Sinkuille kysely taide- ja kulttuuritarjonnasta

Opiskelen Humanistisessa ammattikorkeakoulussa kulttuurituotantoa, ja teen tällä hetkellä lopputyötäni Taidehallin kanssa. Toteutan sinkuille suunnatun tilaisuuden Taidehallissa elokuun lopulla. Sinkkuja otetaan harmittavan vähän huomioon palveluita suunnitellessa. Tapahtumia, lomamatkoja ja ruokapakkauksia löytyy perheellisille, mutta ei juurikaan sinkuille. Miksei taide- ja kulttuuriala huomioisi sinkut tarjonnassaan, jotta heidän ei tarvitsisi etsiä toisiaan kapakoissa tai täysin sattumalta?

Sinkut voisi tuoda yhteen mukavan tekemisen äärellä. Taidehallin sinkkutilaisuus sisältää opastuskierroksen, sekä taidetyöpajan pienryhmissä. Sinkkutilaisuuden tavoite ei ole parittaa sinkkuja toisilleen, vaan luoda osallistujille miellyttävä olo ja antaa mahdollisuus tavata kohtalontovereita mukavissa olosuhteissa.

Jotta saisin tilaisuuden järjestämiseen lisätietoja ja lopputyölleni tietopohjan, olen avannut Webropol-kyselyn sinkuille suunnatusta kulttuuri- ja taidetarjonnasta. Pyytäisinkin teitä vastaamaan kyselyyn, ja ilmoittamaan halutessanne siitä myös muille sinkkuystäville. Mitä enemmän vastaajia, sitä enemmän laadukkaita tapahtumia sinkuille kulttuurin- ja taiteen kentällä. Kysely umpeutuu 29.6. Kyselyyn osallistuneiden kesken arvotaan pääsylippuja Taidehalliin.

Linkki kyselyyn:
http://www.webropolsurveys.com/S/49386B39088E43AE.par

Kiitän jo etukäteen avustanne, ja kiinnostuksestanne sinkkujen taidetarjontaa kohtaan.

Ystävällisin terveisin,
Erika Haavisto
Kulttuurituotannon opiskelija
[email protected]
1199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"kohtalontovereita"

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sinkkukysely kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu