Revitalash - ripsiseerumi :)

Leenileeni

Hei! Ajattelin jakaa käyttökokemukseni ko. tuotteesta. Tilasin helmikuussa tota Revitalash Advanced- nimistä 'ihmeainetta'.

Lähtötilanne oli se että olin noin vuoden verran käyttänyt ripsipidennyksiä, ja kun päätin luopua niistä suositteli kosmetologini kokeilemaan tota revitaa. Tilasin pienen harkinnan jälkeen ton aineen vaikka hinta tuntui melko suolaiselta (n. 120€). Omat ripseni olivat tosi lyhyet ja hauraat, ja ripset olivat harventuneet.

Käytin tota ainetta alkuun aamuin illoin, vaikka ohjeessa sanotaankin että vain kerran päivässä. Muutaman viikon käytön jälkeen suuria muutoksia en vielä havainnut ja into vähän laantui, jatkoin kuitenkin käyttöä n. 3-4 kertaa viikossa.

1,5kk jälkeen huomasin että uusia ripsiä oli paljon, ja näytti että niitä alkoi kasvamaan ihan silmänurkkiin vaikka mulla ei siellä aiemmin ole ripsiä juuri kasvanut. Alaripset olivat lisääntyneet ja venähtäneet. Yläripset tuntui vielä melko lyhyiltä, toki mielessä oli se miltä ne näytti pidennysten aikaan..

Nyt, 3kk käytön jälkeen sekä ylä- että alaripset ovat pidemmät kuin koskaan ennen, ripset ovat tuuheammat ja yhden ohuen ripsivärikerroksen jälkeen näkee että pituutta ripsissä on yli sentti. Ihmiset kyselee että olenko ottanut pidennykset uudestaan :) tällä hetkellä käytän tota n. 4 kertaa viikossa, ja oon alusta asti levittänyt tota sekä alas että ylös.

Suosittelen siis :) Oon itse yleensä ollu aika skeptinen tällaisten tuotteiden suhteen, mutta tähän koukutuin :)

32

23444

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Crow 96

      Juuri tilasin sitä, ja odotan innolla....en voi käyttää ripsienpidennyksiä sillä omat ei kestä niiden painoa, ja pidennykset tuhoaa ripseni jos pitkään käytän... =(
      Olen kuullut parin kolmen ihmisen olleen tyytyväinen ja yhden olen nähnyt omin silmin....Muutenkin haluan olla luonnollinen ...kyllä ne tekoripset vaan näkyy kilometrin päähän...viakka itse laitatin lyhyimmät mitä on. Joillakin näkee kamalia "markiiseja".
      Samoin nuo eyelinerit ja kulmat ja huulet tatuoituna ovat kuin mitäkin pelle-naamareita...

      • Anonyymi

        jaa-ha olet näköjään käynnyt pili pali ripsi teknikolla sillä jos ripsi teknikko on ammattitaitoinen osaa hän laittaa juuri oikean paksuiset ripsipidennykset ripsiisi ja jos ei hoida omia rispipidennyskiä pesemällä ripset oikeilla aineilla niin totta kai irtoilevat ja jos roikkuu on väärin tehty ripsipidennys. Kokeile Toista ripsiteknikkoa.....Ripsiseerumi ei tee mitään ihmeitä mutta antaa oikeita ravinteita ripsi tupolle joka sitten saa ripsen kasvamaan ja estää ripseä irtoamasta heti jolloin luonnollinen kasvu tuntuu että olisi tullut tosi pitkiksi ripsiksi kun todellisuudessa pidennetty ripsen irtoaminen antaa pirpselle mahdollisuuden kasvaa enemmän seerumin ansiosta. Toki voi olla että olet laiska menemään rispitekinkolle 4 kk välein tai koet sen liian kalliiksi..... ja ei ripsipidennykset näy kuule minnekkään jos on oikea ammattialinen ne sinulle laittanut ja olet halunnut luonnolliset klassilliset ripsipidennykset..... Totta että toiset ihmiset halauavat kauheat viuhkat ripsiinsä mutta se ei tarkoita etteikö voi ottaa luonnollisen näköiset ripsipidennykset.
        Ripsiseerumi ei saa mitään ihmeitä aikaiseksi se vain tehostaa ripsen kasvua ja ripsi pysyy yleensä pidempään mutta kun uusi ripsi on tulossa työntää se yleensä vanhan ripsen pois.

        Lueskellessani tässä suomi 24 huomaan että paljon on tiettämättömyyttä ja kummallisia
        olettamuksia. MItään ihme aineita ei ole olemassa se vain antaa oiekat aineet ripsen kasvamiseen ja tästä johtuen kestää aikansa ennen kuin seerumi on vaikuttanut ripsi tupoon(juureen) ja minä itse käytän vain joka toinen päivä.....


      • Anonyymi

        Paras ripsiseerumi - https://nplink.net/z7tjdenr
        Tämä toimii! Mitään sivuvaikutuksia ei ole tullut ja näkyivät ensin alarips (joita ennen eiissä ollut..) . Tosi kauniit ja luonnollisen näköiset, ei mitkään ripsipidennysharavat! :D Ripset ovat myös paljon tummentuneet ja kaartuvat riittää, riittää kun sipaisee ripsiväriä, kun piti taivuttimella vääntää ja hartaastia.


    • Samoilla linjoilla

      Oon pitkään jo miettiny, että voisin alkaa käyttää jonkinlaista ripsiseerumia koska omat ripset aika lyhyet ja hauraat. Markkinoilla kumminkin löytyy niin monenlaista että ei oikein tiiä mikä sitten oikeesti tehoaa ja mikä ei. Mistä tilasitte tuota Revitalash Advancea? :)

    • toimii mulla

      JT Beauty Outletista sen saa 99 egellä!

      www.jtbeautyoutlet.fi

      • fhhgdzxvj

        Hmm, tuntuu oudolta, että ripsiin voisi vaikuttaa seerumilla tai geelillä, kun kasvavat samalla tavalla "ihon sisältä" kuin hiuksetkin... Eihän hiuksien kuntoonkaan voi lopulta vaikuttaa kuin ruokavaliolla ja mahdollisimman vähän kuluttavalla hoidolla..? Vai olenko ihan hakoteillä? :D


    • sdsdsdsdjjsdsdsd

      revitalashia oikein käytetty mutta tulokset kovin heikkoja.. on joo tullut ripsiä lisää eli tuuheutta mutta pituutta ei juuri nimeksikään.


      käyttänyt jo kuukauden. olis luullu tässä ajassa tulevan jo selviä tuloksia.

      ja mikäs kumma siinä on että toisella puolella on kasvanut huomattavan paljon enemmän ripset pituutta kuin toisella silmässä? vaikka siis pituus ei kovin iso vielä ole..

      levitän hyvin tasaisesti ja nyt olen alkanut levittämään hieman enemmän siihen silmään missä ripset ovat jälkijunassa.


      kokeilen ehkä seuraavaksi neulashia.. esim. ostolakossa blogisti virvellä se toimi kun taas revitalash ei toiminu.

    • räpzz

      Kokeile mielummin neulashia, toimii paljon paremmin ainakin mulla :)
      Revitalashia käytin putkilon, jonkin verran oli havaittavissa kasvua mutta Neulashilla sain upeat ripset jo kuukauden kuluttua.

      • sdsdsdsdjjsdsdsd

        niin taidan tehdä.. :)


    • ripsiäkö

      Varmasti kasvattaa ripsiä, koska sisältää (vaarallista? ainakin jos käyttö jatkuu pitkään) glaukoomalääkkeen johdannaista. Onkohan tutkittu kunnolla eu:n alueella? Suosittelen lukemaan tutkimuksia tuotteesta ym. ennen kuin menee tilailemaan mitään ihmeaineita.

      Ripset kasvavat jonkin aikaa hyvin tummina (glaukoomalääke tummentaa ripsiä, kysykää vaikka sairauteen lääkettä käyttäneiltä) ja vahvoina, mutta ajan kuluessa ripsistä tulee paksut ja tummat, mutta hauraat ja irtoilevat.

