Kävin kosmetologilla ihonpuhdistuksessa, aikaa meni n. tunti ja lasku oli 79 euroa. Aloin sitten huvikseni laskeskelemaan paljonko kosmetologi tienaa verrattuna esimerkiksi sairaanhoitajaan. Sairaanhoitaja tienaa tunnissa n. 12-13 euroa, lääkäreiden tuntiansio on keskimäärin n. 36,91 euroa ja erikoislääkäreiden n. 40 euroa, riippuen ovatko julkisella tai yksityisellä puolella.
Jopa kun lasketaan verot pois (yrittäjien keskimääräinen veroprosentti) 26,4 prosenttia, jää tuntihinnaksi edelleen yli 58 euroa.
Mikä ihme siinä kosmetologikäynnissä maksaa? Hammaslääkärilläkin saa kolmet juurihoidot, röntgenit, ym. yksityisellä puolella 150 euroon, eli kosmetologi veloittaa puolet siitä että puhdistaa naaman ja vertaa siinä esim. koulutuksen tasoa, sekä sen että yksityinen hammaslääkäri pitää myös muuta henkilökuntaa kuten hammashoitajan sekä sihteerin. Ja turha sanoa että kosmetologi joutuisi käyttämään kalliimpia aineita/välineitä kuin hammaslääkäri.
Onko tässä samanlaista ahneutta kuin kampaajilla silloin, kun ALViakin laskettiin, hinnat eivät laskeneet?
Mikä kosmetologilla maksaa?
22
1363
Vastaukset
- tyhmäkö
Muistithan vähentää 79 eurosta alvin 23% sekä materiaalikustannukset? Lisäksi vähennät työeläkemaksut ja mahdolliset verot, vuokra laitehankintojen kuoletukset. Koulutuskin maksaa (esim yksityisellä) eli pienestä palkasta moni maksaa vielä pois opintolainaa. Mitä sitten jää viivan alle?
- Lekurin hinnastot
Muistin vähentää, paitsi en vähentänyt alvia, veroja enkä TyEliä koska en saanut kuittiakaan. Kosmetologi otti 79 euroa käteisenä ja antoi euron takaisin. Ei lyönyt kassaan. Maksaahan ne muutkin yrittäjät veroja, vuokraa sekä laitehankintoja.
Koulutus on Suomessa ilmainen, myös kosmetologeille. Kellekään yrittäjälle materiaalit eivät ole ilmaisia. - Lekurin hinnastot
"Tyhmäkö" vielä yksi selvennys. Alvin maksaa kuluttaja, ei yrittäjä. Alv on yrittäjälle vain läpikulkuerä joka lisätään hintaan.
- Lekurin hinnastot
Lekurin hinnastot kirjoitti:
Muistin vähentää, paitsi en vähentänyt alvia, veroja enkä TyEliä koska en saanut kuittiakaan. Kosmetologi otti 79 euroa käteisenä ja antoi euron takaisin. Ei lyönyt kassaan. Maksaahan ne muutkin yrittäjät veroja, vuokraa sekä laitehankintoja.
Koulutus on Suomessa ilmainen, myös kosmetologeille. Kellekään yrittäjälle materiaalit eivät ole ilmaisia.Korjaan, otti siis 80 euroa ja antoi euron takaisin.
- pieni laskuvirhe...
AP, kerro heti missä voit käydä erikoislääkärillä 1 tunnin toimenpiteessä 40 eurolla?
Vai olisiko niin, että lääkäriasemalla olisi myös muita kustannuksia kun tuo lääkärin tuntipalkka. Ihan niinkun kosmetologillakin...- Eri mittakaavassa
Enpä alkaisi vertaamaan erikoislääkärin ja kosmetologin koulutusta. Saati hinnastoa, on päivänselvää mitä erik.lääkäri voi pyytää ja mitä kosmetologikoulusta tullut.
- pieni laskuvirhe...
Eri mittakaavassa kirjoitti:
Enpä alkaisi vertaamaan erikoislääkärin ja kosmetologin koulutusta. Saati hinnastoa, on päivänselvää mitä erik.lääkäri voi pyytää ja mitä kosmetologikoulusta tullut.
