Paikasta toiseen meneminen

ensittiiä

Miksi paikasta toiseen meneminen mielletään trendikkääksi? Kyllä ihmiset leuhkivat lomareissuillaan.

Minäkin nuorena kuvittelin, että joku toinen paikka on aina parempi kuin nykyinen ja oli jotenkin hienoa kertoa käyneensä jossain!?
Helsinkiläiset olivat hienoja ihmisiä maaseudun asukkaiden mielestä. Myös ne maaseudulta Helsinkiin muuttaneet.
Monilla ihmisillä muuttui äänensävy kiltimmäksi ja kunnioittavaksi, kun joku helsinkiläinen tuli käymään.

Mitä vikaa on pysyä paikoillaan? Pitäisikö ihmisten, joilla on perhe ja lapsia, muuttaa työn perässä ja vähät välittää siitä, että lapset voisivat haluta pysyä paikoillaan?

66

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinun olisi pitänyt jättää aloitukseesi vain tuo ensimmäinen lause.
      Joka on siis se kateutesi aihe, kateutesi heitä kohtaan jotka elävät ja matkustelevat omillaan. Tallinnaa en usko sinun tarkoittavan, sinne reissaavat spurgutkin.

      Muuten, jokainen saa pysyä paikoillaan, kunhan elättää siellä itsensä ja maksaa paloturvallisuuden, Poliisin ja Ambulanssipalvelut.
      Niitä ei saa maksattaa koskaan kotikuntansa ulkopuolisilla.

      Ja se että meitä Stadilaisia kunnioitetaan, se johtuu siitä että olemme kiertäneet Havis Amandan patsaan kolmasti lakki pois päästä ja nähneet, ainakin yhdet lakkiaisensa.

      H.

      • Voi elämän kevät Sinun juttujasi. Kaikella kunnioituksella.
        Harvoin täällä vierailevana kuitenkin toisinaan mietin,
        millaisesta päästä ne oikein sikiävät?

    • Tota noin...jokainen saa elää tavallaan ja jos todellakaan ei muu asia kiinnosta kuin oman perunakellarin ovi niin se on ok kans, mutta mikä ei oo niin kauheen ok on tulla purnaamaan tänne siitä miten muut haluavat elää elämänsä.

      • Oman perunakellarin ovi ; ))

        No, asiaan olen täysin samaa mieltä kanssasi. On luonteita jotka liikkuvat ja luonteita jotka eivät liikahda.

      • "Pretty white woman of mine"
        "Du, vacker vit, Duvan min"

        Minusta aloituksen viimeinen lause viittasi kaipuuseen, että Stadilta voisi edelleenkin riistää rahat oman kuntansa ja elintapansa elättämiseen?

        H.

      • shame on
        hunksz kirjoitti:

        "Pretty white woman of mine"
        "Du, vacker vit, Duvan min"

        Minusta aloituksen viimeinen lause viittasi kaipuuseen, että Stadilta voisi edelleenkin riistää rahat oman kuntansa ja elintapansa elättämiseen?

        H.

        Mitä mieltä olet Jakomäestä? Maaseudun perilliset tonkivat roskiksesta ruokaa, kun vanhemmat käskevät.

      • shame on kirjoitti:

        Mitä mieltä olet Jakomäestä? Maaseudun perilliset tonkivat roskiksesta ruokaa, kun vanhemmat käskevät.

        "shame on"

        Aikasti vanha on poliitikkojen toivomus Eurooppalaisesta Suomesta.
        Ja aikasti kauan on käärmettä ajettu pyssyyn, ja pikkuhiljaa se sinne alkaa luikertelemaan.
        On vain niin, että enää ei löydy poliitikkoa joka liipasinta painaisi.

        Meillähän on ollut paljonkin outoja murteita puhuvia roskisten kaivajia, Idols yhtenä esimerkkinä, Tangomarkkinat, Sibelius-viulukilpailu ja niin edespäin.
        Kyllä niistä aina joku löytää ehjän munalaatikon, munineen.
        Pitää vain löytää oikea roskis, parhaimmat roskikset on vain siirretty Kiinaan ja muualle sinnepäin.
        Ja lisää kaivajia tulee, koska kotimaatilan kaivaminen ei tunnu Stadilaisen seksikkäältä.
        H.

      • Mielikuvitus lennoss

        Mutta täähän on purnauspalsta! ;)

        Minuu, kuten ehkä aloittajaakin, kiinnostaa hirmun moni asia ja ilmiö, vaikka enimmäkseen katselen maalimaa oman perunakellarin oviaukolta.

        Olen tullut huomaamaan, että matkustelu ei välttämättä avarra muuta kuin lompakkoa.

      • Mielikuvitus lennoss kirjoitti:

        Miten tulit tuohon tulokseen, että matkustelu ei välttämättä avarra, sieltäkö perunakellarin oviaukosta tarkasteltuna?

        Minä olen taas todennut että paikallaan oleminen ei laajenna mitään muuta kuin takapuolta...

      • vais-kuis?
        korpikirjailija kirjoitti:

        Miten tulit tuohon tulokseen, että matkustelu ei välttämättä avarra, sieltäkö perunakellarin oviaukosta tarkasteltuna?

        Kaukaa näkee tarkemmin. Miksipä muiden näkökulmaa halventamaan?

      • kuhan kysyn
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Minä olen taas todennut että paikallaan oleminen ei laajenna mitään muuta kuin takapuolta...

