TES ?!? Kiire..

monsterinc

Hei,

Olen ollut töissä 4 vuotta eräässä rakennusalan yrityksessä. Ensimmäisessä ja toisessa määräaikaisiksi kirjoitetuissa työsopimuksessa oli maininta Rakennusalan työehtosopimuksen noudattamisesta. Kolmannesta koko kohta on jätetty pois, mutta mukana on edelleen maininta, että irtisanominen tapahtuu voimassa olevan tessin mukaan.

Voiko TA jättää pois ja kiertää vastuunsa tällä tavalla, eli työntekijä ei yhtäkkiä kuuluisi enään saman tessin piiriin kuin aikaisemmin? En huomannut tessin puuttumista, kyse oli sovitun mukaisesti vain työsuhteen vakinaistaminen.

Kuulunko edelleen siis saman TES piiriin kuin kahden ensimmäisen sopparin kohdalta? Suurin osa työntekijöistä kuuluu tämän tessin piiriin.

5

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyväuskoinenko

      Tässä nyt väkisinkin herää kysymys, etkö ollenkaan ole lukenut työsopimusta ennen kuin olet sen allekirjoittanut. Ja toiseksi, mitähän tessisitä puhuttiin työnantajan kanssa silloin ennen kuin allekirjoitit sen lukematta.
      öehtosopimuskin, jos ei ole muuta sovittu.
      Jos teet edelleen samaa suunia, niin sama kai se on työehtosopimuskin, jos ei ole muuta sovittu.

      • ap.

        Jep, hyväuskoinenpa hyvinkin. Taaspa oppi..Oli puhetta pomon kanssa pelkästä palkan korotuksesta, aikaisemmat soppari muutettu samalla tavalla. muuten paperi näytti ihan samalta ja pomolla oli kova kiire.. tietääpä jatkossa.

        Mutta onhan nuo TES:it muutenkin yleissitovia useasti, vaikka tämäkin paikka kovasti viidakon lakeja tarjoilee.


    • liity liittoon

      Ehkäpä sinun kannattaisi liittyä liittoon varsinkin, jos et ole enää mikään opiskelija, etkä köyhä. Jos sattuu, että työ loppuu jonkin seuraavan määräaikaisen sopimuksen päättyessä, niin voi olla, että liiton avulla saat korvausta siitä, että määräaikaisuuksille ei ollut perusteltuja syitä. Liitto voisi auttaa myös, jos työpaikalla ei noudateta työehtosopimuksia.Voisit saada jäsenmaksuille todellista vastinetta

    • ap.

      Olen mukana liitossa ja kysymykseni on tietenkin juristin purtavana. Halusin tiedustella lisäksi täältä ihmisten kokemuksia. Nykyinen työsopimukseni on siis toistaiseksi voimassa oleva. Tuntuu vain hölmöltä ja tietenkin ihan tarkoitushakuiselta narkskupomon tekosilta tuokin, mutta kukaanhan ei nyt ole silti lakien yläpuolella..

    • 20

      Työsuhteeseesi on sovellettava rakennusalan tessiä jos
      a) työnantaja kuuluu allekirjoittaneeseen liittoon (Talonrakennusteollisuus ry) TAI
      b) sopimus on vahvistettu yleissitovaksi (http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/tyoehto/paatokset/2011/4485) TAI
      c) asia on työsopimukseen kirjattu.

      Riittää että yksi näistä ehdoista täyttyy. Koska alan TES on yleissitova, niin sitä sovelletaan työsuhteeseesi siitä riippumatta mitä työsopimukseesi on kirjattu ja siitä huolimatta ettei työnantajasi kuuluisi Talonrakennusteollisuus ry:hyn.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3497
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      137
      1905
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      301
      1641
    4. 80
      1489
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      87
      1483
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1186
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1150
    8. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      71
      1071
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1031
    10. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1017
    Aihe