En tässä koulutuksia verrannutkaan, vaan AP:n näkemysiä hinnasta ja lääkärin/kosmetologi -yrittäjien kulurakenteesta.
Jotenkin hän näppärästi näki, että tuosta 79 euron hinnasta jäisi kosmetologille 58 euroa yritysveron jälkeen palkkaa itselleen. Alv:tonta tuloa tuosta hoidosta on n 65 euroa, josta siis maksetaan vuokrat, laitteet, vakuutukset, materiaalit yms. Ja tietty tuo Yel ja tulovero. Tuntipalkaksi jää jotain ihan muuta kun tuo 58 euroa, sen voin varmuudella sanoa.
Ja kun nyt lääkäreihin tuli vertaus, niin kävin ihotautilääkärillä 30 min toimenpiteessä ja maksoin siitä 180 euroa, enkä pidä hintaa pahana hänen koulutukseensa nähden ja siihen mitä toimenpiteeltä odotin. Tuntihinnaksi kuitenkin tulee 360 euroa, mutta hänen välineensä ovat varmasti aivan eri hintaluokkaa kun kosmetologin. Kuten myös tuntipalkka - ihan niin kun erikoislääkärillä kuuluukin olla ammatin vaativuutta ja pitkää koulutusta vastaava palkka.
Sitä vaan yritän sanoa, että ei 79 euron hinta ole mikään kohtuuton veloitus tunnin hoidosta sen alan ammattilaisella.
Mutta kysynkin mikä olisi mielestänne oikea hinta? - Lkjdsfsk
pieni laskuvirhe... kirjoitti:

Mutta kysynkin mikä olisi mielestänne oikea hinta?"Jotenkin hän näppärästi näki, että tuosta 79 euron hinnasta jäisi kosmetologille 58 euroa yritysveron jälkeen palkkaa itselleen. Alv:tonta tuloa tuosta hoidosta on n 65 euroa, josta siis maksetaan vuokrat, laitteet, vakuutukset, materiaalit yms. Ja tietty tuo Yel ja tulovero. Tuntipalkaksi jää jotain ihan muuta kun tuo 58 euroa, sen voin varmuudella sanoa. "
Jos kosmetologi ei lyö rahaa kassaan, niin kyllä se koko 79 euroa jää palkaksi itselle. Ei siitä kukaan mitään veroja maksa, saati Yelliä. Taitaa olla arka aihe kun ei saa puhua siitä miten paljon tekevät pimeänä hommia. Kampaajat samaten.
- Millamm
Tuloista menee alvia, vuokra, ainekustannukset, vakuutukset paikalle, itselle ja asiakkalle, kirjanpitäjä, puhelin, eläke,netti jne jne.
Jos taas tekee toiminimellä, menee yleensä 45-50% paikkaan mille tekee.
Eli tuosta summasta menee heti se 23 % pois pelkkää alvia.
Voi kuule, ei kosmetologit TODELLAKAAN rikastu!
Ja jos eka asiakas tulee vaikka klo 10 ja seuraava klo 16, niin eipä siinä paljoa tuntipalkkaa tule. Voi olla päiviä, ettei ole montakaan asiakasta, saati yhtäkään. Sitten kun on, on pakko painaa aamusta iltaan ilman taukoja.
Asiaakkaat saattavat jättää tulematta, turha vaiva saada rahoja takaisin.Ei pienillä firmoilla ole varaa periä niitä takaisin.
Jos taas olet vieraalle töissä on kk palkka noin 1200-1600 € kk.
Nykyään omistajat haluavat että tekee toiminimellä, silloin ei työntekijä voi olla vapailla, lomilla eikä sairaana.
Turhaa kadehdit! Kuukausiansiot on ihan mitättömät!
Kurssit maksaa, on pakko pitää itsensä ajan hermoilla.- ououou
Kaikilla kosmetologeilla ei ole kassakonetta ja se ei ole edes pakollinen ainakaan toistaiseksi. Ei siis kannata automaattisesti olettaa, että työ on pimeää, jos kuittia ei tule. Käteiset ulot merkitään kassakirjaan. Jos kuittia tarvitset, miksi et pyydä? Varmasti jokainen kosmetologi kirjoittaa sinulle sellaisen pyydettäessä.