      Ajan kuluessa glaukoomalääke vois myös tummentaa luomea, aiheuttaa iiriksen värin muutoksen, sekä pahimmassa tapauksessa osittaisen sokeutumisen. Luonnollisten tuotteiden suosiminen taitaa olla hitaampi, mutta turvallisempi tapa tässäkin asiassa.

    • kampaaja75

      Just kaveri osti tämän ja olen itsekin harkinnut, mutta taidankin selvitellä tarkemmin nuo käytettävät aineosat...

    • anjamaija

      Olen käyttänyt Revitalashia noin kuusi-seitsemän viikkoa ohjeen mukaan kerran päivässsä, ja juuri tänään kävin ostamassa uuden, isompiharjaisen ripsivärin, kun edellinen suosikki ei enää toimi muuttuneissa ripsissä. Ripset ovat pidentyneet pari milliä ja myös taipuneet. Eivät kyllä ennenkään sojottaneet suoraan alaspäin, mutta eron entiseen kyllä huomaa. Ihan tyytyväinen olen. :)

    • räpsyripsi

      Minä olen käyttänyt Renokin Lash Lash ripsienhoitoainetta ja huomasin ripsien kasvua jo muutaman viikon käytön jälkeen. Oli edullinen hintakin, 35 euroa.

    • asiakaspalveluako

      Revitalashin facebook sivut ovat erikoiset.

      Kysyin asiallisesti miksei Revitalash kasvattanut ripsiä lähellekkään sitä mitä heillä mainoskuvissa mm. facebookin sivuillaan on, kysyin myös että mikä on oikea tapa levittää jos siinä teen virheen (levitän aina ihan siihen ripsen tyveen niinkuin on ohjeistettu liikkeessä josta ostin). Vähäistä kasvua siis ollut, mutta ei todellakaan lähellekkään sitä massiivisuutta millä lailla aineen mainostetaan vaikuttavan ripsiin.

      Revitalash poisti kysymykseni o_O ja tänään huomasin että minut on myös bannattu sivustolta. Nään kirjoitukset, mutta en voi itse kirjoittaa, tykätä, en mitään...

      Tosi outoa.

      Kun kysyin tuotteesta heiltä huomasin facebook sivulla jonkun kirjoittaneen ettei hällä valmiste toimi lainkaan. Myös tuo kommentti on poistettu.

      Miksi Revitalash toimii näin?
      Väistämättä herää epäilys että mitä muuta vilunkia on tällaisessa yrityksessä :/

    • MirkkuYsiKuus
      • sisäluku-taitoa

        Tuote vedettiin jenkeissä pois KILPAILIJAN nostaman kanteen vuoksi


    • ei kannata

      mutta siinä käytetään ainetta mikä saattaa muuttaa iiriksen väriä, koska ainetta käytetää glaukooman hoitoon!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • Viisivuottakäytössä

        Ainetta ei oo tarkoitettu silmään laitettavaksi! Jos valuu silmään niin silloin on liikaa ainetta siveltimellä. Täytyy käyttää kolme kuukautta päivittäin jotta näkee lopullisen tuloksen.


    • Jansonn

      Mennyt kyllä usko tuohon Revitalashiin..

    • Käytän itse NeuLash:iä ja on samantyyppinen tuote! Hyvät tulokset :)

    • magiaa??

      Suosittelen myös kovasti. Itselläni tuloksia näkyi jo kahden viikon kuluttua. Ohjeessa on, että pitäisi käyttää kerran päivässä kaksi kuukautta, ja sitten harventaa pariin kertaan viikossa. Itse harvensin käyttöä jo kolmen viikon kohdalla, kun pituutta alkoi olla niin paljon, että ripset näytti ripsivärin kanssa luonnottoman pitkiltä. Ripsiä ei ole tullut mielestäni määrällisesti lisää, mutta pituutta on tullut monta milliä joka ripseen...