        Mitä mieltä lienet zen-buddhalaisuudesta?

      • kuhan kysyn kirjoitti:

        Mitä mieltä lienet zen-buddhalaisuudesta?

        i mitään mieltä. En ole tutustunut siihen uskontoon. Mutta uskon että jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan. Tai sitten ei.

      • Mielikuvitus lennos
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Minä olen taas todennut että paikallaan oleminen ei laajenna mitään muuta kuin takapuolta...

        Minä tunnen kaaheen monta hoikkapeppuista nojatuolimatkaajaa immeistä ja palijon läskipersauksisia kanariankävijää.

        Yksisilmäinen näkee maailman vaillinaisesti, näki sen sitten kotoa tai taimaasta käsin.

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Miten tulit tuohon tulokseen, että matkustelu ei välttämättä avarra, sieltäkö perunakellarin oviaukosta tarkasteltuna?

        "Luukinttuiseni"

        Kerro miten matkailu enää avartaa?
        Tiedämme jo melkein kaiken erimaiden kulttuureista, olemme katsoneet niiden ulkonäön netistä, kotisohvalta.
        Historialliset nähtävyydet syvemmältä mihin turisti koskaan pääsee.
        Matkailleet silkkitien, venäjän pitkän rautatien, Idän pikajunan, nähneet jokaisen tiilen Kiinamuurista, Bloody Omahan, Prinssit ja prinsessat, kunkut ja kuningattaret, Mehiläistenkin,Saksalaisten rautatienpohjan Taivalkoskella, missä tuhannet luut lepäävät.
        Olemme sukeltaneet Mariaanien hautaan, voimme laskeutua mille kentälle tahansa maailmassa Youtubella.
        Katkaisseet netissä korallinkärjen Suurella valliriutalla, saalistaneet Haita, ihailleet Valaita, tappaneet Valaita...
        Katselleet ilmasta kuinka pasha virtaa Leningradista poispäin...
        Hikoilleet Suomen helteissä, palelleet Suomen pakkasissa...
        Nähneet mitä Islannin mätä Hai tekee naamanilmeille.
        Maailman poppareita olemme katselleet levällään...
        Mikä enää voisi enemmän mitään avartaa, meitä puuttuu vain haju.
        H.

      • kuhan kysyn
        Paloma.se.co kirjoitti:

        i mitään mieltä. En ole tutustunut siihen uskontoon. Mutta uskon että jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan. Tai sitten ei.

        Zen-buddhalaisuus ei ole uskonto.

      • hunksz kirjoitti:

        "Luukinttuiseni"

        Kerro miten matkailu enää avartaa?
        Tiedämme jo melkein kaiken erimaiden kulttuureista, olemme katsoneet niiden ulkonäön netistä, kotisohvalta.
        Historialliset nähtävyydet syvemmältä mihin turisti koskaan pääsee.
        Matkailleet silkkitien, venäjän pitkän rautatien, Idän pikajunan, nähneet jokaisen tiilen Kiinamuurista, Bloody Omahan, Prinssit ja prinsessat, kunkut ja kuningattaret, Mehiläistenkin,Saksalaisten rautatienpohjan Taivalkoskella, missä tuhannet luut lepäävät.
        Olemme sukeltaneet Mariaanien hautaan, voimme laskeutua mille kentälle tahansa maailmassa Youtubella.
        Katkaisseet netissä korallinkärjen Suurella valliriutalla, saalistaneet Haita, ihailleet Valaita, tappaneet Valaita...
        Katselleet ilmasta kuinka pasha virtaa Leningradista poispäin...
        Hikoilleet Suomen helteissä, palelleet Suomen pakkasissa...
        Nähneet mitä Islannin mätä Hai tekee naamanilmeille.
        Maailman poppareita olemme katselleet levällään...
        Mikä enää voisi enemmän mitään avartaa, meitä puuttuu vain haju.
        H.

        Hunksz@

        Näin TV-ohjelman Turkin Efesoksesta. Ei Efesos ole miltään TV:ruudusta katsottuna.

        Ei kuvittelemalla saa sitä fiilistä minkä tuntee kun koskettaa noita tuhansien vuosien vanhoja rakennuksia. Kävelee katua, jossa on kävelleet faaraot ja apostolit.

        Vietimme Efesoksella yhden helteisen päivän, matkustimme laivalla Saamoksen saarelta Turkin puolelle Kuşadasıin ja siitä linja-autolla Efesosen rauniokaupunkiin. Upe matka menneisyyteen.

        "ilmastoluiseni"

        Olet siinä mielessä oikeassa että varpaat tekevät historioitsijan.
        Vaikkakin muinaisilla olivat jotkut läpyskät varmaankin jaloissaan.
        Itkumuurissakin paljon on kädenjälkeä, joku niistä kännisen varmaan, viiniä nauttineen rakentajan.
        Nykyaikaisen, partaisen..Mustahattuisen, kädenjälkikin sitä kattaa.

        Suomessakin on vanhempiakin juttuja, joiden päälle voisi laskea kännykkänsä, vaan niin ei saa tehdä, koska hiki haihtuu ja valaistuminen valkaisee.
        Minä nautin myös, vaan toisin kuin sinä, ja niin on hyvä.
        Ei toinen ole parempi toista.

