Eli suunnitelmissa olisi lähteä kesän jälkeen espanjaan töihin. Kesän ajattelin vielä olla töissä suomessa koska työpaikka on kuitenkin valmiina ja saa sitten vähän valmiiksi kerättyä rahaakinnn.
Toivottavasti joku nyt innostuisi ideasta ja halauaisi lähteä valloittamaan kanssani Espanjan !
Jos nyt vähän vielä esittelisin itseäni, olen 19-vuotias nuori nainen Turusta. Olen sosiaalinen ja tykkään pitää hauskaa ja juhlia! Kämppikseksi haluaisin suunnilleen saman ikäisen tytön tai pojan
Kämppis Espanjaan!
8
412
Vastaukset 8
- Unohda...
Siis Espanjaan, ja töihin????
Onko sinulla siellä jo työpaikka valmiina? Jos ei, niin unohda koko juttu.
Olet varmaan lukenut lehtiä, että Espanjan työttömyysprosentti on yli 25%, ja nuorisotyöttömyys yli 50%, joten ulkomaalaisen, kuten espanjalaisenkin, on käytännössä mahdoton sieltä töitä löytää. - Lillye
Itse olen muuttamassa espanjaan barcelonaan elokuun viimesinä päivinä. Oon 21-vuotias tyttö Hämeenlinnasta. Itellä jonku verran kavereita barcassa ja toisin kuin ylläoleva väittää, ovat he kaikki saaneet sieltä töitä ja asunnon ja elävät elämänsä parasta aikaa omien sanojensa mukaan.
Barcelona ainakin on aivan ihana paikka ja voin suositella!
Jos haluat kysellä lisää tai ylipäätään kiinnostuit, niin pistä mailia osoitteeseen [email protected]
:)))) - espanjaan..
Minä lähdössä kesän jälkeen Fuengirolaan töihin :) Oletko jo löytänyt seuralaisen?
Ja oletko suuntaamassa mihin päin Espanjaa? :)- SannaJ
En vielä. Annatko sähköpostin tai löytyykö sulta facebookkia niin olisi helpompi jutella (:
- miltsukkan
Onko sulla jo valmiina työpaikka? mua haluttais hirveesti kanssa lähtee ite oon 19vuotias tytsy helsingistä.. tulin eilen takaisin espanjasta poikaystäväni luota! ota yhteyttä =) tai miköä sun fb on?
- Sannaj
Sannaj kirjoitti:
Mulla loppuu työt suomessa elokuun lopussa niin suunnitelmissa on lähteä espanjaan kuukaudeksi eli menopaluu liput sitteb sen kuukauden ajan etsin töitä ja toivn mukaan niitä löydän ja sitte jos saan töitä niin jään pidemmäksi aikaaa :p
- ssusannna_
Sannaj kirjoitti:
Mulla loppuu työt suomessa elokuun lopussa niin suunnitelmissa on lähteä espanjaan kuukaudeksi eli menopaluu liput sitteb sen kuukauden ajan etsin töitä ja toivn mukaan niitä löydän ja sitte jos saan töitä niin jään pidemmäksi aikaaa :p
Hei! Minne päin Espanjaa oot aatellu? :) Itellä ois kova halu lähteä Gran Canarialle (Las Palmasiin) pidemmäksi aikaa, mutta en tiedä mitä sielä oikein tekisin, eikä lomaillakaan viitti kovin kauaa.. Las Palmasissa on yks suomalainen firma (puhelinmyyntiä..), jonne pääsee töihin, jos vaan vapaita paikkoja on (yleensä on :D). Mut ei tuokaan työ oikein houkuttele. Kielipäätä mulla ei myöskään oo sen vertaa, et voisin jotain muuta yrittää.
Mut kiinnostais kyllä kovasti lähtee vaikka syksyksi/alkutalveksi sinne tai vaikka ens vuoden kevääseen asti, ja tosiaa ois kyllä kiva kun sais seuraa. :) Ite haluaisin ainaki aluksi tonne Palmasiin ees vähäks aikaa vaikka vaan kavereita moikkaamaan, mut voin kyllä sitten lähtee muuallekki. Oon tosi avoin kaikille suunnitelmille. :)
Jos kiinnostuit niin voitko vaikka laittaa mailia? [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761550
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.100758En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58725Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203588- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15500- 25493