olen opiskelija, joka tekee yrityksessä töitä työntekijänä joka tarvittaessa tulee töihin, ja jolla on myös oikeus kieltäytyä tarjotusta työstä. nyt keväällä aloin tehdä yhdelle yksityiselle yrittäjälle muutamia vuoroja, koska hän ei löytänyt muuta työntekijää kun tarvitsi. no, koulun ohella tein hänelle nyt toukokuussa muutamia vuoroja, ja hän tiedusteli, mitä kesällä aion. sanoin etten mitään ihmeellistä, ei mitään suunnitelmia. hän sanoi että tarvitsee ehkä jonkun lomittamaan yhtä työntekijäänsä ja sanoin että voin tulla lomittamaan kun ei ole muutakaan.
me emme siis ole tehneet tämän yrittäjän kanssa mitään sopimusta, vaikka hän on siitä puhunut mutta emme ole sitä tehneet.
nyt minulle tämän viikon alussa soitettiin työpaikaltani (jonne teen satunnaisia vuoroja koulun ohella), että olisi nyt auennut kesätyöpaikka joka alkaisi kesäkuun alussa ja että siitä tehtäisiin erikseen määräaikainen sopimus. sanoin että minun pitää kysyä eräältä toiselta, voinko ottaa työn vastaan, jos hänellä ei olekaan vaikka lomitusta josta aiemmin puhuimme.
soitin siis tälle yrittäjälle jonka kanssa olimme lomituksesta puhuneet, ja hän sanoi, että lomitus olisi vasta heinäkuussa, johon sanoin että en tiedä kuinka kauan toinen työ kestäisi, mutta ottaisin sen vastaan nyt koska se olisi minun kannaltani kannattavampaa. yrittäjä vastasi, että näin sinun pitää sitten tehdä, ja sanoin vielä, että jos työ ei kestä koko kesää, voin tehdä lomituksen heinäkuussa.
nyt sitten kun työn pituus selvisi kun paperit ja sopimus tulivat postissa, (työ kestää kesäkuusta elokuun loppuun) yrittäjä lähettää minulle viestin, jossa kysyy minua seuraavaksi päiväksi töihin. vastaan, että vieraita kotopuolesta on tulossa, joten en pääse. siihen yrittäjä laittaa, että työvuorot menevät omien menojen edelle, on siis valittava ilta tai aamuvuoro!
vastaan että en voi tehdä kumpaakaan nyt, koska minulle tulee vieraita koko viikonlopuksi. kirjoitan myös, että nyt on tieto kuinka pitkään kesätyö kestää, että se tulee kestämään koko kesän, enkä siis kerkeä lomittaa heinäkuussa, ja sanoin että mahdollisuuksieni mukaan voin kyllä tehdä vuoroja jos pystyn.
tähän yrittäjä vastaa: "lupasit lomittaa, joten oletan että lupaus pitää. lomitus alkaa 2.7, ja ilmoitan vuorot myöhemmin"
kysymys siis kuuluu: voiko hän vaatia minua tekemään lomituksen?
mielestäni ei, koska en ole tehnyt hänen kanssaan sopimusta, ja lisäksi kysyin häneltä etukäteen, jos voisin ottaa toisen työn vastaan. tilanteet muuttuvat.
mielipiteitä, omia kokemuksia?
esimies vaatii
3
233
Vastaukset
- voi hyvänen aika
Myös suullinen sopimus on sopimus. Pitää vähän miettiä mitä puhuu ja lupailee, eikä lupailla liikoja. Miten edes kehtasit sanoa jostain vieraista? Noloa.
- u-s-k-o-m-a-t-o-n-ta
et tiedä kaikkea tästä asiasta, vaikka paljon jo selitinkin aiemmin.. tämäkin yrittäjä nimittäin lupasi minulle myös vuoroja aina, joita ei sitten koskaan tullutkaan. kerran jopa menin työpaikalle, ja yrittäjä sanoi, ettei minua siellä tarvitakaan, vaikka aiemmin sanoi että tarvitaan, ja kun kysyin loppuviikon vuoroista, hän vain sanoi ettei tarvikaan. sitten kun olen työvuorojen sijaan sopinut muuta, tämä viestillä kysyy töihin, ja sanoo ettei omat menot ole yhtä tärkeitä kuin työvuorot!
minä kyllä menen silloin töihin kun on sovittu, mutta pidän myös siitä kiinni, että jos minulle tulee kaukaa vieraita, en heitä jätä yksin sen takia että jokin yrittäjä keksiikin pitää vapaapäivän yhtäkkiä, ja olettaa minun juoksevan heti takaisin töihin. oikeudet ne on jokaisella jonkun laiset. ja minä kyllä sanon reilusti ja en oo yhtään nolona siitä, mikä mulla on sillä hetkellä esteenä, etten pääse töihin.
ja kyllä, minä mietin aina tarkkaan mitä lupaan ja kelle, siispä tässäkin tilanteessa kysyin LUVAN ensin yrittäjältä, saanko ottaa toisen työn vastaan, ja sitten otin työn vastaan. luitko edes mitä kirjoitin?
- janäinhyppääjänis
Jos olet tarvittaessa kutsuttava, et ole sopimussuhteessa keikkojesi ulkopuolella- tottakai voit ottaa itsellesi edullisempaa työtä vastaan. Ja, jos olet tehnyt toisekseen suullisen sopimuksen... Jostain, se on ihan yhtä pitävä, kuin paperisoppari.
Erotettavissa, että ehkätyöt joskus ei ole sopimus.
Olet kysytty-
Osaat-
Vaadi aina kunnon soppari, niin sinua ei pissitetä- Varallaolostakin on omat korvauksensa olemassa, jos sinun on kytättävä vaaditusti jotain työtehtävää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2743497Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1371905Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3011641- 801489
- 871483
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531186Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001150Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois711071- 631031
- 221017