Tapasin hänet pari vuotta sitten, kun hän tuli kaverinsa kanssa puhumaan minulle eräällä leirillä. Vau, kuinka kaunis hän oli. Aivan uskomattoman mukavakin. No leirin ajan olimme paljon yhdessä. Ystävystyimme, tapasimme leirin jälkeenkin. Sitten emme tavanneet taas pitkään aikaan. Vain satunnaisesti.
Kuitenkin kerran päätimme tutustua enemmän ja kutsuin hänet mukaan eräälle matkalle muutaman muun kaverini kanssa. Meillä oli todella kivaa. Viimeisenä yönä minä ja tuo tyttö valvoimme koko yön, odottaen auringonnousua. Silloin meidän välille syntyi jotenkin yhteys. Hän kertoi minulle kaiken elämästään, suuretkin salaisuudet ja puhuimme koko yön. Halasimme pitkään ennen kuin piti mennä. Jälkeen päin puhuimme uudelleen siitä yöstä. Hän sanoi että sinä yönä hän oli varma että haluaa olla minun kanssani aina. Kuitenkin mieli oli muuttunut... Silloin sattui paljon. Unohdin kuitenkin tunteeni ja välimme katkesivat taas.
Puoli vuotta myöhemmin tapasimme taas. Rupesimme tapaamaan useammin ja välillemme syntyi taas yhteys. Puhuimme aina pilke silmäkulmassa ja kaikki viittasi että tällä kertaa menisi hyvin. Kuitenkin jonkin ajan päästä hän pyysi minua puhumaan asioista ja sanoi, että vaikka hän on paljon halunnut olla kanssani, on hän liian epävarma, että voisi olla kanssani enempää kuin ystävä.
Silloin sydämmeni särkyi, ja olin aivan maassa. Kuitenkin asiaa vähän parantaa se, että tapaamme kuitenkin usein. Sitä en ymmärrä, miksi hän on vieläkin minuun niin läheinen. Useat luulevat aluksi, että olemme yhdessä. Hän roikottaa minua: Sanoo ei mutta käyttäytyy toisin. Kerran olin hänellä yötä ja kun makoilimme sängyllä käsi kädessä, hän vei käteni sisäreidelleen ja kun koskin häneen katsoi hän minua hymyillen silmiin, mutta emme olleet huoneessa yksin, joten mitään muuta ei voinut tapahtua.
Eikö hän halua olla enempää vain koska pelkää väliemme menevän kokonaan, vai miksi hän pitää kuitenkin vielä minua niin läheisenä? Menee ymmärrykseni yli... Olen vasta 17-vuotias ja jo nyt sattuu niin perkeleesti naisen takia. Mitä mä joudun vielä oikein kokemaan...?
Kuitenkin kerran päätimme tutustua enemmän ja kutsuin hänet mukaan eräälle matkalle muutaman muun kaverini kanssa. Meillä oli todella kivaa. Viimeisenä yönä minä ja tuo tyttö valvoimme koko yön, odottaen auringonnousua. Silloin meidän välille syntyi jotenkin yhteys. Hän kertoi minulle kaiken elämästään, suuretkin salaisuudet ja puhuimme koko yön. Halasimme pitkään ennen kuin piti mennä. Jälkeen päin puhuimme uudelleen siitä yöstä. Hän sanoi että sinä yönä hän oli varma että haluaa olla minun kanssani aina. Kuitenkin mieli oli muuttunut... Silloin sattui paljon. Unohdin kuitenkin tunteeni ja välimme katkesivat taas.
Puoli vuotta myöhemmin tapasimme taas. Rupesimme tapaamaan useammin ja välillemme syntyi taas yhteys. Puhuimme aina pilke silmäkulmassa ja kaikki viittasi että tällä kertaa menisi hyvin. Kuitenkin jonkin ajan päästä hän pyysi minua puhumaan asioista ja sanoi, että vaikka hän on paljon halunnut olla kanssani, on hän liian epävarma, että voisi olla kanssani enempää kuin ystävä.
Silloin sydämmeni särkyi, ja olin aivan maassa. Kuitenkin asiaa vähän parantaa se, että tapaamme kuitenkin usein. Sitä en ymmärrä, miksi hän on vieläkin minuun niin läheinen. Useat luulevat aluksi, että olemme yhdessä. Hän roikottaa minua: Sanoo ei mutta käyttäytyy toisin. Kerran olin hänellä yötä ja kun makoilimme sängyllä käsi kädessä, hän vei käteni sisäreidelleen ja kun koskin häneen katsoi hän minua hymyillen silmiin, mutta emme olleet huoneessa yksin, joten mitään muuta ei voinut tapahtua.
Eikö hän halua olla enempää vain koska pelkää väliemme menevän kokonaan, vai miksi hän pitää kuitenkin vielä minua niin läheisenä? Menee ymmärrykseni yli... Olen vasta 17-vuotias ja jo nyt sattuu niin perkeleesti naisen takia. Mitä mä joudun vielä oikein kokemaan...?
Vastaukset 2
Vanhimmat
17 vuotiaalta aika hienoa ja kypsääkin tekstiä. Voi että, kunpa osaisin auttaa sinua. Elämä sattuu.... aika usein ja kovaa. Mutta se on elämää. Kerro hänelle mitä ajattelet, miltä sinusta tuntuu, kysy uudestaan. Jos hän ei anna selkeää vastausta edelleenkään, et voi muuta kuin jättää hänet rauhaan ja antaa ajan kulua. Ehkä hän EI TIEDÄ mitä haluaa. Me naiset olemme joskus sellaisia, valitettavasti.
Puhuimme tästä asiasta aika pitkään. Olemme kuitenkin nykyään todella hyvät ystävät, joten pystyimme puhumaan helposti. Hän ei (edelleenkin tuntemattomasta syystä) vaan halua olla minun kanssa. En ymmärrä miksi, olemme kuitenkin erittäin samanlaiset. Hän on kertonut, että on monta kertaa ollut aivan ihastunut minuun, mutta kuitenkaan enää ei tunnu hyvältä ajatukselta olla yhdessä.
Parhaalle kaverilleni (pojalle) on käynyt juuri samanlailla, hänellä oli kaveriinsa lähes pakkomielle. Vasta kun he menivät eri kouluihin tunteet hiipuivat. Siinä meni todella pitkään. Toivon että oppisin ajattelemaan hänet vain kaverina, mutta aina kun näen hänet, tuntuu vatsanpohjassa lämmin olo ja haluaisin vain olla hänen lähellä. Hän tietää tunteeni, ja itsekin on ahdistunut tilanteen takia. Mutta ehkä näin on sitten parempi. Olemme kuitenkin ystävinä niin läheiset, auttaneet toisiamme, ollut tukena, jutellut kaikesta, viettänyt hienoimmat hetket yhdessä ja mennyt läpi vaikeuksien yhdessä, eli ehkä hän vain pelkää mahdollisen eron tullessa menettävänsä minut kaverinakin. Joten ehkä on parempi vain yrittää unohtaa...