        Kumpi meistä siis kehut ansaitsee, se kun jessen haudan on nähnyt?
        Vai hänkö, netin syvyyksiin, sukeltaen käynyt?
        Onko parempi hän, joka rahoillaan kehuu?
        Jota temppelin pihalta ruoskitaan pois?

        Vai hän, joka nöyrästi halvalla kulkee?

        H.

      • bessie*
        Mielikuvitus lennoss kirjoitti:

        Mutta täähän on purnauspalsta! ;)

        Minuu, kuten ehkä aloittajaakin, kiinnostaa hirmun moni asia ja ilmiö, vaikka enimmäkseen katselen maalimaa oman perunakellarin oviaukolta.

        Olen tullut huomaamaan, että matkustelu ei välttämättä avarra muuta kuin lompakkoa.

        Pakko kysäistä sinulta, "Mielikuvitus lennossa"

        Onko sinun perunakellarisi asuintalosi kellarissa?

        Olen jostain syystä aina ollut tavatoman viehättynyt maakellareista, etenkin sellaisista joissa on näkyvissä luonnonkivistä muurattua? seinää.
        Et kai sentään sellaisen oviaukolta enimmäkseen maailmaa katsele?

      • ?*
        Mielikuvitus lennos kirjoitti:

        Minä tunnen kaaheen monta hoikkapeppuista nojatuolimatkaajaa immeistä ja palijon läskipersauksisia kanariankävijää.

        Yksisilmäinen näkee maailman vaillinaisesti, näki sen sitten kotoa tai taimaasta käsin.

        Niinpä, miksipä muuten olisi niin paljon porua lentokoneen istuinten riittämättömyydestä pihvipersuksen kokoon verraten?

      • Mielikuvitus lennos
        bessie* kirjoitti:

        Pakko kysäistä sinulta, "Mielikuvitus lennossa"

        Onko sinun perunakellarisi asuintalosi kellarissa?

        Olen jostain syystä aina ollut tavatoman viehättynyt maakellareista, etenkin sellaisista joissa on näkyvissä luonnonkivistä muurattua? seinää.
        Et kai sentään sellaisen oviaukolta enimmäkseen maailmaa katsele?

        Toi mun pottukellarini on semmoinen maanpäällinen olintila. :)

        Siellä on perunoita maaliman joka kolkasta.

      • Mosalainen
        shame on kirjoitti:

        Mitä mieltä olet Jakomäestä? Maaseudun perilliset tonkivat roskiksesta ruokaa, kun vanhemmat käskevät.

        Ei Jakis ole enää läheskään niin slummi kuin mitä se oli 70-luvulla. Sen ajan slummit ovat siistiytyneet "uloskasvamisen" myötä ja tilalle on tullut uusia nykyajan slummeja, vain Malmi vanhoista taitaa olla entisensä ellei pahempi. Käy käyskentelemässä Vuosaaressa tai Viikissä, siellä näet mitä tämän päivän slummi on

    • ;)

      Lentoliikenne varmaan kielletään pian. Eihän sen saastuttavampaa ole monikaan asia Telluksellamme.

      Turhaa matkustelua paikasta toiseen. Kulkekoot apostolin kyydillä, jotka eivät kotonaan viihdy.

      • Joo sit kun telekineesistä tulee totta. Toivottavasti pian, niin ehdit sen nähdä elinaikanasi. Paikasta toiseen siirtyminen on ihmisen perustarve, niinkuin syöminen, juominen, hengittäminen ja seksi. Oikeesti meille olis pitänyt kaikille antaa siivet niin olis tullut halvemmaksi ja puhtaammaksi tää homma. Ukkoisäjumala teki pahan mokan suunnittelussa.

      • Mistäpäs sait tiedon, että lentoliikenne kielletään pian?

        Voihan sitä käyttää junaa, laivaa tai autoa jos haluaa liikkua?

        Kävellenkö sinä kauppa-autolle vai miten?

      • ;)
        korpikirjailija kirjoitti:

        Mistäpäs sait tiedon, että lentoliikenne kielletään pian?

        Voihan sitä käyttää junaa, laivaa tai autoa jos haluaa liikkua?

        Kävellenkö sinä kauppa-autolle vai miten?

        Onko vielä jossain kauppa-autoja, villejä hevosia? Saunatonttuja?

      • ;)
        Paloma.se.co kirjoitti:

        Joo sit kun telekineesistä tulee totta. Toivottavasti pian, niin ehdit sen nähdä elinaikanasi. Paikasta toiseen siirtyminen on ihmisen perustarve, niinkuin syöminen, juominen, hengittäminen ja seksi. Oikeesti meille olis pitänyt kaikille antaa siivet niin olis tullut halvemmaksi ja puhtaammaksi tää homma. Ukkoisäjumala teki pahan mokan suunnittelussa.

        Elän jo yliaikaa, ei tarvi toiv/totella. Mulla kai siiventyngät selässä kohoaa. Josko niihin joku vitamiini tekisi pidennystä?
        Enkelinmaksaöljy?

      • korpikirjailija kirjoitti:

        Mistäpäs sait tiedon, että lentoliikenne kielletään pian?

        Voihan sitä käyttää junaa, laivaa tai autoa jos haluaa liikkua?

        Kävellenkö sinä kauppa-autolle vai miten?

        "Kiljuiseni"

        Mikäs tästä tuntuu tutummalta?

        "Yleisin keskustelumuoto on tsätti (Chat), sitä harrastetaan silloin kun ollaan kahdestaan. Se voi olla muotoa:

        A: Mää ajattelen että Sääksi...
        B: Nii määki...

