköalattomuus ihmetyttää. Ei mulla ollut kaksvitosena kuus vuotta nuorempia kavereitakaan...
4v vanhempi olin, pikkasen kuitenkin ihmetyttää koska nainen oli kuitenkin "elänyt" jo ennen kun tavattiin. Sillä oli ollut 12 seksikumppania (oman kertoman mukaan), matkustellut aika paljon ja alkoholi oli aika iso ja tärkeä osa sen elämää, eli kävi baareissa / juhlimassa koko ajan. Kun suhde eteni juhliminen väheni pikkuhiljaa (sen omasta tahdosta) ja ruvettiin tekemään muuta viikonloppuisin...
Noh, nainen täytti 25v ja siitä alamäki alkoi, oli enemmän huonoja päiviä kun hyviä ja jatkuvasti kiukutteli jostain, Erossa N vei omat vaatteensa ja jätti kaikki meidän yhteiset tavarat...tietty rupesin miettimään onko tämä mun vika jos se ei halua mukaansa mitään mikä voi muistuttaa meidän yhteisestä elämästä tms. Mitään selvää syytä eroon en saanu, ei edes vaikka puoli vuotta eron jälkeen löysin N päiväkirjaa ja (hyi minua) selailin läpi...kirjasta ei selvinnyt muuta kun että ahdistaa...
Niinkun kirjoitin ylempänä N on raskaana, ei valmistu koulusta tänä vuonna (vaikka piti) viimeks kun juteltiin se kertoi ettei kiinnosta enää
Ei saa opintotukea enää koska sillä liian vähän opintopisteitä joten sossu maksaa viulut...
No aika näyttää mitä tässä tulee tapahtumaan,mutta toivon mukaan hyvin :) molemmat ollaan töissä ja meillä ei muuten ole mitään ongelmia parisuhteen kanssa :) Seksiä on 4-5 keetaa viikossa ja ei ole vähentynyt mitä oli alkuaikoina eli sen kanssa ei ole puutetta ja huomiota saan ilman pyytämättä :) Nyt nautin tästä onnesta mitä mulla ja miehellä on, enkä anna muiden asioiden tressata meidän välejä :)
Itse olen 20 nuori nainen ja en näkisi mitään ongelmaa seurustella esim. 24 tai 25 vuotiaan kanssa.
Haloo! jopa teinit voi seurustella 4 vuoden ikäerolla (esim. poika 18 ja tyttö 14). Niin minkä hemmetin takia ei yli parikymppiset 6 vuoden ikäerolla?
Nyt kyl naurattaa... 25 vuotias jätkä ei todellakaan ole mikään kypsä mies mistään kohtaa, vaikka aivot olisivat kuinka kehittyneet. Miehet ovat tunnetusti naisia lapsellisempia.
Komppaan! miehet alkavat oikeasti aikuistumaan vasta noin 30 vuotiaina. Naiset puolestaan 24-26 vuotiaina.
Olen itse myös tuon 21 ja kihloissa 25 vuotiaan miehen kanssa. Itselläni ei todellakaan ole mitään aikomusta "jymähtää pikkurouvan rooliin liian nuorena." Asumme yhdessä, mutta meillä ei ole mikään kiire mennä naimisiin tai saada lapsia.
Anteeksi nyt vain, mutta jos 21 vuotias nainen ja 25 vuotias mies seurustelevat, niin kyseessä EI ole "nuori nainen aikuisempi mies" juttu.
Siis 25 vuotias mies ja 21 vuotias nainen? Mikä ihmeen ikäero? Reilu parikymppinen kloppi kun ei nykypäivänä ole mikään kypsyyden perikuva. Valitettavasti.
20-24 vuotiaan nuorukaisen kokemus vakavasta parisuhteesta on yleensä olematon. Joten 25 vuotias mies voi ihan hyvin olla 21 vuotiaan naisen kanssa.
Niin ja yleensä 20-24 vuotiaat pojat on kaiken lisäksi vielä sitoutumiskammoisia.
Ai aikuisilla? No ei tosiaankaan ole liian suuri ikäero. Jos 21-vuotias on selväpäinen ja noin suunnilleen täysjärkinen, ja se ei tiedä voiko seurustella toisen kakskyt ja jotain tyypin kanssa... Niin se ei ole täyspäinen. Niin, sehän se olikin. 21-vuotias on täysi-ikäinen ja sillä on sekä oikeus ihan itte päättää, että velvollisuus ihan itte päättää. Kyllä se vaan niin on, että siinä kaupan päälle saa myös vastuun päätöksistään, mutta vapautuksen myös toisten mielipiteistä.
