Olen pari vuotta sitten eronnut nainen. Ero oli iso juttu mutta olen työstänyt mielestäni ihan hyvin siihen liittyvät tunteet ja saanut elämäni muutenkin oikein hyvälle mallille paitsi yhden juttun suhteen. Se juttu on mistä ihmeestä löydän uuden kumppanin. Miehiä on kyllä, mutta minussa on se vika on. Eli saan toistuvasti pakoreaktion kun kohtaan ihanan, mukavan juuri minulle sopivan miehen. Pakoreaktio käynnistyy päässäni välittömästi varsinkin jos huomaan miehen vilpittömän ihastuksen. Tässä tilanteessa on aina sama kaava, minä alan olla tosi negatiivinen marisija, välttelen miehen katsetta, puhun vain omista ongelmistani ja aika usein vain jätän miehen siihen paikkaan ja miltei juoksen pois paikalta. Toimin taas aivan toisenlaisesti miesten kanssa joista en välitä tai jotenkin en arvosta, silloin olen iloinen, empaattinen, rento ja kiinnostunut miehen asioista vaikka tiedän ihan hyvin ettei tästä mitään tule.Olen tosi onneton, löytyykö ketään muuta jolla olisi samanlainen tilanne? Mitä tehdä? Onko miehillä samanlaisia kokemuksia? Yksinäinen tulevaisuus ei ole haaveeni.
Onko miehillä samanlaisia kokemuksia?
herkkä
6988
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen parivuotta sitten pitkästä (9v.) liitosta eronnut mies.
Kuvaamasi tilanne on mulle tuttu. Käyt selvästi vielä eroprosessia läpi ja pelkäät yksinäisyyttä. Tästä johtuen koitat löytää korvaavaa parisuhdetta tilalle. Koet olevasi ehkä jotenkin huonompi kun et siihen pysty. Tuttu tilanne, koin saman. Meni ohi noin puolessatoista vuodessa. Pitää vaan löytää itsensä uudelleen ja alkaa kunnioittaa itseään ilman parisuhdetta. Tämän kautta kasvaa taas itsenäiseksi ihmiseksi ja kokee pystyvänsä parisuhteisiin. Eikä tää yksinolokaan, siis parisuhteesta, niin kamalaa ole. Aina sitä kavereita saa. Tuskin sinäkään oikeasti yksin olet?
moi, kyllä miehillä on samanlaisia kokemuksia.joskus jopa voimakkaampia pakoreaktion tunteen.useimmilla niitä on vaan niitä ei aina huomaa.etsin ystävää itsekki ja joskus on tunne sama mikä sinulla.
Hmm... olenkohan ollut liian kauan sinkkuna, kun tuo pakoreaktio-sana hyppää koko ajan silmille panoreaktiona *puistelee päätään*
No, niin tai näin... tuo samainen tunne (pano- sekä pakoreaktio) on itselläkin ollut joskus hyvin voimakas. Itse kanavoin sen jotenkin huonoon itsetuntooni, jotenkin sitä luovuttaa ennen kuin mitään ehtii alkaakaan. Kaipa sitä pitäisi vain antaa toiselle ja ennen kaikkea itselle jollain ihmeen ilveellä edes mahdollisuus. "Ei kukaan oikeasti voi olla minusta kiinnostunut"-tunne pyörii päässä ja sitten, kun joku tosiaan tuntuu mukavalta ja hyvältä, niin sitä pakenee tai vähintäänkin sönköttää ja mumisee vain.... tavallista ujouttakin kenties.
Itse kärsin eniten ns. omasta riittämättömyydestä. Vastoinkäymiset ja kolhut nuijivat helposti itsetunnon alas ja sitä automaattisesti kuvittelee muidenkin kanssa päätyvän samaan kohtaloon tms... ei "elämänkokemus" aina ole hyväksi :-)
Samoin tuo "ei_niin_kiinnostavien" kanssa jubailu luistaa kuin rasvattu - silloin ei ole mitään tarvetta jännittää toisen mietteitä, tunteita ja suhtautumista minuun. Ehkä viime aikoina olen onnistunut tutustumaan tiettyihin mukaviin ja kiinnostaviin henkilöihin ottamalla sen asenteen, "ettei_tämä_ikuna_voisi_toimia_eli_turha_edes_yrittää_mitään", jolloin negatiivisia reaktiota ei synny lainkaan... no, ei niistä kyllä ole tullutkaan mitään *hmm*
Tarkemmin, kun ongelmaasi miettii, niin tämä mun "ujous" on kyllä toisentyyppistä vaikkakin osaltaan samanlaista. Sinulla on kyllä ikävä tilanne, mutta uskon että se tuosta suttaantuu. Ei tulevaisuutta kannata pelätä viettävänsä yksin! Meitä miehiä on maailmassa liikaakin ja sinulla aikaa päästä traumoistasi yli. Mikäli koet tuon todella pahana ongelmana, niin ainahan sitä voi yrittää jutella jonkun ammatti-ihmisen kanssa solmun aukaisemiseksi.
..kertokaahan joku, mistä erottaa arkailevan, pelosta pakenevan miehen siitä Huvikseen Huijaavasta Paskahoususta..??
..siis kuinka kauan/montako kertaa kannattaa lähestyä miestä, joka on ollut mukava ja kunnollisen oloinen, antanut ymmärtää että olisi vapaa ja halukas ihan kunnolliseen suhteeseen kunnollisen naisen kanssa, mutta häviää yks'kaks' kuin pieru saharaan..Ei vastaa, ainakaan viesteihin, soittaa en enää rohjennut kun ei pariin viestiin tullut vastauksia..
nimimerkillä"sinisilmäinen, huijattu ikuinen optimisti"(ko)"????????.. ;)
Mistä erottaa? Ei yhtikäs mistään. Parempi vain olla lähestymättä. :)
Helpotti todella lukea nuo todella teidän kaikkien ajatuksia herättävät kommentit. Totta on, että sitä ei halua olla itselleen rehellinen vaan haluaisi päästä jotenkin helpolla ja nopeasti eroon muutosprosessista. Eron jälkeen on se itsetunto todella rakennettava itse uudelleen sillä ei sitä kumppani tee.On harjoiteltava eli tutustuttava arvostavalla asenteella erilaisiin ihmisiin ja pitää arvostaa itseään myös. Minusta tää itsensä arvostaminen tulee esille varsinkin seksin alueella eli pitää tietää omat rajansa, mutta myös nauttia ilman syyllisyyttä. Ei sitä voi ketään pakottaa ei kaveriksi eikä rakkaussuhteen kumppaniksi. Tässä tilanteessa pitää siis olla vain valmis kohtaamaan ihmisiä ja hyväksyttävä, että joku kohtaaminen kestää muutaman hetken, joku päiviä ja joku sitten pitempään.Musta tuntuu, että kuitenkin yksikään tapaaminen ei ole sattumaa ja vie tavalla tai toisella eteenpäin tai voi olla pään hakkaamista seinään jos ei itse halua edetä.Itse ei voi muuta kuin olla rehellinen ennen kaikkea itselleen.