        Jos mielipiteet asiasta eroavat:

        A: Junkkarisen syntymäpäivä oli kylläkin eilen, ja huono laulaja se...
        B: On se tänään, mä luin sen jostain, ja se on ihquihana, kuuntele nyt nääkin Hopearuusut, vai mikä tää nyt on...
        Silloin on kyseessä väittely.

        Jos on A, B ja C, ja aiheita on vain yksi, on kyseessä keskustelupaneeli, joka yleensa muuttuu väittelyksi.

        Jos on A, B ja C, ja aiheita on monta, on kyseessä mielipidepaneeli, sekin muuttuu useimmiten väittelyksi.

        Jos on kyseessä A...Ö, on kyseessä keskustelupalsta, joka on aina väittelyä, kiitosta, haukkua ja ilkeilyä, lirkutusta, jankutusta sekä törkeyksiä.

        A...Ö -porukan IQ:sta tai hermoista riippuen, aaltoilee mielipidepaneeli noiden määritteiden välillä.

        Mukana on sitten aina jokunen "siltä väliltä", hän yleensä ei jätä kuollutta aloitustaan kesken vaan pyrkii jatkamaan sitä väkinäisesti, jopa vuosia vanhaa aloitustaan.
        Tuohon kategoriaan kulluu myös senlainen, joka loistavalla sanankäytöllään ja kauniilla Suomenkielellään saa sekaisin toisten pään. Tällaisen viesteihin suhtaudutaan tyylillä: Kauheaa, tyhjää höpötystä, johtuen siitä sekoitetusta päästä. :):)

        H.

      • ;) kirjoitti:

        Onko vielä jossain kauppa-autoja, villejä hevosia? Saunatonttuja?

        Minun saunatonttuni asuu rannan haltiakuusen alla olevassa kolossa. Sieltä se seuraa kartanolla kulkijoita. On asettunut sinne ei matkustele lainkaan. Käyskentelee pihapiirissä, kesällä sen touhuja ei voi nähdä, mutta tavella pienet jalan jäljet hangella kertoo sen olemassaolosta ; ).

      • ;))

        Minun tonttuseni on varsin varteva, jahtaa usein minua talon ympäri, ämpäri kelteisillään, harmaa huopainen saunahattu päässään, pariinsa lavon lämpöiseen syleilyyn.

      • ;)) kirjoitti:

        Minun tonttuseni on varsin varteva, jahtaa usein minua talon ympäri, ämpäri kelteisillään, harmaa huopainen saunahattu päässään, pariinsa lavon lämpöiseen syleilyyn.

        Tukeva tonttu verhoutuneena ämpäriin ja saunahattuun on pelottava näky, olis ns makee seisoskelemassa puutarhassa.

      • ;))
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Tukeva tonttu verhoutuneena ämpäriin ja saunahattuun on pelottava näky, olis ns makee seisoskelemassa puutarhassa.

        Olisiko ideaa, jos laittaisi pihalle moisen suihkulähteen, a la Manneken Pis?
        Sehän pissaa välillä muitakin juomia kuin vettä.

    • hiilarilättä

      Mistähän löytynevät, ja pian, ne monet maapallot, joita me länsimaiset lättäjalat tarvitsemme, jotta saamme lennellä ja pröystäillä oppimallamme tavalla?

      Kiirus tulee.

    • Oletko tullut ajatelleeksi, että jospa ne "leuhkijat" luulevat sinua ystäväkseen ja haluavat jakaa ilojaan kanssasi?

      Keskustelu on vuorovaikutteinen tapahtuma ja äänensävyn valinta voi tapahtua tiedostamattakin ystävällisen, kohteliaasti käyttäytyvän ihmisen kanssa kohdattaessa. ;) Olen usein saanut ilokseni huomata, että toista ihmistä kunnioittava ystävällinen käytös ja puhetapa saattaa sulattaa yrmeimpiäkin esim. erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa.

      Aikaansa seuraava ihminen saattaisi erehtyä luulemaan, että myös omat asenteesi ovat jämähtäneet paikoilleen jonnekin viime vuosisadan puolivälin vaiheille. Silloin maaseudulla usein ihmeteltiin ja ihailtiin helsinkiläisiä. Nyt nuoret saattavat halutessaan lähteä ihan mistä päin Suomea tahansa vaikka suuren maailman metropoleihin opiskelemaan vaihto-oppilasvuodeksi tai kiertelemään maailmaa. Tai jotkut viidennen polven syntyperäiset helsinkiläiset voivat muuttaa maaseudulle, jos kokevat viihtyvänsä siellä paremmin.

      Joskus mediasta näyttää välittyvän kuva, että olisi erityisen "trendikästä" laittaa kaikki ihmiset samaan muottiin. Onneksi se ei ole mahdollista, koska jokainen meistä on oma ainutlaatuinen yksilö. Iloitaan siitä ja iloitaan myös siitä, että lähellämme on erilaisia ihmisiä, jotka ovat valmiit jakamaan kanssamme omia ilojaan ja ajatuksiaan. Se on mielestäni todellista rikkautta. Sellaista rikkautta haluan tavoitella lisää niin kauan kuin elän.