Parinkympin tienoilla ihminen alkaa olla aikuinen ja niin se vaan on, että elämä on elettävä itse.
Kaikenmaailman mielipiteen toitottajia varmaan riittää ja joillekin tuntuu olevan viikon ikäero jo kauhistelun paikka (kun ei heilläkään ole!), mutta faktaa on se, että vaikka otettaisiin vanha täysi-ikäisyys takaisin, paukkuu sekin raja jo 21-vuotiaalla, ja kakskyt ja jotain on myös se 27-vuotias.
Joten käytännössä, noi kaksi on samanikäsiä eikä ole mitään minkäänmallista estettä, tekosyytä eikä toitottamista, ellei itse halua toitottaa itselleen: jokainenhan saa itselleen valita just miten voi ja haluaa. Ja me olemme kaikki erilaisia. Siinä missä jonkun periaate on 3 vuotta suuntaansa, toisella se on 30 vuotta. Ja ei ole muilla nokan koputtamista kun aikuisia ovat.
Jos eroja on, ne on persoona kohtasia, elämä kohtasia, eikä ne tosiaankaan mene aina niin että se 27-vuotias on kokeneempi.
Tuossa iässä kasvetaan aikuisena aika roisisti tonne 35 ikävuoteen saakka, NOIN siis. Vois oikeestaan sanoo, että kun nuoruuskehityksen vaiheet ja "uudelleen syntymä" aikuiseksi käy noin 10-20 ikävuoden välillä, käy uudelleen syntymä (toivottavasti... ei tarttis kehityksen ihan pysähtyä viä siinä vaiheessa) nuoresta aikuisesta aikuiseksi välillä 20-35 vuotta. Kaikkihan toki kuvittelevat jo 25-vuotiaaan tietävänsä ja keksineensä pyörän uudelleen, mutta myös poikkeuksetta tulevat huomaamaan, että kattos kun ei se just mennytkään niin. Eli en siis tarkoita mitään "25-vuotias on lapsi" pask** vaan ihan tosiasiaa, että tuo on vielä aika radikaalia aikaa, vaikka oltaisiinkin aikuisia.
Siinä vaiheessa maksetaan vikat hinnat sinisilmäsyydestä, päätetään aika paljon ja aika ratkasevia asioita ja siirrytään vaiheesta "olen 20 ja tiedän kaiken" vaiheeseen "olen 35, enkä tiedäkään oikeastaan mistään mitään". Luojan kiitos ihmisistä ei jää parikymppisiä! Anteeksi vaan kamalasti, mutta se on ehkä rasittavin ihmisen ikä ja "laji" mitä voi olla: kaikkitietävä kaikenkokenut "aikuinen", HAAH! Teinejäkin on helpompi ymmärtää ;)
No, vitsi, osittain, mutta joo, usko pois, sekä siltä 27-vuotiaalta että siltä 21-vuotiaalta pitäisi karista (jos ovat onnekkaita) luuloja pois aikalailla vielä kymmenisen vuotta.
Ettei nuo "kehitysvaiheet" edes niin hirveästi eroa, samoilla menevät.
Toisaalta, jos toisen oloa ihmisenä kunnioitetaan, ei ikäerollakaan ole niin väliä, joillain onnistuu oleminen vaikka suuremmallakin. Se vaatii hieman ymmärrystä molemmilta mutta ei mikään mahdoton homma: niinhän se suhde vaatii muutenkin.
Etenkin kun mies on vanhempi, ei edes biologia tule vastaan, joten aivan sama. Sen 21-vuotiaan pitää ihan itte tietää kenet valitsee ja miksi ja voiko se seurustella 27-vuotiaan kanssa. 21-vuotias ei ole tyttö enää, vaan ihan itse vastuussa omastaan.
Jossain vaiheessa täytyy alkaa itse osata päättää.
Tuollainen ikäero ei ole vielä mitään. Sitten vasta voidaan puhua isosta ikäerosta, jos toinen on selvästi yli 10 vuotta vanhempi.
Hyvät nuoret! Ikäero ei välttämättä ole suuri "aikuisille" ihmisille, mutta kysymys olikin siitä, kuinka moni tuollainen suhde kestää. Ei kukaan kiellä teitä seurustelemasta, ei siihen edes pysty. Kun elätte hieman pidemmälle, huomaatte sen tosiasian, että juuri tuossa kohtaa ihmisillä, jotka aloittavat vakavan parisuhteen nuorena, tulee kriisejä. On ihan eri asia olla 27-vuotias kuin 21-vuotias. Siinä on ihan eri kuviot elämässä menossa. 31-vuotiaan ja 37-vuotiaan suhde sujuu jo aika lailla eri tavalla, mutta sitten jos ikäero tuossakin iässä alkaa kasvamaan kymmeneen vuoteen tai siitä yli, niin vaikeuksia tulee. Nämä vain on nähty niin moneen kertaan. Uskokaa tai älkää, kyllä se elämä viimeistään sitten opettaa.
En tarkoita tällä mitään pahaa, yritän vain kertoa, miten nuo jutut yleensä menee. Jokainen tekee sitten omat ratkaisunsa. Ensisijaisesti miettisin sitä, jaatteko samat arvot, oletteko suunnilleen samantasoisia (ei toisen alistamista, edes "hiljaista" sellaista) ja haluatteko tulevaisuudelta samaa. 21-vuotiaana ei vielä näitä asioita välttämättä ole tullut edes ajatelleeksi. 27-vuotias voi haluta jo perustaa perheen, 21-vuotiaan on mietittävä tuota ratkaisua hyvinkin tarkkaan. Valitettavasti olen törmännyt niin moneen nuoreen äitiin, jotka sitten 25-vuotiaana, pienen lapsen vanhempana haluavat elää bilevuosiaan. Sama toki voi päteä miehiinkin, mutta useinhan ikäero menee niin, että nainen on nuorempi (miksi, en tiedä, koska se ei vaan toimi).
Ja miksi 27 vuotiaalle olisi ongelma odottaa sitä lapsen hankkimista sen 4 vuotta? Ei lapsia kannata muutenkaan rueta tekemään ennen kuin kyseinen seurustelusuhde on tarpeeksi kypsä siihen. Jos ovat vasta aloittaneet suhteen tai juuri äsken muuttaneet yhteen, niin ei todellakaan ole vielä lapsien aika.
Omasta näkökulmastani 21 ja 25 vuotias ovat samanikäisiä. Olen 40 vuotias mies.
Kyllä 20-25 vuotias on tarpeeksi kypsä aloittamaan vakavan seurustelusuhteen!
Oletko ottanut huomioon, että on olemassa paljon 20-25 vuotiaita, jotka eivät ole kiinnostuneet bilettämisestä? Ja myös sellaisia ihmisiä, joita ei kiinnosta bilettäminen koskaan. Ei se mene automaattisesti niin, että alle 25 vuotias haluaa bilettää ja yli 25 vuotias ei halua. Bilettäminen ei ole mikään elämän sisältö. Itse olen 20 vuotias ja baareissa tai yökerhoissa hihhulointi ei voisi vähempää kiinnostaa. En tunne jääväni paitsi mistään. On tyhmää ajatella, että jos ei biletä alle 25 vuotiaana, niin sekoaa sitten 25-26 vuotiaana. Mutta lapsia en lähtisi hankkimaan ennen 25 ikävuotta.
Mitä nämä kysymykset oikein tarkoittavat?
Onko ikäero liian suuri? Siis liian suuri M.I.H.I.N.?
Ihastumiseen, rakastumiseen, rakastamiseen, ystävyyteen, seurusteluun, avoliittoon, avioliittoon, pikapanoon, moikkaamiseen, hiekkalaatikolla leikkimiseen, leffassa käyntiin, koirien ulkoilutukseen, viihtymiseen yhdessä, tunteisiin, lasten tekoon?
Vai mihin tunteisiin ikäero voisi olla Liian Suuri?
Kai sen jokainen itse tietää?
Tarviiko sitä kysellä oikeastaan keneltäkään muulta kuin kyseisiltä itseltään?!
Itse olin 20-v kun aloin seurustella 25-v ikäisen miehen kanssa. Muutimme pian yhteen tapaamisen jälkeen. Ongelmia oli:
- mies oli ollut jo monta vuotta töissä. Hän edellytti, että minä maksan puolet kuluista, vaikka olin vasta aloittanut opiskelut
- mies ei halunnut ottaa virkavapaata ja lähteä kanssani ulkomaille. Hän ei olisi halunnut myöskään irtisanoa vuokra-asuntoa, vaan nämä sitoumukset pitivät hänet Suomessa
- mies vertaili naisiaan minuun tietäen vallan hyvin, että minulle hän oli eka vakavampi seurustelusuhde
- tuntui, että mies asennoitui siten, että hän tietää asiat paremmin, koska hän on vanhempi.
Olimme yhdessä kaksi vuotta. Sitten sain tarpeeksi ja lähdin opiskelijavaihtoon ulkomaille.En halunnut miehen estää omien unelmieni toteutumista.
Tuossa ei ollut ikäero ongelmana vaan miehen asenne.