- Ei pidä paikkaansa
ououou kirjoitti:
Kaikilla kosmetologeilla ei ole kassakonetta ja se ei ole edes pakollinen ainakaan toistaiseksi. Ei siis kannata automaattisesti olettaa, että työ on pimeää, jos kuittia ei tule. Käteiset ulot merkitään kassakirjaan. Jos kuittia tarvitset, miksi et pyydä? Varmasti jokainen kosmetologi kirjoittaa sinulle sellaisen pyydettäessä.
Suomeen puuhataan kuittipakko-lakia. Viimeistään siinä vaiheessa kuitti on annettava. Kyllä kaikilla kosmetologeilla on kassakone, se kuuluu peruskalustoon yrittäjällä. Miten kukaan voi pärjätä ilman kassaa, saati maksupäätettä?
Kuinka moni nykyään maksaa edes käteisellä? Suurin osa maksaa kortilla. Miten nämä yrittäjät kuvittelevat asiakkaan maksavan palvelusta? Käskevät kävelemään lähimmälle otto-automaatille tai käskevät jo puhelimessa aikaa varatessa että varaapa käteistä? - 555999xy
Ei pidä paikkaansa kirjoitti:
Suomeen puuhataan kuittipakko-lakia. Viimeistään siinä vaiheessa kuitti on annettava. Kyllä kaikilla kosmetologeilla on kassakone, se kuuluu peruskalustoon yrittäjällä. Miten kukaan voi pärjätä ilman kassaa, saati maksupäätettä?
Kuinka moni nykyään maksaa edes käteisellä? Suurin osa maksaa kortilla. Miten nämä yrittäjät kuvittelevat asiakkaan maksavan palvelusta? Käskevät kävelemään lähimmälle otto-automaatille tai käskevät jo puhelimessa aikaa varatessa että varaapa käteistä?Opettele ensin eroittamaan kassakone ja maksupääte toisistaan. Ne ovat kaksi eri asiaa:D
- jaojgjjjso
No ei todellakaan tarvitse olla kassakonetta! Maksupääte varmaan on jokaisella, maksakaa sillä niin tulee kuitti samalla. Ja maksupäätteestä saa myös käteismaksukuitin tulostettua eli korvaa kassakoneen.
Ja todella moni maksaa käteisellä vaikka olisikin helpompaa myös yrittäjälle että maksaa kortilla.- Sopii perustaa itse
Joo ei todellakaan tarvitse olla kassakonetta ja uskaltaisin väittää, että puolella toimivista kosmetologeista ei sellaista ole. Kuittivihkolla ja kassakirjalla pärjää ja se ei ole millään tavalla laitonta.
Suosittelisin näitä "kosmetologilla käynti maksaa" -henkilöitä perustamaan liikkeen. Sen jälkeen rupeaa totuus tulemaan esille, että mikä siinä kosmetologikäynnissä maksaa! Jo itse yrityksen perustaminen vaatii tänä päivänä kymmenien tuhansien inverstoinnit. Saati kaikki muut kustannukset joita joka hoidosta/liikeenhoidosta päivittäin on.
Aivan naurettavia tällaiset "tienaa 79 euroa tunti" -jutut! Pistää suorastaan vihaksi näin yrittäjänä. Kirjoitellaan aivan höpö höpö -juttuja, kun ei mistään ole mitään tietoa. - 4+17
Sopii perustaa itse kirjoitti:
Joo ei todellakaan tarvitse olla kassakonetta ja uskaltaisin väittää, että puolella toimivista kosmetologeista ei sellaista ole. Kuittivihkolla ja kassakirjalla pärjää ja se ei ole millään tavalla laitonta.
Suosittelisin näitä "kosmetologilla käynti maksaa" -henkilöitä perustamaan liikkeen. Sen jälkeen rupeaa totuus tulemaan esille, että mikä siinä kosmetologikäynnissä maksaa! Jo itse yrityksen perustaminen vaatii tänä päivänä kymmenien tuhansien inverstoinnit. Saati kaikki muut kustannukset joita joka hoidosta/liikeenhoidosta päivittäin on.
