Elämäkertani

Miten niin he ovat tehneet suuren työn joskus. Tottakai vanhempasi ovat sinusta huolehtineet, sinun työnarkkisäidillesi ei olisi varmaan sopinut, että hänen lapsistaan ei huolehdita. Rakasta veljeäsi, mutta älä hyvä nuori ota äitisi hommaa huolehtiaksesi hänestä. Et ole mitään velkaa, paitsi itsellesi. Lähde kotoa elämään se hyvä elämä, pidä yhteyttä, mutta niinkuin sinulle sopii. Irtaudu, muuten huomaat olevasi omaishoitaja. Älä uhraa itseäsi.Ei isäsi olisi sinun ikinä halunnutunohtaa omia toiveitasi, sen verran rakastavan isänkuvan sain. Olet saanut elämän lahjan, älä hukkaa sitä.

Mun äiti on ollut nyt lähes 15 vuotta kotiäitinä, ja nyt hän on koko kesän kouluttautunut ja opiskellut.Kahden viikon päästä alkaa työt.
Stressaantuuhan siinä, kun lähtee kuudelta aamulla ja palaa seitsemältä illalla, edessä pyykinpesua ja sun muita pikku askareita kotona. Isällä aika kuluu kaikenlaisessa muussa touhuamisessa. Kaikki se stressi sitten purkaantuu meihin, lapsiin, eritavoin. Tiuskitaan, komennellaan, kielletään ja kun äiti hermostuu, isä ahdistuu jolloin äiti ahdistuu ja isä ahdistuu lisää, mistä seuraa, ettei kukaan voi hyvin. Se kieltämättä pistää ajattelemaan, että JOS kaikki olisi TOISIN. JOS äidillä olisi jo työ, ei tarvitsisi stressata opiskelujen takia. JOS vaankaan omistaisin auton ja ajokortin, niin moni asia (kaupassa käyminen, jalkapalloturnauksiin kuskaaminen yms) helpottuisi. Syytän usein itseäni, mikä on väärin, koska en vain pysty tekemään joitakin asioita vielä. minulta ei pitäisi vaatia joitakin asioita. Mielestäni multa vaaditaan tälläkin hetkellä aivan liikaa. Mitä antaisinkaan, jos voisin hetkeksi unohtaa, päästää irti ja olla joku muu. Mulla on liikaa vastuuta.

Eletään samojen vaivojen kanssa, molemmilla omassa mittakaavassa. Jaksamista!

P.S. Olen samaa mieltä kuin edellinen viestiisi vastannut, että elä elämääsi, tai miten hän nyt sitten kirjoittikaan.

Aluksi haluan sanoa, että olet erittäin _vahva_ sillä kykenet kirjoittamaan asiasta(, silti vaikka tapauksesta onkin kauan.)
En tiedä oletko jo, mutta puhuminen sellaiselle ihmiselle, joka vilpittömästi haluaa kuunnella ja olla tukena, auttaisi valtavan paljon!
Itselläni on myös erittäin rakas ja tärkeä isä, joka on minulle, niinkuin sinä sen sanoit, tukipylväs. Olen usein ajatellut, että mitä jos hänet menettäisin. Silti en osaa edes kuvitella tuskaasi. Olen todella pahoillani puolestasi.
Toivotan sinulle voimia huolehtia perheestäsi, mutta ennenkaikkea lujuutta pitää kiinni omasta ONNESTASI! Jos sinä et voi hyvin, et varmastikaan pysty antamaan tarpeellista tukea muille. Ehdotan siis, että kysyt itseltäsi, mitä sinä todella haluat tehdä, mistä SINÄ tulet onnelliseski, ja voitko SINÄ hyvin. Sinun on tärkeää nyt huolehtia itsestäsi, sillä olet kokenut suuren menetyksen. En suosittele unohtamaan tai jättämään perhettäsi, mutta olemaan senverran "itsekäs", että kykenet ymmärtämään mikä on Sinulle parhaaksi(, et ole perheellesi velkaa)! Älä ota harteillesi sellaista minkä hoitamiseen ketään ei ole yksin tarkoitettu. Selvitä mikä on Sinun tiesi onneen! VOIMIA! :)

Ja totta, kyllä kaikki kääntyy hyväksi, elämään voi luottaa! :)