    • rirsräps vaan

      pituutta revitalashistä sain, kun muistin käyttää :) jenkeissä tuote juuri luokiteltiin lääkevalmisteeksi ja vedetti pois marketeista, kertoo jotakin sekin. suomesta en osta, nettikaupoista ulkomailtaa saa jopa 50e edullisemmin.

    • Räpsyripsi

      Hei. Mulla on melko pitkät ripset luonnostaan,mut eivät tietenkään sellaset kun ripsienpidennykset,joita nykyään on melko monella joten päätin kokeilla ripsiseerumia. Kuukauden käytön jälkeen ripsistä tuli tosi pitkät ja tuuheat,ripsarin kanssa jo liialliset, jos nyt ripset ikinä voi liian pitkät olla.Suosittelen revitaa,uskomatonta mutta totta, se toimii.Kohta loppuu työt ripsien laittajilta kun seerumi toimii paremmin kuin hyvin.

    • bea
      • joy

        Kuvat liittyivät kylläkin erilaisiin silmäsairauksiin, eivätkä ripsiseerumeihin. En usko, että ainakaan kuvissa ollut afrikkalainen mies tai seurakoira ovat käyttäneet seerumia??


    • jessica

      Ulkomaalta saa tilattua, mutta aina ei voi olla varma etta onko aitoa kamaa...itse tilasin suomalaisesta verkkokaupasta www.jtbeautyoutlet.fi, muistaakseni maksoi 99e. Tarkistin vielä, ja kuulemma saavat sitä suoraan maahantuojalta. :)

    • Räpsy

      Olen käyttänyt Revitalashia 2,5 vuotta joka ilta. Minun lyhyet harvat ripseni eivät ole tuuhentuneet mutta pidentyneet ovat mukavan pitkiksi. Enkä tarvitse ripsientaivutinta kun kaartuvat kivasti ilmankin. Tuo on todella riittoisaa, tuubi riittää lähes vuoden joten ei se hinta kohtuuton ole. Mitään sivuvaikutuksia ei ole tullut, jos joutuu silmään niin kirvelee ja pumpulipuikolla pyyhin pois silmästä.
      Aloin itsekin käyttää koemielessä, en uskonut että mikään kasvattaa minun ripsiäni mutta yllätyin, eiväthän ne tulokset heti näy mutta muutaman kuukauden kuluttua kyllä huomaa eron.
      Jos ihan oikeasti on jokin aine joka vielä lisäisi tuuheuttakin niin kokeilisin, siihen asti olen iloinen kohtuupitkistä ripsistäni!

    • df534534

      Tämän hetken halvin tuote on ripsiseerumikauppa.fi verkkokaupassa

    • Piiti

      Minulla toiminut hyvin. Entiiä uskallanko enää käyttää jos se on lääkkeenomainen tuote ja muuttaa silmien väriä. Mulle sanottu et silmieni väri on haalistunut.

    • Mirkkua72
    • Anonyymi

      Käytän myös tätä seerumia ja olen ollut tyytyväinen TULEE KUITENKIN HUOMAUTTAA että vaikka ripset saa lisä pituutta niin ei kuitenkaan vaikuta oman ripsen paksuuteen tai ripsen pituuteen.... niin tämä aine ei sinänsä pidennä tai paksunna ripsiä.... mutta tämä aine vaikuttaa ripsen elinkaareen ja ripsi pysyy pidenpään paikallaan jolloin toki normaali ripsen kasvu kasvaa ja ripset pitenee .... Naurattaa kun ihmiset uskoo että jokin tuote saa hiukset ati ripset ati kynnet kasvaman pidemmiksi ?? Kun hoitaa niin tottakai kynsi tai hiukset tai ripset pysyvät terveempinä ja eivät irtoa samaan tahtiin kuin aikaisemmin.....ja tämä seerumi antaa juuri oikeita aineita jotta ripsi ns: voi paremmin.....

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2580
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1950
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1499
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1028
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      67
      913
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      881
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      860
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      854
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      765
    Aihe