Aivan naurettavia tällaiset "tienaa 79 euroa tunti" -jutut! Pistää suorastaan vihaksi näin yrittäjänä. Kirjoitellaan aivan höpö höpö -juttuja, kun ei mistään ole mitään tietoa.Lopeta, jos on niin kallista ! Kosmetologit on ihan turhia. Naisia höynäytetään kaiken maailman humpuukihoidoilla.
- sain kuitin
Kävin itse kosmetologilla, olin varannut kaksi hoitoa peräkkäin, kasvohoito ja jalkahoito, molemmista vähän paremmat versiot. Aikaa meni 3 tuntia ja maksoi yhteensä 150 euroa. Kotona ajattelin että hyvä jos kymppi jäi tytölle tuntipalkaksi (vähennetään hinnasta ensin alvit, paikan vuokra, aineet ja tarvikkeet ja palkan sivukulut (vakuutukset ja eläkkeet ainakin)).
Lääkärinpalkkioita ei kannata verrata kosmarihintoihin, koska ainakin itse olen saanut kaikista yksityislääkärin hinnoista Kelakorvausta, eli todellinen palkkio on suurempi. Eipä silti, kuka kahdehtii lääkärin palkkaa niin lääkikseen vaan jos pääsee. - bxbsgdjrav
Mene hoitaas se lärvis sinne hammashoitolaan, kun ne ei maksa alveja, saat varmaan vielä kelstakin takas;D ;D ;D.
Jos olet noin pente***N kade niin mene kosmetologi kouluun ja rikastu, niin pääset verotilastojen kärkeen, en ole kyllä koskaan siellä kauneudenammattilaisia nähnyt, mutta sinä voisit olla sit eka. - siittäpähänvaan
Ja ihan jos hintoja lähdetään vertailemaan niin hammaslääkärikäyntini eilen yksityisellä n. 60e, josta itse maksoin n. 40e ja loput kustansi kela. Tarkastukseen meni aikaa n. 10min eli tuntipalkka hammaslääkärilläkö n. 300e-400e? Vai?
Ihan voidaan lähteä siitä liikkeelle, että riippuen paikkakunnasta tietenkin kosmetologi maksaa; välineet, aineet, mainostus, puhelinliittymä, maksupääte, toimitila, vakuutukset, verot, eläke, jatkuva lisäkoulutus, puhelinkulut, matkakulut, kirjanpitäjä jne. jne. Ei sairaslomia, ei palkallisia kesälomia jne.
Tyhjät tunnit jos asiakas peruuttaa ja tilalle et saa ketään niin istut palkattomana toimistolla tunnin verran. Kuinka moni sairaanhoitaja on palkattomia tunteja töissä?
Jos olet niin kateellinen niin hakeuduppa itse yrittäjäksi niin voit koittaa miten rikkaaksi tulet.- tuntiveloitus
Korjataas vähän se ei ole tuntipalkka, vaan tuntivelotus firmalta, tuntipalkka on vasta se, kun nuo velvoitteet on maksettu.
- tehy,
Sairaanhoitajat on kunnan/kaupungin palkansaajia/työläisiä ei yrittäjiä.
- siittäpähänvaan
tuntiveloitus:lle
Kyllä minä tiedän, että se ei todellakaan ole tuntipalkka. Yrittäjällä on paljon sellaisia kuluja joita ei voi palkkatyöläinen edes arvata. Ja ei, en ole kosmetologi, yrittäjä muulla alalla kylläkin, olen myös palkkatyössä.- paska5
Kukaan ei taalla mainitse sita etta eihan tuo ole mikaan tuntipalkka valttamatta, eli yrittajana kosmetologi saa rahaa ainoastaan silloin kun on asiakkaita! eli ei tassa voi tuntipalkasta puhua, .. laakareilla varmasti palkka tulee tilille siita huolimatta oliko asiakkaita vai ei (riippuu tietty mutta suurimmalla osalla!)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780