Tunnekylmä äiti

Tulipa tosi surullinen olo lukiessani että näinkin kylmä voi OMA ÄITI LAPSELLEEN olla.. :( Toivottavasti ympärillänne on ihmisiä, jotka välittävät, rakastavat ja tukevat kun oma äiti ei sitä tee. :(

mulla vähän sama, kattilan antoi ja lautasia ja käyttötarvikkeita, alkuun auttoi, että omilleni pääsin väkivaltaisesta kodista, jossa kasvoin pelon alla ja itsekseni ullakkohuoneessa runoja rustaten. Vanhemmat iltamyöhään töitä tehden, kotona ollessa huutaen ja riidellen ja väkivaltaa toisen vanhemman puolelta, fyysistä ja henkistä kestäen ja sivusta katsoen ja osani siitäkin saaden. Sen jälkeen ei ole kuin sisareni luona käynyt hänen lapsiaan paaponut ja kasvattanut rahallisesti heitä auttanut. Rahaa on jonkun verran laittanut mitä on hänellä ollut lasteni synttärilahjaksi, mutta onnittellut muuten unohtuu, kutsuttu on, mutta paikalle ei ole vaivautunut kuin kaksisen kertaa ja kutsuihin vastataan" katsotaan nyt" ja sen jälkeen e ikuulu mitään kuin parin viikon päästä tyyliin "ain niin teillä oli synttärit" ruokaa menee roskiin niin syndeiltä kuin grillijuhlista, missä olen sitä sisartani ja hänen lapsiaan ja äitiäni varten varannut, koska portti on auki, tuleeko vai eikö tule ja kyyneleet silmissä hoksaa, taas sama juttu. Ihme, kun ei voi edes soittaa ja sanoa "en tule". Muut kyselee," eikö äitisi tule"...
en kutsu enää, en soita, viettäkööt joulut ja synttärit sun muut yhdessä siskoni ja hänen lastensa kanssa ja syytäköön kymppitonnien edestä rahaa siskolleni, mua ei kiinnosta.


isäni kanssa on välit jo ok ollut monta vuotta, enkä kanna kaunaa häntä kohtaan. Hän on merkkipäivillä läsnä ja kyläillään puolin jos toisin, on tasavertainen ja jämpti. Pitää sanansa ja sanoo just niin kuin asiat hänen mielestään on, ei tarvitse arvailla.

näkymätön lapsi kirjoitti:

mulla vähän sama, kattilan antoi ja lautasia ja käyttötarvikkeita, alkuun auttoi, että omilleni pääsin väkivaltaisesta kodista, jossa kasvoin pelon alla ja itsekseni ullakkohuoneessa runoja rustaten. Vanhemmat iltamyöhään töitä tehden, kotona ollessa huutaen ja riidellen ja väkivaltaa toisen vanhemman puolelta, fyysistä ja henkistä kestäen ja sivusta katsoen ja osani siitäkin saaden. Sen jälkeen ei ole kuin sisareni luona käynyt hänen lapsiaan paaponut ja kasvattanut rahallisesti heitä auttanut. Rahaa on jonkun verran laittanut mitä on hänellä ollut lasteni synttärilahjaksi, mutta onnittellut muuten unohtuu, kutsuttu on, mutta paikalle ei ole vaivautunut kuin kaksisen kertaa ja kutsuihin vastataan" katsotaan nyt" ja sen jälkeen e ikuulu mitään kuin parin viikon päästä tyyliin "ain niin teillä oli synttärit" ruokaa menee roskiin niin syndeiltä kuin grillijuhlista, missä olen sitä sisartani ja hänen lapsiaan ja äitiäni varten varannut, koska portti on auki, tuleeko vai eikö tule ja kyyneleet silmissä hoksaa, taas sama juttu. Ihme, kun ei voi edes soittaa ja sanoa "en tule". Muut kyselee," eikö äitisi tule"...
en kutsu enää, en soita, viettäkööt joulut ja synttärit sun muut yhdessä siskoni ja hänen lastensa kanssa ja syytäköön kymppitonnien edestä rahaa siskolleni, mua ei kiinnosta.


isäni kanssa on välit jo ok ollut monta vuotta, enkä kanna kaunaa häntä kohtaan. Hän on merkkipäivillä läsnä ja kyläillään puolin jos toisin, on tasavertainen ja jämpti. Pitää sanansa ja sanoo just niin kuin asiat hänen mielestään on, ei tarvitse arvailla.

Lue lisää

tuosta rahasta vielä, olen hänelle sanonut, että tärkeämpänä pidän itse ja lapseni sitä, että olisi läsnä kuin laittaisi rahaa, mutta kun ei niin ei.

ei voi väkisten ja selväksi on tullut kenen elämässä läsnä haluaa olla ja ketä rakastaa.

wau ihan niinkuin minun äiti. minunkin isoisät ja muut kuolivat. äitini haukkuu minua ja minusta ei oteta kuvia tai jos otetaan niin minua haukutaan rumaksi.

Jätin äitini. erosin siis napanuorasta ja nyt hän soittelee kännissä. Löysin miehen joka ymmärtää minua ja tukee kaikessa. olen alkanut ymmärtää että minä edustan jotain virhettä hänen elämässään ja alkoholismi vain pahentaa sitä mikä hän on. syy ei ole minun, mutta sen ymmärtämiseen meni aikaa.

Minusta tuli vahva ihminen ja osaan vaatia itselleni parempaa. Älä sinä kulta pieni anna kenenkään puhua sinusta pahaa. vaikka se onkin sinun äitisi niin kukaan ei ole sanonut että ilkeätä äitiä täytyy rakastaa.

ei ole horoskoopista kiinni tuo rakastaminen.

skorppari mutsi kirjoitti:

ei ole horoskoopista kiinni tuo rakastaminen.

Ei horoskoopimerkillä ole mitään tekemistä tämän" kylmän äidin-syndrooman" kanssa!Äitini on vesimies ja hänenhän pitäisi siis olla määritelmän mukaan auttavainen, lojaali, ihmisten ystävä...
Ätini on aina sortanut minua kaikella tapaa. Nuorempi sisareni puolestaan on ollut se joka tekee kaiken elämässään oikein ja on täydellinen...Minä olin perheessämme se joka viimekädessä huolehdin sisrestani ja kotitöistä kun vanhempani olivat useita viikkoja riitojensa vuoksi mm. puhelakossa. Eli meillä siis rooli päälaellaan: minä vastuunkantaja ja äitini vetäytyi kylmäkiskoisesti vastuustaan. Ja näin se on jatkunut monien ikävien kokemusten myötä jo 30 vuotta. Tosin ymmärsin, ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen, että minun on katkaistava suhteeni äitiin.Hän ilmoitti kylmästi minulle, ettei halua olla mummi, kuultuaan kahvipöydässä tulevasta ensimmäisestä lapsenlapsestaan.Siinä sitä äidinrakkautta kerrakseen! Hän ei myöskään tullut häihini, syytä en tiedä vieläkään. Niinpä jätin hänet, ei ollut muuta vaihtoehtoa kiusaamisen lopettamiseksi. Karua mutta totta, toisaalta elämäni on parempaa ilman jatkuvaa pelkoa, kiusaamista,moittimista, alentavaa käytöstä...