Ahdistaa ja masentaa

Hei,

en tiedä tarinasi taustaa. Onko sinulla miten mitkä suhde takana ja milloin olette eropäätöksen tehneet? itse olen sinua arvatenkin huomattavasti vanhempi, 47v nainen. Minulla on takanani 20 vuoden avioliitto ja n. kk sitten mieheni ilmoitti minulle avioerosta. Ihan noin vain yllättäen. Kyllästynyt arkemme, haluaa nähdä ja kokea asioita (joita muuten mekin olemme tosiaan kokeneet!!), ei rakasta minua tarpeeksi ollakseen kanssani aviossa. Avioerohakemuksen hän on jo jättänyt.

Me asumme vielä hetken aikaa samassa osoitteessa, mutta mieheni on kohta muuttamassa pois kodidstamme ja sittenjän tähän täysin yksin. MInäkin kaipaan miestäni jo ihan valtavasti ja se tuntuu ihan kipuna sydämessä, vatsassa, päässä, joka paikassa. En ymmärrä miksi hän teki näin minulle, koska liitossamme ei ollut mm. päihteitä, väkivaltaa tms. asioita.

Olen itse hakenut ammattiapua kotikunnaltani (Helsinki) kun seinät alkoivat oikeasti kaatuman päälleni ja olenkin saanut aivan mielettömästi apua tässä tilanteessa. Valitettavasti vain hoito poistaa oiretta, ei itse syytä eli sitä avioeroa.

Katsohan netistä esim. Suoen Mielenterveysseuran pun nro, mielestäni heillä on jokin palveleva puhelin liki 24h toiminnassa ja sielä vastaa aina ihminen ihmiselle. Voit jutella anonyymisti. Tärkeintä on purkaa paha pois itsestäsi, älä jää yksin sen kanssa. Jos voit tosi huonosti, ehkä osaat sen itse arvioida, nin hae itsellesi apua. Se on tärkeää oman eheytymisesi kannalta ja saattaa nopeuttaa sitä. Kirjoitat, että sinulla on lapsi. Jo häenkin takiaaan koeta auttaa itseäsi.

Ikävä sinulla tulee olemaan, monta surulista hetkeä tuletviettämään kuten minäkin. Olet kuitenkin vielä nuori ja minä jo 47v, joten minulla takuulla kestää oman elämäni rakentaminen kauemmin ja minulla tulee suurella todennäköisyydellä vaikeampi löytämään uusi kumppani. En tosin edes s ellaista tässä tilanteessa haikaile, mutta kietämättä olisi ihanaaa kos jokku sanoisi vielä joskus minulle...minä rakastan sinua...

Tsempiä sinulle ja muista että on ainakin yksi ihminen tässä maapallolla, joka rakastaa sinua - se pieni tuhiseva sielllä toisessa huoneessa.

Yli 10 vuotta oltiin yhdessä. Päiväsaikaan töissä fiilis on ihan ookoo, mutta iltaisin on pahin aika. Väsyttää mutta ei halua mennä yksin nukkumaan. Vähän reilut 30 v ukkeli olen siis.

Mulla on itseasiassa muistakin syistä terapiakontakti olemassa, että en ihan heitteillä ole.

Tuollaisen palvelevan puhelimen ongelma on siinä, että en tykkää puhua vieraiden ihmisten kanssa puhelimessa. Ja muutenkin, eniten kaipaisin kosketusta ja läheisyyttä, puhua nyt voi vaikka työkavereillekin (valikoidusti).

Samat fiilingit täällä myös. Ei oo helppoo erota ihmisestä jota yhä rakastaa.