      Kiitos aloittajalle oman, erilaisen näkemyksesi kertomisesta. Toivotan sinulle hyviä hetkiä ja toivon sinun saavan viettää sellaisia itsellesi mieleisessä ympäristössä. En tiedä mitä sinun tai kenenkään muunkaan pitäisi tehdä. Iloitsen lisääntyneistä valinnan mahdollisuuksista, joita on vuosien mittaan avautunut ja näyttää avautuvan lisää meille kaikille - jos niin haluamme.

      Maailmankuvan avartuminen ei ole verrannollinen ihmisten matkustuskilometreihin, vaan määräytyy jokaisen ihmisen oman asenteen mukaan. Joku saattaa tutustua maailmaan perusteellisemmin omalta kotisohvaltaan käsin kuin eri puolilla maailmaa matkusteleva naapurinsa - ja päinvastoin.;)

      Ainoa, mistä ihmisten pitäisi mielestäni "vähät välittää", on toisten ihmisten ajatukset omista valinnoistaan, jotka eivät vahingoita ketään.

      Miksi naapureissa pitäisi olla jotain vikaa, jos he tekevät erilaisia valintoja?

      • "optimisti.Orvokki"

        Laitan tähän kopion aikaisemmasta kommentistani toiseen aloitukseen:

        "Minä en pysty antamaan sinulle selkeää vastausta, vaikka hetken

        mietinkin.
        Kasvoin paperiteollisuuspaikkakunnalla sähköasentajaisäni perheessä,
        jokusen Lehmän ja Sikoja näin, molempia söin.
        Tehtaan luonteesta johtuen, erilaista "maallemuuttajaa" oli paljon.
        Turkkustakin puhuttiin, Karjalasta oli tullut monta mietä, sietä ja

        sievää, kuten tänäpäivänäkin.
        Paha on mennä sanomaan että asuinko maalla vai missä.
        16v. muutin sitten "maailmalle" ja aina olen sen jälkeen asunut

        kaupungeissa.
        Nuoren mieleni täytti myös avaruusteemat ja niiden takaiset elämät.

        Eli, voin vain sanoa että mikään ei hämmästytä minua, mikään ei tunnu

        uudelta, mikään ei vanhalta, kaikka tuntuu olevan paikallaan, omassa

        ajassaan.

        Jossain aloituksessa keskusteltiin metelistä, varsinkin naapurin

        metelistä.
        Minä en ongelmaa tunnista, nukun aina ikkuna auki, Stadissakin.
        Ja täällä ei meteli liiku pusikossa tai ruoholla.
        Kaikkeen tottuu, kun oikein asennoituu elämään."

        Tuntuuko tutulta?

        H.

      • :)

        "optimisti-orvokki"

        Olen rakastunut - olen rakastunut tekstiisi :D

        Ajatuksesi on niin erinomaisesti ajateltu ja selkeästi ja hyvällä suomalaisella kielellä kirjoitettu!!!
        (...en "hyvällä suomalaisella kielellä" tarkoita arvostella sellaisia, joilla substantiivit ja proprit menevät sekaisin isojen ja pienten alkukirjainten osaamisessa..:)

        Olen joskus lukiessani törmännyt ajatuksiisi (harvoin?), ja tullut siihen tulokseen, että minäkin olen optimisti ja tuoksuva kukka :D - ruusu, jonka piikit ovat teräviä, mutta piilossa - piikittävät vain joskus :D

      • O - O
        hunksz kirjoitti:

        "optimisti.Orvokki"

        Tuntuuko tutulta? Olen varmaan saattanut lukea jotain historiastasi palstalta ja olen ollut joissain asioissa samaa mieltä kanssasi. Tällä kertaa en oikein ymmärrä viestisi sisältöä, mutta sehän ei ole sinun ongelmasi. ;))
        Iloitsen puolestasi, jos olet tyytyväinen omaan elämääsi ja toivotan sinulle hyvää jatkoa.

      • :) kirjoitti:

        "optimisti-orvokki"

        Olen rakastunut - olen rakastunut tekstiisi :D

        Ajatuksesi on niin erinomaisesti ajateltu ja selkeästi ja hyvällä suomalaisella kielellä kirjoitettu!!!
        (...en "hyvällä suomalaisella kielellä" tarkoita arvostella sellaisia, joilla substantiivit ja proprit menevät sekaisin isojen ja pienten alkukirjainten osaamisessa..:)

        Olen joskus lukiessani törmännyt ajatuksiisi (harvoin?), ja tullut siihen tulokseen, että minäkin olen optimisti ja tuoksuva kukka :D - ruusu, jonka piikit ovat teräviä, mutta piilossa - piikittävät vain joskus :D

        Kiitos hauskasta ja hämmentävän ystävällisestä palautteesta.
        Luulen, että optimismi auttaa usein ja tekee elämästä mukavampaa, mutta myös piikit saattaavat joskus olla tarpeen. Paljastetaan niitäkin välillä.;)

        Pian saapuu kesä ja ruusut puhkeavat kukkaan...
        Hyviä hetkiä sinulle ja kiinnostavia keskusteluja meille kaikille!