Miten 25 vuotias on voinut olla monta vuotta töissä? Siis tietenkin siinä tapauksessa, jos on mennyt töihin 18-21 vuotiaana. Yleensä 25 vuotias on vasta itsekin lopettanut opiskelut. Riippuu tietenkin, mitä opiskelee. On ihan eri asia opiskella esimerkiksi lääketieteellisessä kuin mennä työelämään heti ammattikoulun käyneenä 18-19 vuotiaana. Jos 25 vuotias on ollut työelämässä vaikka 2-3 vuotta, niin se ei ole vielä kovin monta.
Mitä ihmeen väliä sillä iällä on? Mielestäni iällä ei väliä vaan sillä ihmisellä.
Jokainen on erillainen, jokainen on yksilö. Ei väliä vaikka 21-35 , 18-27 tai 20-42! kunhan on onnellinen. Turha niistä on ongelmia alkaa luomaan, virheistä oppii jos se ikäerollinen suhde ei ole itsellensä sopiva :)
minäkin olen 19- vuotias ja mieheni on 2kkuukauden päästä 28 vuotias, joten en näe siinä mitään väärää! ;)
Noh, minä olin 19 ja mieheni 23, kun aloimme seurustella. Tuosta on jo useita vuosia eikä "ikäero" ole koskaan aiheuttanut mitään ongelmia. En ole kokenut neljän vuoden ikäeroa mitenkään merkittävänä.
Mies toki siirtyi työelämään vähän minua aiemmin, mutta minä seurasin sitten ajallani perässä. Ei parisuhteessa tarvitse kokoajan olla molemmilla sama elämäntilanne. Suuremmat jutut, kuten vauvakuume, meille iski suunnilleen samaan aikaan.
Riippuu teistä, onko ikäero ongelma vai ei.
"Ei parisuhteessa tarvitse kokoajan olla molemmilla sama elämäntilanne." Tuo on totta. Sama juttu on siinä, jos 25 ja 21 vuotias ovat yhdessä. 25 vuotias on juuri siirtynyt opiskeluista työelämään, kun taas 21 vuotias seuraa perässä 4 vuoden sisällä. Pitää ottaa myös huomioon se, että joskus se voi olla niinkin päin, että se 21 vuotias on juuri mennyt töihin ja 25 vuotias vielä opiskelee. Riippuu niin paljon siitä, mitä kyseiset henkilöt opiskelevat.
Itse en ole pahemmin vakavasti seurustellut, joten en voi omalta kohdaltani sanoa, mutta vanhempieni kohdalta voin. Vanhemmillani nimittäin on 13 vuotta ikäeroa, isä nyt reilu 50 ja äiti 40. He ovat olleet onnellisesti naimisissa kohta 20 vuotta. Omien sanojensa mukaan töitä joutuu välillä todellakin tekemään, että suhde toimii, mutta se on sen arvoista.
Isältä olen leikilläni kysynyt, että kaduttaako että nait nuoremman akan ja aina on ihan vakavissaan vastannut, että ei yhtään. :)
Uskoisin siis, että parisuhteen onnistuminen ei riipu ikäerosta, vaan siitä, kuinka paljon siihen on valmis panostamaan ja sopiiko pari ylipäätään yhteen.
En ymmärrä miksi aina kysytään "ikäerosta", eikä vaikkapa älykkyysosamäärien erosta, joka vaikuttaa parisuhteeseen paljon enemmän kuin ikä?
Jos toinen on ihan helvetin typerä ja toinen älykäs, niin mitä siitä tulee vaikka kumpikin olisi täsmälleen saman ikäisiä?
Miksi kiinnitätte huomion parin valinnassa täysin epäoleellisiin asioihin, kuten ikäeroon?
Mitä ihmeen väliä minkä ikäinen toinen on? Eikö teitä pitäisi ennemmin kiinnostaa MILLAINEN toinen on???
"kysymys olikin siitä, kuinka moni tuollainen suhde kestää"
Eikö siis kannata olla tekemissä jonkun kanssa jollei se suhde kestä koko elämääsi?
Miksi sitten niin moni hankkii lemmikin, kissan tai koira, jotka tod.näk. elävät vain 10-15 vuotta? Kuitenkin näitä lemmikkejä rakastetaan usein enemmäkin kuin puolisoa.
Eikö ole parempi olla onnellinen edes sen muutaman vuoden kuin onneton koko elämänsä koska ei uskalla aloittaa suhdetta, jollei ole 100% varma että se kestää koko elämän loppuun asti?
Mikään suhde ei ole koskaan 100% varma. Toinen voi koska vain jäädä vaikka auton alle vaikka olisitte saman ikäisiä.