10 vuotta on oltu yhdessä 7 aviossa. On kaksi yhteistä lasta, rakennettu unelmien koti. Sitten mies päättää, ettei tämä olekkaan hänen elämäänsä. Hänellä ei ole sellaisia tunteita minua kohtaan kuin tulisi olla avioliittoa jatkaakseen. Tunteita kuitenkin on, ikävöi minuakin poissa ollessaan jne.
Kokee suurta yksinolon tarvetta, halua vastata itse itsestään ja olla onnellinen.
Minusta meillä on ollut kaikin puolin ihan hyvä yhdessä. Minä olen ollut ehdottomasti hallitsevampi aina, mutta mies passiivisempana ihmisenä on mielestäni antanut minun suunnitella ja hoitaa juttuja.
Nyt viimeinen vuosi on ollut erityisen rankka yöt huutelevan ja päivät kitisenvän lapsen kanssa. Ollaan oltu väsyneitä ja kiukkuisia molemmat. Läheisyyskin tuntuu hukkuneen kokonaan.
Otin asian puheeksi, kun lapsen osalta on alkanut rauhoittua ja on saatu nukkua taas itsekkin. Mies vaan ilmoitti että haluaa eron. Hän on aina ollut todella huono käsittelemään ongelmia ja kestämään ristiriitaisia tilanteita.
En voi olla miettimättä tekeekö nyt itsensä kannalta suuren virheen. Aina hänelle on perhe ja lapset olleet todella tärkeitä ja nyt vain oma onnellisuus ja hän itse. Itse en missään nimessä olisi halunnut erota, mutta pakkohan se on toinen päästää menemään.
Mitä jos hän yksin jäädessään huomaakin kuinka hyvää jätti taakseen?
Kokee suurta yksinolon tarvetta, halua vastata itse itsestään ja olla onnellinen.
Minusta meillä on ollut kaikin puolin ihan hyvä yhdessä. Minä olen ollut ehdottomasti hallitsevampi aina, mutta mies passiivisempana ihmisenä on mielestäni antanut minun suunnitella ja hoitaa juttuja.
Nyt viimeinen vuosi on ollut erityisen rankka yöt huutelevan ja päivät kitisenvän lapsen kanssa. Ollaan oltu väsyneitä ja kiukkuisia molemmat. Läheisyyskin tuntuu hukkuneen kokonaan.
Otin asian puheeksi, kun lapsen osalta on alkanut rauhoittua ja on saatu nukkua taas itsekkin. Mies vaan ilmoitti että haluaa eron. Hän on aina ollut todella huono käsittelemään ongelmia ja kestämään ristiriitaisia tilanteita.
En voi olla miettimättä tekeekö nyt itsensä kannalta suuren virheen. Aina hänelle on perhe ja lapset olleet todella tärkeitä ja nyt vain oma onnellisuus ja hän itse. Itse en missään nimessä olisi halunnut erota, mutta pakkohan se on toinen päästää menemään.
Mitä jos hän yksin jäädessään huomaakin kuinka hyvää jätti taakseen?
Vastaukset 29
Vanhimmat
Miehellä on kaksi syytä lähteä lapsiperheestä.
1. Vaimon luonne (rakkaudettomuus, pihtaaminen, nalkuttaminen, alistaminen)
2. Vieras nainen
Sanot olevasi hallitseva. Se riittää.
Mulla oli noi molemmat. Vaimo oli pirttihirviö ja löysin uuden naisen.
Aivan. Epäilen, että ap:n tapauksessa on myös kysymys molemmista. Miehet ei muutenkaan aivan helpolla eroa ja suurin osa eroista on vain naisen hakemia.
En oikein usko noihin kumpaankaan, niin suoraan on mies puhunut. Monella asialla minua loukannut ja silti olen pyytänyt kaiken suoraan sanomaan. En ole anellut jäämään, itsehän se on ymmärrettävä jos niin käy.
Ja kyllä mä onnea miehelle toivonkin. On hän mulle rakas ja hänen tunteensa tärkeät. Siltikin en voi olla ajattelematta, ettei nyt kyllä tehty mitään asioiden parantamiseksi yhdessä.
