Alettiin tapailemaan/ seurustelemaan viine jouluna yhden miehen kanssa. Mies oli juuri eronnut 4 vuotisesta suhteesta ja jonkin verran asiat oli vielä hoitamatta ex suhteessa... esim. paperi juttuja ja koirien jakamista. Kuitenkin tavaroiden hakeminen kesti... mies selitti, että exä ei päästä hakemaan tai jotain. Kuitenkin välillä mies kävi tavaroita hakemas, mut silti asioita hoitamatta jäi.
Alkuun meidän suhde oli ihanaa, mutta aika nopeasti huomasin miehessä muutoksen oli kauhean herkkä hermostumaan ja vähän mustasukkainen lapsistani.
Muutenkin mies halus olla liian kiinni minussa, jostain syystä mies ei enään tavannut vanhoja ystäviään ja näytttää vähän siltä, että hän itse katkassut välit niihin.
Mä olin suhteessa todella avoin, mut miehestä en oikeen saannut mitään irti.
Minulla omia harrastuksia, jolloin miehellä kannattas olla myös omia menoja.
Nyt olen pitemmän aikaan miettinyt jo suhdetta juuri tuon räjähdys herkkyyden takia. Viime viikolla hieman harvemmin nähtiin.
Perjantaina meille tuli isompi riita ja mies pakkas tavarat ja lähti.
Hän oli menossa myös johonkin työpaikan illan viettoon. Puhelimes myöhemmin vielä sana harkkaa oli ja mies kännissä.
Myöhemmin miehestä ei enään kuulunut.
Lauantaina illalla mies soitti ja pyyteli anteeksi. Ja annoin asian olla.
Maanantai iltana sain viestin miehen exältä ja hän kertos et mies oli ollut hänen luonna pe-la yön... mies oli pe illalla soittanut hänelle ja kertonut miten huonosti hänellä menee ja on eronnut ja kertonut kaipaavansa exää lirkutellut hänelle..
La mies oli exälle perunut puheensa ja kertonut haluavansa olla minun kanssa.
Oli sitten koko sunnuntain exälle viestii/ soittanut että jos exä ois asiasta hiljaa. Ja mies tarjoutui tekemään mitä vaan ettei exä kerro -> ois jopa rempannut exän taloo.
Exä laitto minulle todistus viestit asiasta ja olen kiitollinen tälle exälle et kertoi totuuden.
Mitä tästä vois päätellä?? Tai ymmärtääkö kukaan
Nyt mies haluais saada minut takaisin, mut musta ei hyvä idea.
Mitä teen?
3
171
Vastaukset
- jätä se
Mies on pleijeri, eikä ymmärrä mitään parisuhteesta tai siitä miten parisuhteessa kuuluu olla. eikä myöskään toisen kunnioittamisesta tiedä mitään eikä miehes ole luotettava alkuunkaan.
- Syndicate.
No jos se ei susta ole hyvä idea ja järkeäkin tällaisessa kannattaa käyttää, niin sanot että tämä oli nyt tässä ja jätät tyypin oman onnensa nojaan.
Hyvä vinkki tulevaisuuteen. Ei kannata alkaa heilastelemaan äijien kanssa, jotka eivät ole vielä kunnolla lopettaneet tai päässeet irti vielä siitä edellisestäkään parisuhteesta. - Miisa-88
Puolet miehistä käy panemassa exää jossain vaiheessa... niin ja se tarkoittaa tottakai myös sitä niin päin, että meistä naisista puolet käy panemassa exän kanssa. Suurempi riski mitä tuoreempi ero.
Ota asia puheeksi, mutta en mä vielä ton takia poikki laittais. Tuo oli ehkä enemmän kuin arvattavissa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626067Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813606Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242731- 212219
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402175Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61679Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85128281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201246- 281165