Muutimme mieheni kanssa yhteen syksyllä vuoden seurustelun jälkeen. Mies muutti paikkakunnalleni, jotta kummankaan ei tarvinnut vaihtaa työpaikkaa tämän vuoksi. Muuton jälkeen meillä meni hyvin, oikeastaan siihen asti kunnes aloin puhumaan kihloista. Mies ei kokenut tätä tarpeelliseksi ja ymmärsin tämän. Sitten kuitenkin hän kosi minua yhteisellä matkalla kevät talvella. Minä suostuin. Sormuksia ei kuulunut eikä näkynyt, joten pariviikkoa siitä aloin kyselemään et lähdetäänkö sormuskaupoille, mies vältteli aihetta kuin kissa kuumaa puuroa. Sai vihdoin sanotuksi, että ahdistaa mennä kihloihin ja mitä muutkin siitä ajattelee, lähinnä työkaverit. Sain itku-potkuraivarit ja minulta hävisi jollakin tapaa varmuus suhteesta. Kuukausi sitten mies ehdotti uudelleen kihloihin menoa. Suostuin, ja taas hän peruikin samaan syyhyn vedoten.. Nyt hän sanoi että mennään kihloihin syksyyn mennessä.. Jotenkin tuntuu että tuo kihla-asia on jatkoaikaa hänelle, saa minut odottamaan kiltisti ja sitten taas peruu.. Kysymys kuuluukin että mitä teidän mielestä mieheni haluaa minusta? Harrastamme paljon yhdessä ja touhuamme kaikkea, mutta myös erikseen. Miehelläni ei ole juurikaan ystäviä kuin muutama lähisukulainen, nekin vanhempia ihmisiä sekä työkaverit. Työkavereiden kanssa ei pidä yhteyttä vapaa-ajalla. Olen ottanut myös eroamisen puheeksi, sillä tämä epävarmuus jota mieheni minuun luo, on raastavaa. Olen sanonut että jos ei minun kanssa halua olla, on vapaa menemään, mutta hän sanoo rakastavansa minua, eikä halua erota. Hänellä on 1,5kk välein viikon työputki, jolloin hän ei käy kotona. Tänä aikana hän viilenee minusta, ei höpöttele jne. niin kuin kotona. esim. hyvänyön tekstareihin saattaa vastata viileästi. Joskus olen kysynyt että miksi näin käyttäytyy, hän sanoo että jotenkin "vieroittautuu" minusta tänä aikana. Mutta sitten kun tulee kotiin, on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olen alusta asti huomannut miehessäni narsistisia piirteitä, esim. hän on taitava kääntämään riidat aina minun syyksi, on itsekkin tämän myöntänyt. Välillä mies syyttää minua siitä kun ”joutui” tänne muuttamaan, olen sanonut että muuta takaisin sinne mistä tulitkin jos noin ahdistaa. Sitten hän sanookin, että no ei siellä nyt hänellä mitään ollutkaan..täällä on parempi asua. Haluaa vain turhista syytellä ja jahdata. Mies nauttii saamasta huomiosta ja kehuja pitää sadella. On yli lipevä sukulaisilleen ja miellyttää työkavereita kaikin puolin. esim. työkaveri syö skarppiruokaa, niin hänkin syö. Luonteeltaan mies on äkkipikainen, tosi lyhyt pinna, eikä osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä. Jokaiselle päätökselle pitää olla äidin tai jonkun muun hyväksyntä. Yöunet voi mennä jopa 50e turhan ostoksen takia! Aamulla saattaa olla viileä ja naljailla, mutta illalla käpertyy kainaloon kuin pikkupoika, ja monesti on kysynytkin, että miksi minä jaksan olla hänen kanssa, kun hän on niin vaikea. Viimeksi kysyi kun tästä keskusteltiin, että eikö minulla ole sydäntä jättää häntä.. Tämä tilanne ahdistaa minua niin paljon, että töissä kuljen kauheassa sydämen tykytyksessä, mikä miestäni vaivaa, onko tämä suhde tuhoon tuomittu?? mies yli 30, ja minä ihan kohta..
Mitä mies haluaa minusta!
Imarre
6214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suhteessa ei ole pakko olla. Ihan oikeasti. Vaikka rakastaisi kuinka.
Luettelet ummet ja lammet miehen heikkouksista. Mitä haluat meidän niille tekevän? Vain yksi kysymys on oleellinen: tuoko suhde teille enemmän iloa vai ahdistusta?
Sinäpä asetit sen oikean kysymyksen; suhde tuo enemmän ahdistusta nykyään, jopa niin paljon että välillä henkeä salpaa. Silloin kun hän on läsnä, tämä ahdistus lievenee, mutta se on minulla päällä koko ajan.. Ettehän te mitään voi tehdä mieheni heikkouksille, ettekä minunkaan. Kerroin niistä sen vuoksi, jotta saisitte mahdollisimman realistisen kuvan tilanteestani. Minä rakastan miestäni, mutta kaippa tämä rakkaus on muuttunut osittain miellyttämiseksi, sillä varon sanojani ja käytöstä, jotta hän ei suutu. Esitän iloista, vaikka en olekaan. Itsetuntoni on lähes olematon hänen kanssaan. Suhteessa ei ole pakko olla, mutta ero vaan tuntuu niin lopulliselta, kun toivoisi toisen vaan muuttuvan, vaikka ei hän varasti muutu..
"toivoisi toisen vaan muuttuvan, vaikka ei hän varasti muutu"
Miehet muuttuvat kyllä ajan kanssa mutta huonompaan suuntaan.
No ihan ensiksi: Sä et ole syy tuohon käytökseen vaan miehellä on ongelmia! Älä anna moisen ailahtelun pilata fiiliksiäsi! Sulla saa olla ihan omat tuntosi.
Toiseksi: Älä mene vielä kihloihin. Katsele miestä hetki rauhassa. Jos tulee puhe niistä niin totea, ettet ole enää itse varma tuosta, koska mies kimpoilee. Sano, että tarvitset turvallista miestä. Voit katua, jos sitoudut kovin ailahtelevaan tyyppiin lopun iäksi.
Kyllä kai tuo miehen epävarmuus voi joskus vähetä ja parantua, mutta ei ainakaan auta sua, että oot sen heiteltävissä. Tossa on myös manipulatiivisuutta mukana kenties, mikä satuttaa sua.
Mistähän tässä nyt puhutaan, kihlautumisesta vai "kihlautumisesta".
Siis mies pyysi sinua naimisiin kanssaan ja sinä suostuit? Olette siis kihlautuneet. Sormuksia ei tarvita eikä sitä liioin tarvitse kenellekään kertoa.
Jos hän on kysynyt sinua kihloihin kanssaan (siis ei naimisiin) niin sehän taas ei tarkoita yhtään mitään. Silloinkaan sormuksia ei tarvita.
Eli nyt ei tosiaan puhuta sormuksista vaan siitä oletteko sitoutuneet toisiinne ja luvanneet mennä naimisiin keskenänne, siitä riippuu oletteko kihloissa vai ette.
Kirjoituksistasi välittyy ainoastaan tieto siitä, että miehesi ei tahdo/kykene sitoutumaan sinuun puolisona. Kyllä kolmekymppisen täytyy jo osata sanoin kertomaan halunsa tutustua sinuun paremmin ennen sitoutumista. Jos keskustelu sitoutumisesta menee välttelyksi tms. on se selvä merkki haluttomuudesta sitoutumiseen.
Tuo viittauksesi äidin hyväksyntään herätti välittömästi tunteen siitä, että ko henkilön itsenäistyminen on vielä kesken. Jos niin on , tasa-arvoinen ja -vertainen parisuhde on aika mahdoton jo ajatuksena.
Esität mielestäni niin monta kysymystä, että kestävä, molemminpuolinen rakkaus on vielä kaukana ja kivisen tien päässä.