Aika parantaa haavat, lapsista saa voimaa, mutta siltikin on niin vaikea ymmärtää.
Sun täytyy aina muistaa että jos mies on huono puhumaan niin hän ei ehkä ole osannut kertoa pahasta olosta aikaisemmin.
Usko mua kun sanon, mies ei viihdy hallitsevan naisen kanssa. Se asetelma ei toimi. Yritä saada se miehesi terapiaan tai mene edes itse. Jotkut ihmiset eivät sovi yhteen, näin meillä ainakin oli.
Onko sulla huono itsetunto kun haluat hallita, kontrolloida asioita? Se on paha juttu miehen kannalta.
Minä olen elänyt miehenä tuon vaiheen myös ja lyönyt lopulta ns.hanskat tiskiin kun en kertakaikkiaan enää jaksanut toteuttaa kaikkia niitä vaatimuksia joita minulle asetettiin.
Vaimo,kaikki kunnia hänelle kaunis ja hyvä perheen äiti,oli suunnitellut kaiken,mitä minun tulee seuraavaksi tehdä,jos siihen kykenin palkkio tuli makuuhuoneessa aika eleettömästi tosin.
Rakensin meille lähes neljasataa neliöisen talon,en yksin koska talo on täystiilitalo niin muuraria tarvittiin ja apumies oli muurauksen ajan palkkalistoilla.Sähköt ja putkityöt on alan yrittäjien tekemiä.
Talo valmistui puolessatoista vuodessa vaikka kävin ansiotyössä koko rakentamisen ajan.
Ennen talon valmistumista,kun tein lähes ympäripyöreitä vuorokausia sisä töiden kanssa meinas jo kerran leikata ns.kiinni kun tuntui siltä etten kertakaikkiaan selviä tästä.Vaimo sai minut kuitenkin jatkamaan ja tulihan siitä valmista kun tuli ajattelin vetää välillä henkeä ennen pihatöiden tekoa.
Sehän ei vaimolle sopinut,siitä olisi hänen mielestään vain heti pitänyt jatkaa samaa tahtia.Seurauksena oli jatkuvaa vinoilua kyvyttömästä miehestä kun meni maku sänkyhommiinkin.Siitä se sitten jatkui ja aina vaan paheni vaikka välillä jo teinkin piha töitä,mutta kun siinä ei hänen mielestään tapahtunut tarpeeksi niin hän ryhtyi oikeen olantakaa solvaamaan ja panettelemaan minua tutuille ja joskus täysin tuntemattomillekkin.
Kesti tuota nöyryyttelyä 10v.kunnes sitten ilmeni,että hänellä oli ollut suhde toisen miehen kanssa koko avioliittomme ajan.
Silloin meni kuppi nurin otin henkilö kohtaiset tavarat mukaan ja muutin VVOn vuokrakämppään.
Perheessä on kaksi aikuista lasta jotka ovat jo omillaan omien perheidensä kanssa.
Järkyttävää on se,että kun sanoin kertovani lapsillemme hänen salarakkaastaan,niin hän sanoi minulle kylmästi,kenen lapsille sinä kerrot koska meillä ei ole yhteisiä lapsia.
Homma on kesken kiinteistö on velaton,mutta hän ei suostu myyntiin eikä maksamaan minulle kuuluvaa osuutta,saa nähdä miten tässä jaksaa jatkaa kaiken sotkun keskellä.
Ihmettelen, että miksi kestit huonoa käytöstä noin pitkään? Millaisin keinoin yritit saada muutosta aikaan?
Eihän suihteessa saa olla kyse "kestämisestä"... Minusta aikuinen ihminen on vastuussa itse siitä, miten antaa itseään kohdella. Jokainen on vastuussa siitä, että kertoo tunteistaan ja ajatuksistaan puolisolleen sekä vaatii kunnioittavaa käytöstä.
Joku sanonta sanoo "niin makaa kuin petaa"...