    • No en nyt tiedä omalla kohdalla onko siinä ollut mitään trendikästä tossa mun muuttelussa.
      Pakko on ajanut paikasta toiseen. Sisäinen pakko, en ollut kotonani missään. Hetken jossain jo piti taas muuttaa jonnekin.
      Helsingissä olen asunut, keskustassa ja sivulla.
      Sieltä muutin keskisuomeen taloon jossa ei kulkenut vesi muuta kuin kantamalla. Sekä sisään ja ulos. Puilla lämmitettiin. Ulkona oli wc.
      Ei kummassakaan ollut trendikästä vaan oli ihan erilaista.
      Kummassakin hyvät ja huonot puolensa.
      Nyt asun pikkukaupungissa ja toivon että se ikuinen muuttelu jää jonnekin historiaan. Vaan lupaamaan en mene. Gotlannin reissu on edessä ja joku on kuiskaillut mielessäni minkähänlaista siellä olisi asua.
      Eli jos sisäinen pakko sanoo että muutetaan niin silloin todennäköisesti on vielä lähtö edessä.
      Ja ihan ilman trendikkyyttä.

      • meeriamanda

        Reissulassi olen ollut minäkin, jopa rajojemme ulkopuolelle,. nyt koen et soon tässä.
        Isossa ketjussa aikoinaan oli oltava valmius siirtyyn , ainut oli likan asumisen järjestäminen. Vuokrasin huoneen aamiaisella, ja saimme ihanan perheen tutuiksemme.
        Tyttöni muistaa heitä hääpäivänään edelleen , ja kertoi et on kuin kotiin menisi.

        Minun ainokainen lapsenlapseni...lievästi dysfaattinen... asuu ihan normisti vuokralla, hoitaa netissä asioitaan, käy pankkiautomaatilla ja selviää kaikesta arjentehtävistä.
        Se on jotain sulosointua ymmärrykseeni... kun saan myytyä tuon yksiöni yllätän hänet ostamalla ikioman asunnon. Hintaerot kun ovat moiset, kaupunkiemme välillä.

      • meeriamanda kirjoitti:

        Joskus kuun menen käymään tuolla yhdellä paikkakunnalla ja tapaan siellä ihmisiä jotka ovat koko ikänsä asuneet siellä, tulee mieleeni että ovatko he jotenkin seesteisempiä kun minä. Ovatko onnellisempia.
        Tasaisia ja rauhallisia ovat jotkut heistä, mutta onnellisuudesta ei voi sanoa eikä tietää.
        Oma elämä on nyt siten hyvin pientä että kovin paljon en ole tältä paikalta liikkunut.
        Mutta kaikkea ei voi kokea, sekä paikoillaan oloa koko elämänsä että muuttelua ja kulkemista elämän aikana.
        Joku on sanonut että elämässä ei ole kuin yksi otto, siitä ei saa uusintaa.

        Voit olla onnellinen kun saat sen asunnon ostettua lapsenlapsellesi :))
        Monet ihmiset elää pientä ja onnellista elämää.

    • /+´*

      Ensinnäkin, Helsinkiin muuttaisin vain puolen kilon palasina. Mitä hienoa siinä paikassa on??

      Toisekseen, mitä yhtenevyyttä on lomamatkalla, ja paikkakunnan vaihdolla?

      Minusta parasta on, kun viihtyy kotikonnuillaan. Lomailla voi, missä haluaa.
      Ainakin vielä nykyisillä matkalippujen hinnoilla.

      • reilaaja

        Kun saat eka eläkeläiskortin niin pääset kotimaassa reilaamaan puoleen hintaan. Samoin inreilillä pitkin Euroopan raiteita. On siinä hehkua rinkka selässä junasta laskeutua vieraan maan kamanalle, etsiä mistä löytäis aamukahvin briossilla.
        On tää eläkeläisen elämän vaihtelevaa. Voi sitten leuhkia kavereille on muuten kierretty muutakin kun tahkoo.

    • bessie*

      Jopas on merkillinen kielikuva. Vajaan kolmen kilon painoisena tulin Helsinkiin.
      Olen sieltä hetkeäkään epäröimättä poiskin lähtenyt.
      Yrityksestäni huolimatta en saa mieleeni paikkakuntaa, mihin en voisi muuttaa jos asiat sitä "vaatisivat".

    • Olen elämäni aikana asunut yli kymmenellä paikkakunnalla.
      Helsingissä, monessa pienemmässä kaupungissa sekä maalla.

      Opiskelu ja työ on pakottanut muuttamaan, ei kannata jähmettyä paikalleen, jos muualla on jotain parempaa tiedossa.

      Ihmiset ovat samanlaisia joka paikassa, on mukavia ja vähemmän mukavia. Omasta suhtautumisestakin riippuu miten pärjää toisten kanssa.
      Helsinkiläiset eivät ole sen hienompia kuin muutkaan.

      Kävin eilen Ruokolahdella, sillä voisin jopa vähän leuhkia, on se vaan hieno paikka.

    • Ompas fiksua skrivausta optimisti-orvokilla.
      Tulee mieleen jopa epäilys että sinussa yhdistyy einiinjokapäiväinen akateeminen sekä myös sydämen sivistys.

      • Pirre*

        Sanopa muuta, ja yhtään imartelematta, tulee ihan nöyrä olo hänen "seurassaan". :)

      • O - O

        Kiitos eki. Joskus sokeakin kana löytää jyvän.;))

      • O - O
        Pirre* kirjoitti:

        Sanopa muuta, ja yhtään imartelematta, tulee ihan nöyrä olo hänen "seurassaan". :)

        Voi sinua Pirre, ihmisenä kasvamisessa sinä kuljet etujunassa. On monia perusteltuja syitä, miksi ihailen sinua.
        Aurinkoa ja hyviä hetkiä.

        PS: Perustetaanko palstalle keskinäisen kehumisen kerho?;))

    • Pirre*

      Onneksi voimme valita, saa olla paikoillaankin jos niin on hyvä, tai muuttaa ja matkustella jos on halua ja varaa, - no, tuo työn perässä muuttaminen ei aina ole tahtoasiakaan, vaan ekonomiaa..

      P.s. tällaisena tupajumina jaksan ihmetellä ja ihastella ihmisiä jotka jaksavat matkustaa, mielelläni kuuntelen myös matkakertomuksia..saanhan osani minäkin.

      • Jos ihminen tykkää olla kotonaan niin siin ei oo mitään hävettävää.
        Lämmin tupa ja maha täys ruokaa siin on onnellisuuren siemenet.

      • Pirre*
        koti-kiusattu kirjoitti:

        Jos ihminen tykkää olla kotonaan niin siin ei oo mitään hävettävää.
        Lämmin tupa ja maha täys ruokaa siin on onnellisuuren siemenet.

        Niin, ja kun saisi olla vielä tervekin, mutta se ei ole aina omas käres.., mutta kun säilyisi vaan kyky nähdä ne pienetkin hyvät puolet elämässään...

      • Pirre* kirjoitti:

        Niin, ja kun saisi olla vielä tervekin, mutta se ei ole aina omas käres.., mutta kun säilyisi vaan kyky nähdä ne pienetkin hyvät puolet elämässään...

        "Teille molemmille:"

        Joskus hyvät asiat ovat perin yksinkertaisia.

      • Pirre* kirjoitti:

        Niin, ja kun saisi olla vielä tervekin, mutta se ei ole aina omas käres.., mutta kun säilyisi vaan kyky nähdä ne pienetkin hyvät puolet elämässään...

        Juuri nyt on se aika vuoresta kun olen onnellisimmalla tuulella.
        Aamuisin kun lähren töihin niin jo oven avaus saa mielen hyväksi,monesti kaste on kirjaillut auton ja lämmin ilma tuntuu mukavalle unisesta.
        Jokainen aamu teen kieroksen pihalla ja kattelen kaik istutukset ja ötököitten aiheuttamat tuhot, puhun ja touhun kasvien keskel hetken.
        Kulunut vuosi opetti paljon omasta ittestä ja huomen aamulla meen taas tonne ulos nauttimaan

    • Sen oivaltaminen, että kaikkii on tässä ja nyt, vaatii joskus pitkän matkan.

      • bessie*

        Niin, ja sitten se vaatii myös sen, että kaikki kans on tässä ja nyt.
        Oivallan, että jotain hyvin tärkeää puuttuu.

    • öitä teille

      minäpä meen nukkumaan

      nähdään taas aamulla joskus

    • t.l.

      En tiedä, mutta itse en ole liikkuvaa sorttia on liian työlästä. Jopa Tallinnaan tai Ruotsiin lähteminen tympii. No, joku kaupunkireissu on sitä mitä juuri ja juuri viittin tehdä.

      Ei kait siinä mitään vikaa ole paikallaan olemisessa. Sekin on vapautta, vapautta valita menemisiään.

    • 1943

      Olen paikoillaan pysyvä. Perheen vuoksi asuin 37 vuotta samalla paikkakunnalla. Työkin oli hyvä ja asuinpaikka ihanteellinen. Asunto oli vuokra-asunto eli kuuluin siihen alakastiin sellaisten mielestä, jotka tällä tavoin arvioivat kanssaihmisiään. Tämä ajattelutapa on aikakauslehden mukaan lisääntymässä. Minä viis veisaan siitä, mitä muut ajattelevat. Matkustan ihan sinne, minne haluan. En sen vuoksi, että voisin pröystäillä. Nyt ehkä alan koluta Suomen kansallispuistoja, kun olen tietyssä mielessä vapaa.
      Juuri nyt olen Hesassa, missä seikkailin eilen valottomalla autolla (akku petti) ja odotan hinausta. Ns omassa asunnossa olen, mutta en tunne itseäni kovin hienoksi juuri nyt.

      • ensittiiä

        Olet sinä hieno, kun menet maaseudulle ja laitat minihameen ja vaaleanpunaisen topin, korkokengät ja suuret korvarenkaat (jotka voivat hyvin olla rihkamaa).
        Siellä palvotaan maata jalkojesi alla ja ihmiset ovat ystävällisiä.

      • Pirre*
        ensittiiä kirjoitti:

        Vanhentunutta "tietoa", tai -asennetta, ei me maalaisetkaan enää pidetä itseämme piäkaapunkilaisia huonompina, eihän toki...jopa jotain ylemmyydentunteen tapaista on havaittavissa :). Olemme ylpeita laajasta elinpiiristämme, sen turvallisuudesta, puhtaista vesistä, monenlaisita luonnon ihmeistä, ja vapaudesta.

        Maallahan minä asunkin, nyt olen olosuhteiden pakosta vähän aikaa helsinkiläinen. Testasin julkisten kulkuvälineiden käyttökykyäni ja hyvinhän vielä osaan. Palautui mieleen tuo lipun osto kännykkäänkin. ja maalla pukeudun tarkoituksenmukaisesti. Ihan riittävästi noita palvojia on ilmestynyt, vaikka en heistä piittaa. Ystävällisiä ollaan täällä Hesassakin. Niin metsä jne.....

