Kauanko kaivata saan..

sadly

"ei kerro tuuli, ei kuiskaa puiston puut.."

Vuosikausia olin seurannut toisten onnea sinkkumarkkinoilta parisuhteeseen, kaivaten rinnalleni täydellistä kumppania kenessä ei häiritsisi mikään. Oletin ettei sellaista minulle olisi ollutkaan, kunnes..
Olin katsellut sillä silmällä työkuvioihini liittyvää tavarantoimittajaa jo pidemmän aikaa ja hetkellisesti emmittyäni, työkavereiden innoittamana aloitin flirttailun miehelle joka ihme kylläkin vastasi siihen (omaksi yllätyksekseni). Homma meni siihen pisteeseen että mies otti minuun yhteyttä tekstiviestillä ja siitä viestistä alkoikin yksi mieleenpainuvimmista hetkistäni elämässäni.
Sitä kesti kolme viikkoa, muutama tapaaminen ja jumalattomasti viestejä. Kunnes mies lakkasi pitämästä yhteyttä, mitään varoittamatta eikä mitään ilmoittanut.. Tajusin muutaman viestin jälkeen johon en saanut vastakaikua että taisi olla sitten siinä, mutten tiedä syytä miksi! Ja tätä olen miettinyt jo kuukausia enkä uskalla edes soittaa miehelle ja kysyä suoraan. Töissäni en näe häntä enää..Ja työkaverit sitä mieltä että kokeile hemmetissä uudestaan..

Kauanko kaipaan kun en muita halua kuin vain HÄNET johon rakastuin.. Kohtalotovereita, miehiä, naisia??? Kesä tuloillaan ja sydämeni on musta kuin pakkasyö :(

4

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ottolapsi.

      hah, mies vain leikki sun kanssa ja sinä raukka menit rakastumaan jo kolmessa viikossa, muutaman tekstiviestin jälkeen.

      Rauhotu!

      • foora

        Taidat Ottolapsi olla kyyninen ihminen, etkö ole kuullut sanontaa että "rakkautta ensi silmäyksellä?" ei se katso aikaa kun se jokin tapahtuu, eiköhän aloittajan tapauksessakin ole enemmänkin kuin mitä tänne kertoi.
        Raukkoja tuommoiset jotka toisten tunteilla vain leikkii, olivat sitten miehiä taikka naisia. Kannattaisi heidän katsoa itseään peiliin ;)


    • lellu..

      Kolme viikkoa on lyhyt aika. Mitään dramaattista syystä ei välttämättä ole. Mies huomasi että ei olekaan kiinnostunut sinusta tai tutustui johonkin toiseen. Ehkä hän oli varattu.

      Soita hänelle ja kysele mitä miehelle kuuluu ja mitä tapahtui. On parempi että selvität asian kuin loputtomiin haavailet. Mies luultavasti pudottaa sinut maan pinnalle. Sittenpähän tiedät asian ja voit suunnata kiinnostuksesi johonkin toiseen.

      Kovin hyviä pisteitä en miehelle antaisi jos hän lopetti viestittelyn selittämättä mitään.

    • huonoilme

      Miehellä on luultavasti toinen nainen. Ei vain pytynyt sitä sanomaan sinulle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe