Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa kohta 10- vuotta, josta naimisissa 6-vuotta. Lapsia meillä ei ole, vaikka niitä kovasti olemme halunneet. Rankat lapsettomuushoidot ovat takana ilman "tulosta", eikä niitä ole tarkoitus enää jatkaa.
Näiden vuosien aikana ja varsinkin viimeisen vuoden aikana olen miettinyt pääni puhki että mitä haluan elämältäni. Sen tiedän että oman mieheni kanssa en voi haaveitani toteuttaa ja voihan se olla että en niitä saa toteutettua yksinkään tai kenenkään muunkaan kanssa. Viimeiseen vuoteen tunteeni miestäni kohtaan ovat olleet pelkästään kaverilliset.
Suhteemme aikana emme ole koskaan riidelleet eikä olla pystytty puhumaan keskenämme vaikeista asioista. Otin kumminkin puolisen vuotta sitten eron puheeksi. Sanoin että en ole onnellinen ja en tiedä enää omista tunteistani. Kerroin myös että en halua olla myöhemmin katkera siitä että emme saaneet lapsia. Mieheni otti asian raskaasti ja sanoi rakastavan minua, eikä halua erota missään nimessä. Mies itki useamman päivän, mutta ei pystynyt minun kanssani asiasta keskustelemaan. Keroi kumminkin että tappaa itsensä jos haen eroa.
Tuo asia pysäytti minut kun seinään enkä uskaltanut enää puhua erosta miehelle. Ajattelin että on vain pakko jatkaa eteenpäin, vaikka tunteita ei olisikaan. Tuhoan tällä itseni ja koen syyllisyyttä olla suhteeessa koska en toista rakasta.
Kertokaa hyvät ihmiset, jos teillä on samoja kokemuksia; mitä olette tehneet? kuinka olette selvinneet tilanteesta?
Näiden vuosien aikana ja varsinkin viimeisen vuoden aikana olen miettinyt pääni puhki että mitä haluan elämältäni. Sen tiedän että oman mieheni kanssa en voi haaveitani toteuttaa ja voihan se olla että en niitä saa toteutettua yksinkään tai kenenkään muunkaan kanssa. Viimeiseen vuoteen tunteeni miestäni kohtaan ovat olleet pelkästään kaverilliset.
Suhteemme aikana emme ole koskaan riidelleet eikä olla pystytty puhumaan keskenämme vaikeista asioista. Otin kumminkin puolisen vuotta sitten eron puheeksi. Sanoin että en ole onnellinen ja en tiedä enää omista tunteistani. Kerroin myös että en halua olla myöhemmin katkera siitä että emme saaneet lapsia. Mieheni otti asian raskaasti ja sanoi rakastavan minua, eikä halua erota missään nimessä. Mies itki useamman päivän, mutta ei pystynyt minun kanssani asiasta keskustelemaan. Keroi kumminkin että tappaa itsensä jos haen eroa.
Tuo asia pysäytti minut kun seinään enkä uskaltanut enää puhua erosta miehelle. Ajattelin että on vain pakko jatkaa eteenpäin, vaikka tunteita ei olisikaan. Tuhoan tällä itseni ja koen syyllisyyttä olla suhteeessa koska en toista rakasta.
Kertokaa hyvät ihmiset, jos teillä on samoja kokemuksia; mitä olette tehneet? kuinka olette selvinneet tilanteesta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täällä ollaan aivan samoissa ongelmissa tuon tunnepuolen kanssa. Meilä tosin on lapsia. Elämme vain kavereina kulissiavioliitossa. Tiedän kyllä tuon lapsettomuuden helvetinkin, sillä ensimmäistä lasta yritettäessämme meni aikaa ja hoitoja käytiin paljon.
Oletko mieittinyt miten paljon tuo lapsettomuus on syynä tuohon teidän väliseen tunnesolmuun? Useinhan tuossa tilanteessa alkaa miettiä että voisiko paria vaihtamalla vielä onnistua ym. Vai onko vain tunteet hävinneet tai niitä ei ole koskaan ollutkaan?
En rakasta sua enää, riittää sanoiksi. Itsemurhalla uhkailu on toisen kiristämistä.
Meillä tehtiin ihan samaa. Mies uhkasi heti itsemurhalla, jos puhuin erosta. Meillä erona oli vain, että löysin miehen flirttailemasta muille naisille, eli ero oli miehen syytä jo.
Kun ensimmäisen kerran uhkasi, tein saman kuin sinä - vetäydyin. Jonkin aikaa jaksoin jatkaa, kunnes yritin uudelleen. Sama vetoamus. Kolmannella kerralla olin valmistautunut enkä alkanut itkeä enkä osoittanut minkäänlaisia tunteita, kun mieheni itki ja uhkasi itsemurhalla. Totesin vain, että se ei ole enää minun huolenaiheeni.
Pakkasin laukkuni ja lähdin hotelliin, soitin miehen ystäville, että katsokoon tämän perään. Nämä sitten vahtivat, ettei mies toteuttanut uhkaustaan eikä näyttänyt olevan aikomuistakaan.
Lopulta pystyimme eroamaan ja ehdottomasti oli paras ratkaisu. Itse kannattaisin, että jätät miehen uhkailut omaan arvoonsa. Jos hän todella miettisi itsemurhaa, vihjeitä olisi ollut ilmassa jo aiemmin.
Kiitos teille :) ... ehkä uskaltaudun ottamaan asian taas puheeksi ja jatkamaan omaa elämääni. Vaikka ei ero ole helppo kummallekkaan osapuolelle, mutta silti koen sen olevan ainut ja oikea ratkaisu.