Väsyttää ja ahdistaa asua vielä kotona. Olisin muuttanut jo aikoja sitten pois, jos olisi rahaa tai jos olisin työelämässä.
Olen 22-vuotias opiskelija ja asun äitini kanssa yhdessä. En ole vielä tähään ikään mennessä koennut, että olisin vaikkapa 15-vuotiasta itsenäisempi ihminen. Itseasiassa suurin osa 15-vuotiaista taitaa olla jopa kymmenen kertaa itsenäisempiä kuin minä.
En ryyppää kaupungilla, enkä polta tai käytä huumeita. En seurustele, eikä minulla ole kavereita. Peruspäiväni kuluu yksin koulussa, psykologilla, kotona tai kirjastossa. Olen melko arka ihminen.
Elämä äitini kanssa osaa olla välillä uskomattoman ahdistavaa. Äiti kyttää tekemisiäni, kyselee, tenttaa ja vaatii vastauksia. Tenttaukset koskevat niin pikkuisia kuin suurempiakin asioita. Esim.
Pikku juttu: "Mitä nyt, etkö sä katokaan Uutisvuotoa?" Kun puolituntia sitten ilmoitin sen ohjelman alkavan, koska äitikin katsoo ja huomasin, ettei se jakso kiinnostanutkaan minua ja jätin katsomatta. "En katso", vastaan. "Mikset?" "Ei se jakso kiinnosta." "Miksei kiinnosta?" "Ei vain kiinnosta." "Just." Ja ollaan sitten vihaisia. :(
Isot jutut: "Paljon sulla on rahaa? Mihin oot tuhlannut rahas? Mistä saat rahaa? Olitko tänään koulussa? Mitä teit tänään koulussa (pikkutarkka selitys tunti tunnilta)? Ja milloin näytät ne todistukset?? Käytsä ees koulua??"
Ja näissä isoissa jutuissa äiti inttää kysymystä jatkuvasti, vaikka olisi saanut ihan selvän vastauksen.
Äidilläni on aina ollut tapana penkoa huonettani ja lukea päiväkirjojani. Kirjoitan nykyään salasanalla suojattua päiväkirjablogia. Äitini myös joskus "vahingossa" availee minulle tulleita kirjeitä.
Minusta tässä ei ole kyse pelkästä "normaalista äidin huolesta rakasta tytärtään kohtaan" vaan pakkomielteestä kontrolloida asioitani ja elämääni. Olen aina tehnyt jotain väärin tai olen aina satuttanut äitiäni kyyneliin asti (äitini mielestä). Vaikka voin vannoa surkeasta minäkuvastani huolimatta, etten ole pääsyyllinen kaikkeen mielipahaan.
Äidilläni on ollut rankka elämä ja hän on sanonutkin minulle, että olen pelkkä taakka... ja jotenkin olen sen tulkinnut siten, että minun täytyy toteuttaa kaikki äitini unelmat, koska olenhan äidille elämän velkaa. Esimerkiksi opiskelen nyt äitini unelma-alalla.
Olen vaan niin väsynyt. Haluan pois.
Olen 22-vuotias opiskelija ja asun äitini kanssa yhdessä. En ole vielä tähään ikään mennessä koennut, että olisin vaikkapa 15-vuotiasta itsenäisempi ihminen. Itseasiassa suurin osa 15-vuotiaista taitaa olla jopa kymmenen kertaa itsenäisempiä kuin minä.
En ryyppää kaupungilla, enkä polta tai käytä huumeita. En seurustele, eikä minulla ole kavereita. Peruspäiväni kuluu yksin koulussa, psykologilla, kotona tai kirjastossa. Olen melko arka ihminen.
Elämä äitini kanssa osaa olla välillä uskomattoman ahdistavaa. Äiti kyttää tekemisiäni, kyselee, tenttaa ja vaatii vastauksia. Tenttaukset koskevat niin pikkuisia kuin suurempiakin asioita. Esim.
Pikku juttu: "Mitä nyt, etkö sä katokaan Uutisvuotoa?" Kun puolituntia sitten ilmoitin sen ohjelman alkavan, koska äitikin katsoo ja huomasin, ettei se jakso kiinnostanutkaan minua ja jätin katsomatta. "En katso", vastaan. "Mikset?" "Ei se jakso kiinnosta." "Miksei kiinnosta?" "Ei vain kiinnosta." "Just." Ja ollaan sitten vihaisia. :(
Isot jutut: "Paljon sulla on rahaa? Mihin oot tuhlannut rahas? Mistä saat rahaa? Olitko tänään koulussa? Mitä teit tänään koulussa (pikkutarkka selitys tunti tunnilta)? Ja milloin näytät ne todistukset?? Käytsä ees koulua??"
Ja näissä isoissa jutuissa äiti inttää kysymystä jatkuvasti, vaikka olisi saanut ihan selvän vastauksen.
Äidilläni on aina ollut tapana penkoa huonettani ja lukea päiväkirjojani. Kirjoitan nykyään salasanalla suojattua päiväkirjablogia. Äitini myös joskus "vahingossa" availee minulle tulleita kirjeitä.
Minusta tässä ei ole kyse pelkästä "normaalista äidin huolesta rakasta tytärtään kohtaan" vaan pakkomielteestä kontrolloida asioitani ja elämääni. Olen aina tehnyt jotain väärin tai olen aina satuttanut äitiäni kyyneliin asti (äitini mielestä). Vaikka voin vannoa surkeasta minäkuvastani huolimatta, etten ole pääsyyllinen kaikkeen mielipahaan.
Äidilläni on ollut rankka elämä ja hän on sanonutkin minulle, että olen pelkkä taakka... ja jotenkin olen sen tulkinnut siten, että minun täytyy toteuttaa kaikki äitini unelmat, koska olenhan äidille elämän velkaa. Esimerkiksi opiskelen nyt äitini unelma-alalla.
Olen vaan niin väsynyt. Haluan pois.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei, hei, älähän nyt. Sinun on todellakin aika muuttaa, äitisi vetää kyllä herneen nenä, mutta siitä huolimatta vie homma loppuun saakka. Toivottavasti saat ystäväviä tulevaisuudessa, lähde rohkeasti liikenteeseen.
hyvä että saat itsellesi ammatin :)
ala etsiä itsellesi jo asuntoa nyt vaikkei töistä olisi tietoakaan. sosiaalihuollosta saat apua. marssit sinne ja esität asiasi.siellä neuvovat paperiasioissa.asioi samalla kelassa ja työkkärissä.kaupunki lienee velvollinen etsimään sinulle vuokra- asunnon.olethan jo yli 18-vuotias.
"vahingossa"avattu toiselle osoitettu kirje on todella alhainen teko..