Ompa järkyttävä tapaus, ja taatusti todenmukainen. Hyvä kanssaveli, ota lakimieheen yhteyttä, laittakaa se kiinteistö käräjäoikeuden päätöksellä myyntiin. Ei muuta kuin onnea muualle rakentamaan, itse vaihdan paikkakuntaa 1. kesäkuuta.
Jos laspet ovat syntyneet avioliiton aikana niin ne ovat suomen lain mukaan sinun jos et liistä isyyttä ja jos kiistät niin laitappa vaimosi maksamaan lasten elatus sinulle takaisin. Ota virallinen pesänjakaja niin talo menee myyntiin alta aikayksijkön ja loppuu vaimosi kiukuttelu. Miksi sinä lahdit talosta koska olisit voinut ex heittää pihalle ihan suoraan niin voisit itse asua siinä talossa. Jos ite pysytyt niin osta ex pihalle siitä jos haluat sen talon.
Kiva tarina, faktat vähän heittää. Ensinnäkin on täysin mahdotonta rakentaa ansiotyön ohessa lähes 400 neliöinen talo tuossa ajassa, vaikka tiilimuurauksen ja putki sähkötyöt tekisi ulkopuolinen. Toisekseen semmoiseen suoritukseen pystyvä mies on varmaan sen verran fiksu, että tietää tuon kiinteistön osuusongelman ratkeavan ihan läkipykälien mukaisesti eli myyntiin menee jos ei keskenään hyvityssummaa saada sovittua.
En saa ap:n kirjoituksesta sellaista kuvaa, että hän olisi mitenkään ylihallitseva. Useasti perheessä vain toisen on otettava se homma haltuun, jos toinen ei ota. Käsitin, että mies on hyvin passiivinen.
Toivottavasti mies saa jotenkin selvitettyä nuo ongelmansa ja tulee järkiinsä. Elämänne kuulostaa oikein hyvältä elämältä ja miehesi ei jostain syystä vain ymmärrä, että tuo on rakkautta...siis että kaipaa toista ja välittää. Eihän se jatkuvaa ilotulitusta voi olla, varsinkaan lapsiperheen arjen keskellä. Vielä se aika tulee, että on taas sen ilotulituksenkin vuoro, siis teillä keskenänne, jos niin haluatte.
Onnea ja jaksamista!
Siinäpä se onkin. Kun vain toinen ottaa homman haltuun, niin liitto on epätasapainoinen. Toisenlaisen kumppanin kanssa passiivisesta miehestä (tai vaimosta) saattaa tulla kovinkin aktiivinen ja osallistuva.
^^Näin minäkin ajattelin.
Vuosi on ollut todella rankka ja sen jälkiä itsessänikin korjaan pitkään. Onneksi nyt jo on paljon helpompaa sen suhteen.
Hallitsevampi olen ollut, mutta en ole miestä alistanut tai muutakaan vastaavaa. Hyvä tämä suhde on ollut.
Miten saan itseni uskomaan, että toinen vaan kokee rakkautensa loppuneen :(
Silloin kun itse rakastaa ja on kokenut suhteen vielä hyväksi, on hyväksyminen vaikeaa. Minusta teillä on meneillään suhteessanne kriisi. Miehesi näkee ratkaisuksi eron, joka toisaalta voikin häntä auttaa mutta tuskin ratkaisee kriisiä.
Ehkä yksin asioita päässään pyöritellessään, hän on vakuuttunut siitä että ero on ainoa ratkaisu. Kannattaa ehkä yrittää hakea ammattiapua... miehesi voi vaikka huomata, että ahdistuksen lähde on hänen oma kehityskriisinsä tms... ei perhe.
Ei kannata luovuttaa. Ja tuohon hallitsevuuteen sanon yleisellä tasolla, että moni mies haluaa vahvan ja hallitsevan vaimon. Joskus suhteessa mies on niin saamaton ja päättämätön, ettei asioissa päästä mihinkään päätökseen, jos nainen ei niitä tee. Parisuhteita on kaikenlaisia ja niissä jokaisessa on oma dynamiikkansa. Minullekaan ei välittynyt sinusta sellaista vaikutelmaa, että olisit ylihallitseva. Jos tunnet, että suhteellanne olisi tulevaisuus niin kerro se miehellesi ja pyydä häntä työskentelmään puoli vuotta teidän suhteen eteen. Sitten teette ratkaisunne.
Olen itse keskellä eroprosessia myös. Hitaasti, mutta vääjämättä kohti eroa mennään. Mieheni tahdosta. Aivan järkyttävä tilanne 20 vuoden liiton jälkeen jäädä yksin. Vastentahoisesti, vielä rakastaen.
Pitää huomata, ettei ero ole välttämättä ap:n miehelle ollenkaan kriisi, vaan juuri päinvastoin: liiton jatkaminen on. Harvempi sanoo erotessaan todelliset syyt, koska ne loukkaisivat rankasti jätettyä puolisoa. Joissain asioissa vaikeneminen on edelleen kultaa. Kun mies haluaa eron, niin sitä on ihan turha selitellä miksikään muuksi, kaikkein vähiten miehen henkilökohtaiseksi kriisiksi.
Miehenä voin sanoa, että teillä on tilapäistä vaikeutta, ns. vastamäkeä. Järjestäkää yhteinen kesälomamatka tavalla tai toisella, vapaalla aikataululla, esim. automatka Keski-Eurooppaan. Me olemme tehneet sen perheen kanssa kahdesti, 2 viikkoa heti kesäkuun alusta. Vaikka se ei poista asioita, se nollaa kaiken täysin. Palattuanne ette ole samoja ihmisiä kun sinne lähtiessänne. 1300€/viikko riittää jopa isolle perheelle.
Esimerkki omalta Keski-Euroopan automatkalta perheen kanssa: turpaan tuli vaimolta autossa, lasten silmien edessä. Voi käydä noinkin päin. Tosin nyt onkin harkinta-aika käynnissä.
Hei, sinulla on nyt yks juttu pielessä: sinä mietit asioita miehen kannalta: että tekeekö mies virheen, eikö hän muka ole onnellinen jne... Anteeksi nyt vaan, mutta asenteesi on varsin holhoava, kun kyse on kuitenkin aikuisesta miehestä, jolla on omat aivot ja oma tahto.
Et voi tietää, miltä toisesta ihmisestä tuntuu, et edes pitkässä parisuhteessa. Ihmiset muuttuvat ajan mukana, et sinäkään ole se samaa nainen kuin alttarilla seisoessasi. Sinä tiedät, mikä sinut tekee onnelliseksi, mutta et voi tietää, mikä miehen tekee. Vaikka mies on teillä ollut se passiivisempi osapuoli, luvalla sanottuna mallia "perässä vedettävä", ei se tarkoita, etteikö hänellä olisi omaa tahtoa ja omia toiveita. Sinä olet määrätietoisempana osapuolena vetänyt firmaa nimeltä perhe ja mies on siihen ollut aikansa tyytyväinen, mutta nyt ei ole.
Joskus vaan kuppi menee nurin... Itsellä se meni juurikin päinvastaisesti: väsyin olemaan jatkuvasti se miestä perässä vetävä "jyrä". Kerroin hänelle useaan otteeseen selvin sanoin, että toivoisin hänenkin joskus ottavan vetovuoron perheen asioissa, toivoisin häneltäkin jotain muuta kommenttia kuin "joo, mikäs siinä", kun esitin jotain valmiiksi pureskeltua ratkaisua kyllästyttyäni odottamaan aloitetta häneltä, taas kerran... Tilanne kärjistyi, kun lähiomaiseni sairastui vakavasti ja sittemmin kuoli - ja niinä aikoina olisin kaivannut tukea elämänkumppanilta. Edes pientä elettä siihen suuntaan, että hän huolehtii minusta ja lapsista, kun olen heikoilla... No ei se niin mennyt, ei. Tunsin itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan, mutta pakko oli jaksaa - koska ei lapsien asia ole aikuista äitiään tukea, vaan kun tukea ei toiselta aikuiselta saa, sitten purraan hammasta ja jaksetaan väkisin. Nyt, viisi vuotta myöhemmin olen eronnut nainen. Exän on ollut pakko ottaa lusikka kauniisti käteen ja opetella oma-aloitteisuutta, kun touhuaa lasten kanssa joka toinen vkl. On oppinut kaikenlaista suht oleellista arkisesta elämästä... Hyvä niin. Itse olen oppinut antamaan itselleni löysää - nytkin istun tässä koneella tovin, vaikka ulkona paistaa aurinko ja puutarhassa työt odottavat. Ei aina tarvitse suorittaa...
"Sitten mies päättää, ettei tämä olekkaan hänen elämäänsä. Hänellä ei ole sellaisia tunteita minua kohtaan kuin tulisi olla avioliittoa jatkaakseen. Tunteita kuitenkin on, ikävöi minuakin poissa ollessaan jne.
Kokee suurta yksinolon tarvetta, halua vastata itse itsestään ja olla onnellinen"
Aika selvä tapaus: miehellä on toinen nainen katsottuna, sitähän se "yksinolon" tarve on. Ei mies pitkän parisuhteen jälkeen osaa "vastata itsestään", varsinkaan kun on ollut saamaton nyhjäke. Antaa miehen mennä, puolen vuoden kuluttua tulee takaisin.
"Minusta meillä on ollut kaikin puolin ihan hyvä yhdessä"
Miehesi haluaa nyt erota, joten hänellä ei ole ihan, eikä edes melkein hyvä olla kanssasi.
Nyt on selvinnyt toisen naisen kuvioissa olo 5kk ajan. Pelkkää viestittelyä, soittelua ja pari kertaa ovat tavanneet. Tai tälläisen tarinan sain, kun mies kiinni jäi. Heidän välillään on kaikki kuopattu ja nyt mies haluaa erota. Saadakseen olla yksin, koota ajatuksiaan, päättää itse asioistaan ja miettiä onko tunteita minua kohtaan.
Tietysti ensimmäisestä viestistä saa varsin vähäisen kuvan koko suhteesta. Miehelle perhe on ollut aina kaikki kaikessa ja senpä vuoksi ihmettelinkin miksi näin nopealla päätöksellä jättää kaiken jonka on aina kokenut todella tärkeäksi itselleen. Tuon naisen kuvioissa olo selittää tietysti tilannetta.
Kaikki meidän tutut on aivan yhtä äimänä tapahtuneesta. Kaikkien kommentti tuntuu olevan, että tuntuu kuin kertoisin jostain muusta ihmisestä. Ja siltä itsestäkin tuntuu.
Voi ei! Tämä on aina niin surullista kuultavaa, kun muuten järkevä "ukko" menee sekaisin kriiseissään. Toivon teille onnea jatkossa. Eikö mies suostuisi kuitenkin siihen, että lähtisitte juttelemaan asioista ulkopuolisen ihmisen kanssa? Hänelle tuo voisi tehdä hyvää.
Joku kritisoi sitä, että et saisi miettiä, katuuko mies jatkossa nyt tehtyjä ratkaisuja. Minusta on hyvin tyypillistä naisille pohtia asioita eteenpäin ja koko perheen kannalta. Miehet miettivät enemmän sitä tämän hetken omaa onneaan, varsinkin noissa hormonihuumissaan. Mutta siinä kirjoittaja oli oikeassa, että yritä nyt keskittyä omaan itseesi. Pidä itsestäsi huolta! Yritä saada mies puhumaan asiantuntijan kanssa, mutta jos hän nyt huumassaan päättää heittää hyvän yhteisen elämänne pois, niin et sille mahda mitään. Keskity sinä omiin juttuihisi ja lapsiin. Kannattaa kuitenkin pitää huolta, että jos/kun isä muuttaa erilleen, niin hän ottaa myös vastuuta arjesta lasten kanssa. Voi olla, että ne menohalut tyssää siihen ja sen lisäksi myös sinä saat aikaa hoitaa itseäsi. Ja jos mies huomaa, että alat huolehtimaan itsestäsi ja omista asioistasi etkä jää hirveästi hänen peräänsä itkemään, voi sekin hänet herättää.
Ukot on heikkoja! Naiset pyörittävät tätä maailmaa!
"Kannattaa kuitenkin pitää huolta, että jos/kun isä muuttaa erilleen, niin hän ottaa myös vastuuta arjesta lasten kanssa. "
Tämähän ei ole äidin päätettävissä. Isä tapaa lapsiaan silloin, kun sattuu huvittamaan ja jos ei huvita, ei tapaa.
Kun mies on päättänyt erota, niin hän eroaa. Se on fakta ja siinä terapia on täysin turhaa ajanvietettä. Koska ap sanoo rakastavansa miestään, niin hän jää myös roikkumaan ja odottelemaan josko mies sittenkin vielä joskus päättäisi toisin ja palaisi takaisin. Tähän ap perustaa elämästään seuraavat viisi vuotta. Vähintään. Ap ei keskity omiin juttuihin, koska niitä ei ole. On vain suuri rakkaus, mies, joka on ap:n elämä. Mieskään tuskin panee pahakseen, ettei ap myöskään hakeudu uuteen miessuhteeseen.
Mitä enemmän elää toisen kautta eikä omaa elämäänsä, sitä vähemmän oikeasti tuntee puolisoaan. Mitä enemmän on elänyt toisen kautta, sitä mahdottomammalta tuntuu ajatus erosta, suorastaan maailmanlopulta joskus. Tuntuu kuin erossa lähtisi omasta itsestä mukana suuri osa tms. On "rikki mennyt" olo.
King Corvaxko se siellä taas?
Tartunpa tähän nyt kuitenkin...
"Tämähän ei ole äidin päätettävissä. Isä tapaa lapsiaan silloin, kun sattuu huvittamaan ja jos ei huvita, ei tapaa. "
Kyllä kai ne lapset ovat ihan siinä isän kuin äidinkin? Että eikö niiden lasten tulisi elää sekä äitinsä että isänsä kanssa? Miehet aina itkevät sitä, kun lapset menevät erossa "aina" äidille, mutta tässä sitä nähdään, miten kiinnostuneita miehet oikeasti ovat lapsistaan erotilanteessa.
Sitä sattuu paremmissakin perheissä, voi voi. Mitäpä tuohon sanomaan mitään ja lisäämään. Koita pärjätä!
Tässä vaiheessa hormonityrskyä miesnyhjäkettä on turha parisuhdeneuvojalle hinata perässä. Anna nyhjäkkeen muuttaa omilleen ja kokeilla, löytyykö muista naisista se onnen ja auvon tunne elämään. Jos ei löydykään, niin haluaa palata perheensä luo. Siinä vaiheessa on sitten parisuhdeneuvojastä hyötyä. Ehkä. Vaimokin on jo saanut etäisyyttä nyhjäkkeeseen ja koko kuvioon tulee perspektiiviä.
Ei siihen auta mikään, se vaan on kärsittävä ja käsiteltävä.
Soita äkkiä joku kiva lohtusänkyvakipano niin unohtuu noi ero jutut.
Samaa mieltä, jos jostain vanhalta hyvältä heilalta saa lohtuseksiä, niin se auttaa murtunutta sydäntä. Todennäk. se entinen passiivimiehenkuvatus ei ollut mikään seksitaituri. Nyt kohti kuumia kesäöitä vaan. ( Tosin ei helppoa jos käytettävissä ei ole sopivaa partneria )
Lisää on käynyt ilmi.. Työreissuilla tavanneet 7kk ympäri suomea. Löysin paljon sähköpostiviestejä ja niin on rakastettu ja ikävöity.. Ja paljon paljon muuta, en edes tunnista miestäni noista viesteistä.
Ilmankos on ollut niin stressaantunut ja väsynyt, kuluttaahan tuollainen kaksoiselämä.
Epäilen, että suhde jatkuukin vielä.