      • 1943
        Pirre* kirjoitti:

        Vanhentunutta "tietoa", tai -asennetta, ei me maalaisetkaan enää pidetä itseämme piäkaapunkilaisia huonompina, eihän toki...jopa jotain ylemmyydentunteen tapaista on havaittavissa :). Olemme ylpeita laajasta elinpiiristämme, sen turvallisuudesta, puhtaista vesistä, monenlaisita luonnon ihmeistä, ja vapaudesta.

        Yhdessä lehdessä oli juttua tuosta vuokralla-asumisesta. Siitä on muistaakseni täälläkin keskusteltu. Jotkut kieltävät lapsiaan leikkimästä sellaisten lasten kanssa joiden vanhemmat asuvat vuokralla!!!

    • Osuipas!

      Hyvä -ensittiijä-!
      Löysit homouteen verrattavan aiheen.
      Herätti suuria intohimoja. Osui niin
      moneen, että pidettiin aihetta jopa pa-
      heellisena. Hyvin oivallettu.

    • Jupiterit ja härät

      Sanotaan, että vaihtelu virkistää ja että vierivä kivi ei sammaloidu eli että muutokset - myös tilapäiset asuinpaikan vaihdokset - antavat potkua elämään ja uusia näkökulmia, aatoksia ja eetoksia.

      Totuus tietysti on toisenlainen tai ainakin monikulmaisempi. Jos lomareissuillaan varoo näkemästä ja kokemasta mitään paikallisesta kulttuurista ja valikoi oleskelunsa paikoista, missä vain skandinaavit syövät, juovat ja tapaavat toisiaan, voi yhtä hyvin viettää aikansa kotiseutunsa ostarilla. Tosin sielläkin saattaa törmätä vieran kulttuurin edustajaan tai edustajiin. On se niin kamalaa.

      Vieras paikka antaa virikkeitä, jos uskaltaa ottaa riskejä. Siis muitakin kuin lompsan pitäminen näkyvästi siellä takataskussa tai rymyäminen ympäripäissään. Tällöin toki tutustuu vähintään paikalliseen poliisihallintoon. Voipa joku päästä paluureissulle sinkkiarkussa.

      Työpaikka vieraalla paikkakunnalla voi olla kivaa ja antoisaa, jos työ on kivaa, lähtee avoimin mielin ja tekee jonkinlaisen suunnitelman ennakkoon, miten siellä elellään ja ollaan ja miten tutustutaan muihin ihmisiin. Ei se perheen mukaan lähteminen mikään ylitsepääsemätön este ole, mutta silloin pitäisi olla kohtuullisen pitkä komennus, vähintään vuoden mittainen. Antoisaa sekin voi olla, ellei eristäydy.

      Loppujen lopuksi nämä molemmat tapaukset ovat kiinni paljolti omasta asennoitumisesta. Yhtä hyvin joku kotonaan viihtyvä sanoo valehtelematta tippakaan viettävänsä rikasta elämää ja toinen sanoo,että kuolee yksinäisyyteen ja että elämä on ihan kauheaa. Miten sen nyt ottaa. - elämän.

      Helsinkiläis-syndrooman voisi jo unohtaa. Se oli silloin ja nyt on nyt. Kun pissanhaju ja roskavuoret ovat ensimmäinet havainnot, jotka Helsingin keskustassa kohtaa kerjäläisten ja tapajuoppolaumojen lisäksi, nokan nostelemista siinä ei ole. Sen sijaan sen nokan voi yrittää pitää kiinni.

      Mielestäni matkailukokemuksista kertominen ei ole kehumista. Sekin on asennekysymys. Jos näkee toiset kilpailijoina, kaikki mitä he puhuvat ja tekevät on kehumista tavalla tai toisella. Mukavaahan se on,että kertovat, kaikkea ihmeellistä ihmisille kyllä sattuukin.

      Kukapa sitä voi määrätä, mikä kenellekin sopii ja on hyväksi. Matkustelu ei enää ole eliittimatkailua, joten jos menojalkaa riittää, siitä vaan matkaan. Mitään vikaa ei ole myöskään siinä,että viihtyy omissa oloissaan omassa kotona. Me olemme erilaisia eikä siinäkään ole mitään vikaa.

      • ;;;;

        Olipa erikoista herkkua palstalla lukea noin aravakatseinen kommentti. Yleensähän täällä tunnutaan katselevan muita laput silmillä, ja vain oma napa määrää, mikä on ainut oikea tapa.

        Ei toiaankaan matkailu ole enää mikään ihme, kerran elämässä tehtävä keihäsmatka, josta on riittänyt juttua loputtomasti. Tosin, joillakin se tuntuu olevan kerran vuodessa tapahduttava pakko. Matkaillakin voi kertomallasi tavalla, syöden vain pottumuusia ja nauravia nakkeja, viihtyä voi myös viritellen makuhermoja nautiskellen viininlehtikääryletä kotosalla, saati muita kehitelmiä.

        Matkailu parhaimmillaan, minusta, on muutakin kuin istua bussissa ja katsella laumana matkailunähtävyyksiä.
        Kuka tykkää matkata, kellä on halu ja taito kehittää itseään kotonakin viihtyen.
        Ytimeni oli ehkä, että kukin saisi olla osassaan onnekas, ilman että sitä on pakko epäillä tai halveksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      209
      2718
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1916
    3. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      419
      1548
    4. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      153
      1493
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      366
      1412
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1288
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1276
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1216
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      60
      1058
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      948
    Aihe