taidan antaa paikan toiselle

Miesystäväni tutustui viime kesänä thaimaalaiseen, oman ikäiseen (44v) naiseen, nainen oli noin 1kk Suomessa töissä. Minulla ja miehelläni on välimatkaa noin 300km ja olemme seurustelleet n6vuotta, tosin viime kesän olimme erossa minun tahdostani kun tuntui ettei seurustelu johda mihinkään.

Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä.

Tämä nainen oli tämän yhden kuukauden aikana sanonut miehelle että rakastaa tätä, mieheni oli vain sanonut kiitos, sekä pyytänyt miestäni matkustamaan hänen luokseen Thaimaaseen tammikuun alussa, miehelläni ei ollut rahaa enkä tiedä olisiko lähtenyt vaikka olisi ollut, hänellä lapset, talo jne kuitenkin täällä.. Tosin joskus heitti että kun ottaa tonnin rahaa mukaan niin elää siellä hyvin puoli vuotta, ja oli jossain vaiheessa katsellut vuokra-asuntoa Thaimaasta.

Kerran tämä nainen oli tulossa mieheni kotiin tulkin kanssa mutta eivät olleet löytäneet taloa jossa mieheni asuu. Siis mieheni ei tiennyt tästä mitään ennenkuin tulkki oli soittanut ja kysynyt ajo-ohjeita, mieheni oli kuitenkin neuvonut ne takaisin leirintäalueelle.

Paljon he olivat soitelleet toisilleen kun nainen lähti kotimaahansa ja tätä soittelua jatkui vielä kun päätimme mieheni kanssa jatkaa yhdessä, enään eivät kuulema soittele, tiedä sitten..

Tänä kesänä mieheni on töissä samalla leirintäalueella kuin viime kesänä ja pelkään jos sama thaikkuporukka tulee sinne..

Mulla menee koko kesä ahdistuksessa ja olenkin miettinyt pitäisikö vain oman mielenrauhan takia antaa miehelleni mahdollisuus ottaa tuo thaikkunainen, itse kuitenkin olen tavallinen suomalainen nainen, ja kovasti mieheni kehuu thaimaalaisia ja heidän kohteliaisuuttaan, eihän sellaisen kanssa voi mitenkään kilpailla!

Kyllä mieheni sanoo minua rakastavansa, mutta tuo thaikkunainen on enemmän mieheni tyyliä, nöyrä ja kiltti, mieheni on taas jäyhä pohjalainen..
6223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja siis ensiksi tuo oma itsetunto ylös sieltä pohjamudista, jookos!! Viittaa tällä tuohon, että "olen tavallinen suomalainen nainen ja kovasti mieheni kehuu thaimaalaisia ja heidän kohteliaisuuttaan, eihän sellaisen kanssa voi mitenkään kilpailla." Ja siis sinun ei tarvitse olla mikään nöyrä ja kiltti, miestä miellyttävä kynnysmatto (jos maailma olisi reilu, niin ei tarvitsesi thaimaalaistenkaan naisten). Tiedä se.

Riippuu varmasti sinusta, haluatko jatkaa miehen kanssa, ovatko tunteesi rakkauden tasolla miestä kohtaan? Luottamus parisuhteessa on kuitenkin yksi sen kulmakivistä, ja on kurjaa, jos sinulle on jäänyt vähän sellainen mielikuva, että ovatkohan he nyt tekemisissä puhelimen välityksellä, vaikka toista sinulle väitetäänkin. Ja erityisen inhottavaa on, jos joudut jotenkin koko kesän pelkäämään, että josko sama nainen tulee tänäkin kesänä Suomeen ja miehesi ja hänen "suhde" jatkuu. Itse tuossa tilanteessa jättäisin miehen.

Tsemppiä sinulle.

Äänestä

Miehesi tulee saamaan kylmän herätyksen myohemmin huomatessaan thaimaalaisen naisen todellisen syyn "rakastaa" miestasi.
En tiedä kuinka tietoisia olette Thaimaan ekonomiasta mutta yksi asia on varma: naiset tekevät kaikkensa päästäkseen paremman elän alkuun missä tahaansa muualla.

Jos heidän taytyy käyttää "naisellisia kykyjään" sen eteen, se on heille pieni hinta maksaa turvallisesta toimeentulosta ja elatuksesta.

Miehesi on hiukan yksinkertainen jos hän todella menee tuohon ja siinä tapauksessa on todellakin sinulle parempi että etsi laadukkaampaa seuraa!

Äänestä
  • Ihmeellistä tuos on? Eiköhän 99% ihmisistä mene yhteen juuri paremman elämän toivossa.

    Äänestä

Voi hyvänen aika, sinun ei pitäis joutua vertaamaan itseäsi kehenkään. Sinun tulee olla miehelle se yksi ja ainoa. Jos hän haluaa tuon toisen, niin hän sitten sellaisen ottaa. Oletteko keskustelleet asiasta? Jos se nainen on itseään miehelle tyrkyttänyt, mutta mies ei ole mitään hänen kanssaan "touhunnut" eikä antanut mitään ymmärtää, niin eihän se silloin miehen vika ole. Jos taas heidän välillään on jotain, niin miksi ihmeessä hänet edes haluaisit itsellesi? Suomi on hyviä miehiä pullollaan, kaikki eivät ole nöyrien palvelijoiden perään.

Jutteleppa asia selväksi. Voi olla, että olet ihan turhasta huolissasi.

Äänestä

Kiitos paljon vastauksista, luotan kyllä mieheeni ja uskon että puhuu totta kun sanoo etteivät enää ole soitelleet. Välillä vain tulee hetkiä kun on liikaa aikaa miettiä ja silloin tulee kaikenlaista mieleen.

Mieheni silloin viime marraskuussa kertoi, kun päätimme jatkaa yhdessä, että yks thaimaalainen nainen on ihastunu vähän häneen. Ajattelin silloin että eipä siinä mitään, tottahan joku muukin voi mieheeni ihastua kuin vain minä :) no, jälkeenpäin selvisi sitten että ei ollutkaan mitään ihastusta vaan nainen oli rakastunut! Tämä nainen teki omalle porukalle ruuat ja soitteli miehelleni että tulisi ruokatunnilla syömään, kuulema hyvää ja eksoottista oli ollut.. :( ja ainakin yhden kävelyretken olivat tehneet kahdestaan.. Ja halanneet olivat kun naisen oli aika lähteä kotimaahansa.

Ajattelen oikeastaan, ja olen miehellenikin sanonut, että jos olisin kaikki nuo asiat tiennyt kun puhuttiin yhteen palaamisesta, olisin antanut olla. En olisi tahtonut tulla ns. heidän väliin, toisaalta mieheni valitsi minut, ja sanoi kun asiasta puhuttiin, että hän halusi minun tulevan käymään hänen luonaan kun sovittiin yhteenpaluusta.. mutta pelkään että joskus vaikka riidan yhteydessä mieheni tokaisee että olisi pitänyt ottaa Noan ja lähteä Thaimaahan.. No, olen kyllä miehelleni sanonut että jos näin joskus sanoo ostan itse henk.koht. sen lipun Thaimaahan ja pelkän menon!! :)

No olen käynyt tuolla thaimaa-osiossa lukemassa miksi miehet ihastuvat thaikkuihin ja aika reippaasti siellä kehutaan thaikkulaisia naisia ja mollataan suomalaisia :( kurjaa siksikin että aina olen arvostanut suomalaista miestä.. :(

Äänestä

Ja nyt kun mietin, en usko että tuo thaikkunainen on välttämättä juurikaan matkustanut ulkomailla, hänellä on kanoja joita kasvattaa lähellä Bankokia, nyt pääsi Suomeen kun tuli näitä marjanpoimijoita ja hän oli heidän kokkinsa, ainoa tytär kuulema naimisissa joten mikään "pakko" hänen ei olisi siellä thaimaassa asua ja olla.

Ja voisin kuvitella että ensimmäistä kertaa ulkomailla oleva on varmasti arka eikä hän edes osaa englantia kunnolla, siksi ihmettelen miten kuitenkin on naiselta löytynyt niin paljon rohkeutta sanoa rakastavansa ja että on etsinyt kahdestaan tulkin kanssa mieheni taloa! Eli taitaa olla vain sen paremman elintason perään..

Kun miehenikin sen ymmärtäisi... :(

Nyt vaan toivon ettei kyseinen nainen tule enää Suomeen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nainen-76 kirjoitti:

Miesystäväni tutustui viime kesänä thaimaalaiseen, oman ikäiseen (44v) naiseen, nainen oli noin 1kk Suomessa töissä. Minulla ja miehelläni on välimatkaa noin 300km ja olemme seurustelleet n6vuotta, tosin viime kesän olimme erossa minun tahdostani kun tuntui ettei seurustelu johda mihinkään.

Päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä.

Tämä nainen oli tämän yhden kuukauden aikana sanonut miehelle että rakastaa tätä, mieheni oli vain sanonut kiitos, sekä pyytänyt miestäni matkustamaan hänen luokseen Thaimaaseen tammikuun alussa, miehelläni ei ollut rahaa enkä tiedä olisiko lähtenyt vaikka olisi ollut, hänellä lapset, talo jne kuitenkin täällä.. Tosin joskus heitti että kun ottaa tonnin rahaa mukaan niin elää siellä hyvin puoli vuotta, ja oli jossain vaiheessa katsellut vuokra-asuntoa Thaimaasta.

Kerran tämä nainen oli tulossa mieheni kotiin tulkin kanssa mutta eivät olleet löytäneet taloa jossa mieheni asuu. Siis mieheni ei tiennyt tästä mitään ennenkuin tulkki oli soittanut ja kysynyt ajo-ohjeita, mieheni oli kuitenkin neuvonut ne takaisin leirintäalueelle.

Paljon he olivat soitelleet toisilleen kun nainen lähti kotimaahansa ja tätä soittelua jatkui vielä kun päätimme mieheni kanssa jatkaa yhdessä, enään eivät kuulema soittele, tiedä sitten..

Tänä kesänä mieheni on töissä samalla leirintäalueella kuin viime kesänä ja pelkään jos sama thaikkuporukka tulee sinne..

Mulla menee koko kesä ahdistuksessa ja olenkin miettinyt pitäisikö vain oman mielenrauhan takia antaa miehelleni mahdollisuus ottaa tuo thaikkunainen, itse kuitenkin olen tavallinen suomalainen nainen, ja kovasti mieheni kehuu thaimaalaisia ja heidän kohteliaisuuttaan, eihän sellaisen kanssa voi mitenkään kilpailla!

Kyllä mieheni sanoo minua rakastavansa, mutta tuo thaikkunainen on enemmän mieheni tyyliä, nöyrä ja kiltti, mieheni on taas jäyhä pohjalainen..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu