Vaimon outo käytös

RoopeJoonas

Vaimokullalla taitaa olla suhde. Alkoi äksyilemään muutama kuukausi sitten ihan tyhjästä. Sitten muuttui välinpitämättömäksi, eikä seksi kanssani enään oikein kiinnostanut. Ei nyt tosin hirveästi ollut kiinnistanut sen jälkeen, kun toinen lapsi oli maailmaan saatettu.

Aloitti omien sanojensa mukaan harrastamaan kahta uutta juttua vähän näiden ensioireiden ilmaantumisen aikoihin. Ei kuitenkaan ollut harrastuksissaan käynyt. Kun puolihuolimattomasti kysäisin, että onko jotain sattunut, kun et ole harrastuksissa ollut, mutta et kotonakaan, niin sanoi olleensa töissä.

Luulenpa, että touhuaa työkaverinsa kanssa. Tämä homma alkoi, kun vaimo palasi työelämään hoitovapaan jälkeen. Yhden kolleegan nimi on muutaman kerran pulpahtanut jutuissa esille. Ovat yhdessä työmatkallakin olleet.

Että tjaah. Jotain kai tälle asialle pitäisi tehdä. Puheeksi kai nyt ainakin ensiksi pitäisi ottaa. Vai antaisinko vaan asian olla ja hoitaisin itselleni samanlaisen piristyksen. Erota ei kyllä haluttaisi, kun on lapset ja kaikki.

5

1009

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 223344

      Tyypillinen suomalainen nainen,millään muulla ei ole väliä kunhan vain itse.

      • RoopeJoonas

        Noh, vaimoni ei ole ylipainoinen, eikä juurikaan käytä viinaa. Ja on aika hyvännäköinenkin. Että siinämielessä ei ole tyypillinen suomalainen nainen.

        Ehkä juuri sen takia maistuu muillekin.


      • 77777777777777777777
        RoopeJoonas kirjoitti:

        Noh, vaimoni ei ole ylipainoinen, eikä juurikaan käytä viinaa. Ja on aika hyvännäköinenkin. Että siinämielessä ei ole tyypillinen suomalainen nainen.

        Ehkä juuri sen takia maistuu muillekin.

        No ainakin täysi horo kuulostaa olevan, joten siinä mielessä kyllä on ihan supisuomalainen nainen.


    • Freebird75

      jaa et lapset ja kaikki..? Kämpät, autot, mökit? Ja kun eukkos niin hyvännäköinenki?? aika alas sut on ajettu, jos noin katot sormien läpi pettämistä.. tossun alla? Jos et, niin painelepa vetämään köniin tätä toista äijää naiseesi kajoamisesta jos kerran nainen on niin upea. Vähän rapsuja voi tulla, mutta miehenä varmaan kestät sen?! Voi vaimosikin kiinnostua sinusta uudelleen, jos näkee sinun taistelevan hänestä.. niin mä tekisin jos oisin äijä..

    • zasdfxgfhn

      Ota vaan ajoissa puheeksi. Mitä pitempään ehtivät touhuta, sen pahempi. Ei kannata pistää päätä pensaaseen, ei se turhista epäilyistä kovin pitkäksi aikaa suutu. Muista kertoa lopuksi, että rakastat häntä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6057
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3566
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2721
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2199
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1272
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1236
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      26
      1127
    Aihe