Olemme olleet miehen kanssa yhdessä jo 8 vuotta ja niistä reilu kaksi vuotta kihloissa. Meillä on yksi yhteinen lapsi. Viime kesänä sain mieheni melkein suostumaan kosintaani, ja suunniteltiin tulevan kesän häitä sen verran että käytiin läpi kutsuttavia vieraita.. Jotenkin asia sitten jäi kun en halunnut miestäni painostaa ja pakottaa joten aattelin että edetään hiljalleen koska ensi kesään on vuosi aikaa, ja pienellä paikkakunnalla ei ole kiirettä varata kirkkoja ym.. nyt kun olen asiasta puhunut uudelleen mies kysyy aina miksi, miksi pitää mennä naimisiin? Mitä iloa siitä on?
Minusta olisi ihanaa juhlia meidän kauan kestänyttä rakkautta yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa ja näyttää raukkautemme kaikille! Mies ei tunnu tätä ymmärtävän mitä se minulle merkitsee vaan lyttää minut aina kerta toisensa jälkeen, sen olevan ihan turhanpäiväistä.. tämä satuttaa minua! Kuinka siis saan miehen ymmärtämään kuinka tärkeä asia naimisiin meno on? Vai kannattaako enää edes yrittää..
Minusta olisi ihanaa juhlia meidän kauan kestänyttä rakkautta yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa ja näyttää raukkautemme kaikille! Mies ei tunnu tätä ymmärtävän mitä se minulle merkitsee vaan lyttää minut aina kerta toisensa jälkeen, sen olevan ihan turhanpäiväistä.. tämä satuttaa minua! Kuinka siis saan miehen ymmärtämään kuinka tärkeä asia naimisiin meno on? Vai kannattaako enää edes yrittää..
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minulla on lähes samanlainen tilanne itselläni. Kesällä tulee kahdeksan vuotta yhdessäoloa täyteen. Emme kylläkään ole päässeet vielä edes kihloihin. Ensimmäinen lapsemme syntyy joulukuussa.
Olen jo useamman vuoden ajan yrittänyt rohkaista miestäni kosimaan, mutta hän ei asiasta innostu. Hänelle on se ja sama onko sormuksia vai ei ja hääjuhliin menee kuulemma turhaan hirveästi rahaa.
Lisäksi luulen, vaikka hän ei sitä olekaan myöntänyt, että kun hän on muusikko ja joutuu joka kesä soittamaan monissa häissä ja veivaamaan pakolliset valssit ja humpat, että hän olisi myös siltä osin saanut tarpeekseen häistä.
Hirvittävän surullista minun mielestäni, koska olen pikkutytöstä asti haaveillut omista häistä. Olisi ihanaa juhlistaa pitkään kestänyttä rakkauttamme. Olen myöskin yrittänyt selittää, etten tarvitse mitään ökyhäitä ja olen muutenkin mielestäni ihan järkevä rahankäyttäjä.
Nyt jää sitten nähtäväksi, muuttaako lapsen tulo mieheni ajatusmaailmaa. Olisihan se kiva, että minulla olisi sama sukunimi kuin muillakin perheenjäsenilläni. Tuntisin enemmän kuuluvani porukkaan. Ja kaipa kaikkien mahdollisten paperiasioidenkin hoitaminen jatkossa kävisi kätevämmin, kun ei kaikki oltaisi erinimisiä?
naimisiinmeno on ihan turhaa